Tuorein sisältö

Perjantaipäivä Porissa

Toimitus

24.07.2007 klo 11.23 | Luettu: 58613 kertaa | Teksti: Toimitus

V2.fi katsasti jatsit
Pori oli jälleen liki viikon verran jatsia pullollaan. Astetta sivistyneempää festarielämää kävi kokeilemassa yhteensä noin 58 000 lipun ostanutta, ja lisäksi arviolta noin 80 000 kävijää nautti maksuttomista konserteista. Vaikka kelit eivät aivan sataprosenttisen suosiollisia olleetkaan, leijui tapahtuman yllä se vanha tuttu leppoisa tunnelma, josta Pori Jazz on opittu tuntemaan vuosikymmenten aikana. Kävimme tsekkaamassa meiningin laadun perjantaina 20.7.

Kirjurinluoto Arena


Astellessani kohti Kirjurinluodon areenaa taivas kyynelehti vielä varsin vuolaasti päälleni. Kuin taikaiskusta pääportista sisään astuttuani sade lakkasi varsin sopivasti. Päivän kulttuuriannin areenalla potkaisi käyntiin Eero Koivistoinen Music Society. Bändin äärimmäisen taitavaan jazz-musisointiin hieman nuorekkaampaa tatsia tuomaan oli kutsuttu Redrama, joka lukeutuu maamme kovimpiin englanninkielellä räppääviin artisteihin. Koivistoisen leppoisa jatsittelu herätteli pikkuhiljaa paikalle lipuvaa yleisöä varsin mukavasti. Redramaa kuultiin vain muutamassa kappaleessa, joten häntä nimenomaan katsomaan tulleet saattoivat kokea pienen pettymyksen. Redraman biisit taipuivat kuitenkin hienosti jazz-sovituksiin. Kokoonpano oli kerrassaan mainio valinta kyseiseen ajankohtaan. Groove oli kohdallaan ja jatsin syvin olemus välittyi yleisöön saakka.

India.Arie


Kiitettävän nopean roudauksen jälkeen areenan otti haltuunsa India.Arie, Motownille levyttävä, kolmekymppinen soul-neito Jenkkilästä. Kyseessä oli neidin ensimmäinen visiitti Suomeen. Indian materiaali on ilmeisesti täkäläisittäin vielä hiukan tuntematonta, sillä yleisö oli melkoisen varautuneen oloista. Laulattamisyritykset kuivahtivat kokoon, ja aploditkin olivat alkuun kohtuullisen vaisuja. Kun bändi iski vähäsen menevämmän vaihteen silmään, nousi yleisön sykekin muutamalla asteella. Muutamat onnistuneet Stevie Wonder -lainaukset viimeistään herättivät krantumpienkin yleisön edustajien mielenkiinnon.

India.Arien tunteikas vuodatus hänen halustaan tuoda musiikillaan rakkauden ja vapauden ilosanomaa oli sinänsä ihan söpön vilpitön ele, mutta kauniista ajatuksesta huolimatta vahvasti korniuden puolella liikuttiin Martin Luther Kingin "I have a dream" -puheen kajahtaessa ilmoille. Ilmeisesti neiti ei ollut kuullut sitäkään, että suurin osa suomalaisista ymmärtää vähintäänkin kohtuullisesti englantia, kun hän raahasi lavan takaa tulkin tekemään selväksi, että hänen sanomansa tulisi varmasti ymmärretyksi. Pikkufiboistaan huolimatta India.Arie kuulosti livenä oikein miellyttävältä, herättäen pienoisen kiinnostuksen neidin levytettyyn materiaaliin.

The Roots


Muutama vuosi sitten jatseilla vieraillut The Roots villitsi yleisönsä silloin ja teki sen nyt uudestaan. Areenalle oli kokoontunut hyvin paljon bändin faneja, jotka peittivätkin varsin lahjakkaasti taaempana lavasta istuvan yleisön näkyvyyden pomppimalla penkeillä seisaaltaan. Vaan eipä heitä voi siitä syyttääkään, sillä The Roots groovasi kuin pieni eläin, tai paremminkin kokonainen pataljoona pieniä eläimiä. Yleisö sai tuta hiphop-historian helmiä aina The Amazing Bongo Bandin Apache-versiosta Africa Bambaataan Planet Rockiin, sujuvan saumattomasti elävälle orkesterille sovitettuna.

The Roots ei tietenkään unohtanut esittää omaakaan hittimateriaaliaan. Hieno klassikko You Got Me toimi järjettömän hienosti, vaikka alkuperäisversiossa kuultua Erykah Badua ei lavalla nähtykään (kas kummaa?). Viime vuosien isoin hitti The Seed (2.0) pärähti ilmoille hitusen alkuperäistä nopeampana versiona, mutta eipä se menoa haitannut, vaan päinvastoin tykitti yleisön suoneen kaksin verroin lisää energiaa. Energinen lieneekin juuri oikea sana kuvaamaan The Rootsin keikkaa. Eipä voi muuta sanoa, kuin että kyseessä oli ehdottomasti yksi tämän keikkakesän hienoimmista seteistä, joka viimeistään sai Poriin lähdön tuntumaan erittäin hyvältä ratkaisulta.

The Family Stone


The Rootsin keikan jälkeen tulin pohtineeksi, että Sly & The Family Stonella on melkoisesti tekemistä, jos mielivät pistää edellistä esiintyjää paremmaksi. Mutta kun esiintyjä sentään on sama kaveri, joka oli kehittämässä koko funk-käsitettä, olivat odotuksetkin sitä myöden melkoisen korkealla. Melko pitkään kestäneen roudaus- ja sound check -operaation jälkeen kuuluttaja ilmoitti bändin esiintymisvaatteiden jääneen jonnekin matkan varrelle. Yleisö kuitenkin suostui ottamaan ilomielin illan pääesiintyjän vastaan arkikuteissaankin. Niinpä Stonen perheyritys marssi lavalle funkkaamaan, joskin herra itse puuttui joukosta. Luiseva Sly saapui lauteille vasta useamman kappaleen jälkeen, lauloi pari biisiä ja poistui lavalta. Kaikesta päätellen bändikin oli hieman ulalla miehen käytöksen johdosta, mutta kiitos loistavien taustalaulajien, klassikot sujuivat ainakin alkuun ihan kohtuullisen sujuvasti. Dance to the Music lämmitti kyllä mieltä, vaikka laulajana olisi toki kuullut mielellään taiteilijaa itseään.

Sly palasi vielä kertaalleen lavalle ilmeisen tokkuraisena nojailemaan mikrofoniin ja mutisemaan hiljaisella äänellä, mutta poistui sitten seuraavan biisin aikana taas lavalta, eikä enää palannut, vaikka antoi toisin ymmärtää. Tätä myötä myös selvästi hölmistyneen bändin fiilikset olivat pohjamudissa, eikä soitossa ollut enää tunnetta mukana. Vielä kun taivaalta alkoi syöksemään vettä kuin aisaa, olivat myös yleisön tunnelmat matalalla. Encorea ei herunut, eikä sitä tainnut jäädä kukaan kaipaamaankaan. Päällimmäinen tuntemus oli yksinkertaisesti hyvin pettynyt. Slyn olisi ollut viisaampaa peruuttaa koko keikka, jos ei kerran miehestä ole esiintymään. Miehen käytöksen syitä saattaa vain arvailla. Juuri sen verran bändi kuitenkin esiintyi, että lipun hintaa tuskin auttaa edes yrittää ruinata takaisin, vaikka varmasti monen mieli tekikin.

Teksti:Jarkko Rotstén
Kuvat:Manu Pärssinen


LP-42 -teltta


Family Stonen lopetettua, mutta kaatosateen vielä jatkuessa väki suunnisti LP-42 -teltalle, jossa Honey B and T-Bones oli jo jonkin aikaa soitellut. Bändivalinta ihmetytti itseäni, sillä tuskinpa kovin moni on sekä Honey B:n että esimerkiksi Brand New Heaviesin fani. Pohjavireenä oli kuitenkin groovy jammailu, mihin kategoriaan edellämainittukin kuuluu. Reilusti oikeaa yleisöä heillekin oli paikalla, yhteislaulu Shake your Moneymakerin tahtiin sujui ja lavan vasemmalla reunalla nähtiin varsin komeaa lindyhop-tanssausta.

Brand New Heavies


Brand New Heavies oli kuitenkin se bändi, jonka vuoksi olin jazzeille ylipäätään suunnistanut. Varsinkin, kun ryhmä oli lähtenyt matkaan uusimman levyn myötä taas tunnetuimmalla laulajallaan, N'Dea Davenportilla, varustettuna. BNH ei ole mikään listajyrä, mutta on vuosien varrella tahkonnut monta muistettavaa kappaletta ja toimi oleellisena osana omaa siirtymääni konemusiikista jazzimpaan suuntaan ja sitä myötä kokonaisvaltaiseen musiikkimakuni laajentumiseen. Acid jazzia ja funkia yhdistelevä brittipoppoo toimi myös tärkeänä tekijänä uuden groovemman jazzin (acid/nu) leviämisessä klubimaailmaan ja avusti mm. Jamiroquaita oman uransa alkuun.

Voi pojat, että bändi olikin vedossa. Harvoin, jos koskaan, olen nähnyt niin energistä esiintyjää kuin N'Dea, ja muillakin jäsenillä oli ilmiselvästi hauskaa lavalla. Kuten myös yleisöllä - itseni yllätti, kuinka moni paikalla olleista osasi laulujen sanat. Ilmeisesti BNH:lla on Suomessa jonkinmoinen fanilauma, joka tämän keikan vielä varmasti laajeni. N'Dea suorastaan pursui rytmin ja tunteen paloa, hyppi, tanssi, laulatti yleisöä ja piti sen vallassaan - kuulostaen samalla jopa paremmalta kuin liiankin kliineiksi miksatuilla levyillä. LP-42:n lavalla laulajatar loisti ja muu bändi hehkui hänen muassaan.

Tunnin setissä kuultiin lähes kaikki Brand New Heavesien hittibiisit. Never Stop, Dream on Dreamer sekä Midnight at the Oasis kuuluivat kirkkaina ja lopuksi yleisö ulvoi lisää. Tokihan sitä saatiinkin, mutta encoreen saapuneen kitaristin kysymys 'Are you ready to rock?' aiheutti yleisössä miettiviä ilmeitä, kunnes ilmoille kajahti The White Stripesin Seven Nation Armyn bassokuvio. Groovempi versiointi tahtitykistä sai yleisön villiksi ja kun BNH jatkoi vielä You Are the Universella ja tirautti viimeisetkin laulujänteiden rippeet kansalta alati kiihtyvän Dream Come Truen voimin ei telttakansa jäänyt kylmäksi. Tilaisuuden juontajan pyytäessä vielä viimeistä kunnianosoitusta bändille se kuultiin varmasti Raumalla asti.

Eternal Erection


Yön lähestyessä kello kahta, lavalle vyöryi vielä astetta funkympaa kamaa kotimaisen Eternal Erectionin voimin. Yleisö ei villiintynyt aivan niin kokonaisvaltaisesti kuin Bränkkäreiden kanssa, mutta myös kellonaika ja virvoitusjuomien osuus varmasti vaikutti asiaan. Rick Loverin aka Sam Huberin karisma ei kuitenkaan sekään ole vallan pieni ja bändi todisti vääjäämättä olevansa Suomen funkyin poppoo.

Valitettavasti lauantaipäivän tulevat velvollisuudet velvoittivat toimittajat jättämään erektiopojat taitavasti soittelemaan vähitellen valkenevaan aamuyöhön. Muutamasta rankkasadekuurosta ja Slyn katoamisesta huolimatta The Rootsin ja Brand New Heaviesin onnistuneet keikat tekivät reissusta enemmän kuin vaivan arvoisen.

Teksti:Manu Pärssinen
Kuvat:Manu Pärssinen

V2.fi | Toimitus
< Home Theatre PC... Leffapoliisin kuulus... >

Keskustelut (3 viestiä)

MrSomebody

27.07.2007 klo 22.52

Olin paikalla. :| Sly & The Family Stone sekä The Roots olivat mahtavia! Harmi että viimeisen tunnin aikana alkoi sataa rajusti, mutta meininki oli kuitenkin hyvä. Sieltä sai hyviä makkaraperunoita :)
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.07.2007 klo 17.32

MrSomebody kirjoitti:
Sly & The Family Stone sekä The Roots olivat mahtavia!


Kysynpä vain, että missä mielessä Sly & The Family Stone oli "mahtava"? Sylttyä itseään ei nähty lavalla kuin muutaman minuutin verran, mistä johtuen bändin soittofiilarit olivat pohjamudissa. Ei todellakaan näin.
MrSomebody

Rekisteröitynyt 03.07.2007

22.08.2007 klo 21.38

Jarkko kirjoitti:
MrSomebody kirjoitti:
Sly & The Family Stone sekä The Roots olivat mahtavia!


Kysynpä vain, että missä mielessä Sly & The Family Stone oli "mahtava"? Sylttyä itseään ei nähty lavalla kuin muutaman minuutin verran, mistä johtuen bändin soittofiilarit olivat pohjamudissa. Ei todellakaan näin.

No, olihan se aika sääli että Sly Stone ei ollut hengessä mukana, mutta jos sitä ei lasketa niin bändi veti ne kappaleet tosi hyvin imo. Varsinkin Everyday Peoplen. Ne mimmitkin lauloi tosi hyvin. :) Kokonaan en nähnyt Sly & The Family Stonen esiintymistä, koska kello oli sen verran, että ei oikein ehtinyt jäädä seuraamaan viimeisiä kappaleita (kotiin täytyi ehtiä). Kuulemma loppupuolella alkoi homma menemään aikalailla mönkään.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova