Tuorein sisältö

Peltonen joulumielellä

Jari Tapani Peltonen

24.12.2008 klo 10.00 | Luettu: 16306 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Yippee-ki-ay, matefaka.
En ole aikoihin itkenyt tai nauranut niin makeasti kuin eilen, kun 52-tuumainen plasmani teki oikeutta juuri Blu-raylle julkaistusta kotimaisesta Joulutarinasta kirjoittamalleni arvostelulle, jonka luin tusinan kertaa. Nautinto jäi vajaaksi vain, koska en osannut ottaa kaikkea kunniaa jouluperinteen tuhoamisesta jo ennen, kuin rahvas ehti moisen kehittää. Mielessäni viipyili joidenkin teistä muistama Jaakob Marjanen. Hän opetti minulle kaiken minkä tiedän elokuvataiteen halveksunnasta. Ennen V2.fi:tä nauroimme kilpaa mainstreamille; toisaalta katsoimme klassikot Wang-ui namja ja Satree lek Uusikaarlepyyn Raffiné-teatterissa niin monasti, että meistä liikkui pöyristyttäviä huhuja! En ole toista ystävää enempää ammatillisessa tahi henkilökohtaisessa mielessä arvostanut. Olen elänyt käsityksessä, että Marjanen menehtyi aivokasviin vuoden sairastettuaan, mutta huhut olivat liioiteltuja. Sillä siinä paha missä mainitaan. Ovikelloni soi hetkeä sen jälkeen, kun olin miestä ajatellut.

Marjanen näytti omalta kalmankalpealta, akateemisen uupuneelta itseltään. Kun tokenin yllätyksestä, tiedustelin innolla, onko kollega lukenut tuoreita kritiikkejäni. Hän hymyili charmantin hillitysti kuin laatuanimaation Rottatouille antagonisti Anton Ego ja esitti vastakysymyksen: olenko varma, että elän kuten saarnaan? En ymmärtänyt kysymystä. Ensireaktioni oli kääntyä kohti pullollista Chãteau Méchant -67:sta, jota ennustin tarvitsevani. Marjanen jatkoi, että hän oli lukenut kolumnini transumusikaaleista. Lainaamalla tekstini pääkohtia hän todisti ymmärtäneensä pointtini: "kriitikon on tutustuttava mitä erikoisempiin ihmiskohtaloihin, jotta hän osaisi arvostaa mitä erikoisempia elokuvia".

Ehdin hädin tuskin ylpistyä, kun Marjanen tiukkasi, olenko koskaan pohtinut, että ajattelevia ja tuntevia yksilöitä ne ovat tavallisetkin ihmiset? Siemaisin viiniä syvästi hämilläni ja olin samassa vähällä tukehtua, sillä Marjasen seuraava lausahdus kuulosti koomiselta kevennykseltä. Mies murjaisi, että kolme henkeä tulee pian luokseni ikään kuin olisimme kameran edessä rahvaanomaisessa Charles Dickens -filmatisoinnissa. Kun käännyin, Marjanen oli poissa.

Ensimmäinen kolmesta hengestä


Rex Harrison
Myöhemmin illalla, nautittuani tavanomaiset 150 cl, minulta kesti tovin ymmärtää, että kärttyinen, kuollut kapteeni Gregg klassikossa The Ghost and Mrs Muir lausui erilaista dialogia kuin aiemmilla katselukerroilla. Itseasiassa legendaarinen Rex Harrison ei tulkinnut kapteenia televisiossa, vaan sohvalla vieressäni. Ajauduimme raivoisaan sanaharkkaan. Harrison tiedusteli pöyhkeällä brittiaksentillaan, mitä jouluelokuvia arvostan eniten. Ja hän nauroi vastauksilleni: Miracle on 34th Street (-47), The Bishop's Wife ja Ihmeellinen on Elämä. Harrison epäili, etten ole edes nähnyt tätä mustavalkosaastetta, vaan että ryöväsin listan kokeneemmilta kriitikoilta. Viinin henki puhui kauttani: lainasin kovaan ääneen dialogia näistä klassikoista ja kuvailin kuinka kauniilta tietyt kohtaukset näyttävät kyynelsilmin. Harrison joutui myöntämään, että ehkä vanhoillakin elokuvilla on arvoa. Hah! riemuitsin.

Epähuomiossa annoin Harrisonille luvan raiskata plasmani kytkemällä siihen VHS-nauhurin. Pian ymmärsin katselevani kotivideota lapsuuteni joulusta. Painin setäni kanssa oikeudesta käyttää kaukosäädintä; taustalla pyöri Ihmeellinen on Elämä. Hävittyäni painoedusta huolimatta, minä aloin solvata mustavalkoista klassikkoelokuvaa samoin sanankääntein kuin Harrison hetkeä aiemmin - kyseessä oli ollut ansa! Karhunraudat totisesti laukesivat, kun siskoni liittyi väittelyyn. Me kakarat saimme tahtomme läpi. Aikuiset vetäytyivät keittiöön. Nuoriso alkoi katsella lahjaksi toivomaani komediaa Isäni on Turbomies.

Harrison sanaili, että aivan totta: Joulutarina, Niko – Lentäjän Poika ja muut murskaamani elokuvat ovat sekundaa. Mutta mitä on mielestäni Isäni on Turbomies, hän kysyi! En vastannut heti. Harkittuani asiaa, selitin järkipohjalta, kuinka Arnold Schwarzenegger tiedostaa oman camp-arvonsa, ja ettei Isäni on Turbomies ole vakavasti otettava teos, vaan jopa parodia typeristä jouluelokuvista - siksi katsoin sen lukuisia kertoja nuorena, ennen kuin tutustuin todelliseen laatuun. Harrison esitti vasta-argumenttina sellaista, ettei hän ole paksumpaa puppua eläessään tai kuoltuaankaan kuullut, ja että Isäni on Turbomies on kelvoton yritys kritisoida kulutushysteriaa ja ettei raina edes pysy yhdessä ja samassa tyylissä tai ajatuksessa minuuttia pidempään. Harrison yritti pakottaa minut katsomaan elokuvan uudestaan nyt, aikuisiässä ja kriitikon silmin, mutta minä kiljuin takaisin, etten näe moista tarpeelliseksi! Lopulta Harrison luovutti ja lähti kävelemään.

Toinen kolmesta hengestä


John Belushi
Illan mittaan kadotin ajan ja paikan tajun. Luulin katselevani Haamujengiä? Tiesin toki sen, että vaikka Slimer on Dan Aykroydin anekdootin perusteella John Belushin haamu, ei Slimer sano elokuvassa sanaakaan. Tämä Belushilta kuulostava aave sorkki naamaani vihreillä sormillaan. Se käski minun nousta. Kun tottelin, se vääntäytyi itsekin ulos wc-istuimesta asettuen vierelleni vasten kylpyhuoneen seinää. Haamu kyseli kohteliaasti, mikä on olo, ja en kai anna ylen, jos se ottaakin puheeksi lukijani. Keskustelimme niitä näitä siitä, kuinka kehnosti käskyjäni totellaan. Kun Slimer sai ongittua minusta kommentin, että kyllä, loppujen lopuksi työskentelen palveluammatissa, se tarttui hiuksiini ja lennätti meidät molemmat katon läpi – rakenteita vahingoittamatta.

Jos ehdinkin muuta toivoa, selvensi haamu pian, etten ollut kuollut, vaan väliaikaisesti aineettomassa olomuodossa. Kummituksen kehveli pakotti minut vakoilemaan useita jouluun valmistautuvia V2.fi:n lukijoita niiden luontaisessa elinympäristössä. Näin rahvasta nauramassa, meuhkaamassa ja itkemässä edessä jouluelokuvien, joita en ole suositellut. Aina kun turhautuneisuuteni oli kasvaa sietämättömäksi, näin tapauksen, joka lämmitti sydäntäni.

Näin kuinka kiihkouskovainen perhe hössötti hallelujaatia ennen kirkkoreissua; kotiin jäi vain mustatukkainen poika, jonka otsan suorensi rypyistä Batman – Paluu ja joka suorastaan henki sisäistä rauhaa pysäytettyään kuvan Kissanaisen kohdalla et cetera. Näin kuinka tyyliä hehkuva porhoperhe kaatoi kuusen alle kymmeniä suuria paketteja, ennen kuin kaikki lähtivät ostamaan lisää, kun vielä ehtivät; kotiin jäi vain vaatimattoman näköinen tyttö, joka löysi omaa, yksityistä joulurauhaa elokuvasta Matkalla Beetlehemiin. Näin myös yksinäisen miehen, joka viritteli hirttosilmukkaa; kyseessä oli yksi työntekijöistämme. Ennen lopullista tekoa mies avasi kyynelsilmin ainoan joululahjan, jonka oli saanut tänä vuonna, vaimonsa lähdettyä. Paketista kuoriutui DVD-levy Die Hard – Vain Kuolleen Ruumiini Yli. Miesparka innostui hurraamaan John McClanelle! Hirttoköysi jäi virattomaksi. Illan ainoa totuus oli nyt se, että vaikka joulu olisi tanssia lasinsirpaleilla, tosimies selviää hengissä; omin voimin; jumalauta.


Palattuamme takaisin kylpyhuoneeseeni Slimer yritti selittää, että kaikki näkemämme 58 tapausta olivat koskettavia esimerkkejä tavallisten ihmisten elämästä, eivätkä ainoastaan ne kolme skenaariota, joissa yksinäinen ihminen katsoi televisiota yksin. Rohkenin nauraa väittämälle. Slimer toisti mantraansa jonkin aikaa, kunnes sukelsi kiroillen sinne mistä oli tullutkin.

Viimeinen kolmesta hengestä


Jim Carrey
Ovikello soi tällä kertaa maanisesti. Oven takaa löytyi Jim Carrey. Huokaisin. Mies ei ole vakuuttanut minua sitten Tahrattoman Mielen; luulisi tosin, että hän vapautuu maneereistaan pakostakin 2009 ensi-iltansa saavassa tietokoneanimaatiossa A Christmas Carol, jossa hän näyttelee liikkeenkaappauksen avustuksella sekä saituria että menneen, nykyisen ja tulevan joulun henkeä. Kuistillani hän kimitti kuin 90-luvulla, yrittäen päteä sarkasmin lajissa. Hän mukamas kehui minua: tulen tuottamaan kirjoitusvirheistä vapaita, älykkäitä, oivaltavia ja kansantajuisia elokuva-arvosteluja noin 30 vuoden sisällä.

Olisin lyönyt uksin umpeen, ellei Carrey olisi ehtinyt kiskaista minua pihalle. Kuminaama levitteli käsiään kasvot kohti taivasta kuin olisi juuri vapautunut Truman Show'sta. Katselen harvemmin ympärilleni, joten hän joutui selittämään minulle, mistä oli kyse: maisemat olivat kuulemma muuttuneet, koska olimme telesiirtyneet tulevaisuuteen. Alrighty then, vastasin. Carrey hermostui ja tuuppi minut takaisin sisälle ja pakotti minut surffaamaan internetissä. Hän ei ollut valehdellut. Elimme vuotta 2038. Minä olin Euroopan kulttuuriministeri, jonka kahdellesadalle kielelle käännettävien arvostelujen ympärille oli rakentunut kultti. Carrey saarnasi kuin olisi Oscaria tavoitellut, että juuri näkemämme kolkot betonipilvenpiirtäjät ja paksut saastepilvet niiden ympärillä ovat suoraa seuraamusta siitä, että ihmiset luottavat sokeasti arvosteluihini, eivätkä katso elokuvia, jotka ruokkivat heidän kauniita ainutlaatuisia sielujaan. Carrey repi minut olohuoneen puolelle.

Hän viritti VHS-nauhurin tilalle PLAYSTATION kuudentoista ja työnsi sisään jonkinlaisen vispilän. Katsoimme yksittäisiä kohtauksia tuntemattomasta elokuvasta. Kun en kyennyt enää pidättelemään ja nauroin ääneen, Carrey hymähti voitonriemuisena ja säntäsi vaihtamaan vispilää. Toinen elokuva ei vaikuttanut aluksi erityiseltä. Lopulta aloin ymmärtää tarinan koskettavan perusidean. Sydämeni särkyi, minun oli pakko pyyhkiä silmäkulmiani. Carreyn naama vääntyi mutkalle, kun hän puhkesi saarnaamaan, että näin juuri kohtauksia kahdesta 2030-luvun suurimmasta taloudellisesta flopista. Minä, kulttuuriministeri, en ollut katsonut saatikka arvostellut niitä, vaan määrännyt niille armottomat tullit. Parahdin: miksi ihmeessä?! Carrey raivosi, että vain siksi, että juuri nähdyt elokuvat ovat uusia versioita lapsuuteni joulusuosikeista Isäni on Turbomies ja Ernest - joulun pelastaja ja että niiden pelkkä olemassaolo oli loukannut herra kriitikkoa henkilökohtaisesti! Näiden sielua suutelevien mestariteoksien ohjaajat olivat menneet vararikkoon ja päätyneet ohjaamaan pornografiaa.

Loppu


En kestänyt katsoa haaleintakaan heijastusta omahyväisestä virneestäni. Päätin ratkaista useammankin ongelman hyppäämällä ikkunasta. Muistan vain räsähdyksen. Käsittämättömästä syystä heräsin lasinkeräyslaatikosta kilometrien päässä kotoa. Ymmärsin kohtalon johdattelevan itseäni, kun näin videovuokraamon. Kahmin hyllyistä jouluelokuvat Paha Pukki, Santa's Slay, Skipataan Joulu, Mutta mitä tapahtui Joulupukille 2 & 3, Joulutarina, Yksin Kotona 4 ja Kuusi, Pukki ja Kuokkavieras, ja kotiin palattuani pakotin itseni kehittymään kriitikkona; keksimään syitä ja elämäntilanteita, joiden vaikutuksesta ihmisyksilö tahtoo nähdä halpoja renttuvitsejä, vapaapainijan tappajapukkina, Tim Allenin ja Jamie Lee Curtisin tiukoissa
uima-asuissa, jatko-osan Tim Allenin elokuvalle, Tim Allenin, rehellisen epäonnistumisen, törkeän rahastuksen ja Ben Affleckin paskaa. Jospa vain me, meistä joka ikinen, tekisi näin. Jumala siunatkoon meitä jokaista!

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nokia 5800 XpressMus... Peltonen vetistelee ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (10 viestiä)

Sihi

Rekisteröitynyt 04.07.2007

24.12.2008 klo 10.54

Voi herttinen. 8D
Tämä oli kyllä oikein... jännä. En tiedä ymmärsinkö tekstin pointtia, mutta ainakin sitä oli oikein hauskaa ja mielenkiintoista lukea. :)
lainaa
JohnJameson

24.12.2008 klo 10.55

Tampereen eliittikriitikot ry toivottaa pahaa joulua kaikille.
lainaa
Zelica

Rekisteröitynyt 10.04.2007

24.12.2008 klo 12.18

Hah nautin kyllä jälleen joka sanasta. Mutta hetkonen tässähän oli asiaakin? Rohkenen koittaa. Oikaise toki, jos menee metsään.

Ensimmäinen henki opettaa miten maku elokuvien suhteen muuttuu ajan ja tilanteen mukaan. Moni leffa lienee nuoremmalla iällä hehkeämpi.

Belushi saarnaa kuinka toinen pitää tyttärestä ja toinen pikseleistä. Murskatut roskaleffatkin maittavat joillekkin. Lieneekin pääasia, että elokuvat ilahduttavat.

Opettaako Carrey Peltosta vai kehottaako Peltonen jokaista pitämään oman päänsä?

Ehkä aamun sumentamaa ajattelua vielä.
lainaa
Belew

24.12.2008 klo 17.09

Hauska ja ajatuksia herättävä teksti. Loistavaa, Peltonen.
Hyvää joulua jok'ikiselle immeiselle.
lainaa
jengle

24.12.2008 klo 23.41

Hei joku raja näihin kirjoituksiin. Voisi joku ammattitaitoinen kirjoittaa näitä. Tosi surkeaa. Takaisin kouluun Peltonen.
lainaa
Belew

25.12.2008 klo 05.09

jengle kirjoitti:
Hei joku raja näihin kirjoituksiin. Voisi joku ammattitaitoinen kirjoittaa näitä. Tosi surkeaa. Takaisin kouluun Peltonen.


Mikäs siinä oli surkeaa? Oliko syynä kenties lystikäs kielenkäyttö, vai ehkäpä omaperäisyys (hui kamala, mielikuvitusGONZOAaaaarrggrhhhgh) vai peräti tunteikas, ajatuksia herättävä teksti.
Peltosen kirjoituksia vastaavia ilopillereitä saa tämän maan koiranoksennuksenharmaasta kriitikkojen massasta etsiä kissojen ja kilpikonnien kanssa.
lainaa
Gamehero

Rekisteröitynyt 29.05.2008

26.12.2008 klo 01.18

Mikä tämän artikkelin tai kirjoituksen etc. pointti sitten oikein oli? Todella hyvin kirjoitettu, mutta en nyt oikein päässyt kärryille, että mistä tässä nyt on sitten kyse.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

26.12.2008 klo 01.46

Belew kirjoitti:
Mikäs siinä oli surkeaa? Oliko syynä kenties lystikäs kielenkäyttö, vai ehkäpä omaperäisyys (hui kamala, mielikuvitusGONZOAaaaarrggrhhhgh)

"Omaperäisyys" tuntuu näiden tekstien kohdalla olevan itseisarvo. Onhan tässä(kin) kolumnissa toki asiaakin, mutta jos yrittää tarkoituksellisesti kirjoittaa happohuuruisen oloista tekstiä, lopputuloksesta tulee melko väkinäinen. Tribuuttihenkisenä tekeleenä tämä(kin) kolumni toki toimii, mikäli tarkoitus nyt oli tributoida jotain (lähinnä tekstin tyylin puolesta). Puuttuu vain salaperäinen nainen ja yksityisetsivän toimiston ulkopuolella pauhaava rankkasade.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

26.12.2008 klo 14.07

Tämä kirjoitus on novelli, eli lyhyt tarina. Jos joku luki tämän mielellään loppuun saakka, niin oikein hienoa. Se on silkkaa bonusta, jos joku tajusi jotain mitä tarkoitin - tai jotain, mitä en varsinaisesti tarkoittanut.

Jos tekstini tuntuvat väkinäisiltä tai sekavilta, niin voi pahus. Ne kuitenkin ovat väkinäisiä ja sekavia ihan rehellisesti. En yritä olla omaperäinen. Kirjoitan omalla tyylilläni, kunnes isoilta herroilta ja/tai lukijoiden enemmistöltä tulee muunlaisia ohjeita.

Tekstin tyyli ei ole tribuutti kenellekään. Tarina mukailee Charles Dickensin moneen kertaan filmattua klassikkoa Saiturin Joulu, joten on päinvastoin tärkeää, että tyyli, sanoma ja yksityiskohdat ovat kirjoittajan omia.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

26.12.2008 klo 21.25

Jep, ennen fanitin Peltosta ihan muna pystyssä, mutta nyt pojalta tuntuu karanneen mopo käsistä ihan todenteolla. Ehkä vika on vain minussa.?, sillä olenhan toipunut aika hyvin psykoottisesta masennuksesta, mutta mene ja tiedä.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova