Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Motorola One Zoom

Manu Pärssinen

14.10.2019 klo 08.00 | Luettu: 1143 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

One Zoom to photograph them all
Motorolan puhelimet palasivat elämääni vähän takavasemmalta, sillä ennen kuin niitä tarjottiin V2.fi:n arvosteluihin, en ollut ajatellut moisen hankintaa sitten 90-luvun lopun. Oikein pätevän Moto G7 Plussan sekä kohtuullisen One Visionin arvioinnin jälkeen olen kuitenkin suhtautunut lähtökohtaisesti positiivisesti uusiin tulokkaisiin nyky-Motorolan eli Lenovon suunnalta. One Zoomin kohdalla se oli paikallaan, vaikka luuri onkin reilun satasen kalliimpi kuin aiemmin testatut.


Kuten nimestä voi päätellä, One Zoomia markkinoidaan kamera edellä. Jo G7 Plussan kamerat vakuuttivat minut siitä, että sillä tontilla tehdään jotain oikein ja nyt olen entistä vakuuttuneempi. Jos käytän kameran arviointiin aika perustasoa olevaa kriteeriä (johon kaikki kännykät eivät kuitenkaan pysty) eli “kun otan kuvan, voinko luottaa, että kuva otetaan ja siitä saa selvää tai se on jopa hyvä”, Motorola selviää liput liehuen.

Kameraominaisuuksien keskiössä on kolme eri kuvaustilaa, jotka liittyvät tiiviisti puhelimen takaa löytyviin linsseihin. Yhdellä otetaan peruskuvia (48 MP, mutta jaettuna quad-pixeleihin, eli käytännössä tarkempia 12 MP:n kuvia), toisella (8MP) kolminkertaisesti optisesti suurennettuja zoom-kuvia (digitaalisesti 10x) ja kolmannella 16 megapikselin laajakuvia (117 astetta). Neljäs kameran linssi mittaa syvyyttä bokeh-efektin luomista varten. Ihastuin laajakuvalinssiin, sellainen kun harvassa testaamassani luurissa on ollut, vaikka sen käyttö vaikuttikin kuvan laatuun yksityiskohtia pehmentäen ja hieman väreihinkin kajoten. Hämäräominaisuuksien puolesta on tullut parempiakin vekottimia vastaan, mutta ihan ookoo One Zoom on silläkin saralla. Selfiekameran puolella 25 MP luulisi riittävän.

Neljä linssiä ja 3x optinen zoom hieman yli 400 euron puhelimessa on jo kohtuullista vastinetta rahoille. Kuvia voi sitten katsella 19:9-kuvasuhteisesta OLED-näytöstä (2340 x 1080), jonka alla on sormenjälkitunnistin - ja joka toimii noin 10 kertaa paremmin kuin päivittäispuhelimeni (Nokia 9) vastaava. Puhelinten OLED-näytöistä minulla ei ole kovin paljon kokemusta, mutta enimmäkseen olin hyvin tyytyväinen siihen, mitä Motorola minulle näytti. Kuvien käsittelyssä tai muussa peruskäytössä ei myöskään nokka tuhise, vaikka aivan tuorein sydän ei One Zoomin sisuksissa sykikään (Snapdragon 675 8:lla ytimellä). Tallennustilaa on 128 GB, “notch” on pieni pisara ja akkukesto sekä sen latausnopeus nykystandardeilla erinomaisia.


Ulkoisesti erottuvin ominaisuus One Zoomissa on sen takakannessa hehkuva Motorola-logo, mikäli notifikaatioita on saapunut. Se on tavallaan jossain määrin retro, jossain määrin rohkeakin design-ratkaisu, kun monet kilpakumppanit pyrkivät mahdollisimman pelkistettyyn ulkoasuun. Tämä saattaa jakaa mielipiteitä, mutta itseäni se syttyessään aina jotenkin positiivisesti hymyilytti.

Mikäli kännykkäkaupoille lähtiessäsi budjetti on 400 euron tienoilla, Motorola One Zoom on vaihtoehto pätevämmästä päästä, varsinkin näinä Kiina-epävarmoina aikoina. Satasella lisää saakin sitten monenlaista. Pienistä vioista huolimatta sen hintalappu on oikein kohdillaan.



Hintaluokka: 430 euroa
Lisätietoa: Lenovo








V2.fi | Manu Pärssinen
< Batwoman: DC:n ensim... V2.fi testasi: Hyper... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova