Tuorein sisältö

Blackguards

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Daedalic Entertainment
Julkaisija: Daedalic Entertainment
Julkaisupäivä: 24.01.2014
Pelin kotisivut
Kati Alha

03.03.2014 klo 18.05 | Luettu: 3038 kertaa | Teksti: Kati Alha

Seikkailupeli-Daedalic kokeilee kynsiään roolipeleissä
Daedalic on vakiinnuttanut itsensä saksalaisten suosikkipelien, eli perinteisten point-and-click-seikkailuiden saralla, mutta tällä kertaa se yllättää kokeilemalla jotain yhtiölle täysin uutta: roolipeliä. Vaikka genrellisesti Daedalic liikkuu uusilla vesillä, käsittelyssä on tuttu ja erityisesti saksalaisille hyvin rakas pöytäroolipeli, The Dark Eye, jonka maailmaan Daedalic on itsekin sijoittanut joitain aiempia seikkailupelejään. Vaikka Saksan ulkopuolella The Dark Eye ei ole niittänyt suunnatonta julkisuutta, on se kotimaassaan sitäkin suositumpi, myyntilukujen ylittäessä jopa Dungeons & Dragonsin. Digipelien joukossa ei hirveästi saagaan pohjautuvia onnistuneita roolipelejä ole, joten potentiaalia edelläkävijänä olisi.

Karkureista sankareiksi



Sankarittaremme (tai sankarimme, riippuen pelaajan valinnasta), vangitaan heti alkuun ystävänsä, prinsessa Eleanorin murhasta. Tilannetta ei paranna, ettei hahmomme muista mitä oikeasti on tapahtunut. Tyrmään ei kuitenkaan jäädä kuin hetkeksi, sillä selleistä löytyy kumppaneiksi sulavapuheinen maagi ja kärttyisä kääpiö. Kolmikko onnistuu pakenemaan, mutta karkuruutensa ohessa he joutuvat selvittämään sekä Eleanorin kuoleman taustoja että koko maailman kohtaloa – sivutehtävien kautta tietenkin. Myöhemmin ryhmään liittyy myös muita laitapuolen kulkijoita, joilla on tietenkin myös omat ongelmansa selvitettävänä.

Tarinan alku ei ole varsinaisesti mukaansatempaava, eikä pelaaja varsinkaan alkuun oikein tiedä mitä oikein on tapahtumassa ja miksi. Tätä yritetään vähitellen selventää muun muassa takaumilla päähahmon menneisyyteen. Tarinallisesti ei liikuta missään eeppisillä vesillä, mutta omat hetkensä sillä kyllä on. Ääninäyttelykin toimii jossain määrin, vaikka yleinen taso onkin lähempänä amatööriteatteria kuin Hollywoodia.

Vanhaa koulukuntaa



Blackguards ei ole peli sieltä simppelimmästä päästä. Vanhan koulukunnan pelijuuret näkyvät ja tuntuvat valtavana kykyjen ja ominaisuuksien viidakkona. Tämä tarkoittaa toki suunnatonta määrää mahdollisuuksia ja erilaisia pelityylejä, mutta myös paljon omaksuttavaa ja opeteltavaa.

Tähän yhtälöön tuntuukin jokseenkin ärsyttävältä, että tutoriaalitekstejä on tarvinnut liimata ihan jokaiseen uutena tulevaan asiaan ja ruutuun. Varsinkin kun kohdeyleisönä ovat olleet nimenomaan pidempiaikaiset roolipelailijat, ratkaisu tuntuu hieman erikoiselta. Roolipelikäytännöistä perillä oleva kyllästyy tekstimäärään aika pian, ja oikeasti oleelliset ohjeistukset jäävät massan alle. Miten mahtaakaan käydä peliä puhtaalta pöydältä lähestyvän noviisin?


Asiaa ei auta se, että Blackguards poikkeaa monilla käytännöillään roolipelien perinteisiltä poluilta. Miltä kuulostaisi esimerkiksi se, että uusia kykyjä ei hankita tasojen myötä (jollaisia ei edes ole), vaan taisteluista hitaasti ja kitsaasti jaettavilla AP-pisteillä. Samoilla pisteillä myös parannellaan ominaisuuksia, asekykyjä, taitoja, loitsuja ja kaikkea muuta, joten niitä ei ole koskaan niin paljon kuin kaipaisi, eikä hahmonkehityksessä tehtyjä virheitäkään voi jälkikäteen korjata. Hinnoittelukin tuntuu oudolta. Miksi kova erikoishyökkäys maksaa parikymmentä pistettä, mutta perusominaisuuden nosto useita satoja? Onhan siinä toki logiikkansa, mutta ei sellainen, joka helposti aukeaisi pelaajalle.

Asekykyjä voi myös painottaa lennosta hyökkäyksen tai puolustuksen suuntaan. Mitä tämä sitten käytännössä tekee? Sen kun tietäisi, sillä jos peli sen selitti, tieto hukkui informaatiotulvaan. Muitakin vastaavia ideoita löytyy, joten monimutkaisuutta pelistä ei puutu. Aina se ei kuitenkaan tunnu tarkoituksenmukaiselta.


Kyvyistä, erikoishyökkäyksistä ja muista ostettavista jutuista ei myöskään aina saa muutenkaan tarpeeksi informaatiota. Tai tarpeeksi kyllä, sillä kaikista kyvyistä on pitkä lista ominaisuuksia ja tietoja, mutta ei sitä oleellisinta: mitä kyky oikeasti tekee. Asiaan on kuulemma tulossa päivitystä myöhemmin, mutta toistaiseksi olo on välillä kuin hapuilisi sokkona.

Hauskaa taistelua


Pelin paras osuus on taistelu. Sen alkaessa siirrytään heksa-näkymään, jossa taistelu hoidetaan vuoropohjaisesti. Maastoa voi ja kannattaa käyttää hyväkseen. Toisinaan voi olla hyödyksi esimerkiksi asettautua nuotion taakse, sillä jos loistavalla tekoälyllä varustetut vastustajat sattuvat juoksemaan perässä nuotioon, siihen ne usein myös jäävät ja ottavat joka kierros kivasti vahinkoa.


Joukossa on heti alusta lähtien mukavan haasteellisia taisteluita, vaikka vaikeustaso heittelehtiikin niiden välillä reippaasti. Usein taisteluissa on myös joku jippo, joka pitäisi hahmottaa, jotta touhusta tulee mitään. Eräässä alkupään tehtävässä pitäisi esimerkiksi pelastaa viaton uhri hirttosilmukalta ylittämällä hirveän vihollislauman vartioima siltakartta vain muutamassa vuorossa. Oikeaa ratkaisua etsiessä tarvittiin yritys jos toinenkin ja epätoivo oli lähellä.

Suhteellisen usein eteen tulee tilanteita, joissa voittoisan taistelun jälkeen joudutaan suoraan toiseen ja usein edellistä kinkkisempään taistoon. Kun näistä ei yleensä etukäteen huudella eikä aina ole edes mahdollisuuksia parannella hahmojaan taisteluiden välissä, huomaa usein täpärän voiton jälkeen tuhlanneensa kaikki maagin taikapisteet. Tällöin seuraava taistelu saattaakin yllättäen olla mahdoton ilman edellisen taistelun uudelleenpeluuta.


Ongelmistaan huolimatta taisteluiden haasteellisuus ja taktikointimahdollisuudet toimivat. Itse pelasin jousiampujana, jolla oli pakko pitää etäisyyttä, tai taitoihin tuli sanktioita. Jälkikäteen ajateltuna valinta olisi voinut olla parempikin, varsinkin siinä vaiheessa kun joukkoon liittyi toinen ampuja, ja olisi mieluummin kaivannut useampaa kunnon lähitaistelijaa. Tällaisenkin olisi hahmostani saanut tehtyä, sillä hahmoluokat ovat vain lähtökohtia ja taikoja lukuunottamatta mitä tahansa taitoja voi oppia kuka tahansa hahmoista. Hahmoa on kuitenkin hankala lähteä kehittämään uuteen suuntaan, sillä AP-pisteitä ei ole koskaan tarpeeksi, eikä grindausmahdollisuuksiakaan juuri anneta.

Alelaarin kautta?


Odotin ennakkoon Blackguardsilta paljon. Vuoropohjainen roolipeli, jossa on paljon vanhan koulukunnan juttuja ja ominaisuuksia kuulosti korviini todella hyvältä yhdistelmältä. Todellisuus oli kuitenkin hieman toisenlainen. Blackguards ei silti ole huono peli, se on vain monilta osiltaan hyvin keskinkertainen tekele, josta paistaa lisäksi läpi myös viimeistelemättömyyden tuntu. Siinä on joitain hyviä juttuja, kuten jo kehumani taistelu, mutta siitäkin olisi voinut ammentaa enemmän.


Ei peli silti täysin toivoton tapaus ole. Siinä on tiettyä vanhan kansan charmia ja taistelumoottori viehättää, varsinkin jos pitää numeroista. Niitä kun piisaa kaikkialla. Mutta mitään vanhojen roolipeliarvojen uutta tulemista Blackguardsilta ei kannata odottaa, sillä moista siitä ei irtoa.

V2.fi | Kati Alha

Blackguards (Tietokonepelit)

Blackguards on peli, jossa olisi voinut olla potentiaalia. Vuoropohjainen ja taktinen roolipeli löytäisi varmasti yleisönsä, jos se olisi vain mukavampi pelata ja kaikin puolin laadukkaampi. Nyt se taitaa olla vain todellisia fanaatikkoja varten.
  • Taistelu
  • Kiinnostava maailma
  • Vaikeustason heilahtelu
  • Yllättävät taisteluketjut
  • Sekavat mekaniikat
  • Liikaa tutoriaalitekstiä
< Might & Magic X: Leg... Lightning Returns: F... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


291


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova