Tuorein sisältö

Retro Rewind: Antonio Savona loitsii kuusnepalle upeaa uutta retroa

Jukka O. Kauppinen

22.10.2022 klo 12.00 | Luettu: 8987 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Räyhä-Ralf ja Fiksari-Felix muuttuivat oikeaksi peliksi

Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020.

Pelien takaa löytyy joskus ihastuttavia tarinoita. Esimerkiksi Disneyn vuonna 2012 julkaisema animaatioelokuva Räyhä-Ralf (Wreck It-Ralph) sisälsi makoisaa videopelimenoa. Sen sankarit Ralf ja Fiksari-Felix olivat pelihahmoja, jotka elivät elokuvaan keksityn Fix-It Felix Jr. -pelin uumenissa. Disney julkaisi Fix-Itistä markkinointimielessä selainpelin ja teetti siitä kolikkopelikabinetinkin.

Muutama vuosi sitten vietin uuttavuotta Italiassa ja piipahdin myös Rooman pelimuseossa, Vigamusissa. Siellä oli hauska kolikkopeli, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Tänä kesänä sitten julkaistiin C64:lle uusi Fix-It Felix Jr. -peli, jonka esikuva oli “vuonna 1982 julkaistu kolikkopeli, jota ei ole oikeasti olemassa”. Mutta minähän olin pelannut juuri tätä Vigamusissa, kolikkopelinä. Jos sitä ei kerran ole oikeasti olemassa, mitä minä pelasin?


Näemmä yhtä niistä Disneyn teettämistä arcadekabineteista. Seuraava mysteeri: mistä tämä elokuvan feikkipelin C64-versio sitten putkahti? No italialaisen pelimaakari Antonio Savonan käsistä. Nykyään Lontoossa asuva Savona aloitti Commodore 64:n parissa jo yli 30 vuotta sitten, kun hänen isoveljensä vaihtoi Amigaan ja antoi pikkuveljelle "ihmeillä täytetyn leipälaatikon”. Antonio syöksyi hetimiten ohjelmoinnin maailman ihmeisiin.

– Muistan yhä sen aikaansaamisen ja jännityksen tunteen, kun ensimmäinen koodaamani sprite liikkui ruudulla. Kutsuin kaverini kylään ja tuijotimme ruudulla liikkuvaa valkoista palloa, hän muistelee.

Pelinteonkin hän aloitti, mutta kesken jäi. Myöhemmin Antonio aikuistui, siirtyi PC:lle ja uraantui, kunnes vanhat kuusnelosen disketit löytyivät vuonna 2013. Nehän toimivat, vanhat lähdekoodit käynnistyivät ja Antonio hurmaantui kuusnelosesta jo toisen kerran. Hän päätti, että nyt tehdään peli ja viedään homma maaliin asti. P0Snaken, PlanetGolfin ja monien muiden julkaistujen pelien myötä kehtaakin todeta, että Antonio on yksi nykyajan kirkkaimmista C64-indiepelitähdistä. Herra elää kunnon kaksoiselämää, kun suuryhtiön kehitysjohtaja riisuu iltaisin kravattinsa ja muuttuu 8-bittisten pelien koodisankariksi.


Fix-It Felix Jr. sai alkunsa, kun Antonion luottograafikko Steven Day esitteli hahmotelmiaan Räyhä-Ralfiin pohjautuvasta pelistä. Koska Antoniokin tykkäsi leffasta, ylipuhuminen ei ollut vaikeaa, joten ei muuta kuin koodaamaan. Seuraavaksi kaksikko pyysi projektiin muusikko Saul Crossin. Disneyn versioiden lisäksi Fix-Itistä oli tehty jo ainakin kolme homebrew-fanipeliä, joten kolmikko puntaroi suunnitteluvaiheessa, mikä niissä kussakin oli hyvää ja mitä niistä, elokuvan pelistä ja Disneyn versioista kannattaisi hyödyntää. Prototyypin koodaamisen jälkeen alkoi pelattavuuden tuunaaminen ja ennen kaikkea omien ideoiden testaaminen.

Fix-It Felix Jr. on rakkauden työ, joka on luotu esikuvaa katsoen, mutta suunniteltu ja tehty itse, jokaista pelimekaniikan pikkudetaljia, pikseliä ja ääniefektiä myöten. Lopputulema on ihanan kiva peli, jossa tiivistyy niin paljon hyvyyttä: Dayn värikäs pikseligrafiikka ja animaatiot luovat peliin herkullisen kutsuvan ulkoasun, jota Crossin loihtima äänimaailma täydentää loistavasti.

Ideahan on kasariklassisen ytimekäs: vihainen Ralph kipuaa Niceland-taloa ylöspäin ja rikkoo paikkoja. Felixillä on kuitenkin taikavasara, joten hän kiipeillen kipittää pitkin talon ulkosivua ja fiksaa paikat kuntoon. Mutta voi, pahantuulinen Ralph vain kiipeää ylöspäin rikkoen paikkoja mennessään. Ylemmissä kerroksissa haaste kasvaa ja monipuolistuu sopivalla tahdilla. Parhaan pistetuloksen tavoittelusta tulee muutaman kentän aikana herkullisen haastavaa.


Felixin ja Ralphin mekastus on mitä mainioin arcade-peli, josta nauttii näinkin, mutta erityisen paljon molemmat jatkumoon kuuluvat elokuvat nähtyään. Pikselihahmoihin tulee upeaa lisäsyvyyttä ja pelistä nauttii entistä useammalla tasolla. Suosittelen sekä elokuvia että peliä lämpimästi. Lataa peli: brokenbytes.itch.io/fix-it-felix-jr




A2600 + C64, Atari 2600 -herkkuja Commodorella


Antonio Savona on hassutellut retropelien maailmassa muillakin tavoin. Hän on nimittäin kääntänyt myös useita Atari 2600 -konsolipelejä 1980-luvun alkupäiviltä nykyaikaan. Tai ei aivan nykyaikaan, vaan C64:lle. No, uusia retro-retrojulkaisuja kuitenkin!

Modernisoinnit ovat oivallisen laadukkaita, sillä niissä ikivanha idea on puserrettu väri- ja äänivatkaimen läpi uudemmille näytöille. Atarin palikkagrafiikka on korvautunut kunnon pikseleillä ja piipitykset musiikeilla sekä ääniefekteillä.

– Käännökset ovat rakkauskirjeitämme pelien alkuperäisille kehittäjille ja tunnustuksia niiden huikealle pelattavuudelle ja 8-bittiselle täydellisyydelle. He loivat huimia pelejä äärimmäisen rajallisilla resursseilla. Commodoren kauniimmat versiot voivat tehdä klassikoista vetoavampia suuremmalle yleisölle. Me emme tietenkään yritä korvata alkuperäisiä pelejä, vain tehdä niiden sisäisestä kauneudesta saavutettavampaa, Savona kertoo.



Kuusneloskäännöksissä tavoitellaan alkuperäisten pelien tuntumaa ja fiilistä. Vaikka parempi rauta houkuttelee muokkaamaan peleistä monimutkaisempia ja laajempia, niin ”nehän ovat täydellisiä tällaisenaan.” Savona kertoo, että faniperspektiivistä käännöksen täytyy tuntua aidolta. Haaste olikin luoda peleihin identtisesti toimiva pelattavuus ja sisäinen logiikka. Atari 2600 -koodista löytyvän pelilogiikan kierrättäminen ei ollut mahdollista, sillä alkuperäiskoodi on kiedottu liian tiukasti konsolin raudan ympärille. Urakan vaivalloisin aihe olikin käännösten viilaaminen ja pelitestaaminen niin kauan, että vannoutuneet Atari-fanitkin hyväksyivät ne.

– Löysin Activisionin 1980-luvulla jakamien, läpipeluusta jaettujen saavutusmerkkien haltijoita, jotka pystyivät pelaamaan nämä pelit läpi vaikka silmät sidottuina. Julkaisin kunkin pelin vasta kun he vannoivat, että ne tuntuvat aivan alkuperäisiltä.

Uusittujen grafiikoiden ja äänien lisäksi peleihin tehtiin vain pienen pieniä viilauksia. Esimerkiksi Keystonessa hississä on nyt suuntamerkki ja Frostbiten aiemmin mykissä kohdissa on ääniefektejä.

– Olemme saaneet kiitosta jopa pelien alkuperäisiltä kehittäjiltä. Sanomattakin selvää, että ne olivat meille todellisia ilon hetkiä.



Miksi valitsitte juuri nämä Activisionin pelit käännettäväksi?

Chopper Command oli Stevenin lapsuudensuosikki ja minä ihastuin sen huikeaan tekniseen toteutukseen. Neljän kilotavuun on ahdettu valtavasti aikaansa edellä olevia ominaisuuksia. Keystone Kapers on ehkä se Activisionin isoin kasaripelihitti, jota ei nähty koskaan kuusnelosella. Frostbite ja Crackpots taas olivat Activision-fanien toiveita.

– Mutta ei meillä ole mitään käännösverstasta, vaikka kuuntelemmekin toiveita. Meidän on myös tykättävä valitsemistamme peleistä niin, että niitä on hauska työstää. Ja me rakastamme näitä!



Valmiiden pelien hauskuusaste toki riippuu pelaajasta itsestään, koska luomusten pelattavuus ja sisältö on todella vahvaa varhaiskasaria. Keystone Kapers lainaa vahvasti mustavalkoisen mykkäfilmin kulta-aikojen Keystone Cops -elokuvista ja heittää Keystone Kellyn tavarataloon jahtaamaan Harry Hooligania, joka yrittää paeta saaliinsa kanssa. Peliä voi pitää joko raivostuttavan epäreiluna tai juonekkaan taktisena. Symppismeininkiä silti. Chopper Command lainaa huolettomasti helikopteri-ilmasotaansa aineksia Defenderistä, eikä se mitenkään väärin ole. Crackpots taas jatkaa Kaboom!:in ja Avalanchen pudota/ota koppi -teemaa laittaen pelaajan torjumaan hämähäkkien invaasiota kukkaruukkuja pudottelemalla. Frostbitessä pelaaja rakentaa iglua hyppimällä jäälautalta toiselle arktisia vaaroja väistellen. Kiire on, sillä säätila laskee vauhdilla kohti pakastumisrajaa.



Henkilökohtaisesti en ehkä kutsuisi näitä pelejä erityisen suuriksi klassikoiksi, mutta jokaisella niistä on tärkeä paikkansa pelihistorian varhaisilla vuosilla, maailman ensimmäisiin itsenäisiin pelitaloihin lukeutuvan Activisionin esihistoriassa. Modernisoituina ne ovat hieno kurkistus muinaisen konsoliretron maailmaan ja näyte siitä, miten hyvin jotkut ideat voivat toimia myös moderneina versioina. Hienoa että Savona jaksaa näitä pakertaa. Pelit voi ladata csdb.dk csdb.dk-sivustolta.

Kuvat: Antonio Savona, JOK

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi testasi: Turtl... V2.fi testasi: Victr... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova