Tuorein sisältö

Grimshade

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: Talerock
Julkaisija: Asterion Games
Julkaisupäivä: 26.03.2019
Pelin kotisivut
Matias Puro

22.04.2019 klo 17.10 | Luettu: 1654 kertaa | Teksti: Matias Puro

Inhan eri sävyt
Kickstarterista rahoitusta hakenut Grimshade istuu ensivilkaisulla täydellisesti joukkorahoitettavien projektien joukkoon: menneiden vuosien peligenre? No toki. Nörttien suosima tyyli, kuten fantasia tai steampunk? Tottakai. Japsiropeja mukaileva, mielikuvituksellinen maailma täynnä salaisuuksia, sankareita ja sapelinkalisutteluita? Kyllä, kyllä ja kyllä! Harmi vain että lopputulos on lähempänä Jeremy Ironsin tähdittämää Dungeons & Dragonsia kuin Sormusten herraa.

Furryn märkä päiväuni



Kuten monilla joukkorahoitteiseilla projekteilla, myös Grimshadella on teoriassa palikat kasassa. Kaikki piirrosmaisesta tyylisuunnasta kirjavaan maailmaan ja taistelusysteemiin antaa mielikuvan loppuun asti hiotusta projektista. Grimshaden steampunkihtavassa fantasiamaailmassa vanhan kansan taiat kohtaavat teollistuvan maailman, seikkailunhaluiset nuoret taistelevat alkemian avulla ja antropomorfiset mäyrät pyörittävät pubia. Jos vuosituhannen taitteen roolipelit ovat tuttuja, Troika Gamesin klassikko Arcanum tulee varmasti mieleen; lisää vain aimo annos filosofisia kissoja ja nokkavia pandoja.

Monimuotoisen maailman lisäksi roolipeleihin kuuluu olennaisesti myös taistelu. Grimshaden tapauksessa yhteenotot tapahtuvat perinteisessä muodossa eli vuoropohjaisena nakutteluna ruudukolla. Peliä verrataan monessa paikassa JRPG:hen, jossa hahmot seisovat tukevasti paikoillaan viskoen taikoja tai miekan sivalluksia toisiaan päin, mutta Grimshade muistuttaa mielestäni enemmän toista sarjakuvamaista fantasiapeliä, erinomaista Banner Sagaa. Käytännön tasolle astuessa kaikki kuitenkin lässähtää turvalleen enemmän tai vähemmän. Yleensä enemmän.


Mahdollisimman objektiivisella insinöörimentaliteetilla voi kyllä arvioida, ettei Grimshade ole sentään mikään vuosituhannen munaus, vaan vajaan kahden tähden unohdettava välipala. Pelaamisesta aiheutuva turhautuminen nosti kuitenkin ketutuskertoimet niin korkealle, että uskallan ennustaa arvosteluni olevan aikamoista tylytystä. Turhautuminen johtuu ennen kaikkea menetetyistä mahdollisuuksista: esimerkiksi Grimshaden maailma on oikeasti mielenkiintoinen yhdistelmä euraasialaista folklorea ja Tolkienia steampunk-miljöössä. Rento seikkailuhenki kuikuilee monesti vakavan pinnan alla, käsinpiirretty maailma on charmikas ja soundtrackille on saatu ahdettua tunnelmallisia viisuja. Vuoropohjaisessa taistelusysteemissäkin on potentiaalia. Mutta voi vietävä kun ne hyvät puolet päättyvät kaikilla osa-alueilla siihen potentiaalisuuteen, sillä kehitysaikaa oltaisiin tarvittu kipeästi kaikkien epäloogisuuksien, bugien ja tasapaino-ongelmien korjaamiseen.

Kaikki tök-tök-tökkii ja takkuaa


Aloitetaan kitinä nyt vaikka sieltä tarinasta, joka on hyvän ja tunnelmallisen roolipelin perusta. Mielikuvituksellinen miljöö ei juuri auta, jos esitystapa muistuttaa liioittelematta samanlaisia kyhäelmiä, joita itse kirjoitin 13-vuotiaana nähtyäni Sormuksen ritarit ensimmäistä kertaa. Etanan lailla laahaava, fantasiakliseistä koostettu tarina on ennalta-arvattavissa ensimmäisistä juonenkäänteistä lähtien, eivätkä ristiriidassa olevat tyylisuunnat helpota tilannetta: dialogi on sekametelisoppa nykyaikaista slangia, Jane Austenista ryöstettyjä “senkin haiseva hunsvotti!” -tyylisiä heittoja sekä myötähävettäviä fantasiatermejä, ja käytännössä jokaisesta repliikistä löytyy vähintään yksi typotus tai kielioppivirhe. Kirkasotsaisen teinin, viisaan mäyrän ja muiden seikkailijoiden horinat ovat pelin merkittävin aspekti taistelun ohella, mutta huomasin silti kurottelevani kohti skippausnappia aina, kun hahmot pysähtyivät höpöttämään. Mikään ei ole pahempaa kuin epähauska koomikko, paitsi epähauska koomikko, joka venyttää vitsejään.


Kun horinat on skipattu, tutkitaan maailmaa. Isometrisesti kuvattu maailma on kyllä tyylikäs – joskin mobiilipelien tapaan halvahkolta näyttävä – mutta liikkuminen on tehty mahdollisimman turhauttavaksi, kiitos olemattoman reitinhaun. Hahmot juoksevat linnuntietä suoraan siihen suuntaan mihin klikkaa, eikä edes pienen laatikon kiertäminen onnistu automaattisesti. Juoksenteleminen sujuu avoimilla kaduilla ja metiköissä, mutta sisätiloihin siirryttäessä liikkuminen on jat-töks-kuvaa huo-töks-ne-töks-kaluihin tör-töks-mää-töks-mistä.

Grimshaden toinen pääpilari on ruudukolla käytävä, vuoropohjainen toiminta. Taistelussa on kyllä puolensa: tylsien min-maxailujen ja mahdottomien combojen sijaan taistelu vaatii enemmänkin pohdiskelevaa asennetta, erilaisten kykyjen hyödyntämistä ja oikeaoppista ajoitusta. Pohjimmiltaan kyse on eri puolille asetetuista sotureista, ketkä lyövät tai ampuvat toiselle puolelle vuorollaan: jokainen isku kuluttaa aikaa ja jaksamista, ja pelaajan täytyy taktikoida sekä vuorojen ajoitusta että sotureiden staminaa.


Harmillisesti konseptin toteutuksessa on jälleen kerran ongelmia: taistelut alkavat toistamaan itseään todella nopeasti, hahmojen tavarakohtaiset kyvyt ovat hiilikopioita toisistaan, eikä vihollisen tekoälystä ole oikein mihinkään. Ongelmien seurauksena pelaaja kulkee taistelusta toiseen samoja liikkeitä toistaen, sillä vihollisen hidas blokkaaminen ja suojan takaa tökkiminen osoittautuu pitkällä aikavälillä turvallisimmaksi – joskin tylsimmäksi – pelitavaksi.

Hyvät aikeet, huono lopputulos


Hahmonrakennusta ei oikeastaan ole, sillä hahmojen kykyvalikoima muuttuu uusien välineiden löytyessä, jotka nekin tarjoillaan tarinan tietyissä vaiheissa. Pelaaja voi lähinnä päättää, haluaako käyttää tikaria mikä tekee 10 suoraa ja 5 tainnuttavaa vahinkoa, vaiko 5 suoraa ja 10 tainnuttavaa. Käyttötavaroitakin on kyllä tarjolla, mutta nämä ovat pienessä osuudessa pelin kokonaisuutta ajatellen.


Kaikesta nillityksestä huolimatta se Grimshaden suurin ongelma on kuitenkin teknisessä toteutuksessa. Auta armias, miten pahasti immersio tuhoutuukaan, kun kokoajan jokin haraa jollakin tavalla vastaan. Kuten aiemmin tuli mainittua, jokainen tekstikupla on venäläisten heikolla kielitaidolla käännettyä englantia, ja kaikki tökkii tekoälystä reitinhakuun. Toteutus on kuitenkin täynnä reikiä myös jokaisella muulla tavalla. Taisteluissa ruudunpäivitys takkuaa ja peli tykkää kaatuilla muutamien tuntien jälkeen. Puhtaita huolimattomuuksiakin löytyy: miltä kuulostaa vastikään saamasi aseen esittelyteksti, mikä spoilaa tulevan juonenkäänteen? Entä tilanne, missä lähdet kulkemaan vasemmalle kun peli ehdottaa oikeaa, ja lopputuloksena päädyt juttelemaan paikallisille sotilaille: “Terve vartijat, kuultiin vähän kuolinsyyntutkijalta että kapteeninne olisi murhattu, osaatteko kertoa asiasta mitään?” Niin mikä kapteeni? Mikä kuolinsyyntutkija? Mikä murha? Peli päätti oikoa turhia mutkia ja tarjoilla sivutehtävän puolivälistä alkaen.


Grimshade ei ole mikään alphassa julkaistu early access -häkkyrä, mutta hiottavaa on kauheasti. Tarina vaatisi sitä kuuluisaa läskin leikkausta, taistelu aitoa monimuotoistamista ja bugit sekä huolimattomuudet korjailua. Jopa taidepuoli vaatisi yhtenäistämistä, sillä jostakin syystä tyylikkäät ympäristöt ja hahmomallit ovat saaneet rinnalleen kenties kuvottavimmat puhuvat päät, mitä pelimaailmassa on kuunaan nähtyä. Jos on aivan pakko nähdä miltä steampunkahtava tarkka-ampujamäyrä näyttää, niin kaipa se kovaverisin ropettaja saa Grimshadesta jotakin irti. Kaikkien muiden kannattaa etsiä viihteensä muualta.

V2.fi | Matias Puro

Grimshade (Tietokonepelit)

Paperilla mielenkiintoinen, mutta toteutukseltaan turhauttava ja ja itseään toistava roolipeli.
  • Taistelussa hyvät perusteet
  • Visuaalisesti pääosin nätti
  • Tekninen toteutus
  • Laahaava ja tylsä tarina
  • Karmea dialogi
  • Itseään toistava taistelu
< The Spy Who Shrunk M... Days Gone... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti

59321

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova