Tuorein sisältö

Tuska 2016, raportti perjantain tapahtumista

Jesse Kärkkäinen

08.07.2016 klo 00.15 | Luettu: 2358 kertaa | Teksti: Jesse Kärkkäinen




Tuska Festival, 1.-3.7.2016
(Suvilahti, Helsinki)

Itseään pohjolan korskeimmaksi metallifestivaaliksi kutsuva Tuska vuosimallia 2016 juhlittiin Helsingin Suvilahdessa 1.-3.7. Tapahtuma veti tänä vuonna paikalle lähes 30 000 raskaan musiikin ystävää. Lauantai oli erityisen onnistunut myös lipunmyynnin suhteen: tuolloin paikanpäällä oli liki 11 000 ihmistä päivän ollessa loppuunmyyty. Myös V2.fi oli mukana festaritunnelmassa seuraamassa, kuinka raskaissa merkeissä heinäkuun ensimmäistä viikonloppua vietettiin.

Etukäteen festaria miettiessä moni asia tuntui uudelta, sillä allekirjoittaneen edellisestä Tuska-visiitistä oli kulunut aikaa liki vuosikymmen. Tällä välillä paljon oli muuttunut: koko tapahtuma oli siirtynyt Kaisaniemen vehreältä puistoalueelta Suvilahden betonimiljööseen, esiintyjien määrä oli kasvanut entisestään sekä oheistoimintaa oli tullut runsaasti lisää. Näistä yhtenä mainittakoon Solmusali, jossa oli tarjolla kaikkea mielenkiintoista haastatteluista paneelikeskusteluihin.Olikin kiinnostavaa päästä näkemään, minkälaiseksi tapahtumaksi koko Tuska-festivaali oli näiden vuosien aikana paisunut.

Tärkeintä festivaaleilla on ennenkaikkea musiikki ja tämän vuoden Tuska piti sisällään suhteellisen mielenkiintoisen artistikattauksen. Hyvät festarit tarjoavat laajan kirjon erilaista musiikkia niin tunnetuilta kuin tuntemattomiltakin yhtyeiltä. Tässä mielessä Tuska 2016 oli hoitanut asian mallikkaasti, sillä viikonlopun aikana kolmella lavalla musisoi yli 40 esiintyjää. Itselleni esiintyjälista ei ollut ehkä kaikkein optimaalisin, sillä mukana oli vain kourallinen todellisia helmiä loppujen ollessa enemmän "mielenkiintoista nähdä livenä" -kategoriaa. Todellisiin "supernimiin" lukeutuivat Anthrax, Stam1na, Diablo, Turmion Kätilöt, Gojira sekä Children of Bodom, joiden uraa olen seurannut pidemmän aikaa ja joiden musiikkia tunnen.

Kiinnostavia, mutta itselleni vähän tuntemattomia yhtyeitä sitten olikin festivaali pullollaan. Erityisesti pääesiintyjät herättivät mielenkiintoa, sillä Tobias Sammetin luotsaama Avantasia on tuntunut niittävän livenä suurta suosiota: Suvilahteen olikin luvassa show, johon oli kiinnitetty monia vierailevia solisteja, yhtenä nimenä muun muassa Michael Kiske. Myös lauantain päänimi Ghost kiinnosti, vaikken yhtyeen musiikkiin suuremmin ole hurmioitunut. Bändin omaperäinen meininki kuitenkin antoi odottaa hyvää show'ta, joten keikka oli odotettu. Muita kiehtovia yhtyeitä olivat Swallow the Sun, Behemoth, Testament, Brymir, Primordial sekä Lordi.

Perjantai 1.7.

Perjantai valkeni aurinkoisissa merkeissä ja vaikutti siltä, että Tuskan aloituspäivää saadaan viettää jo festareille perinteeksi muodostuneessa helteessä. Festarialueelle saapuessani oli paikan päälle kerääntynyt jo kiitettävä joukko odottamaan tapahtuman alkua, vaikka ensimmäinen esiintyjä aloittaisi vasta muutaman tunnin kuluttua.

Vaan kyllä oli Tuska-festivaali laajentunut vuosien aikana. Vaikka itse musiikki on festareiden pääasia, oli myös festaripalveluiden määrä valtava. Tarjolla oli kymmenkunta ruokailupaikkaa, joissa oli laajalla kirjolla erilaista tarjontaa aina intialaisesta ja meksikolaisesta ruuasta sushiin sekä perinteisiin muikkuihin.

Jos itseensä ja levyhyllyynsä halusi sijoittaa, tähän löytyi lääkkeet levyistä aina lävistyksiin, vaatteisiin ja koruihin saakka. Anniskelualueet olivat selkeästi rajattu ja fiksusti sijoitettu, niin että niiltä näki hyvin pää- sekä telttalavalle eikä janoisen festarikävijän näin tarvinnut valita juomisen ja musiikin väliltä. Tuska Libre -alue tarjosi palasen puistoidylliä karun tehdasalueen keskellä ja olipa tuolle alueelle myös pykätty telttasauna, jossa reissussa rähjääntyneet kävijät pystyivät löylyttelemään päivän liat nahkaltaan. Olikin mukava huomata, että festari oli kokonaisuudessaan paisunut varsinaiseksi megatapahtumaksi, jossa kaikkea oli enemmän kuin aiemmin.

Festari polkaistiin käyntiin päälavalla Cattle Decapitationin vimmaisella ja äärimmäisellä grindin ja kuolonmetallin yhdistelmällä. Festareiden ja yleisesti jokaisen päivän ensimmäisen esiintyjän osa saattaa olla kova, koska porukkaa ei välttämättä paikalle erityisemmin saavu. Tällä kertaa aloitusakti tuntui olevan riittävän kiinnostava eikä yhtyeen tarvinnut soittaa tyhjälle kentälle. Ja eipä siinä montaa nuottia tarvittu, kun festareiden ensimmäinen mosh pit oli täydessä vauhdissa. Cattle Decapitation oli ilkein mahdollinen startti festareille. Yhtyeen raaka ja nopeatempoinen musiikki ei ole kepeintä kuunneltavaa. Teknisesti keikka oli onnistunut ja soundipuoli soi selkeänä. Erityisesti huomio kiinnittyi vokalistin panokseen, sillä mies revitteli äänijänteitään täyden työpäivän edestä huutaen, kirkuen ja karjuen. Erityisempää lavaesiintymistä yhtye ei tarjonnut vaan pääosissa oli musiikki. Yhtyeen vokalisti Travis Ryan totesi keikan aikana, ettei yhtye ole nukkunut edellisen keikan jälkeen lainkaan, joten liekö tässä yksi syy yhtyeen vähäeleiseen lavaolemukseen. Kun setti oli paketissa, yhtye marssi lavalta suurempia aplodeja odottamatta. Ei yhtään huonompi aloitus festareille.

Päälavan seuraava nimi oli kotimaisen melodisen doomin jättiläinen Swallow the Sun. Jos yhtyeen edellinen albumikokonaisuus, kolme levyä sisältänyt Songs from the North I, II & III, oli varsin kolossaallinen ilmestys, oli sitä myös yhtyeen suunnitelma Tuska-festareilla. Bändi nimittäin aikoi esiintyä kaikkina kolmena päivänä ja jokainen setti keskittyisi yhteen levyyn tuoreimmalta albumikokonaisuudelta. Kunnioitusta herättävä suunnitelma, joka ei varmasti ole aivan helpoimmasta päästä toteuttaa. Onnekseni tämä esiintyminen painottui tuoreimman täyspitkän ensimmäiseen levyyn, jota olen kuunnellut eniten.

Swallow the Sun tuntui olevan esiintymisajankohdan uhri. Yhtyeen melankolinen, vahvasti tunnelmaan nojaava musiikki suorastaan vaatisi ympärilleen hämärän illan päästäkseen kunnolla oikeuksiinsa. Olikin hieman irvokasta kuunnella "pohjoisen lauluja" polttavassa auringonpaisteessa, vaikka bändi hyvän keikan tarjosikin. Kahden vokalistin voimin vedetty setti kuulosti hyvältä ja kappalevalinnat kolisivat itseeni täysillä. Yhtyeen lavameininki oli hyvin minimalistinen, jopa alakuloinen ja syykin tähän selvisi keikan aikana. Vokalisti Kotamäki nimittäin omisti Heartstring Shattering -kappaleen edesmenneelle ystävälle, joka oli menehtynyt joitain kuukausia takaperin. Tämä tuntui selkeästi olevan yhtyeelle kova paikka ja keikan päätyttyä loppuhuudatuksia ei liiemmin näkynyt, vaan bändi hävisi taka-alalle vähin äänin. Myöhempiä bändin keikoista en päässyt seuraamaan, mutta ainakin ensimmäinen esiintyminen lupasi hyvää.

Tämän jälkeen ohjelmistossa ei ollut itseäni kiinnostavaa tarjolla, joten lähdin jälleen kiertämään festarialuetta. Porukkaa oli alueelle kerääntynyt jo tuhatpäin ja meininki alkoi muuttua festareille sopivaksi. Aikani kierreltyäni kiinnitin huomiota telttalavalta tulevaan meteliin, joka pienen tunnustelun jälkeen tuntui sen verran houkuttelevalta, että oli pakko mennä katsomaan lähempää. Telttalavalla tahtia takoi Cain's Offering, jota melkein voi kutsua kotimaisen voimametallin superkokoonpanoksi. Yhtyeessä vaikuttavat kokeneet konkarit Timo Kotipelto sekä kitaristi Jani Liimatainen. Teltassa olikin oikein hyvä meininki ja tästä syystä innostuin yhtyettä muutaman biisin verran kuuntelemaan. Orkesterin hyvätuulinen metalli sopi aurinkoiseen kesäpäivään oikein hyvin ja vokalisti Timo Kotipelto saa itseni aina hyvälle tuulelle. Syynä ei tähän kuitenkaan ole miehen aavistuksen tönkkö englannin ääntäminen vaan se, että olen aina pitänyt miestä sympaattisena jässikkänä, jonka karisma toimisi minkä tahansa power-bändin keulilla. Eikä miehen ulosannissa ollut mitään vikaa nytkään, saatika bändin musiikissa. Muutaman biisin kuunneltuani tulin siihen lopputulokseen, että tähän bändiin pitää tutustua myös levyllä, sen verran vakuuttavaa yhtyeen musiikki oli.


Seuraavaksi päälavalle kömpivä Lordi tuntui olevan etukäteen kova pala pahimmille hevipuristeille, sillä tietyissä piireissä yhtyettä ei pidetty millään tavalla soveliaana kiinnityksenä Tuska-festareille. Toki euroviisuvoitto teki yhtyeen musiikista valtavirralle tutumpaa, mutta bändi on käsitykseni mukaan julkaissut suhteellisen tasaista levytys-sarjaa aina tähän päivään saakka. Tosin suosiokäyrä on ollut laskusuunnassa jo useita vuosia. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etten itsekään ole yhtyeen musiikkia kuunnellut, mitä nyt nämä pakolliset Hard Rock Hallelujat sekä pari muuta ovat vuosien aikana tutuksi tulleet. Päälavalle oli kuitenkin kyhätty kiinnostavalta vaikuttava lavarakennelma kivisine muureinen ja hautakivineen, joten innostuin siitä mitä hirviöbändillä oli luvassa. Yhtyehän oli liikenteessä The Arockalypse- levynsä teemakeikan merkeissä, joten tähän liityen myös tuon levytyksen kiertueen lavasteet oli kaivettu varastosta uusiokäyttöön.



Ja kyllähän Lordi veti mielenkiintoisen keikan, joka oli yksi perjantain näyttävimmistä. Yhtyeen livesetti on muutakin kuin pelkkää musiikin juhlaa, sillä myös visuaalisuus on isossa roolissa. Tämähän näkyy jo bändin olemuksessa, mutta kun mukaan heitetään kunnon paukkuja ja liekkiä sekä sopiva annos draamaa - esimerkkinä singolla ammuttu pyropaukku sekä tykeillä yleisöön keskitetty konfettipilvi, ei voinut kuin ihailla bändin livetouhua. Lisäksi kunnioitusta herättää jo se, että yhtye jaksaa paksuissa puvuissaan vetää tunnin setin helvetillisessä auringon paisteessa. Itse musiikki oli pätevää, kitaravetoista rokkia, joka kuulosti livenä hyvältä. Setti huipentui- yllätys yllätys- Hard Rock Halleluja -kappaleeseen, jonka vokalisti Putaansuu veti päässään jo ikoniseksi muodostunut sinivalkoinen silinterihattu. Ei voinut kuin myhäillä tyytyväisenä. Siellä täällä kuulemastani naureskelusta huolimatta yhtye oli päälavan arvoinen ja tästä voisi moni muukin esiintyjä ottaa mallia, kuinka luodaan hyvä show. Lordi oli festivaalien suurin yllättäjä.

Ilta huipentui kolmen bändin tiiviiseen rypistykseen. Peräkanaa esiintyivät Testament, Behemoth sekä perjantain päänimi Avantasia.


Kolmikosta ensimmäisenä päälavalle nousi vanhan liiton rässijäärä Testament. Bändi on itselleni tuttu, mutta vain muutamien irtobiisien verran. Silti arvotan Testamentin tekemiset korkealle, vaikkakin poppoon panos thrash metallin kehityksessä ja synnyssä tuntuu olevan liki rikollisen aliarvostettu esimerkiksi "Big Fourin" tekemisiin verrattuna. Tämä ei kuitenkaan näkynyt missään, sillä yhtyeen keikkaa oli tullut seuraamaan runsaslukuinen yleisö joka oli menossa välittömästi mukana: tästä kertoi varsin hyvänkokoiseksi paisunut pitti sekä tiiviisti lavan eteen pakkautunut väkijoukko. Yhtye tuntui olevan tyytyväinen vastaanottoon, erityisesti yhtyeen vokalisti Chuck Billy oli yhtä hymyä koko keikan ajan.



Yhtye tarjoili tunnin verran tiukkaa rässiä, joka pyyhki Suvilahden ylitse myrskyaallon lailla. Henkilökohtainen suosikkini yhtyeen settilistalla oli Into the Pit, joka tuntui olevan myös muun yleisön mieleen: sen verran intensiivisesti väkijoukko hurrasi kappaleen aikana ja muutenkin hyvänkokoinen pitti ryöpsähti astetta suuremmaksi. Kun keikka huipentui Formation of Damnationiin sekä biisin aikana kyhättyyn wall of deathiin, en voinut kuin huokaista tyytyväisyydestä. Testament on livebändi parhaasta päästä ja yhtye on edelleen mahtavassa iskussa. Ehkäpä tämä muisto mielessäni otan vihdoinkin haltuuni myös yhtyeen diskografian, sillä kokemus oli hyvin vakuuttava ja setti täynnä timanttista musiikkia.



Seuraavana telttalavan valtasi tummanpuhuvan kuolonmetallin pioneeri Behemoth, jonka suunnitelmissa oli vetää yhtyeen tuorein täyspitkä The Satanist kokonaisuudessaan läpi. Kyseinen levytys on saanut järkyttävän määrän suitsutusta ilmestymisensä jälkeen ja se on nostettu jo lähes klassikon asemaan. Itse en jostain syystä ole ymmärtänyt albumin hienoutta. Lähdin keikkaa kuuntelemaan sillä ajatuksella, että ehkä valaistuisin levyn hienouksista kuullessani sen livenä. Yhtyeen esiintyminen oli varmasti yksi päivän odotetuimmista vedoista. Teltta oli ääriään myöten täynnä. Ei ollut mitään mahdollisuutta luikahtaa lähellekään lavaa, joten tyydyin seuraamaan esitystä teltan takaosasta. Komeasti startannut keikka alkoi soihdun kantamisella lavalle, jonka jälkeen itse musiikki polkaistiin käyntiin. Harmittavasti soundipuoli oli kehno. Musiikki kuulosti lähinnä mössöltä, jonka voimakas rumputulitus peitti alleen. Yritin vaihtaa paikkaa hieman lähemmäs lavaa sekä teltan sivulle, mutta tämä ei auttanut lainkaan. Yleisö tosin tuntui nauttivan, mutta itse en saanut musiikista mitään selvää. Pettyneenä hipsinkin hiljalleen taka-alalle, sillä moisen mestariteoksen kuuntelu tuhnuisilla soundeilla olisi kohdallani kuin helmiä sioille.

Päätinkin käydä kesken keikan vilkaisemassa sisälavalla möykännyttä Beast in Blackia. Kyseessähän on Battle Beastista erotetun kitaristi Anton Kabasen uusi projekti, joka lähtökohtien perusteella tuntui ristiriitaiselta tapaukselta. Onko kyseessä todellakin tukevasti omilla jaloillaan seisova yhtye, näpäytys entisille bändikavereille vai projekti, jonka harteille olisi tarkoitus vyöryttää Battle Beastin musiikillinen perintö? Olipa mikä hyvänsä, en tähän saanut selvyyttä yhtyeen keikan aikana. Kun saavuin sisälavalle, oli ilmeisesti juuri soitettu pari Battle Beastin kappaletta, jonka jälkeen luvassa oli omaa materiaalia. Yhtyeen suurin erohan Kabasen edelliseen bändiin on miespuolinen vokalisti ja tästä syystä yhtyeen meininki toi paljon mieleen Judas Priestin - sen verran korkealta ja kovaa laulu lähti. Keikka ei myöskään sujunut ongelmitta, sillä ilmeisesti kitaristilla oli soittimensa kanssa hankaluuksia. Keikka keskeytyi muutamiksi minuuteiksi. Tänä aikana lava ammotti tyhjyyttään, joka minusta oli todella kummallista touhua, sillä yleensä bändi nyt vaikka jamittelee moisten ongelmien aikana eikä hylkää koko lavaa. Keskeytys lopautti hyvässä nosteessa olevaa fiilistä ja muutamia ihmisiä poistui keikalta tauon aikana. Kun ongelmat saatiin selvitettyä, palasi yhtye asiaan ja alkoi vetämään Battle Beastin kappaletta Touch in the Night. Biisi kuulosti niin irvokkaalta miesvokalistin laulamana, että otin suosiolla takapakkia. Beast in Black oli todella ristiriitainen tapaus, josta en oikein tiedä mitä ajatella. Saapa nähdä, väheneekö Battle Beast -viittaukset projektin vakiintuessa vai ovatko ne kiinteä osa yhtyeen livesettiä myös tulevaisuudessa.

Sisälavalta poistuessani koukkasin vielä telttalavan kautta tsekkaamassa Behemothia ja teltassa tuntui olevan lähes hurmoksellinen tunnelma. Yhtyeen vokalisti Nergal messusi lavalla ja tarjosi ilmeisesti ehtoollista, joten show oli täydessä vauhdissa. Harvinaista nähdä näin voimakasta tunnelmaa minkään yhtyeen livekeikalla. Pitänee antaa bändin uusimmalle levylle vielä tilaisuus, kun se kerran saa näin voimakkaita tunteita ihmisissä aikaiseksi.

Perjantain pääesiintyjänä oli Tobias Sammetin luotsaama Avantasia, jonka livevetoja olen kuullut paljon kehuttavan. Nyt yhtye oli ainakin miehen itsensä kertoman mukaan esiintymässä ensimmäistä kertaa Suomessa tai ainakin Helsingissä. Sen verran yhtyeen johtohahmon kertomus keikan aikana vaihteli, etten nyt ottanut selvää miten asian laita on. Itselleni yhtyeen keikka oli ainakin ensimmäinen enkä ole bändiä levyltäkään hirveästi kuunnellut. Olen jotenkin aina kokenut ongelmallisen sekaviksi useista vierailevista vokalisteista muodostetut levykokonaisuudet. Syy, jonka vuoksi en ole suuremmin yhtyeen musiikista nauttinut. Yhtye oli vahvistanut keikalla mukana olevan useita levyiltäkin tuttuja ääniä ja livenä nähtiinkin Eric Martin, Michael Kiske, Bob Catley, Jorn Lande, Ronnie Atkins sekä Amanda Sommerville. Pakko tunnustaa, etten näistä nimistä tunnistanut kuin Michael Kisken, joten en saanut tästä tähtisikermästä läheskään niin paljon irti, kuin joku asiaan enemmän vihkiytynyt.



Avantasiaa varten lavalle oli pystytetty komeat kiviset lavasteet, jotka antoivat odottaa mielenkiintoista ja eeppistä keikkaa. Kun power-pumppu starttasi iltakymmeneltä, ei paikalla ollut lähellekään pääesiintyjän arvoisesti yleisöä. Behemoth tuntui hieman ylittävän oman soittoaikansa telttalavan suunnalta kuuluvasta möykästä päätellen, joka varmasti hieman rokotti yleisön määrää. Kun telttalava vaikeni, myös ihmisjoukko päälavan edessä lisääntyi ja lopulta kentällä oli kiitettävä määrä seuraamassa Avantasian esiintymistä. Ja olihan yhtyeen liveshow suhteellisen komea kokonaisuus ja erityisesti pakko nostaa hattua sille, millainen urakka tällaisen useista vierailijoista kootun esityksen pystyyn laittaminen onkaan.

Yhtye veti kahden tunnin keikan, jonka aikana vokalisteja marssitettiin lavalla yksi toisensa jälkeen. Laulajien yhteispeli tuntui toimivan hyvin. Sammetin persoonallinen ääni kaikui kirkkaan käheänä myös livenä ja hyvätuulista esiintymistä seurasi mielellään. Keikan parhaat hetket koettiin Michael Kisken esiintymisten aikana, sillä miehen ääni on tuntunut vain paranevan vuosien aikana. Arvostan suuresti miestä hänen Helloween-taustansa ansiosta. Myös muutama The Scarecrow -levyltä kuultu kappale kuulosti oikein hyvältä, johtuen toki siitä, että kyseessä on ainoa levykokonaisuus jota olen yhtyeeltä ajatuksen kanssa kuunnellut.

Ongelmiltakaan ei vältytty, sillä jo toisen kappaleen aikana Sammet sekoili kappalelistan kanssa ja patisti yhtyettä soittamaan biisiä joka ei vielä ollut vuorossa. Yhtye starttasi kappaleen, kunnes joku huomasi erheen ja vetäisi piuhan seinästä. Hölmistynyt Sammet kuittasi tilanteen hyvätuulisesti vitsailemalla ja keikka jatkui. Näin asiat kuuluu hoitaa: ongelmiin ei pidä jäädä rypemään vaan pusketaan eteenpäin. Mies muisti myös kehua keikan soundipuolta ja tässä ei todellakaan ollut moittimista. Musiikki soi kirkkaana ja selkeänä. Sammet totesikin osuvasti soundin olevan silkkaa taikaa.

Keikan aikana ei erityisiä välipuheita kuultu ja syy tälle oli selkeä. Yhtye halusi esittää mahdollisimman paljon musiikkia, mutta silti muutama minuutti liikeni myös encoreen vaaditavaa taukoon. Lavalla palatessaan Sammet kuittaili sarkastiseen sävyyn koko encore-systeemin mielekkyyttä, koska on järjetöntä kuluttaa muutama kallisarvoinen minuutti jotta pääsee takaisin lavalla soittamaan. Tästä olikin hyvä siirtyä keikan päätökseen - Sign of the Cross -kappaleen aikana lavalla kipusivat kaikki keikalla mukana olleet vokalistit ja olihan se uniikki kokemus nähdä lavalla KAHDEKSAN laulajaa.

Kun keikka päättyi, oli olo ristiriitainen. Keikka oli teknisesti kunnossa ja lukuisat vokalistit hoitivat tonttinsa hyvässä yhteistyössä, mutta toisaalta odotin enemmän visuaalista näyttävyyttä - kunnon lavashow'ta sekä teatraalisuutta. Nyt oli tyytyminen vain korville suunnattuun herkkuun, josta vastasi mahdottoman taitava joukko kukin tahoillaan ansioituneita vokalisteja sekä eriomaisesti soittimensa hallinnut muusikkojoukko. Keikka oli asiallinen, mutta se ei onnistunut muuttamaan näkemystäni yhtyeestä, joka ei ehkä se omin juttuni ole. Festarialueelta poistuessani kuuntelin muun festarikansan keskustelua keikasta ja hyväksyvästä muminasta päätelleen valitettavaa ei löytynyt.

Perjantai oli loppujen lopuksi hyvin antoisa ja mielenkiintoinen päivä, vaikkei se sisältänyt yhtään omista ennakkosuosikeistani. Tarjolla oli kuitenkin monta hyvää keikkaa ja nautin monista esityksistä. Oikein hyvä startti festareille, joka vain tulisi paranemaan entisestään tulevina päivinä!

Teksti; Jesse Kärkkäinen
Foto; Tuska, Jesse Kämäräinen

V2.fi | Jesse Kärkkäinen
< Voita Kung Fu Panda ... Tuska 2016, raportti... >

Keskustelut (2 viestiä)

info

08.07.2016 klo 04.29

Aleah, siis se kuollut, oli Swallow the Sunin kitaristin, Juha Raivion, tyttöystävä tai vaimo. Yhteinen projekti kulkee nimellä Trees of Eternity.
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

08.07.2016 klo 08.20

Tuskassa vierailu ei ole enää moniin vuosiin kiinnostanut edes ne ennen kiinnostaneet bändit. En ole mielestäni edes kypsynyt musiikkityyliin, mutta melkein kaikki ennen niin kuuntelemani bändit ovat viime vuosina tuottaneet lähinnä tasapaksuja levyjä - joiden kappaleet luonnollisesti täyttävät helposti puolet livekeikkojen soittolistoista.

Avantasian olisin silti halunnut nähdä - vaikka se ei koskaan lempibändejäni ollutkaan. Olisin myös mieluummin nähnyt sen jo aiemmin, sillä The Scarecrow on viimeinen kuuntelemani levy. Tästä, ajanpuutteesta ja pihiydestäni johtuen en lähtenyt Tuskaan yhden bändin vuoksi.

Kirjoita kommentti

71353

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova