Tuorein sisältö

Retro Rewind: Kaapparikapteeni toi Pohjoismaat merirosvopeleihin 80-luvulla

Jukka O. Kauppinen

19.06.2021 klo 12.00 | Luettu: 2527 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Ennen Piratesia Kaper oli ulapoiden valtias


Aavoja meriä kyntävät suuret purjelaivat ovat kauneimpia asioita, joita ihmiskunta on kyennyt luomaan. Niiden majesteettinen olemus ja tuuleen tarttuvat purjeet ovat jotenkin sanoinkuvaamattoman lumoavia. Vaikka laivat menettävätkin jotain videopeleihin sorvattuna, niin onneksi mielikuvitus täyttää osan aukoista – pikselipurjelaivoissakin on oma lumonsa.

Aihe tuli mieleeni jonkin aikaa sitten, kun aivan muiden tehtävien lomassa törmäsin vanhimpana pidettyyn tanskalaiseen tietokonepeliin. Kaptajn Kaper i Kattegat eli tuttavallisesti Kaper tai englanniksi Privateer on kenties jonkinlainen sikäläinen vastine Suomessa MSX:lle vuonna 1987 julkaistulle Talvisota-pelille, sillä molemmat käsittelevät omalle kansakunnalle tärkeitä historiallisia tapahtumia strategiapelin kautta. Hieman tarkemmin tutkittuna Kaper peilaa myös Suomen historiaa, joten se ansaitsee tulla esitellyksi vähän tarkemmin Retro Rewindissa.


Kaperin tapahtumat sijoittuvat Euroopassa käytyjen Napoleonin sotien aikakauteen, suunnilleen vuosien 1807–1814 välille. Tanska oli 1800-luvun alussa vaikeassa poliittisessa ja sotilaallisessa tilanteessa, sillä maa oli jäänyt pahemman kerran Napoleonin lietsomien sotien väliin. Teki maa mitä tahansa poliittisia liikkeitä, niin Iso-Britannia, Ranska, Venäjä, Preussi tai Ruotsi – tai todennäköisesti useampikin näistä – tulkitsisi sen vihamieliseksi teoksi. Ja niinhän siinä kävi, että Britannian laivasto hyökkäsi vuonna 1801 Kööpenhaminan satamassa talvehtineen Tanskan laivaston kimppuun. Tanska saatiin näin sivuun Euroopan suurvaltapolitiikasta, kunnes rähinä Britannian kanssa alkoi uudelleen vuonna 1807.


Tällöin Britannian laivasto hyökkäsi uudelleen Kööpenhaminaan. Kaupungin pirstomisen lisäksi valtaosa Tanskan laivastosta kaapattiin ja loput tuhottiin. Tanska ei antanut periksi, vaan ryhtyi rajuun merelliseen sissisotaan. Kaper kuvaa sodan tätä vaihetta, kun meri on täynnä brittiläisiä sota- ja kauppalaivoja. Yksinäinen fregatti on hivuttautunut vilkkaalle Kattegatin merialueelle ja aloittaa kaapparisodan, jonka tavoite on rehellisen suoraviivaisesti rikastua kaappaamalla ja rosvoamalla brittimerenkulkua.


Yksin kaikkia vastaan


Pelinä Kaptajn Kaper i Kattegat on aikalaisekseen yllättävän toimiva nykyäänkin. Samaa ei voi sanoa kovinkaan monesta vuoden 1985 PC-pelistä, sillä DOSilla ja CGA:lla ei kummoista jälkeä syntynyt. Rumahan se on – ja voi tuota PC-piipperiä. Alla on silti varsin kelvollinen merisotapeli, jossa pelaaja purjehtii fregatillaan Tanskan, Norjan ja Ruotsin välisellä merialueella. Yhden aluksen laivasto yrittää terrorisoida sekä brittien sota- että kauppalaivastoa, lopullisena tavoitteenaan kaapata mahdollisimman paljon vihollislaivoja ja niiden lasteja. Kaapattuihin laivoihin asetetaan miehistö, joka purjehtii Kööpenhaminaan myymään aluksen. Purret voi myös tyhjentää lastista ja upottaa, jolloin myynnistä ei kerry tuloja mutta eipä menetä miehistöäkään kaapattuun alukseen.



Sota suurvaltaa vastaan johtaa myös meritaisteluihin. Aseistettuja sotalaivoja ei vallata noin vain, joten tanskalaisfregatin täytyy nujertaa vastustaja tykkitulella. Tämä vaatii hitusen tarkkuutta ja taitoa, sillä yhteenotossa huomioidaan tuulen suunta ja voimakkuus. Pelaajan on arvioitava tulensa huolellisesti saadakseen kuulat osumaan - mutta ampuuhan se vihollinenkin. Sohlo sotija saattaa päätyä lomalle brittiläiseen tyrmään. Sopivasti paukutettuna vihollislaiva saattaa myös antautua, ellei sitten sujahda suoraan pinnan alle. Toki vihollislaivan kimppuun voi purjehtia suoraankin ja yrittää rajusti sen valtaamista. Ehjästä laivasta saa paremmin saalista, mutta valtaus voi olla verinen.

Yllättävien kohtaamisten ja seikkailujen lisäksi pelin kaikkein haastavin kohtaus on purjehtiminen satamaan, sillä retropelin nopeus on kytketty tiukasti AT-koneen kellotaajuuteen. Liian nopealla koneella tai DOSbox-asetuksella laiva vilahtaa karille silmänräpäyksessä, jolloin kaapparikapteenin ura päättyy kertalaakista. Kunhan pelin nopeuden saa kohdalleen, luvassa on mainio retropelielämys. Kaper kestää edelleen pelaamista, sillä sen monipuolinen merisota, taktiset päätökset ja kaapparikipparin elämä toimivat yhä.


Ensimmäinen tanskalaispeli?


Kaptajn Kaper i Kattegatia pidettiin pitkään kaikkien aikojen ensimmäisenä tanskalaisena pelinä. Sittemmin historiankirjoitus on tarkentunut ja pelitutkijat ovat todenneet, ettei se ihan näin ole. Viralliseksi julkaisuvuodeksi on kirjattu 1985, mutta todellisuudessa peli saattaa olla muutamankin vuoden vanhempi. Toki Tanskassa tehtiin 8-bittisille kotimikroille pelejä jo aiemminkin, joten mihin kategoriaan Kaper oikeastaan kuuluu? Onko se ensimmäinen tanskalainen peli, ensimmäinen semi-kaupallinen peli tai ensimmäinen kaikkien tuntema peli? Vaikea sanoa, sillä tanskalaiset itsekään eivät tiedä varmaksi. Sen he kuitenkin tietävät, että Kaper on valtavan tärkeä pala heidän pelikulttuurinsa historiaa. Se saikin kunnian olla ensimmäinen tanskalaisen pelihistorian viralliseen kaanoniin kirjattu peli.

Peter Ole Frederiksen muistelee aloittaneensa pelin koodailun 1980-luvun alussa XT-koneella Dos 1.1 -käyttöjärjestelmän BASICilla. Sitä ennen hän oli jo tehnyt jokusen primitiivisemmän pelin ZX Spectrumilla. Kaper kehittyi hiljakseen pitkän ajan kuluessa ja sen valmistuessa Frederiksen keksi pyytää pelaajilta 50 Tanskan kruunua, jos nämä tykkäsivät pelistä, 300 kruunulla taas sai myös lähdekoodin. Frederiksen muistelee, ettei moni rahaa lähettänyt. mutta eräänä päivänä tanskalaisen pikkukunnan virkamiehiltä tuli 300 kruunua. Kirjeessä he selittivät, että kaikki kunnan työntekijät ovat pelanneet Kaperia työaikana, joten pitihän siitä jotenkin kiittääkin. Frederiksen oli muuten aikaansa edellä, sillä shareware/donationware keksittiin vasta myöhemmin.


Ilmaiseksi julkaistu ja vapaasti kopioitava peli annettiin 1980-luvulla lukemattomien myytyjen PC-mikrojen kylkiäisenä. Se löytyi Tanskassa kaikkien oppilaitosten tietokoneilta. Se oli peli, jonka kaikki tiesivät, ja jota kaikki olivat pelanneet. Todella monille se oli myös ensimmäinen video- tai tietokonepeli. Onkin lumoavaa tutkailla muiden maiden peliteollisuuden alkuvaiheita. Mitä missäkin tehtiin ja mistä kasvoi paikallinen klassikko- tai kulttipeli, joka on jäänyt muistiin sukupolvikokemuksena? Suomalaisille se on ehkä C64:n Uuno Turhapuro muuttaa maalle, tanskalaisille urhea merikapteeni Kaper. Mikä mukavinta, peli on säilynyt vuosikymmenten yli sekä tanskan- että englanninkielisinä versioina.


Kaper ja Suomi


Kaptajn Kaper i Kattegat liittyy yllättävällä tapaa myös Suomen historiaan. Retro Rewindin Mikko sanoi taannoisen videonsa yhteydessä, että pelien ja laitteiden tutkiminen johtaa usein oudoille sivupoluille, liki loputtoman syviin kaninkoloihin. Kaperiin tutustuminen oli merisotaa ja historiaa rakastavalle sellainen. Lyhyestä virsi kaunis: peli liittyy jännittävin poluin Suomen itsenäistymiseen. Tanskan ja Britannian sota johti näet päättömään mutkikkaisiin diplomaattisiin manöövereihin, joissa Tanska-Norjan kuningaskunta liittyi Ranskan liittokuntaan sotimaan Britanniaa vastaan. Ruotsi taasen oli nyt Britannian liittolainen - vaikka muutamaa vuotta aiemmin yritti sotia tätä vastaan Tanskan rinnalla - ja himoitsi Norjaa. Venäjä oli liitossa Ranskan kanssa, joten kun Ruotsi aloitti sotatoimet Tanska-Norja-Ranskaa vastaan, Venäjä aloitti offensiivin tämän selustassa Suomea vastaan. Alkuun tavoite oli pudottaa Ruotsi sodasta, mutta Ruotsin kyvyttömyys taistelukentällä ja voimien sitominen länsirintamalle osoitti, että Suomihan oli aivan tarjottimella. Jatkunut hyökkäys tunnetaan tänään Suomen sotana, jossa Venäjä valtasi maan ja liitti sen keisarikuntaansa. Siitä sata vuotta eteenpäin ja kas, Suomi itsenäistyi. Toisin sanoen, Kaperhan kertoo myös Suomen historiasta, juuri siitä sodasta, jonka pienenä ja mitättömänä sivujuonteena Suomi siirtyi Venäjän suuriruhtinaskunnaksi. Tämä tuo pelaamiseen lisää historiallista perspektiiviä.

Pulleat purjeet ja mahtavat peräsimet


Kaper ei ole suinkaan ainoa merisotaa kuvaava peli, mutta käsitellään niitä joskus ihan omassa artikkelissaan. Listaan tässä vain muutaman kovan meripelin, joita aiheeseen innostuneen kannattaa tutkia:

Pirate Adventure (Adventure International, 1979, 1982)
Return to Pirate’s Isle (Adventure International, 1983)
Broadsides (SSI, 1984)
Pirates of the Barbary Coast (Starsoft, 1986)
Sid Meier’s Pirates! (1987, MicroProse)
Buccaneer (SSI, 1997)
Return to Pirate’s Island 2 (Scott Adams, 2000)
Pirates of the Burning Sea (Portalus Games, 2008)
Assassin’s Creed IV: Black Flag (Ubisoft, 2013)
Assassin’s Creed: Rogue (Ubisoft, 2013)
Naval Action (Game-Labs, 2019)
Sea of Thieves (Microsoft, 2018



Pelaa Kaperia


Voit ladata DOS-klassikon vaikkapa Archive.orgista tai sille pyhitetyiltä sivustoilta. Laiskemmat voivat pelata sitä selaimellaan. Muista säätää Dosbox-version nopeus sopivaksi.
kaper.nivs.dk
archive.org/details/kaper_v1r4

Kuvat: Jukka O. Kauppinen

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 2/2019
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta tilaaskrolli.fi

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi testasi: Razer... V2.fi tutustui: Metr... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova