Tuorein sisältö

Testissä Voi-sähköpotkulaudat: Voiko se olla parempi, nopeampi tai halvempi?

Jukka O. Kauppinen

16.07.2019 klo 16.30 | Luettu: 14197 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Nopeammin, kalliimmin, Scooterimmin!
Sähköpotkulaudat on varustettu kaasuvivulla (oikea peukalo), kilikellolla, jarruvivulla (vasen peukalo) ja jalkajarrulla, joka toimii painamalla takarenkaan jarrupalaa toisella jalalla. Lisäksi niissä on ajovalo, punaiset varoitusvalot kyljissä ja heijastimet.

Sähköpotkulautojen eli tuttavallisesti e-scoottien (tai mitä hassua sanaa haluattekaan käyttää) suosio on räjähtänyt tänä kesänä, joidenkin mielestä sietämättömään, toisten mielestä ihan kätsyyn suuntaan. Saksalaisten Tier-lautojen vanavedessä Tampereelle (ja toki muuallekin Suomeen) saapui myös ruotsalainen Voi, joten pitihän niitäkin testata. Onko laudoissa ja palvelussa eroja vai onko se ihan yks ja hailee minkävärisen sähkölaudan päälle loikkaa?

Pieni kertaus ennen scoottailutestiä. Voi (ja Tier) toimivat mobiilisovelluksen avulla. Softa haetaan maksutta latauskaupasta, jonka jälkeen palveluun tehdään tili ja syötetään luottokortin tiedot. Molemmat varmistavat käyttäjän aitouden joko teksti- tai sähköpostiviestillä. Näin scootintarjoaja tietää aina täsmälleen kuka laudalla liikkuu tai ainakin ketä veloitetaan - tai kuka saa laskun, jos ajaja rikkoo laudan tai parkkeeraa sen sallitun alueen ulkopuolelle. Voi muistuttaa, että sallitun alueen ulkopuolelle jätetyn laudan noudosta voi rapsahtaa 30-100 euron lisämaksu.

Mobiilisovellus näyttää vapaiden scoottien sijainnit, sillä varataan scootti omaan käyttöön ja sovelluksella myös lopetetaan matka. Kännykässä on siten syytä olla virtaa myös matkan loppupäässä. Yleisimmillään scootintarjoaja veloittaa laudan käytöstä euron aloitusmaksun ja sen jälkeen kiinteän minuuttihinnan.

Vuokralautojen ilmaantuminen kaupunkikuvaan on kiintoisa ja haastava muutos lyhyiden matkojen kaupunkiliikkumiseen. Suuressa mitassa ne ovat uusi liikennöintimuoto esimerkiksi kaupunkipyörien, sähköavusteisten polkupyörien ja muiden kulkupelien rinnalle. Niiden yhtäkkinen rynnäkkö vain haastaa rajusti käsityksiä kaupunkikuvasta ja tilan jakamisesta. Vuokralaudat voivat olla vastuutonta hurvittelua ja suoranaista muun liikenteen häiriköintiä, mutta myös asiallista tarveliikkumista paikasta toiseen. Laudat ovat joskus erittäin käteviä, kun sen voi ottaa käyttöönsä mistä vain ja jättää minne vain, toki sallitulle alueelle. Jos väsynyt matkaaja saapuu juna- tai bussiasemalle koivet kipeinä, niin scootin nappaaminen parin kilometrin kotimatkaa varten saattaa kuulostaa todella houkuttelevalta. Bussia pitäisi odotella ja taksi olisi paljon kalliimpi. Mutta muutaman euron scoottaus suoraan kotiovelle, sehän voisi toimia. Tai kuten meikäläinen erään työpäivän päätteeksi havaitsee, että tässähän on vielä aivan pakko käydä toimistolla hakemassa unohtunutta tavaraa. Olo oli valmiiksi niin hikisen rapea, ettei pyöräily tai busseilu maistu, joten kiisinpä sitten kaupungin halki vuokrascootilla.
Kartta näyttää lähimpien vuokralautojen sijainnin. Numero kertoo, että samassa rykelmässä on enemmänkin lautoja. Kätevää, jos ollaan liikkeellä isommalla porukalla. Lautaa tökkäämällä sovellus näyttää paljonko siinä on virtaa jäljellä.

Ja onhan huristelu myös tosi hauskaa. Niin hauskaa, että kyllä näillä kiitää ihan ilokseenkin,ihan muuten vain. Kunhan vain muistaa - tai opettelee - tietyt turvasäännöt. Kypärähän olisi mitä tärkein turvaväline mutta harvapa sellaista satunnaisella kaupunkikäynnillä roudaa. Niinpä itselleen ja ympäristölleen turvallinen scoottaaja opettelee varomaan katukiveyksiä ja rotvalleja, koska niissä keikkaa helposti turvalleen. Muutenkin ajaessaan on syytä olla valpas, sillä törmäillessä scoottaaja häviää aina. Varomaton törttöilijä tai idiootti söheltäjä kaatuu potkulaudalla helposti ja silloin saattaa sattua pahasti leukaan. Muistutan, että potkulaudalla kaatuu paljon helpommin kuin polkupyörällä, joten älkää kikkailko liikaa. Tosin huomautettakoon, että vuokralaudat ovat silti tukevampia ja turvallisempia kuin halvimmat markettilaudat.

Tässä korostuu sekin, että e-scoottaaja on käytännössä polkupyöräilijä. Hänen paikkansa on joko pyörätiellä tai ajoradalla, vaikka jälkimmäinen voikin joskus tuntua älyttömän pelottavalta (kuten koeajovideollakin todetaan). Jalkakäytävän kielletty hedelmä onkin joskus todella, todella kutsuva. Jos sen kutsu on liian kova, niin ajakaa edes hitaasti ja muita kunnioittaen.

Ja kannattaa tietysti edes vähän yrittää lautaa parkkeeratessaan. Kuulkaas herrantertut, ei sitä tarvitse keskelle kulkuväylää jättää.

Liikkumiskokemusten tarjoamisen lomassa Voi (ja Tier) ovat molemmat käytännössä myös ohjelmistoyhtiöitä, sillä ilman mobiilisoftia eivät laudat liikahtaisi. Ketterän koodauksen myötä operaattori voi muokata lautojen asetuksia vaivattomasti kaupunkikohtaisest. Operaattori voi myös laajentaa ja muuntaa palautusalueita palautteen ja käyttöstatistiikan mukaan. Lisäksi Voin minuuttihinta vaihtelee.

Okei, siirrytäänpä nyt varsinaisen koeajovideon pariin, olkaa hyvät:


Suora linkki: Testissä Voi-sähköpotkulauta

Yhteenveto: (tässä kohtaa oletamme, että katsoit ylläolevan videon) Tampereella sekä Voi että Tier käyttävät samoja sähköpotkulautoja, joten sinänsä kuvittelisi, että käyttökokemus on aivan sama. Mutta eipä se täysin identtinen ole. Sovelluksissa on tiettyjä videolla avattuja käytettävyyseroja, mutta suurimmat erot tulevat hinnoista ja lautojen asetuksista.

Tier oli alkuun se selvästi halvempi lautaoperaattori, sillä euron aloitusmaksun jälkeen baanalle pääsi 15 sentin minuuttihinnalla. Nyt Tier on nostanut minuuttihintansa (Tampereella) 19 senttiin. Voin aloitusmaksu on sama euro mutta minuuttihinta vaihtelee teoreettisesti 10-30 sentin välillä säästä, kellonajasta ja lautojen käyttöasteesta riippuen. Käytännössä hinta on useimmiten 30 senttiä ja joskus 20 senttiä minuutilta. 10 sentin hintaan tarvittaisiin varmaan ukkosmyrsky ja vedenpaisumus. Eli vaikka Tier on yhä halvempi, niin hintaero on joskus kapeimmillaan vain sentti minuutilta. Voilla on lisäksi virtuaalisia lautaparkkeja eli alueita, joille laudan jättämällä saa alennusta matkastaan.
Etsi lauta sovelluksesta. Varaa lauta skannaamalla QR-koodi kännykällä. Profit?

Niinpä laudanvalintaan voivat vaikuttaa muutkin seikat, kuten vaikkapa kellonaika ja miten äkkiä haluaa perille. Tierin laudat eivät toimi yöllä, Voin laudatpa toimivat - eli niillä voi palata kotiinsa myös perjantai-iltana. En kylläkään suosittele tätä baarissa vietetyn ördäysillan jälkeen. Voi kerää lautansa pois joidenkin festarien ajaksi, Tier ei. Lisäksi Voin laudoilla pääsee kovempaa: Tierin laudat on lukittu 20 km/h maksiminopeuteen, Voilla pääsee 25 km/h. Tosin hauskana yksityiskohtana Voin laudat hidastuvat 20 kilometriin yöllä. Tai ainakin perjantai-iltana/yönä. Ehkä tässä on vähän mietitty humalakäyttäytymistä. Mutta jos on kiirus, niin Voilla olet nopeammin perillä. Mainittakoon vielä, että koeajojen yhteydessä Tierin laudalla/sovelluksella koin myös reklamaatio-tasoisia ongelmia. Voilla moisia ei ole ollut.

Joten kyllähän tuo Voikin toimii. Hieman erilainen käyttö- ja ajokokemus sekä hinnoittelu, mutta myös Voin laudalla tuntuu pääsevän perille.

Vaan sanottakoon ääneen myös, että onhan tämä kallis tapa liikkua. Satunnaiseen tarpeeseen vuokralauta on tosi jees, mutta säännölliseen tai päivittäiseen ajoon kannattaa ostaa oma lauta - mutta ei mitään parin sadan markettirimpulaa.

Saa kanavan tilatakin, se olisi kovin ystävällistä
Lisää Hardware-videoita



Checkpoint TV esittää: Koeajossa Voi-sähköpotkulaudat

(C) 2019 Mediapalvelut
Yhteistyössä: https://www.v2.fi/

Spiikki & toimittaja: Jukka O. Kauppinen
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku / Mika Hyvönen, XWD, Kraku

Voi-sähköpotkulaudat
Sovellus saatavilla: Android, iOS
Lisätietoja: www.voiscooters.com

Lisää aiheesta

Testissä Tier-sähköpotkulaudat - kiitämistä vuokrasähköllä
Testissä Xiaomi Mi Electric Scooter M365 - sujuvaa liikennöintiä sähköpotkulaudalla


V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< V2.fi testasi: HUMU ... Kesämiehet sisähuvip... >

Keskustelut (6 viestiä)

Salu-Pertti

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.07.2019 klo 01.20

Alkuinnostuksessa käyttäjnä oli varmaan paljon aivan vihjeettömiä (nuoria :) ) ihmisiä. Ihmettelin heti alkuun Turussa, että kuka jättää minkä vaan kulkuneuvon keskelle leveää tietä ... toistuvasti.

Jos ei olisi bussikorttia, tuolla pääsisi kyllä hyvin kulkemaan työmatkan samalla hinnalla. Bussien aikataulut ovat mitä sattuu, eikä seurantasovelluskaan toimi korjauksien jälkeenkään. (Ilmeisesti sama kuin Helsingissä - aiempi nettisivu osasi suoraan sanoa, mihin aikaan bussi on tulossa.)
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

17.07.2019 klo 06.41

Montakohan scoottia on jo joutunut tuohon ns. Hämeenkoskeen, joka myös Tammerkoskena tunnetaan. Ja joutuuko edellinen käyttäjä maksamaan siitä.

Usein tosiaan näkyy niitä alaikäisiä ajamassa noilla ja monta kertaa myös useampi sellainen ollut yhden scootin päällä. Joskus isä ja poika meni myös omilla laitteillaan, eli kaikki ei sääntöjä noudata.

Pieni huijauksen maku tuosta jäi kun katsoi noin kohtaa 8:30 kuinka aika kuluu sovelluksessa, välillä laskuri etenee useita sekunteja reaalisekunnissa.
Muokannut: LateHuominen 17.07.2019 klo 06.43 lainaa
fohigf

17.07.2019 klo 08.45

toivottavasti ei mee niin et firmat ovat laskeneet naiden alkuvillitysnuorisoiden varaan ja kun ne ensi kesana ovat kadonneet niin tarjonta loppuu. toisalta wall e vibat tulee kun eraat vetavat sadan metrin matkoja
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.07.2019 klo 11.55

LateHuominen kirjoitti:
Pieni huijauksen maku tuosta jäi kun katsoi noin kohtaa 8:30 kuinka aika kuluu sovelluksessa, välillä laskuri etenee useita sekunteja reaalisekunnissa.


Nopeutuminen johtuu ilmeisesti käytetystä kännykkäkuvan tallennusmenetelmästä, oikeasti Voi-appi rullaa ihan normaalin ajanlaskun mukaisesti.
lainaa
Grendel

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

17.07.2019 klo 12.00

LateHuominen kirjoitti:

Pieni huijauksen maku tuosta jäi kun katsoi noin kohtaa 8:30 kuinka aika kuluu sovelluksessa, välillä laskuri etenee useita sekunteja reaalisekunnissa.


Ei se oikeasti noin nopeasti etene. Kännykän videocapture tallensi villisti vaihtelevalla frameratella, ilmeisesti skipaten ruutuja joissa ei tapahtunut muutoksia. Niinpä sitä ei voinut myöskään synkata järkevästi ja huomannet, että joka kerta kun leikkaus vaihtuu ja videot on synkattu samaan kohtaan, niin kännykän videocapture vilistää karkuun jo parin sekunnin jälkeen.
Eli käytännössä videocapture kännykästä pyörii vaihtelevasti nopeutettuna, ei reaaliajassa, mutta luurissa se mittaa matkan kestoa ihan oikein, kännykän omasta kellosta..
-jok
Muokannut: Grendel 17.07.2019 klo 13.49 lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

27.07.2019 klo 19.26

Niitä uudempia malleja on näkynyt kaduilla. Onko niissä muuta eroa kuin käsijarru takapyörälle?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova