Tuorein sisältö

Laibach ihmetytti ja ihastutti - elektro-industriaalinen musikaali Pohjois-Korea-sävyillä

Jukka O. Kauppinen

13.03.2019 klo 12.17 | Luettu: 1347 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Livenä Tampereen Tullikamarilla 12.3.2019
Laibachin keikalle mennessään kannattaa varautua yllätyksiin, sillä tämä yhtye ei aina asetu ennakko-odotuksiinsa. Vai voiko Laibachia ylipäätään sanoa yhtyeeksi, sillä sehän on yhtaikaa myös varsinainen taiteellisen anarkian sekametelisoppa ja vastakarvaan silittävä poliittinen sanoma.

Laibach saapui Suomeen uusimman The Sound of Music –albuminsa kiertueen merkeissä. Parhaimmin industriaalijytkeestään muistetun yhtyeen albumi on suorastaan totuttuun tapaan melkoinen käsijarrukäännös uuteen suuntaan, sillä tulkitsee uudelleen vuoden 1959 The Sound of Music –musikaalin. Omalaatuisesti, erikoisesti ja raskaasti.

Jopa häiritsevästi:


Laibachin hämmentäviin aikaansaannoksiin lukeutuu myös konsertointi Pohjois-Koreassa, joka oli niin ainutlaatuisen kova veto, ettei vät sen kuvailuun tahdo sanat riittää. Mikä yhtye muka tohtisi suunnata maailman suljetuimpaan valtioon soittamaan provokatiivisia, poliittisia, diktatuurien vastaisia kappaleita ja vielä tehdä siellä kuvatusta materiaalista musiikkivideon ja dokumenttielokuvan?



Niinpä. Laibach. Äärimmäisyyksien yhtye. Äärimmäinen oli Tampereen Tullikamarillakin esitetty konsertti, jonka ensimmäinen puoliaika (!) sujui The Sound of Musicin suloisen raskaiden äänimaisemien maailmassa. Solisti Milan Fras bassolauluineen oli jäädä hetkittäin jopa paitsioon, sillä lavalle noussut naislaulaja oli suorastaan sekä hypnoottisen upea ilmestys hillityllä, äärettömän elegantilla esiintymisellään ja käsittämättömän upealla laulullaan. Kaksikko oli huikea, toisiaan yllättävän hienosti täydentävä yhdistelmä.




Laibachin esiintyminen on sekin aivan omanlaistaan. Lavalla ei heiluta eikä huhkita, vaan yleisö valloitetaan kappaleiden upeilla tulkintoihin ja äänimaisemilla - sekä taustaprojektioilla. Tullikamarin lava ei edes riittänyt Laibachin videotykikselle, sillä kolmas tausta oli tungettu lavan sivustalle, sen ulkopuolelle. Niille loitsittiin kappale kappaleelta tarkoin rakennettuja maisemia ja mielikuvia. Toteutuksesta tuli ieleen Anton Corbijnin Depeche Modelle loitsimat keikkavisuaalit. Näissä on samaa tyyliä ja henkeä, joskin Laibachin taustat ovat ehdottomampia ja kantaa-ottavampia.

Ehdottomuutta riitti siitäkin, ettei Laibach yrittänytkään myydä itseään halvalla. Edes toinen puoliaika tai encore ei tarjoillut hittibiisejä, ei ainuttakaan tampattavaa industriaalijytkettä. Ehei. Hillitystä musikaalisemmasta teemasta pidettiin kiinni loppuun saakka. Väliin mahtui jopa pohjoiskorealaisia kansanlauluja laibachattuina.

Ehkä siksi Laibach on aina niin äimistyttävä. Koskaan ei tiedä mitä on luvassa tai millaisiin sfääreihin keikan aikana päädytään. Ehkä sieltä tulee Tanz mit Laibach, ehkä ei. En voi kuin muistella hämmennyksellä Laibachkunstderfuge-levyn kiertuetta, kun yhtye todellakin soitti vain ja ainoastaan Johann Sebastian Bachin The Art of Fugue –teoksen eikä mitään muuta. Ihan niin syvälle kummalampeen ei tällä kertaa menty, mutta kuten sivukorvalla kuulin jonkun toteavan: ”ikinä ei tiedä mitä ne tekevät.”

Ei tiennyt tälläkään kertaa. Siksi sinne kannatti mennä. Paitsi jos halusi niitä hittejä.

Laibach esiintyy 13.3.2019 Helsingissä.

Teksti ja kuvat: Jukka O. Kauppinen












V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Bad Times at the El ... Captain Marvel -spoi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova