Tuorein sisältö

Life is Strange: Before the Storm

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Deck Nine
Julkaisija: Square Enix
Julkaisupäivä: 31.08.2017
Pelin kotisivut
Matias Puro

18.09.2017 klo 12.17 | Luettu: 8101 kertaa | Teksti: Matias Puro

Tyyntäkö ennen myrskyä?
Dontnod Entertainmentin erinomainen Life is Strange (V2.fi-arvio) ihastutti tarinapelaajat kaksi vuotta sitten. Amerikkalaisen pikkukaupungin idylliä, teinidraamaa sekä dekkarointia yhdistellyt tarinapeli kertoi aikaa kontrolloivan Max Caulfieldin tarinan. Before the Storm liikkuu ajassa taaksepäin ja kertoo Chloe Pricen elämästä ennen Maxin astumista Arcadia Bayn maineikkaiseen Blackwell Academyyn.

Punk ei oo kuollu



Vaikka pelinteko onkin siirtynyt Dontnod Entertainmentilta Deck Ninelle, Xboxin ja Sonyn konsoleiden lisäksi PC:lle julkaistu Before the Storm on ensimmäisen episodinsa perusteella puhdasta Life is Strangea - unenomaista soundtrackia sekä kauniita maisemiaan myöten. Kaiken kaikkiaan kolmesta episodista koostuva Before the Storm jatkaa tarinaa tutuissa maisemissa: vaikka Max ei olekaan vielä saapunut Arcadia Bayhin, Blackwell Academyssa huonosti pärjäävä Chloe tapaa koulunsa käytävillä rutkasti emopelistä tuttuja hahmoja. Koska ohjattavana hahmona ei ole tällä kertaa aikaseikkailija-Maxia, pelimekaniikat ovat kokeneet pieniä muutoksia. Before the Stormissa valokeilaan pääsee Chloe Pricen lisäksi Rachel Amber, jonka mysteeristä katoamista emopelissä aikoinaan tutkittiin.

Tarina on ihastuttavasti ensihetkistä lähtien puhdasta Chloea. Emopelissä esitelty rääväsuinen kapinallinen ei ole Maxin kaltainen hento taiteilijasielu, vaan keskellä yötä hylättyyn taloon matkaava teini. Hylätyssä mörskässä pitäisi olla vuosituhannen keikka meneillään, mutta jo ennen musiikista nauttimista Chloe ehtii kettuilla portsareille, juoda alkoholia, ostaa huumeita, ryöstää, vandalisoida ja haastaa riitaa paikallisten kovanaamojen kanssa. Nimestään huolimatta Before the Stormissakin siis riittää myrskyistä luonnetta ja rajua otetta.


Kaikille kettuileva - mutta ei mistään välittävä - Chloe tutustuu illan aikana koulunsa suosituimpaan tyttöön, unenomaiseen Rachel Amberiin, ja tarina ottaa ensiaskeleensa. Täydellisessä perheessä kasvanut täydellinen oppilas kiinnittää huomionsa Chloeen, ja parivaljakon ystävyys alkaa kukoistaa näennäisistä vastakohdista huolimatta. Rachelin seurassa kapinallisesta Chloesta löytyy uusia, hellyyttäviä puolia, joiden seuraaminen on pelin ylivoimaisesti parasta antia. Ensimmäisessä episodissa tarina ei vielä räjähdä kunnolla käyntiin, mutta palaset loksahtelevat niin sopivasti paikoilleen, ettei tulevia episodeja malttaisi millään odottaa. Enempää ei tarinasta voi myöskään mainita ilman tapahtumien spoilausta, mutta sanottakoon, että Life is Strangen faneille on tarjolla nannaa koko mahan täydeltä.

Räksytätkö vaan vai puretko myös?


Chloen räväkkä luonne näkyy koko pelissä. Isänsä traagisesti auto-onnettomuudessa menettänyt nuori nainen on sekamelska: suruaan käsittelevä teini käyttää huumeita, ryyppää, räyhää ja tekee mitä mieleen milloinkin juolahtaa. Päiväkirjan sivuille vuodatetut ajatukset kertovat herkemmästä sielusta, mutta ulospäin Chloe on puhdasta vihaa, raivoa ja apatiaa. Tämä herättää mielenkiintoisia kysymyksiä pelaajalle: kettuilenko rakkaalle äidilleni aamiaispöydässä, koska se sopii hahmoni luonteeseen, vai vastaanko nätisti, latistaen päähahmoni persoonaa?


Käyttäytyy pelaaja sitten nätisti tai ei tilanteen niin salliessa, konflikteja riittää jo ensimmäisestä kohtauksesta lähtien. Ajassa taaksepäin liikkumisen sijaan Chloelle on kehitetty täysin oma keskustelumekaniikkansa: rääväsuu voi halutessaan käynnistää minipelin, jossa keskustelukumppanille auotaan päätä mahdollisimman onnistuneesti. Aikarajoitetussa minipelissä “vastustajan” repliikkeihin valitaan sopivin comeback, joilla Chloe toivon mukaan saa toisen tuppisuuksi. Alkuperäispelin tavoin Before the Stormissa valinnoilla - niin keskusteluissa kuin niiden ulkopuolella - on väliä, joten räyhätessä kannattaa olla silmät tarkkana. Muilta osin Before the Storm on täysin yhtäläinen alkuperäiseen Life is Strangeen. Chloe kulkee pienehköissä ympäristöissä tutkien paikkoja sekä jutellen eri ihmisille, kunnes tarina ottaa seuraavan askeleensa. Alkuperäinen peli hoiti tarinapelaamisen sen verran mainiosti, ettei pyörää ole tarvinnut keksiä uudelleen.

Before the Storm tuntuu jo ensimmäisen osan perusteella tietävänsä, mitä tekee. Siinä missä Maxin tarina oli pastissi eri aikuistumistarinoita hipster-filtterin läpi koettuna, Before the Storm keskittyy teemoissaan ongelmanuoren angstiseen sielunelämään. Surua, menetystä, ulkopuolisuutta ja syrjäytymistä käsittelevä tarina ei kuitenkaan muutu missään vaiheessa saarnaavaksi, vaan ote on sopivan neutraali: peli ei tuomitse tai myötäile Chloen tekoja missään vaiheessa, on tekojen taustalla sitten uhmaikä tai surun purkaminen. Dialogi kärsii edelleen ajoittaisista ongelmista: käsikirjoittajat ovat selvästi ottaneet negatiiviset palautteet huomioon, mutta kässäristä löytyy yhä ajoittaisia lapsuksia. Vitsit ovat kuitenkin entistä terävämpiä ja jutustelut istuvat paremmin teinien suihin.


Ensimmäisen episodin perusteella on mahdotonta yrittää keksiä arvosanaa, sillä kyseessä on tarinan ensimmäinen kolmannes. Se, laukeavatko Tšehovin aseet tai savuavatko sillit sitten ajallaan myöhemmissä episodeissa jää vielä nähtäväksi. Ensituntumalta uskaltaa kuitenkin veikata, että Life is Strangen faneille on tarjolla herkistyttävä paluu Arcadia Bayn rannoille. Before the Stormiin saatetaan palata pidemmän arvostelun muodossa, kunhan episodeja ilmestyy lisää.

V2.fi | Matias Puro

Life is Strange: Before the Storm (Playstation 4)

Ensimmäinen episodi lupailee kaunista paluuta Arcadia Bayhin. Räväkän punkkaritytön seuraavaa temmellystä ei malttaisi millään odottaa.
  • Pelaajahahmon vaihtuminen näkyy pelissä
  • Käsikirjoituksen laatu pitänyt pintansa
  • Ajoittaiset höperyydet dialogissa
  • Teknisesti vanhentunut
< Agents of Mayhem... Destiny 2... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

18.09.2017 klo 16.04

https://fi.wikipedia.org/wiki/T%C5%A1ehovin_ase
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pavel_Chekov

Kenen aseiden pitikään laueta?
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.09.2017 klo 17.00



Tässä on Matias ilmeisesti käyttänyt enemmänkin englantilaista kieliasua:
https://en.wikipedia.org/wiki/Chekhov%27s_gun
Korjataan.
Muokannut: manu 18.09.2017 klo 17.01 lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova