Tuorein sisältö

Bad Times at the El Royale -bonusartikkeli: haastattelu, arvio ja kisa!

Manu Pärssinen

07.03.2019 klo 19.26 | Luettu: 986 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Voita El Royalen synkät tapahtumat katsottaviksesi
Kilpailun voittaja: "Cybbes". Onnittelut! Sinuun on otettu yhteyttä.



Bad Times at the El Royale on aiemmin arvioitu V2.fi:ssä (Peltosen arvio täällä), mutta nyt julkaisemme sen ohjaajan ja käsikirjoittajan Drew Goddardin haastattelun, vilkaisemme 4K HDR -julkaisua ja arvomme sellaisen myös yhdelle onnekkaalle lukijallemme! Elokuva julkaistaan blu-rayna ja dvd:nä ensi maanantaina.

Haastattelussa Drew Goddard



Cloverfieldin New Yorkiin hyökkäävien hirviöiden, World War Z:n zombiehyökkäyksen, The Martianin Mars-selviytymisen ja Cabin in the Woodsin kauhujen jälkeen ohjaaja-käsikirjoittaja Drew Goddard suuntasi kameransa hylätyn hotellin epätavallisiin vieraisiin vuodessa 1969. El Royale on Nevadan ja Kalifornian väliin, rajan molemmille puolille sijoittuva persoonallinen hotelli, joka toivottaa eräänä sateisena iltana tervetulleeksi papin (Jeff Bridges), laulajan (Cynthia Erivo), kaksi siskosta (Dakota Johnson ja Cailee Spaeny) sekä FBI-agentin (Jon Hamm), joille paikan salaisuudet tulevat pian selviämään. Hotellipoika (Lewis Pullman) ja kulttijohtaja (Chris Hemsworth) liittyvät kesken tarinan mukaan, sotkien muiden suunnitelmat.

Miksi valitsit elokuvan tapahtumapaikaksi kahteen osavaltioon jakautuvan alueen?

Se tuli tekstistä. Elokuva sai alkunsa hahmoista, tiesin että halusin käyttää hotellia, mutta ajatus kahden osavaltion välillä sijaitsevasta hotellista syntyi vasta käsikirjoitusvaiheessa. Alussa idean ydin oli kertoa seitsemästä henkilöstä, kaikki kotoisin hyvin erilaisista lähtökohdista, saapumassa yhteen hotelliin ja mahdollisesti aikeissa nirhata toisensa. Hotelli tuli yhtälöön mukaan orgaanisesti. Kun mietin, kuinka halusin suunnitella elokuvan ja minkälaisia hahmojen tunnetilat olisivat, kaksijakoisuuden teema nousi toistuvasti esiin ja se muotoutui ajatukseksi esittää hotelli heijastamassa samaa kaksijakoisuutta.

Kuinka tärkeä on juuri tämä ajankohta, johon elokuva sijoittuu?

Halusin asettaa elokuvan vuoteen 1969 erityisestä syystä. 60-luku oli kaaoksen ja nopean menestymisen aikaa: vain viiden vuoden sisään Martin Luther King, John Kennedy ja Bobby Kennedy murhattiin. Sitten Nixon tarttui puikkoihin. Tämä elokuva sijoittuu Nixonin ajanjakson sarastukseen, koska halusin näyttää ajan, jolloin suuren toiveikkuuden jälkeen tummat pilvet alkoivat laskeutua ihmisten mieliin. Halusin käyttää erityisesti sitä aikaa ja paikkaa.


Tiedämme, että 60-luvun Kaliforniassa oli oma tunnelmansa, mutta oliko Nevadassa samanlaista?

Oudolla tavalla ne kaksi osavaltiota olivat vastakohtia sille, mitä ne nykyään ovat. 60-luvun Nevada oli täynnä toivoa ja mahdollisuuksia, kummuten siitä ajatuksesta, että voisit heittää arpakuutioita ja muuttaa elämääsi hetkessä. Rat Packin ja Frank Sinatran aikakaudella meno svengasi. Siitä Kalifornia taas erosi, se oli pimeämpi paikka. Oli kultteja, kuten Charles Mansonin johtama “Perhe” sekä poliitikkoja, kuten Richard Nixon. 60-luvun Kalifornia erosi viettelyksiltään kovin nykypäivän Kaliforniasta.

Mitä uskot, että kotikatsojat tulevat saamaan tästä elokuvasta?

Elokuva on suunniteltu yksityiskohdat huomioiden. Pidän itse kotona elokuvaa katsellessani siitä, että saan tutkia yksityiskohtia, merkityksiä ja sävyjä omassa rauhassani. En ole puristi, pidän elokuvista niin kotona kuin elokuvateatterissakin ja toivon, että elokuvani toimii niissä molemmissa.


Ohjasit Chris Hemsworthia hänen ensimmäisessä ei-sankariroolissaan. Mikä hänestä teki sopivan juuri tähän rooliin?

Olen tuntenut Chrisin varmaankin vuosikymmenen ajan, työskentelimme yhdessä Cabin in the Woodsin parissa ennen hänen rooliaan Thorissa, joten olen nähnyt hänen kehittyvän esiintyjänä ja tiedän, kuinka paljon taitoa ja mukautumiskykyä hänellä on. Halusin näyttää sitä skaalaa, tutkia pimeitä nurkkia Chrisin kanssa ja luulen, että hänkin oli siitä hyvin innoissaan.

Millainen prosessi oli sen pitkän kohtauksen takana, jossa Jon Hamm löytää salakäytävän ja vakoilee muita vieraita lasin takaa? Mitä suunnittelussa oli otettava huomioon ja mitä haasteita kohtauksen tekeminen asetti?

Se kohtaus oli yksi monimutkaisimmista, jonka tekemiseen olen koko urani aikana ryhtynyt. Meiltä kului 8 kuukautta sen suunnitteluun, koska meidän piti rakentaa lavasteet ja kaikki otoksen ympärille. Kaikki, minkä näet tapahtuvan, tapahtuu samoissa lavasteissa. Näet jopa ulkona olevan parkkipaikan, senkin rakensimme siis mukaan. Emme käyttäneet visuaalisia tehosteita mihinkään, minkä voit nähdä. Ainoa efekti oli Hammin takana oleva seinä, koska siellä näkyi kameran rata, ja se täytyi piilottaa. Muuten teimme kaiken oikeasti, koska halusimme tuoda katsojan mukaan samaan hetkeen Hammin kanssa.

Meillä oli Cynthia Erivo paikalla laulamassa koko ajan ja näin sen hyvin tärkeänä juttuna, koska halusin saada tallennettua laulajan äänen livenä. Esinauhoitetun, huulisynkronoidyn äänen erottaa aina, enkä halunnut käyttää keinotekoista äänenlaatua. Halusin katsojien tuntevan, millaista laulajan on laulaa silloin kun kukaan ei ole katsomassa ja antaa vaikutelman haavoittuvaisuuden tunteesta. Cynthian piti laulaa toistuvasti useita kertoja ja me teimme viisi minuuttia pitkän yhden oton kohtauksen 27 kertaa kokonaan. Niin paljon meiltä meni aikaa saada kaikki kohdilleen. Cynthian ansioksi on pakko mainita, että hän lauloi nuotin tarkkuudella oikein joka ikinen kerta, hän on niin ainutlaatuinen.

Myös kohtauksen ääniefektit ovat vaatineen paljon työtä. Kuulostaa ihan henkisesti vakaalta versiolta David Lynchin tyylistä…

Hauskaa että sanoit noin, sillä David Lynch on suuri inspiraation lähde minulle ja otimme - äänisuunnittelumme hyvin vakavasti. Luulen, että siksi juuri halusimme Erivon laulavan livenä, jotta meillä oli raakamateriaali jota työstää ja mahdollisuus käyttää perspektiivin muutoksia. Suuri osa kunniasta kuuluu äänisuunnittelijallemme, hänen työnsä on hyvin hienovaraista mutta se antaa koko elokuvalle sen ominaisen, kummittelevan tunnelman.

Myös videopelit ovat olleet suuri vaikuttaja musiikin ja äänisuunnittelun näkökulmasta. Pelaan paljon ja uskon, että osa tämän päivän tärkeimmästä työstä tehdään juuri videopelien parissa.

Elokuvan jokaisen käänteen kautta katsojat oppivat lisää joka hahmosta. Millainen prosessi sinulla oli luoda niin syvillä taustatarinoilla varustettuja hahmoja?

Koko tarina alkaa Jeff Bridgesin esittämästä papista. Hän oli ensimmäinen mieleeni tullut hahmo, sillä ajatus valehtelemiseen taipuvaisesta papista jotenkin puhutteli minua. Niinpä hänestä tuli ensimmäinen paikkansa löytänyt palanen ja toisena tuli laulaja. Elokuva kertoo pitkälti heistä kahdesta: papin sekä taiteilijan tekopyhyydestä.

Haastattelun lähde: 20th Century Fox
Haastattelun käännös: Nanne Kukkura

Katselussa: Bad Times at El Royale (4K HDR)


Alunperin Bad Times at El Roayle kiinnitti huomioni siksi, että sen pääosassa oli itse el duderino Jeff Bridges, eikä trailerikaan hassummalta vaikuttanut. Juonikuvauksen perusteella osasin odottaa jonkinlaista B-luokan tarantinoilua - ja juuri sitä sainkin.

Sekalainen seurakunta kokoontuu yhden katon alle, eikä kukaan ole sitä, miltä näyttää -skenaario on nähty moneen kertaan, eikä ohjaaja-kirjoittaja Drew Goddardin näkemys siihen paljon uutta tuo. Kohtuullista näyttelijäntyötä ja upeaa ääniraitaa nakertavat epätasapainoinen rytmitys (tai rytmityksen puute) sekä se, että paikoitellen elokuva on kovin teatterimainen - eikä aina hyvällä tavalla. Elokuvan loputtua suuhun jää lähinnä maku siitä, että Bad Times at El Royale olisi halunnut olla parempi kuin se lopulta on.

Ollaan 60-luvun lopulla, niin 60-lukulaisessa wannabe-ökyhotellissa kuin olla voi, joten kaikki on upeaa, vähän kulahtanutta ja kyseisen aikakauden psykedeelisillä huonekaluilla, tapeteilla ja muhkeilla värisävyillä ryyditettyä. Ah niin retroa - siitäkös minä tykkään. BTaER:n kuvaa ja sävymaailmaa on ilo katsoa, varsinkin kun suurin osa elokuvasta tapahtuu synkkähenkisen hotellin sisätiloissa, synkkänä ja myrskyisenä yönä. Monet kuvavalinnat voisivat olla valokuvataiteen teoksia itsessään, sen verran tarkasti Goddard on valinnut valaistukset ja somistukset paikoilleen. Skarppiudeltaan kuva on myös oikein hyvä, tosin mitään “huh, onpas tarkkaa” -reaktioita ei herännyt, kuten vaikkapa aiemmin arvioidussa Castle Rockin kaudessa. Elokuva kuvattiin filmille.

Taas kerran paketin heikoin lenkki ovat bonukset, joista puolituntisen dokumentin leffan suunnittelusta katseli ihan mielenkiinnosta ja … siinä ne sitten olivatkin. Vähän kuvia ja trailereita, hohhoijaa.

Vaikka en BTaER:ia kovin paljon hehkuttanutkaan, on siinä tarpeeksi Tarantino-vaikutteita, kevyttä lynchimäistä tunnelmointia ja ehta annos Jeff Bridgesiä, jotta sen seurassa yhden 2,5 tuntia viihtyy.

Kilpailu: Voita Bad Times El Royale 4K HDR Bluray omaksi!


Vastaa alla olevaan kysymykseen 15.3. klo 15:30 mennessä ja olet mukana arvonnassa. Yhteystietoja käytetään vain voittajan kontaktoimiseen. Alasin Median työntekijät eivät saa osallistua.

Arvaapa, kuka laulaja oli ehdolla laulajan rooliin elokuvassa ennen kuin Cynthia Erivo palkattiin?

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi testasi: Motor... Laibach ihmetytti ja... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova