Tuorein sisältö

Tuplasti tuplaruuduille

Toimitus

06.06.2011 klo 11.00 | Luettu: 1699 kertaa | Teksti: Toimitus

Arviossa 2 DS ja 2 3DS-peliä
Mario vs. Donkey Kong: Mini-Land Mayhem! (DS)


Tosimies Mara ei joka päivä jaksa pelastaa näyttäviä emäntiä, joten hän nikkaroi härpäkkeitä helpottamaan kaikkien elämää. Mini-Mariot – pienet robotit - eivät toimi. Ne kävelevät eteenpäin ja kosahtavat. Mutta hei, tajua: kun olosuhteet ovat ne, jotka insinööri visioi, Mini-Mariot ovat kätsyjä kuin mausteteline, johon muut kuin kaupan purnukat sopivat mainiosti. Kaappariapinan seisoessa oikeassa kohdassa, Mini-Marion työntövoima riittää puskemaan esineen alas, jolloin apinaa sattuu päähän ja pimu on kiitollinen. Loppukuvat ovat syystä vaisut, sillä näissä peleissä pelastetaan Pauline putkimiehen oman muijan Peachin sijaan.

Edeltäjiensä tavoin Mini-Land Mayhem! velvoittaa mainitsemaan klassikon Lemmings, vaikka pulmapelillä on omaakin identiteettiä. Mini-Mariot on opastettava maaliin kenttää järjestelemällä. Minejä ei tällä kertaa voi pysäyttää. Jokaisen on marssittava maaliin muutaman sekunnin viiveellä edeltäjästä. Hauskimpia tehtäviä ovatkin ne, joissa pitkin kenttää ripotellut minit tulee saada marssimaan rivissä ennen pussitusta. Palkkien, tikkaiden, hyppyrien ja teleporttiputkien asettelu, sekä liukuhihnojen manipulointi ovat pelaajan tärkeimmät jekut. Muutamat tutut viholliset koettavat käydä minimiehiin kiinni ja rotkoihin ne ovat aina vähällä luiskahtaa. Toisinaan muiden sienimaalaisten miniminät on opastettava eri maaleihin. Apinaa pumpataan pomotaisteluissa.

Hutiloija löytää maalit minuutissa. Sen oikean ratkaisun löytämiseen rohkaistaan. Vain tiettyä reittiä käyttämällä minit keräävät kaikki kolikot riittävän nopeasti, jotta tulos palkitaan ja lisää pelattavaa avautuu. Jos viisikin minuuttia aikaa löytyy, yhden haasteen ehtii klaarata: tämä peli jos mikä pitää itsetyytyväisyyden ja rentojen diibadaaba-fiilisten vallassa koko päivän. Pelattavaa on riittävästi rajoittunut, mutta oivaksi jalostettu ja turvallisella nintendokarkilla kuorrutettu perusidea huomioiden. Omia kenttiä tehdään ja testaillaan vaivattomasti, ja netistäkin ladataan lisää kamaa.

Teksti: Jari-Tapani Peltonen
4/5

Dragon Quest VI: Realms of Reverie (DS)


Toistan asiat, joista asiallisissa arvosteluissa jauhetaan, ja vasta sitten asiattomista arvosteluistani tutut väittämät.

'Let the entertainment begin'
Dragon Quest VI: Realms of Reverie on kulttuuriteko. 90-luvulla Japanissa palvottu Super Nintendo -peli saapuu viimein Eurooppaan. Vuoropohjaisia satunnaistaisteluita painottavista rooliseikkailuista pitävä tekoa tukekoon.

Jos kiinnostuit sarjasta osan IX ansiosta, tahdot tietää, ettei sarja ole erityisemmin kehittynyt, joten osa VI on melko turvallinen ostos. Vaatimattomaan visuaaliseen antiin tulee varautua. Hirviöt ovat rivissä seisovia muljahtelevia pahvilätkiä, eivätkä sankarit esiinny taisteluissa. Kävelyosiot esitetään molemmilla ruuduilla, joten voit "katsoa ympärillesi" pyörittämällä kameraa ja vilkuilemalla ylempää ruutua. Tämä ei ihmisen aivoille sovi, mutta huumorilla se pitää ottaa, jos eksyt etsiessäsi ylemmässä ruudussa vilahtanutta salapaikkaa. Muu sisältö on tuttua ja turvallista ja sitä on paljon. Tarina käsittelee toista todellisuutta.

Sarjaan tutustuminen ei ole suositeltavaa. Muissakin sarjoissa pienen kylän poikasen on noustava sankariksi keräämällä kokemusta, varusteita ja liittolaisia. Draqon Quest on se sarja, joka käyttää maskottinaan hymyilevää limapisaraa, minkä pitäisi kertoa jotakin taidesuunnittelusta. Taistelut ja keskustelut rämpytetään ohi napilla A.

A, A, A, A, A.

A, A, A, A, A, A, A, A, A.

Sorminäppäryyttä vaativa Mortal Kombat pahoinpiteli peukaloitteni kärjet parissa päivässä. Vain kiihkeimmät pelit pystyvät tähän. Monotoninen Dragon Quest VI alkoi rasittaa oikeanpuoleisen peukaloni niveliä vajaassa kahdessa tunnissa.

A, A, A.

Mitä minä en tajua? Kauan sitten Final Fantasy VII vietteli minut ja muut märkäkorvat mukaan A-A-A-lajityyppiin kiitos eeppisen ja mukaansatempaavan tarinan, jonka hahmoista oli mahdollista välittää. Dragon Quest ymmärtääkseni ei ole yrittänytkään mitään tällaista, sillä jopa osa sarjan ystävistä luonnehtii tarinoita tekosyiksi (takoa nappia A).

Nappia takoessa lähimuistista ehtii haihtua tieto siitä, mikä on tavoite ja mikä oli edellinen juonenkäänne. Sarjan faneista pitäisi tehdä The King of Kongin kaltainen dokumentti. Planeetan tylsimpään sosiopaattiin tutustuneet tahtovat tietää, ovatko sielunelämä ja motoriikka kastemadon tasolla, jos henkilö nauttii hardcore- ja kasuaalipelien heikoimmista piirteistä: viriteltävää ja säätämistä ja numeroita piisaa, vaan taitoa ei tarvita tippaakaan.

Teksti: Jari-Tapani Peltonen
2/5 (lajityypissään)
1/5 (pelinä)

Steel Diver (3DS)



Kun käpälöin ensi kertaa 3DS:ää Amsterdamissa sen Euroopan julkistustilaisuudessa, jäi Steel Diver mieleeni keskimäärin positiivisena kokemuksena, mikä mukana olleita suomalaiskollegoita ihmetytti. Nyt kun ensi-ihmetys koneen näytöstä on laantunut ja peliä tullut testattua hieman pidempään, on totuuskin valjennut. Käytännössä Steel Diver sisältää kaksi sukellusveneaiheista minipeliä, joissa on syvyyttä yhtä paljon kuin lasten muovisessa uima-altaassa.

Varsinaisessa 'pääpelitilassa' navigoidaan sivunäkövinkkelistä veden alla väistellen esteitä ja vihollisten hyökkäyksiä. Haastetta tähän luo sukelluspaattien ohjaus, joka hoidetaan kokonaan styluskynällä ruutua tökkien: yksi liukusäädin säätää sukellussyvyyttä, toinen vauhtia ja kolmas aluksen kallistuskulmaa. Ei kuulosta hankalalta, mutta on loppupeleissä harmillisen turhauttavaa, varsinkin kun tehtäviä ei lopultakaan ole montaa. 3D-efekti tuo merenpohjaan tilan tuntua, mutta käytännössä netti on tulvillaan syvällisempiä flash-pelejä.

Hauskin, ja 3D-grafiikoita komeasti esittävä pelitila on Steel Diverin periskooppimoodi. Pelaaja tuijottaa myrskyistä merta periskoopin läpi ja suuntima otetaan fyysisesti kääntymällä. Parhaiten touhuun sai tekemisen meininkiä istumalla pyörivällä toimistotuolilla ja tähtäilemällä vihollislaivoja sitä pyöritellen. Tähänkin pelitilaan on valitettavasti panostettu 'äkkiä konsolin julkaisuun' -periaatteella ja hupi jää lyhyeksi. Veikkaan, että Steel Diveria tullaan piakkoin näkemään alennuskoreissa, sillä sisällön ja hinnan suhde ei ole kohdillaan. 3DS:n liiketunnistusominaisuutta ja 3D-efektiä tällä on kuitenkin ihan vinkeää kavereille esitellä.

Teksti: Manu Pärssinen
2/5

Dead or Alive Dimensions (3DS)



Dead or Alive -pelisarja kuuluu mätkintäpelien tunnetuimpiin, mutta se harhautui vähäksi aikaa keskittymään siihen toiseen asiaan, josta pelisarja on kuuluisa: bikinityttöjen muotoihin. Siksipä ei ole ihme, että neljä viidestä Dead or Alive Dimensionin käsiinsä saavasta toteaa: "3D-tissejä!". Toki niitäkin löytyy, mutta ohessa on myös yksi käsikonsolien paremmista tappelupeleistä.

Chronicle-tarinamoodissa käydään läpi kaikki historian DoA-turnaukset, eli jollain tekosyyllä järjestetyt tapahtumat, joihin pelin hahmot ottavat osaa. Renderoidut välianimaatiot ovat mukavan laadukkaita, mutta pelimoottorilla toteutettuihin ei ole kasvoanimaatioita vaivauduttu väsäämään. Pelin grafiikat muuten ovat käsikonsolipeliksi varsin kohtuulliset, vaikka eivät häikäisevät. Itse olen sitä mieltä, että 3DS:n Street Fighterissa 3D-efekti oli parempi, sillä DoA:ssa pelaajien hahmot näyttävät hieman littanoilta taustoihin verrattuna, mutta olenpa kuullut vastakkaisiakin mielipiteitä. 3D-efektin pois kytkeminen nostaa ruudunpäivityksen 60 fps:ään, mikä tämän genren peleissä on usein enemmänkin vaatimus kuin bonus.

Tasapaino hyökkäysten ja vastahyökkästen välillä on saatu kohdalleen ja pelaaminen on taskukonsolin kontrolleillakin mukavan sujuvaa, vaikka osa liikkeistä lähmäistään kosketusnäytöltä, mihin tottuminen vie aikansa. Lyhyiden matsien läpikäyminen on kohtuullisen koukuttavaa, mutta haastetta olisi kaivannut hitusen enemmän. Vastusten tekoäly ja vaikeustaso on säädetty kauttaaltaan liiankin helpoksi. Tarinamoodin lisäksi pelistä löytyvät kaikki 'isommistakin' konsolipeleistä löytyvät pelimoodit verkkopeliä myöten, tosin oman tasoistani (rähmäkäpälää vähän parempi) vastustajaa tuntui olevan hankala löytää.

Ennen ilmestymistään DoaD sai julkisuutta olemalla ensimmäinen peli, jolla esiteltiin StreetPass-ominaisuutta. Ilmestymisensä jälkeen se taas sai julkisuutta sillä, että se kiellettiin mm. Ruotsissa lapsipornolain nojalla. Ensimmäisen käyttömahdollisuudet ovat varsin rajattuja pienten pelimyyntimäärien harvaan asutussa Suomessa ja jälkimmäinen on paljon melua tyhjästä, mutta DoA:n ystävien ei kannata kumpaakaan kavahtaa, sillä DoaD on pätevä lisä pelisarjaan. 3DS:llä on kaksi vahvaa mätkintäpeliä, joten on jokaisesta itsestään kiinni, suuntaako mieluummin DoA-turnauksiin vai kaduille tappelemaan.

Teksti: Manu Pärssinen
3,5/5



V2.fi | Toimitus
< Listasunnuntai #86... Microsoftin E3-tilai... >

Keskustelut (1 viestiä)

Amur

06.06.2011 klo 14.46

Ai DoA _harhautui_ _vähäksi aikaa_ keskittymään boob jubblingiin?

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova