The Boys 5-8: kyrp-toniittia sielulle
![]() |
Kausi 5 - Jakso 8:
Blood and Bone
Blood and Bone
Sarja päättyy.
Kaunani lähti jo siitä, kun luvattu perusidea petettiin. Kyse ei ole tavallisista jannuista, jotka vastustavat supersankareita, vaan jannut liittoutuivat superien kanssa ja kehittivät omia voimiaan.
Nyt supersankarit ovat ottamassa kaiken vallan, mutta tilanne ei voisi olla paljoa tunkkaisempi. Päähenkilöt ovat kyräilleet toimistoilla ja varastoissa. Siviilien ja viranomaisten reaktioita on teoriassa nähty, mutta ne jäävät nopeasti omaan arvoonsa, kun taas esimerkiksi Daredevil: Born Againin tuorein kausi onnistui muista ongelmistaan huolimatta rakentamaan kuvaa siitä, kuinka kaupunki reagoi nousevaan fasismiin. The Boys "rakentaa maailmaa" mieluiten siten, että jos esimerkiksi koira jää auton alle suusanallisessa tietoiskussa, puhujan on ihan pakko selventää, että KARUA GOREA OLI tai joskus PANIN SITÄ KOIRAA.
Myöhäisessä sivujuonessa kansan on tarkoituskin jättää reagoimatta, jottei käy köpelösti. Sitäpä juuri olisi voinut pohjustaa.
Sekin on tarkoituksellista, että superdiktaattori Homelander on tappanut osan tukijoukoistaan, etäännyttänyt muut ja jopa kieltäytynyt avusta, mutten tiedä miksi. Ehkä sarjan olisi tässäkin pitänyt vääntää rautalangasta, että myös Donald Trump on epälojaali kavereilleen. (Ei olisi.)
Homelander vaikuttaa alati heikommalta. Hän ei käytä vanhojakaan voimiaan kunnolla. Uusi voima "kuolemattomuus" tarkoittaa vain sitä, että supervirusjuoni moraalisine ongelmineen eli kauden tai parin pääjuoni katkesi kuin seinään (jatkuakseen näön vuoksi epilogissa). Sankarit tempaisivat suolestaan voimat-pois-säteen, joka ajaa saman asian, joten nyt pitää päästä lähelle Homelanderia ja hypätä esiin nurkan takaa. Sillähän se fasismi kaatuu. Homelanderia selvästi voisi vain leipoa turpiin, jos tarpeeksi moni supertyyppi tai armeijaosasto vaivautuisi.
Alkumontaasissa muistellaan, kuinka pää räjähti viimeksi. Heh! Myöhemmin pää räjähtää. Heh! Myöhemmin pää räjähtää. Heh! Myöhemmin pää räjähtää. Heh!
![]() |
Keskiarvo 40 jakson jälkeen on 2.68/5.00.
![]() |
< Jakso 5-7
Katsottu: Prime Video





Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti