Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: A Little to the Left (XSX)

Manu Pärssinen

18.02.2024 klo 13.39 | Luettu: 977 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Unelmapeli järjestelyn himoon
Jo esiteininä C-kasettini olivat hyllyllä aakkosjärjestyksessä, samoin Amigan disketit ja sarjakuvien vuosikerrat. Edelleen nautin kun jonkun huoneen nurkan, joka on pidempään roinavuorellaan vaivannut, saa järjestykseen. Taulut on pakko suoristaa, työpöytä pitää kohtuullisen siistinä. Vanhemmiten sitä on oppinut vähentämään stressiään siellä täällä, missä ei ole pakottavaa järjestellä, mutta selkärangassani tuo pieni tarve elää - ja siihen rakoon iskee A Little to the Left.


Peli on kahden hengen kanadalaispelistudio Max Infernon pieni puzzleilu, joka sai alkunsa Game Jam -tapahtumassa vuonna 2020. Se heittää clipart-henkisenä graafisena kuvastona pelaajan ruudulle vaikkapa papereita, kyniä tai kirjoja, jotka pitäisi laittaa oikeaan järjestykseen, tauluja, jotka pitäisi suoristaa ja monenlaista muuta tavaraa, joka pitäisi jollain tavalla siistiä.

A Little to the Leftiä kuvataan sen kotisivuilla sanoilla “koe rauhoittava maailma pulmapelissä, jossa yllätyksiä on joka kulman takana”. Ajatuksena on, että nojatuolissa tätä peliä pelatessa pääsisi pieneen zenmäiseen tilaan, irti niistä oikeista sotkuista, joita pitäisi elämässä tai asunnossa järjestellä. Tässä ei kuitenkaan aivan onnistuta.


Aivan ensimmäiseksi hermoilleni kävi pelin pilipalimusiikki. Ehkä se saattaa joitakuita rauhoittaa ja minähän nautin esimerkiksi monien “hissimusiikiksi” nimittämistä musiikkigenreistä, mutta hieman satunnaiseltakin kuulostavat melodiat alkoivat itseäni nopeasti rassata. Toki musiikki vaihtelee pelin edetessä, muttei siitä pelimusiikkien klassikkoa saa.

Vaikka useimmat pelin ongelmista olivat loogisia ja elleivät heti, niin ainakin yrityksen ja erehdyksen jälkeen oivallettavissa, välillä tuli fiilis siitä, että ratkaisu ei ollutkaan välttämättä se omasta mielestäni järkevin - tai että sitä ei ollut. Tuli tunne, että piti vain keksiä se asia, jonka peli haluaa pelaajan tekevän, oli siinä järkeä tai ei. Välillä pelisessio päättyi turhautumiseen sen toivotun rauhoittumisen sijaan.


Ymmärrettävää on, että näin monen samaan siistimisteemaan liittyvän pikkupuzzlen keksimisessä on varmasti ollut reilusti työtä. Kehittäjille suoristan hattuani siitä ja useisiin pulmiin on ympätty myös useampi ratkaisu. Parhaista puzzleista tulivatkin mieleen Valitut Palat -lehdessäkin aikanaan julkaistut Mensan älykkyystestit, joita minäkin mielelläni ratkoin.

Pieni turhautumisen tunne on toki omiaan synnyttämään puzzlepeliin koukuttumisen, sen “yritänpä kuitenkin vielä kerran” -tunteen. Parhaissa peleissä turhautuminen tosin johtuu siitä, että on itse tehnyt virheen, eikä siitä, ettei vain loogisesti voi päätellä, mitä peli haluaa. Pelaajaa auttaa se, että valikoiden kautta saa selkeän vihjeen siitä, mitä pitäisi tehdä, mutta sitten taas mieleen hiipii pieni itsepetoksen fiilis ja halutessaan pulman voi myös skipata. Silti on pakko myöntää, että yön nukkumisen jälkeen oli taas pakko koittaa muutama pulma eteenpäin.


Kolmas pieni ärsytys on pelin konsoliversiointi. A Little to the Leftin hiuksenhienot siistinnät on selkeästi tarkoitettu hiirellä ohjattaviksi, ja vaikka peliohjaimen nuolinäppäimet osaavat tarttua painikkeisiin ja valikkokohtiin, oli välillä varsin hankalaa saada peukaloaan liikahtamaan juuri oikea määrä, että taulun sai oikeaan kulmaan tai vaikka ohuen kirjasen siirrettyä oikeaan kohtaan. Ei se mahdotonta ole, mutta kun kaikki ärsytykset osuivat samaan hetkeen, piti vetää henkeä. Asetuksista herkkyyttä voi säätää, mutta selkeää on, että hiiri mielessä tämä peli on tehty.

Luettelin tässä monta miinuskohtaa, joista osa liittyy ainoastaan pelin konsoliversioon. Peli on kuitenkin kivan näköinen, parhaimmillaan viihdyttävä ja tarjoaa paljon pelattavaa. Kertaläpäisyn jälkeen useimmat puzzleratkaisut muistaa, mutta lisäsisältöä on jo julkaistu ja lisäksi mukana on päivittäinen “The Daily Tidy Delivery” -tehtävä. Bonusmaininta myös kissasta, joka käy välillä sotkemassa tavarat uudelleen. Niin tuttua.

Peli kuuluu Xbox Game Passiin ja maksaa muutenkin vain 10-15 euroa, joten rahalleen saa kyllä sisällön määrän puolesta vastinetta - jos vain hermot kestää!







V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi: AOC Q... Pelataanpa: Oh no! M... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova