Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Netgear Arlo

Ville Heinonen

17.11.2015 klo 19.01 | Luettu: 13869 kertaa | Teksti: Ville Heinonen

Valvontakamerajärjestelmä pilvessä
Tätä olen odottanut: pilvipohjainen valvontakamerajärjestelmä, joka valmistajan mukaan on helppo kytkeä käyttöön, jota voi etäohjata mistä vain kännykän tai verkkoselaimen avulla ja joka perusmuodossaan ei vaadi kuukausimaksullista sopimusta. Ja mikä parasta – järjestelmän käyttämät kamerat ovat täysin langattomia.


Perheellisenä omakotiasujana omaisuuden ja perheen turvallisuus on minulle tärkeä juttu. Tarve jonkinlaiselle valvonnalle on siis olemassa - etenkin nyt, kun naapurustossamme on tapahtunut viime aikoina muutamia melko erikoisia omaisuusrikoksia. Olen kokeillut useampaa kamerajärjestelmää (kuten nyt jo kuopattua Elisa Vahtia sekä lukuisia eri merkkisiä ip-kameroita), mutta mikään ei ole oikein tuntunut omalta, varsinkaan kodin valvontaan kutsumattomien vieraiden varalta. Muutamiin selkeämpiin tilojen tarkkailutarpeisiin tavalliset IP-kamerat ovat soveltuneet hyvin, mutta niiden hälytys- ja liiketunnistustoiminnot ovat monesti enemmänkin rasite kuin etu.

Markkinoilla on lukuisia eri valmistajia, jotka tarjoavat kotiin turvaa ja valvontaa erilaisten kameroiden ja sensorien avulla sekä muutama toimija, jotka aloitus- ja kuukausimaksua vastaan lupaavat hoitaa kodin turvaamisen hälytyksestä palokunnan tai vartijan paikalle kutsumiseen kokonaisuudessaan niin, että asiakkaan ei tarvitse (eikä hän edes voi) tehdä asialle oikeastaan mitään. Tämä viimeisin vaihtoehto on ajatustasolla ja käytännössäkin varmasti toimivin, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta tai halua maksaa järjestelmästä ensin lähes tuhatta euroa avausmaksua ja sen jälkeen ylläpidosta satoja euroja vuosittain. Toisaalta joitakin kansalaisia saattaa häiritä ajatus, että kodissa on kameroita, joiden kuvaa katsoo vain ulkopuolinen valvontakeskus.

Välitön ihastus


Nyt testiin tullut Netgear Arlo teki minuun vaikutuksen heti ensi metreillä. Pakkaus nimittäin kertoi järjestelmän olevan kameroiden suhteen 100-prosenttisen langaton. Olin myyty (vaikkakin samalla varautunut), koska ehdottomasti suurin ongelma kodin valvontaan tarkoitettujen laitteiden asentamisessa on ollut joko erilaisten kaapeleiden kytkeminen tai toisaalta langattomien laitteiden kantomatkan lyhyys. Lisäksi kamerat näyttivät olevan suhteellisen siroja ja sympaattisen näköisiä, joten perinteinen hellasärö (*termi Wiktionaryssä) ei ehkä tällä kertaa tulisi sotkemaan kuvioita.

Aloituspakkauksesta (joita on markkinoilla eri versioita) löytyi pari kameraa kiinnitystarvikkeineen sekä keskusyksikkö, joka kytketään reitittimeen tai ADSL-modeemiin verkkopiuhalla. Kamerat kiinnitetään kattoon tai seinään ruuvaamalla yksi ruuvi, jonka jälkeen puolipallon muotoinen metallipylpyrä pysyy paikallaan. Kamera tarttuu puolipalloon magneetilla voimakkaasti, mutta sen asentoa on myös todella helppo muuttaa. Metallisia kiinnikkeitä tuli pakkauksessa neljä, joten kahta kameraansa voi siten helposti liikuttaa useammaan paikan välillä tarpeen mukaan. Kameroissa on myös tavallinen jalustakierre, mikäli haluaa käyttää omaa tai lisävarusteena saatavaa tukevampaa kiinnikettä.


Käyttöönotto oli helppoa. Kännykkään lataamani Arlo-appi pyysi tekemään uuden tilin, johon keskusyksikkö linkitettiin samassa sisäverkossa (tämän voi luonnollisesti tehdä myös tietokoneella). Tämän jälkeen kameroihin iskettiin sisään neljä litium-paristoa kuhunkin (CR123, elinikäennuste vähintään 6 kk), ne linkitettiin keskusyksikköön painamalla nappia sekä kamerasta että keskusyksiköstä ja voilà, systeemi oli valmis. Kameroiden kuva alkoi näkyä kännykän ruudulla ja niitä oli mahdollista zoomata suoraan ruudulta. Iskin kamerat eri puolille taloa, ja vaikka matkaa keskusyksikön ja kameroiden välillä on jonkin verran ja välissä on ovia sekä välipohjia, ei yhteyden kanssa ainakaan puurakenteisessa talossa ollut mitään ongelmaa. Sinällään on kätevää, että Arlo käyttää omaa verkkoaan kommunikoidessaan kameroiden ja keskusyksikön välillä, koska siten kodin normaali Wlan-verkko ei joudu kärsimään liikenteestä. Toisaalta Arlo osaa myös herättää kamerat eloon vain tarpeen vaatiessa, eli silloin kun kamerat havaitsevat liikettä tai kun käyttäjä haluaa katsoa livekuvaa kameroista. Muutoin myös paristojen kesto olisi varmasti melko eri luokkaa.


Arlon käyttö arjessa on helppoa, kun kamerat ovat paikoillaan ja kameroille tekee aikataulutuksen siitä, milloin ne valvovat ja milloin eivät. Itse asetin kamerat siten, että ne vahtivat ja hälyttävät havaitessaan liikettä päivisin kun perhe on poissa ja toisaalta öisin, kun olemme unilla. En tietysti toivo, että nukkuessamme kukaan kotiimme tunkeutuisi, mutta sekin on mahdollista. Tällöin on ainakin jonkinlainen lohtu, että rosvo tallentuu videolle. Kamerat kytkevät automaattisesti hämärän saapuessa infrapunavalon päälle ja pikaisella testillä ulkona jopa täydessä pimeydessä kamera näki helposti noin 5-10 metrin matkalle. Kamerat voi luonnollisesti ajastuksen lisäksi myös nopeasti mobiilisovelluksesta napata valvontatilaan manuaalisesti.

Giga tilaa, rahalla lisää


Peruspakettiin kuuluu perustilaus Arlo-palvelusta, joka sisältää 1 gigatavun tallennustilaa pilvessä viikon ajan. Yli viikon vanhat tallennukset siis poistuvat automaattisesti. Tilausta on mahdollista laajentaa kuukausi- tai vuosimaksulla tukemaan useampaa kameraa ja tarjoamaan maksimissaan 60 päivän säilöntäaikaa ja 100 gigatavun tallennustilaa. Perustilaus tukee maksimissaan viittä kameraa.


Gigatavu tilana sinällään tuskin tulee kovin monelle vastaan, ellei sitten halua tallennella huvin vuoksi vaikka ulkona hyppiviä jänöjusseja tai jotain muita pupuja muissa tiloissa. Viikon raja sen sijaan on otettava huomioon, jos vaikka lähtee kolmeksi viikoksi matkalle eikä ole internet-yhteyden päässä. Muutoinhan hälytyksen sattuessa käyttäjä saa siitä push-ilmoituksen kännykkäänsä / tablettiinsa sekä sähköposti-ilmoituksen välittömästi, jonka jälkeen on varmasti mielekästä käydä verkon yli katsomassa, mitä on tapahtunut. Mikäli Arlo havaitsee liikettä aktiivisena ollessaan, tulee siitä tieto kännykkään todella nopeasti ainakin iOS-ympäristössä. Se ei myöskään jää huomaamatta, sillä samaan aikaan tieto tulee äänimerkin kera sekä omaan että vaimon puhelimeen, pariin iPadiin ja vielä sähköpostiinkin. Tallennuksen alussa tosin on muutaman sekunnin viive: kun muutaman kerran pidin järjestelmän testimielessä aktiivisena vaimon palatessa lasten kanssa sisään, oli toinen pienokainen jo melko pitkällä tuvassa ennen kuin video oli ehtinyt mukaan. Tämä lienee asia, joka kannattaa ottaa huomioon kameraa asentaessa.

Sehän toimii!



Järjestelmä on nyt pyörinyt talossani muutaman viikon, eikä se ole kertaakaan temppuillut. Esimerkiksi aiempaan käyttämääni Elisa Vahti -järjestelmään verrattuna (joka myös perustui käyttäjän omaan aktiivisuuteen hälytyksen tapahtuessa) Arlo on ollut mallioppilas, koska Vahdin kanssa minulta suoraan sanottuna paloi käämit virheilmoituksien, epästabiilien yhteyksien ja tarpeettomien hälytysten kanssa. Arlo on saanut aina kameroihin yhteyden kun olen halunnut katsoa kotiini, eikä aikataulutuksen kanssa ole ollut ongelmia. Paristot näyttävät edelleen täyttä, kuten pitääkin. Lisäksi kamerat ovat sen verran huomaamattomia, että niiden olemassaolon on käytännössä jo unohtanut. Kaiken kaikkiaan järjestelmä on toistaiseksi pitänyt kaikki lupauksensa ja olen siihen hyvin tyytyväinen. Kun tallenteet päätyvät automaattisesti pilveen, ei mahdollinen tunkeutuja voi ottaa niitä mukaansa tai hävittää niitä millään konstilla. Kuvanlaatu voisi olla parempikin, mutta Arlon tarjoama tarkkuus riittänee suurimpaan osaan tapauksista.

Tilasin järjestelmään pari lisäkameraa, joista toisen aion asettaa sisälle ja toisen ulkotilaan (kamerat kestävät myös ulkokäytön ilman erillisiä suojia). Ne eivät valitettavasti tätä kirjoitettaessa vielä olleet saapuneet – lisään kommenttiosastolle tietoa paristokestosta Suomen talvessa, jahka kamerat ja talvi saapuvat. Internetistä lukemani perusteella kamerat toimivat hyvin myös viileämmissä olosuhteissa, mutta se selviää varmuudella myöhemmin. Samalla selviää myös liiketunnistuksen äly, eli alkaako hälytyksiä paukkua joka kerta, kun puu heiluu tai rusakko juoksee tontin laidalla. Liiketunnistuksen herkkyyttä tosin pystyy säätämään, joten herkkyyden suhteen voi esittää toiveita. Herkkyyden lisääminen saattaa myös auttaa aiemmin mainittuun kuvauksen alun viiveeseen.

Negatiivistakin palautetta on kuitenkin annettava. Järjestelmän ehdottomasti tärkein murtautumisia ehkäisevä osa, eli valvonnasta kertova tarra, ei ole kovinkaan toimiva. Se on kyllä suuri, mutta vihreä, ja sen kuvassa on lintu. Linnun (Arlon logo) alapuolelta toki löytyy teksti, jossa kerrotaan “video monitoringin” olevan käynnissä, mutta jotenkin tuntuu, että punainen kuva valvontakamerasta saattaisi toimia paremmin. Toki geneerisiä valvontatarroja saa kaupasta kuin kaupasta, mutta silloin myös hämäräveikko todennäköisesti tunnistaa perinteisen “tarravalvonnan”, eikä ota sitä kovinkaan tosissaan.



Hintaluokka: 370 euroa
Lisätietoa: Arlo.com

V2.fi | Ville Heinonen
< V2.fi palkitsee: Voi... Haastattelussa Rebec... >

Keskustelut (13 viestiä)

foley

18.11.2015 klo 14.59 1 tykkää tästä

Ainoastaan palautetta sen verran, olisi kiva tietää mitä kaikkea tossa paketissa tulee mukana. Muuten hyvä arvostelu!
foley

18.11.2015 klo 15.07 1 tykkää tästä

Luinkin uudelleen ja olihan siinä listattu mitä tuli mukana, itseäkin kiinnostanut kyseiset valvonta kamera paketit. Arvosteluita enemmänkin lukeneena niin katon tietyt asiat ensin ja sitten luen kiinnostavat kohdat. Mutta hyvinhän siitä sai irti ku luki uudestaan, lisää tälläisiä!

Netgear on kyl vähemmän tunnettu merkki, mutta ehdottomasti tekee hyviä ja silmällekkin mielyttäviä tuotteita. ja mikä tärkeintä toimiviakin. En oo katunut netgear kytkimen ostoa vaikka myyjä koitti muuta myydä (netgearin sai seuraavalle päivälle).
Hessut

08.12.2015 klo 11.42

Onko Arlon pilvipalvelun kanssa naimisissa sitten vai onnistuuko omalle koneelle tallennus?
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

08.12.2015 klo 14.35

Hessut kirjoitti:
Onko Arlon pilvipalvelun kanssa naimisissa sitten vai onnistuuko omalle koneelle tallennus?


Arlo perustuu nimenomaan pilvipalveluun ja mielestäni se on pelkästään hyvä juttu, koska silloin aineistot ovat varmemmassa tallessa. Web-portaalista voi toki ladata omalle koneelleen Arlon tallentamat videot ja kuvat, mikäli haluaa säilyttää niitä myös toisaalla ja pilvipalvelun tallennusajan jälkeenkin. Livefeedin voi selaimesta tai mobiiliapista laittaa nauhoitukselle käsinkin, jolloin se tallentuu palvelimelle ja josta sen voi sitten koneelleen ladata. Suoraa yhteyttä koneen ja kameran välille ei pysty luomaan ilman Arlon omaa käyttöliittymää.

Ja kuten mainitsin, tuo peruspaketin mukanaan tuoma perustilaus sisältää ilmaiseksi viikon tallennukset yhteen gigaan asti ja mahdollistaa viiden kameran liittämisen järjestelmään.
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.01.2016 klo 14.20

Tilannepäivityksenä mainittakoon, että molemmista kameroista kuoli paristot tammikuun alussa. Se tarkoittaa, että paristonkesto oli mukana tulleilla pattereilla noin 2 kuukautta, joka on todella vähän. Epäilen, että olin saanut kamerat jäämään jotenkin epähuomiossa kuvaustilaan pitkäksi ajaksi, koska paristojen varaus oli tippunut täydestä tyhjään muutaman päivän aikana.

Vaihdoin uudet paristot, joten katsotaan miten ne kestävät. Joka tapauksessa, kun yksi CR123 maksaa noin 6 euroa ja niitä kuluu 4 kpl / kamera, nousee ylläpitokustannus kohtuuttomaksi, mikäli pattereita pitää olla vaihtamassa parin kuukauden välein.
Ummikko

29.01.2016 klo 07.53

Kuinkahan pieniin kohteisiin liikennetunnistin reagoi? Mahtaako esim. kokoluokkaa hiiri / rotta oleva pikkuotus laukaista kameran?
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.02.2016 klo 14.14


Ummikko kirjoitti:

Kuinkahan pieniin kohteisiin liikennetunnistin reagoi? Mahtaako esim. kokoluokkaa hiiri / rotta oleva pikkuotus laukaista kameran?


Tunnistusherkkyyttä voi säätää, mutta hiiriosasto lienee ainakin noin kattoasennuksena jo liian pientä. Riippuu varmaankin hiirestä ja siitä, mihin kameran asemoi.
Kilroyr

29.04.2016 klo 23.15 1 tykkää tästä

Miten paristot ovat kestäneet?
Konde

08.08.2016 klo 13.58 1 tykkää tästä

Paristojen kesto kiinnostaa myös minua.
Laitoin kolmen kameran setin tilaukseen Clas Ohlsonilta hintaan 404e.
Tarjoushinta oli 449e ja sitten vielä -10% nettikaupan alekoodilla.
juuso57

09.10.2016 klo 13.15 1 tykkää tästä

Paristojen kesto ei päätä huimaa. Itsellä käytössä 5 kameraa ja laskennallisesti 4 settiä/kamera/vuosi menisi. Toisen paristosetin oston jälkeen keksin vaihtoehdon.

Kameraan saa suoraan kytkettyä micro usb puhelimen laturin ja jos johdollisuus ei haittaa säästöä syntyy. Toki laturin pitää virtaa riittävästi antaa. Itsellä 1,5 ampeerin laturi.

Ulkona olevat kamerat - 3 - johdotin aurinkosähköjärjestelmää hyväksi käyttäen. Vaatii toki hiukan rakentelua ja kameroiden paikan miettimistä, muttei mitään ylivoimaista. Esim. Ebaysta saa muutamalla eurolla valmiit systeemit jotka ei vaadi kuin sopivan mittaisen johdon ja kytkennän akkuun.

Nyt ko. systeemi ollut toiminnassa reilu 3 kk ja toimii edelleen.
Sähkökatkon varalta keskusyksikkö ja modeemi UPS:n takana joka takaa niille useamman tunnin toiminta-ajan.




Jorma54

15.10.2016 klo 12.34 1 tykkää tästä

Tuo puhelimen micro usb käyttö on todella mielenkiintoinen juttu. Niitä latureitahan saa lähes pariston hinnalla ja itsellenikin niitä on luurien mukana kertynyt useita. Voisitko kertoa tarkemmin tuon laturin ulostulosta eli 1,5 A, mutta onko ulostulojännite tyypilliset 5 V?
juuso57

16.10.2016 klo 09.10 1 tykkää tästä

Ihan normaaleja kännyköiden ylimääräisiksi jääneitä latureita ovat. Joten jännite on se 5V.
Kamerassa USB liitin löytyy paristoluukun saranapuolelta sen silikoni tulpan alta.
Johto kun paikoillaan luukkua ei saa kiinni.
Ulkokamerat olen laittanut minigrip pussiin ja "jeesusteipillä" tiivistänyt mahdollisen kosteuden varalta.
JHE

13.12.2016 klo 10.03 1 tykkää tästä

juuso57 kirjoitti:
Ihan normaaleja kännyköiden ylimääräisiksi jääneitä latureita ovat. Joten jännite on se 5V.
Kamerassa USB liitin löytyy paristoluukun saranapuolelta sen silikoni tulpan alta.
Johto kun paikoillaan luukkua ei saa kiinni.
Ulkokamerat olen laittanut minigrip pussiin ja "jeesusteipillä" tiivistänyt mahdollisen kosteuden varalta.


Takuun menettää jos kyseistä porttia käyttää virransyöttämiseen

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova