Tuorein sisältö

V2.fi ennakoi: Navimowin 2026-mallisto

Ville Heinonen

Tänään klo 19.56 | Luettu: 277 kertaa | Teksti: Ville Heinonen

Navimov 2026 – markkinajohtajan vastaisku

Kevät tulee, lumi sulaa, eikä lumen alta esiin tule tänäkään vuonna Batman, vaan likimain jokaisessa pihapiirissä nurmikkoa. Nyt onkin mainio ajankohta luoda katsaus Navimovin vuoden 2026 uutuusmallistoon ja alkaa haaveilemaan kesästä ilman ruohonleikkuuta.

V2.fi:ssä on ollut pariinkin otteeseen (artikkeli sekä artikkeli) testissä robottiruohonleikkureita, ja myös tulevalle kesälle ainakin yksi uutuuslaitetesti on luvassa. Viime vuoden Dreame A2 oli melkoinen yllättäjä sekä käyttömukavuutensa että navigointinsa suhteen, mutta nyt Navimow on kuronut kiinni ja ainakin paperilla mennyt ohikin lidarilla varustetuista kilpakumppaneistaan. Leikkurit näyttävät edelleen tunnistettavasti Navimoweilta.


Navimow, joka nykyisin on oma Segwayn alaisuudessa toimiva yrityksensä, lähetti hieman esitietoja uusista leikkureista. Tiedotteen mukaan tästä alken myös Navimowin leikkureissa tullaan näkemään mm. viime vuoden Dreame-testissä tutuksi tullutta lidar-teknologiaa, joskin pyörivän lidarin sijaan Navimow käyttää osassa malleja ns. solid state -lidaria, joka on teknologiana kestävämpi sekä vähemmän altis naarmuuntumiselle. Myös RTK-teknologia on uudistunut niin, että erillistä antennia ei enää tarvita ja huippumalleissa navigointi yhdistää lidarin ja RTK:n lisäksi mukaan vielä konenäön, jolloin robottileikkuri voi tilanteesta riippuen käyttää eri järjestelmiä joko yhdessä tai erikseen. Lidarin kehutaan olevan neljä kertaa kilpailijoita tarkempi ja konenäön tunnistavan jopa 1cm halkaisijaltaan olevat esteet sekä noin 200 erilaista esinettä. Parhaat laitteet osaavat myös lidarin ja kameran yhteistyöllä luovia esimerkiksi trampoliinien ja puutarhakalusteiden alla. Lidarin lisääminen laitteisiin on tervetullut lisä, josta (ja jonka puutteesta) jo aiemmassa testissäni haastattelin Navimowin pääsuunnittelijaa.


Lidarin lisäksi toinen kiinnostava uutuusominaisuus on aidosti automaattinen pihan kartoitus. Tämä tulee olemaan kesän testin ensimmäinen ja kutkuttavin koe – ainakin tiedotteen sekä verkkosivujen perusteella annetaan käsitys, että leikkuri osaisi yhden napin painalluksella kierrellä pihan ja tunnistaa automaattisesti leikattavat alueet. Nykypäivän sensori- ja kameratekniikalla tämä tuskin on utopiaa, mutta silti herää kysymyksiä järjestelmän toimivuudesta. Toisaalta mikäli aiemman malliston pohjalta voi vetää johtopäätöksiä, on oletettavaa, että ominaisuus on hiottu toimivaksi. Tosiasia kuitenkin on, että ainakin oma vuosikymmeniä vanha pihapiirini on kaikkea muuta kuin puutarha-arkkitehdin viivoittimella piirtämä kokonaisuus, joten tulee olemaan mielenkiintoista nähdä mihin leikkuri vetää rajan nurmikon, vadelmapensaan ja kivituhkan välillä.


Eikä kahta ilman kolmatta – nyt myös eturenkaat vetävät. Eivät kaikissa, mutta osassa malleja. Edullisimmillaan jokaisen vetävän pyörän mallistoon pääsee kiinni i2 AWD -mallisarjan kautta, jonka hintaluokka alkaa noin tuhannesta eurosta. Tässä tapauksessa laitteessa on kaksi vetävää takapyörää sekä yksi kääntyvä ja vetävä etupyörä. Tämä on varmasti iloinen uutinen ahtaammille pihoille, joilla pensaiden ja istutusten välissä pyöriminen on saattanut aiemmin aiheuttaa sekä liikkumisvaikeuksia että eroosiota. Etenkin, kun Suomen kesä on monasti sekä kostea että vähäluminen, jolloin niljakas savimaa haastaa ketterimmänkin leikkurin. Vaikka jo aiemmat Navimowit kaksipyörävetoineen tuntuivat olevan nurmikolle ystävällisiä ja pysyivät hyvin liikkeessä liukkaillakin pinnoilla, tämä usemman vetävän pyörän taktiikka on tervetullut ominaisuus. Kolmi- tai nelipyörävetoisia malleja tarjotaankin eri hintaluokissa kaksivetoisten lisäksi, ja esimerkiksi i220 Lidar Pro:n saa omakseen noin 1600€:n sijoitusta vastaan.


Muita pienempiä, mutta hyviä lisäominaisuuksia ovat sääsuojauksen parantuminen, ip66-suojaus helppoa puhdistusta varten, hiljainen käyntiääni sekä järeämmissä malleissa suojatut terälevyt (vähentää terien jumiintumista ja parantaa siten leikkaustulosta) sekä kartoitus, joka piirtää appiin realistisen mallin pihasta. Esimerkiksi H2-sarjan leikkurit osaavat nyt myös leikata nurmikon reunojen päältä ja minimissään 5cm päästä seinän vierustaa. Leikkureissa on luistamista estävä elektronien luistonesto sekä automaattisesti eri maasto-olosuhteisiin adaptoituva liikerata. Vähemmän olennaista on mahdollisuus “piirtää” nurmikenttään kuvioita ja tekstejä leikkaamalla nurmea kuvioiden ulkopuolelta. Näitä ominaisuuksia päästäneen testaamaan tositoimissa tällä menolla jo huhtikuun puolella. Mielenkiintoista on se, että aiemmassa X3-mallisarjassa esitellystä lisävarusteliitännästä ei ole uusissa malleissa merkkiäkään, joten se taisi jäädä oletetusti kuriositeetiksi.

Navimovin koko uutuusmallistoon sisältyy mallit i2 AWD, i2 Lidar, i2 Lidar Pro, H2 sekä X4. i2-mallit edustavat näinollen tavalliseen kuluttajakäyttöön suunnattua kalustoa joko kaksi- tai kolmipyörävetoisina ja lidarilla tai ilman. H2 on puolestaan useampia eri navigointijärjestelmiä yhdistävä, haastaville pihoille ja tarkkaan ajamiseen suunniteltu mallisto, josta ei ainakaan tässä vaiheessa löydy kuin kaksivetoinen malli. X4-mallisto, joka näyttää jonkinlaiselta offroad-formulalta nelivetoineen ja ketterästi kääntyvine etupyörineen taas mahdollistaa jopa 5000m2 leikkuualan käsittelyn.


Uutuusvalikoima vaikuttaa kiinnostavalta kattaukselta. Ainoa hämmennystä aiheuttava asia on mallien valtava määrä, sillä kussakin tuoteperheessä on vielä erikseen useampi eri kokoisille alueille tarkoitettua laitetta. Käytännössä näiden erot kuitenkin tarkoittavat lähinnä muutoksia akun kapasiteetissa ja mahdollisesti moottoritehossa. Hienoa on, että AWD-malliston perushinta on saatu painettua juuri ja juuri alle tuhannen euron, ja olettaa saattaa, että Navimovin perusmallikin tarjoaa jo varsin luotettavaa ruohonleikkuuta vuosiksi eteenpäin. Ainakin testissä koko viime kesän ollut X315-malli oli syksyn tullen muutamaa naarmua lukuun ottamatta täysin uutta vastaavassa kunnossa, eikä se ollut jumittunut haastavista olosuhteista ja monimutkaisesta pihasta huolimatta kertaakaan paikoilleen.

Palataan siis asiaan testin merkeissä lähiviikkojen aikana!

Lisätietoja ja ajantasaiset hintatiedot: Navimow

V2.fi | Ville Heinonen
< V2.fi vieraili ja ha...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova