Tuorein sisältö

Blackguards 2

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Strategiapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Daedalic Entertainment
Julkaisija: Daedalic Entertainment
Julkaisupäivä: 20.01.2015
Pelin kotisivut
Matias Puro

02.02.2015 klo 20.01 | Luettu: 3040 kertaa | Teksti: Matias Puro

Vuorottelevat vartijat
Miekkoja! Noppia! Magiaa! Haltioita! Hexaruutuja! Blackguardsin kaltainen vuoropohjainen ryhmätaktikointi oli vielä muutama vuosi sitten harvinaista nannaa, mutta viime aikoina genre on saanut uutta verta muun muassa XComin, Shadowrun Returnsin ja Wasteland 2:n myötä. Onnistuuko seikkailupeleihin keskittyneen saksalaisfirman uusi fantasiarope erottumaan ryhmästä edukseen?

Silmä mustana



Ensimmäisen Blackguardsin fanit eivät kauaa joutuneet odottamaan, sillä Daedalic Entertainment työsti lisää pikavauhdilla ja jatko-osa ilmestyikin vain vuosi ensimmäisen jälkeen, tammikuun puolivälissä. Blackguards pohjautuu kotimaassaan erittäin suosittuun, saksalaiseen Das Schwarze Auge -pöytäroolipeliin, joka tunnetaan maailmalla paremmin anglosaksisella nimellään The Dark Eye. The Dark Eyen maailma myötäilee haltioineen, kääpiöineen ja örkkeineen fantasiaperinteitä, mutta roolipelin taustalla pyörivään nopanheittelyyn on lisätty saksalaisen insinöörihengen mukainen määrä matematiikkaa. Noppien ynnäykset ja kertoimet piilotetaan onneksi Blackguardsissa verhojen taakse, vaikka ajoittain sääntöjen sekamelska pilkahtaakin näkyviin.

Eeppistä tarinankerrontaa roolipeleiltään toivovien kannattaa suosiolla siirtää katseitaan, Blackguardsin juonikoukerot kun toimivat lähinnä tekosyynä taisteluille. Valtaistuimelta tyrmään syösty kuningatar Cassia riutuu vuosikaudet vankilassa, etsien ulospääsyä myrkyllisten hämähäkkien täyttämästä labyrintista. Uloskäynnin löytyessä järki on jo jättänyt entisen valtiattaren, mutta koston- ja vallanhalu on yhä ennallaan. Cassia kerää ensimmäisestä osasta tutun antisankarikolmikon, Naurimin, Zurbaranin sekä Takaten, ja lähtee kokoamaan armeijaansa. Juoni on pitkälti päätöntä höttötäytettä taisteluiden välille, mutta hermomyrkyn riuduttamasta Cassiasta saadaan edes jotakin irti: pelaajasta riippuen matka kohti valtaistuinta voi olla veren tai armollisuuden täyttämä. Moraalivalinnat on esitetty hienovaraisesti, eikä seurausten vakavuutta hierota turhasti naamaan.


Blackguards 2 alkaa kunnolla vasta kun Cassia saa valtausarmeijan käsiinsä. Pelaaminen keskittyy kolmeen pilariin: leirinuotiolla hengaamiseen, strategiakartan tutkimiseen, sekä taistelemiseen. Leirinuotiolla jutellaan vangeille ja liittolaisille sekä parannellaan varusteita että hahmoja, strategiakartalta taas valitaan tehtäviä ja tutkitaan armeijan edistymistä. Mielenkiintoisen tehtävän sattuessa kohdille valitaan mittelöön sopiva ryhmä sotureita, ja hypätään taistelutilanteeseen. Vaihtoehtoisia reittejä löytyy tarpeeksi, ettei putki ala ahdistamaan, mutta minkäänlaisesta avoimesta maailmasta ei ole kyse. Cassialla on alusta alkaen selkeä päämäärä reitteineen, jolta poikkeaminen vaatii kunnon syyn.

Hei, me taistellaan taas


Blackguardsin taistelu mukailee nykyaikaisia vuoropohjaisia taktikointeja. Perinteisiä toimintapisteitä ei ole, vaan jokaisella hahmolla on vuorollaan kaksi toimintaa. Toimintoihin lukeutuu esimerkiksi liikkuminen, taisteleminen, esineen käyttö sekä taikominen. Aktiivinen toimi, kuten hyökkääminen tai taikominen lopettaa vuoron automaattisesti, joten hahmon liikuttelu pelilaudalla tulee tehdä etukäteen. Tyyli on tuttu nykyaikaisia vuorotaktiikoita pelanneille, mutta sen istuminen Blackguardsiin on hieman ongelmallinen. Taistelutilanteissa mitellään lähietäisyydeltä isoissa joukoissa, joissa liikkuvuus ja ryhmän jatkuva asettelu on avainasemassa, toisin kuin esimerkiksi kaukotaisteluun keskittyneessä XComissa. Lisäongelmia aiheuttaa pelin sisäinen initiative-mekaniikka, mikä päättää hahmojen siirtovuorot. Osapuolet eivät siirrä kaikkia sotureitaan kerralla, vaan ohjaus vaihtuu pelaajalta tietokoneelle ja takaisin jatkuvasti. Vaikka tämä tekeekin taisteluista realistisempia ja pitää jänniteitä paremmin yllä, kaikenlainen taktikointi muuttuu miltei mahdottomaksi ynseän tekoälyn vuoksi. Joukkion sulloutuessa kiinni toisiinsa taktiset vaihtoehdot jäävät usein tasolle, missä päätetään heitetäänkö vihollista tulipallolla ennen vai jälkeen miekaniskun.


Vaikka osa peliajasta meneekin varusteiden päivittämiseen ja taitojen tutkimiseen, ylivoimaisesti suurin valtaosa pelaamisesta kuluu taistelutantereella. Taistelemisessa perusasiat ovat kunnossa, mutta hiomattomuus ja kiirehtiminen paistavat pelatessa jatkuvasti läpi. Tekoäly on parhaimmillaankin vajavainen. Vihollisjoukot säntäilevät päättömästi ympäriinsä ja kasaantuvat yhdeksi isoksi lössiksi, jossa taistelun voittaa kovimmin lyövä soturi. Väsyttävän suuri osa ajasta myös kuluu katsellessa vihollisjoukkojen verkkaista liikkumista pitkin pelilautaa. Osa Blackguardsin charmia on ympäristön hyödyntäminen suojilla ja ansoilla, mutta mekaniikasta ei saada tarpeeksi irti. Pelilautaa täyttävät ansat ovat vaikutuksiltaan heikkoja, ja tekoälyn päättömyyden vuoksi suojat ovat suurimman osan ajasta käyttökelvottomia.

Millaisia koettelemuksia Cassia sitten kohtaa matkallaan kohti valtaistunta? Kaupunkeja vallataan, ihmisiä pelastetaan ja kyliä tuhotaan, mutta ikävästi tehtävien sisällössä ei ole suurtakaan vaihtelua. Ajoittain mittelöissä on objektiiveja, kuten vankien vapauttelua tai muuta vipujen veivailua, mutta useimmiten joukot vain lyödään laudalle tappelemaan, kunnes toiselta osapuolelta lähtee nirri. Tekoälyn alhaisen tason vuoksi on myös yhdentekevää, onko kyseessä hyökkäys- vai puolustustaistelu; puolustaessa alueen voi täyttää ansalangoilla ja -piikeillä, mutta ero on loppupeleissä varsin mitätön. Itseääntoistavat tehtävärakenteet ovat koko genren perisynti, mutta samankaltaiset mittelöt alkavat silti puuduttaa loppua kohden.

Keihäskavereita ja miekkataitureita



Hahmojen kehitys jatkaa ensimmäisestä osasta tuttua linjaa. Varsinaisia kokemustasoja ei ole, vaan joukkoja parannellaan universaalisti taisteluista saatavilla AP-pisteillä. Pisteitä lyödään viiteen osioon: asetaitoihin, taitoihin, taikoihin, erikoisiskuihin ja voimiin. Asetaidot ovat nimensä mukaisesti yksittäisen asetyypin - kuten kirveiden tai miekkojen - taidokkuuden parantamista piste kerrallaan. Yksittäiseen asetyyppiin erikoistuminen on suositeltavaa alusta alkaen, jokapaikanhöylästä ei puhtaaseen taisteluun keskittyvässä pelissä ole hyötyä. Taidot ovat yleisluontoisia helpotuksia, kuten ansojen spottaamista tai suuremman kultamäärän loottaamista. Erikoiskut ja taiat ovat itsestäänselviä, perinteiset tulipallot ja voimaiskut ovat Blackguardsissakin peruskauraa. Viimeisestä osiosta löytyvät perinteiset hahmonparantelut, kuten elämä- tai manapisteiden lisäämiset, väistelyt että osumatarkkuuden parantelut.

Ajoittain eri taitojen vaatimat pistemäärät aiheuttavat ihmetystä, mutta ensimmäisen osan monimutkainen käyttöliittymähelvetti on onnistuttu suoraviivaistamaan ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Yksittäisen pistepotin vuoksi on aluksi vaikeaa annostella pisteitä jokaisen osa-alueen parantamiseen, mutta alkuhäsläyksen jälkeen systeemi alkaa avautua. Blackguardsin hahmonkehitys on myös miellyttävän avointa. Hahmoja voi varsin surutta kehittää haluamaansa suuntaan, eikä soturin alkupiste määrää lopullista roolia ryhmässä.


Vaikka arvosteluni on ollut pitkälti eri mekaniikkojen kritisoimista, on tarkennettava, ettei Blackguards 2 suinkaan ole laaduton peli. Vaikka tappelutilanteissa on omat ärsytyksensä, taisteluiden peruskonsepti on toimiva, eikä pelaaminen ikinä aiheuta ärräpäiden lentelyä. Erilaiset mekaniikat, kuten ympäristön hyödyntäminen taistelussa, eivät ole loppuun asti hiottuja, mutta pelistä löytyy tarpeeksi monimuotoisuutta erottuakseen eduksi itselleen. Tämänkaltaisen hiomattomien timanttien pelaaminen vaatiikin, että pelin tiettyjen osa-alueiden rosoisuuden antaa anteeksi. Puhtaasta mättämisestä nauttivat naksuttelijat saavat pelistä muutaman illan verran nautintoa irti, vaikka maailma hahmoineen jääkin lähinnä koristeeksi.

V2.fi | Matias Puro

Blackguards 2 (Tietokonepelit)

Taistelultaan hieman yksitoikkoista, mutta nautittavaa vuoropohjaista taktikointia, jonka tarina ja hahmot jäävät puolitiehen.
  • Vuoropohjaista taktikointia ei koskaan liikaa
  • Taistelu pohjimmiltaan toimivaa
  • Heikko tekoäly
  • Maailma tarinoineen lattea
  • Keskinkertaisuudessaan unohdettava
< Sandmason... #IDARB... >

Keskustelut (1 viestiä)

IGN

02.02.2015 klo 21.03 1 tykkää tästä

0/10. Ei suoraa toimintaa. Ei tuliaseita. Ei Xboxille

Kirjoita kommentti

61569

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova