Tuorein sisältö

Fire Emblem: Three Houses

Arvioitu: Nintendo Switch
Genre: Roolipelit, Strategiapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Intelligent Systems
Julkaisija: Koei
Julkaisupäivä: 26.07.2019
Pelin kotisivut
Samuli Leppälä

16.09.2019 klo 12.25 | Luettu: 1328 kertaa | Teksti: Samuli Leppälä

Huikean neuroottinen kokonaisuus
Fire Emblem -pelisarjan matka 3DS-konsolilla tuli päätepisteeseensä Echoes: Shadows of Valentian ilmestymisen jälkeen.Tuosta julkaisusta asti sarjan siirtymistä uuden sukupolven alustalle on odotettu sormet ja varpaat ristissä. Muutokset kuitenkin pelottavat, ja tästä syystä seurasin hermostuneena projektin etenemistä. Huoli oli kuitenkin turhaa, sillä Switchille ilmestynyt Fire Emblem: Three Houses on kaikessa neuroottisuudessaan lähes täydellinen peli.

Valtava määrä hahmoja, joita et halua menettää


Jo pelkkä Fire Emblem -pelisarjan nimen mainitseminen herättää useimissa pelaajissa erilaisia mielikuvia. Näistä ajatuksista vahvin lienee hahmojen menehtymiseen liittyvä periaate: taistelukentällä kuollut soturi myös pysyy kuolleena. Vaikka tästä ankarasta käytännöstä onkin viimeisimmissä julkaisuissa joustettu, niin tästä armottomuudesta on tullut yksi sarjan kantavista teemoista. Three Houses tuo menetyksen pelkoon uuden kulman, sillä ensimmäistä kertaa pelin hahmot ovat muutakin kuin geneerisiä anime-trooppeja, joiden sielunmaisema on syvä kuin kahluuallas.


Pelin tarina sijoittuu Fódlanin mantereelle, jossa pitävät hoviaan kolme merkittävää valtakuntaa: kulta-aikansa ehtoopuolella oleva Adrestian Empire, historian saatossa Adrestiasta irrottautunut Holy Kingdom of Faerghus sekä useista pienistä autonomisista osista koostuva Leicester Alliance. Kaikkien näiden valtioiden liittymäkohdassa on neutraaliksi julistautunut Seiroksen kirkko, joka ylläpitää valtakunnan nuorille aatelisille suunnattua upseeriakatemiaa.

Pelaajan ohjastaman hahmon tehtävänä on astua professorin saappaisiin akatemiassa, ja jo alkumetreillä hänen kapeille harteilleen tiputetaan merkittävä valinta. Nuoren kansankynttilän tulee päättää, minkä suvun palvelukseen hän haluaa astua. Tämä luonnollisesti vaikuttaa tarinan etenemiseen, ja se on yksi syy siihen, minkä takia pelillä on huima jälleenpeluuarvo. Tekijät ovat Harry Potterinsa lukeneet, sillä kuningaskuntien hemmotellut kakarat on jaettu sukunsa mukaan kolmeen “tupaan”, jotka ovat: Black Eagles (Empire), Blue Lions (Kingdom) ja Golden Deer (Alliance).


Päätöksen kannalta keskeiseen rooliin nousee jokaisen tuvan “pääoppilas.” Edelgard on Adrestian määrätietoinen vallanperijä, Dimitri on puolestaan Faerghusin hurskas prinssi ja Claude on Leicesterin liiton tuleva päämies.Valinnanvapauden voisi ajatella syövän Fire Emblemin hahmojen syvyyttä. Miten yksittäinen hahmo voi olla kiinnostava, jos tarjolla on kymmenittäin henkilöitä? Tässä on kuitenkin onnistuttu yllättävän hienovaraisesti. Peliin mahdutettu taustatarinan määrä on mittava, ja lähes kaikilta teoksen hahmolta löytyy sekä sisäisten että ulkoisten ristiriitojen riivaama menneisyys. Yhden nuoren suku saattaa olla varaton, toinen ponnistaa vallan ahneen pääministerin perheestä ja kolmas on miehitetyn valtion prinsessa. Näistä lähtökohdistaan he tarkastelevat maailmaa, ja jopa kyseenalaistavat sen, miten tarina polkuilee eteenpäin.

Three Houses -pelin tarina on myös yllättävän vahva. Muihin sarjan peleihin verrattuna käänteet eivät ole punakynällä alleviivattuja, ja osa paljastuksista tulee jopa pienoisena yllätyksenä pelaajalle. Juonesta liikaa paljastamatta on todettava, että pelin juoni pysyy raikkaalla tavalla moraalisesti harmaalla alueella. Ikävinkään konna ei ole vain periaatteen takia paha, ja ilkeimmänkin hahmon motiiville löytyy tarvittaessa uskottava selitys.

Myös teen ryypiskelyn voi tehdä väärin


Toisin kuin aikaisemmissa Fire Emblem -pelisarjan peleissä, Three Housesin pääpiste on ajassa, jonka pelaaja viettää taisteluiden välillä. Professorin roolissa pelaajan tulee ohjata oppilaitaan läpi kouluvuoden, minkä lisäksi hän voi värvätä omaan tupaansa opiskelijoita myös muiden sukujen piiristä. Tämän ansiosta pelaaja ei ole lopullisesti sitoutunut alussa valitsemansa valtakunnan perillisiin. Kuitenkaan muiden tupien päämiehiä ei voi puhua puolelleen.


On kuitenkin mainittava, että oppilaiden kanssa käydyt kanssakäymiset ajavat pelaajan nopeasti mielistelyn rajamaille. Peli kannustaa tutustumaan opiskelijoihin, sekä heidän henkilökohtaisiin ongelmiin ja toiveisiin. Näin jokaisen kanssakäymisen lähtökohtana on jakaa opiskelijoille heidän kannaltaan hyödyllisiä ja mieluisia vinkkejä. Tämä ratkaisu kannustaa luonnollisesti ottamaan selvää koulun oppilaista, mutta se myös korostaa koomiseen mielistelyn merkitystä. Näin pedagogina voin vain toivoa, ettei kukaan professorinalku ota pelistä kasvatusvinkkejä

Edellä mainittu kuriositeetti liittyy myös laajempaan “ongelmaan”. Pelaajan tehtävänä on hioa omasta luokastaan - näennäisesti rauhanomaisen teen ryypiskelyn lomassa - täydellinen taistelukentän tuhokoneisto, mutta aikaa on tähän tarjolla vain rajoitettu määrä. Samoin kuin Persona-pelisarjassa, myös Three Housesin koulupäivien aika ja sisältö on rajattu. Pelaajalla voi olla käytettävissä esimerkiksi viisi pistettä, jotka hän voi käyttää vapaapäivänään erilaisiin aktiviteetteihin. Yhden pisteen voi käyttää esimerkiksi teekutsuihin yhden oppilaan tai henkilökunnan jäsenen kanssa. Tämän session aikana pelaajan pitää päättää mitä teetä he haluavat nauttia ja mitkä ovat kupposen ääressä käydyn keskustelun aiheet. Valinnat ovat jaoteltu “oikeisiin” ja “vääriin”, joten teesessio voi myös sujua ainoastaan hyvin tai huonosti.


Tämä lähtökohta ajaa pelaajan loputtomaan optimoinnin kierteeseen. Mokasin keskustelun, haluanko siis katkaista pelin ja kokeilla jotain muuta? Uusi kuukausi alkoi, haluanko kiertää kaikki opiskelijat läpi ja jutella heidän kanssaa, jotta edes joku pitäisi minusta? Jos alan kalastamaan, niin minun on käytettävä kaikki 100 ongenkoukkuani kerralla, olenhan sentään maksanut tästä ilosta yhden toimintapisteen. Ennen tällainen optimointi koski lähinnä taistelussa kuolleita hahmoja, mutta nyt myös väärät valinnat saattavat rokottaa päähenkilön ja hänen oppilaidensa välisten suhteiden kehitystä.

Tämän ei tarvitsisi olla ongelma, paitsi jos kärsit edes jonkinasteisesta perfektionismista. Jatkuva viilaaminen ja täydellisyyden tavoittelu hidastaa pelikokemusta tarpeettomasti. Tältä kaikelta voi kuitenkin välttyä, jos lupaa itselleen alkumetreillä, ettei sorru turhanpäiväisen kikkailuun.

Painopiste myös taisteluiden ulkopuolella


Fire Emblem: Three Houses on ottanut selkeän pesäeron pelisarjan aikaisempiin osiin. Pelaaja pystyy vapaasti liikkumaan koulun alueella, ja hän voi suorittaa jo mainitsemieni teesessioiden kaltaisia tuokioita oppilaidensa kanssa. Nämä kanssakäymiset parantavat hahmojen välisiä suhteita ja nostavat nuorten opiskelumotivaatiota. Puolestaan muilta henkilökunnan jäseniltä voi saada apua professorin omien taitojen kehittämiseen, ja nämä tuokiot ovat erityisen arvokkaita, sillä ne ovat ainoa tapa - taisteluiden lisäksi - kasvattaa päähenkilön kykyjä.


Yleisimmillä toimilla kohotetaan myös pelaajan osaamista professorina. Uudelle tasolle noustessaan pelaaja saa käytettäväkseen enemmän toimintoja vapaapäivien aikana, hän saa enemmän palkkaa ja hän voi suorittaa useampia vapaaehtoisia taisteluita. Tämä rumba johtaa jälleen kerran optimoinnin kauniiseen ja kammottavaan maailmaan. Pelaajan kannattaa ehdottomasti suorittaa alkupelistä sellaisia toimia, jotka kohottavat eniten professuurin tasoa. Tämä mahdollistaa enemmän toimintoja loppupelissä, joten teen lipittely kannattaa suosiolla jättää tuonnemmaksi.

Pelisarjalle tunnusomaiset taistelut ovat myös saanut uudenlaista kulmaa. Enää kamppailuun osallistuvat soturit eivät ole piskeligrafiikalla toteutettuja hahmoja, vaan he pysyyvät mallinnukseltaan jatkuvan kolmiulotteisina. Upseerit eivät myöskään taistele yksin, sillä jokainen oppilas voi tuoda taisteluun oman pataljoonansa. Pataljoonien miesvahvuus putoaa taisteluiden aikana, ja joukkoja pitää täydentää tasaisin väliajoin. Yksikköjen käyttöä on myös rajattu, mutta tästä huolimatta niiden hyödyntäminen tuo oman mielenkiintoisen aspektinsa taisteluiden kulkuun.


Myös vastustajien piirissä on tapahtunut muutoksia, sillä isot pedot voivat viedä taistelukentästä useamman “ruudun” kokoisen alueen, ja kammottavimmilla monstereilla on myös useampi palkki terveyttä kulutettavana. Tämä mahdollistaa entistä eeppisemmät pomotaistelut, ja korostaa pataljoonien merkitystä sodankäynnissä.

Puolestaan aseita ei ole rajattu tiettyjen hahmoluokkien käytettäväksi, vaan taitojensa puitteissa oppilaat voivat heilutella haluamaansa astaloa. Tämä mahdollistaa soturien joustavan koulimisen, ja sen ansiosta kaikkein tuhoisimmat soturit voivat olla hyperlahjakkaita monitaitureita. Upseeriakatemian oppilaiden on kuitenkin osallistuttava pääsykokeisiin aina kun he haluavat siirtyä uuteen hahmoluokkaan. Vaatimuksena voi olla esimerkiksi se, että opiskelin tulee olla B-tasolla keihään käyttämisessä ja A-tasolla ratsastamisessa, ja vasta kokeen läpäistyään hänestä voi tulla hevosen selästä taisteleva ritari.

Tihrustaminen kannattaa


Alustansa suomista rajoituksista huolimatta Three Houses ei näytä lainkaan hullummalta edes käsikoossa. Ainoa hankaluus koskee tekstin minimaalista kokoa, sillä siitä voi olla vaikea saada likinäköisemmän pelaajan selvää. Puolestaan taisteluiden aikana kameran toivoisi saavan entistäkin etäämmälle, jotta kokonaisuudet pystyisi erottamaan paremmin.

Fire Emblem: Three Houses on todella raskas, mutta sitäkin palkitsevampi kokemus. Se on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista pelielämyksistä, ellei jopa paras. Pelattavaa sisältöä on tarjolla yksinkertaisesti valtava määrä, varsinkin kun pelin huiman uudelleenpelattavuusarvon ottaa huomioon. Onkin ilo havaita, miten pelisarja on tuotu näin ehjänä, taktisena ja tarinallisena uudelle - ja huomattavasti entistä tehokkaammalle - alustalle.


Lopuksi on vielä mainittava, että Three Houses on yllättävän helppo peli. Sarjan muihin osiin verrattuna vaikeinkaan vaikeusaste ei tuntunut epäreilulta, eikä ylenpalttiselle grindaamiselle ollut juurikaan tarvetta tai edes aikaa. Tässä mielessä kehotan ehdottomasti, että pelaaja valitsee pelin Classic Moden, jossa kuolleet hahmot toden totta pysyvät vainajina. Tämä uhka nimittäin lisää pelin taisteluihin täysin omanlaisen elementtinsä.

Pallottelin mielessäni sitä, että haluanko rokottaa pelin arvosanasta puoli tähteä pois raskaan optimoinnin ja räikeän oikein/väärin-valintaruljanssin takia. Koen kuitenkin, että ongelma on silti enemmän itsessäni kuin pelissä. Omassa hybriksessäni en osaa hyväksyä edes pieniä epäonnistumisia.

V2.fi | Samuli Leppälä

Fire Emblem: Three Houses (Nintendo Switch)

Painottaa aikaa taisteluiden välillä korostaen tarinaa, henkilöitä ja pelin maailmaa. Raskaan optimoinnin taustalla on erittäin nautittava kokonaisuus, joka voi nousta vuoden 2019 parhaaksi peliksi.
  • Visuaalisesti miellyttävä
  • Yllättävän moniulotteinen ja mielenkiintoinen hahmokavalkadi
  • Tarina, jonka kaikkia käänteitä ei osaa ennustaa
  • Koulun ja taistelemisen hyvä tasapaino
  • Vapaus hahmoluokkien välillä kulkemisessa ja aseiden käsittelyssä
  • Musiikit
  • Paine pelikokemuksen “optimoimiselle”
  • Jopa teen juomisen voi mokata
< Ancestors: The Human... ERICA... >

Keskustelut (2 viestiä)

Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

16.09.2019 klo 15.47

Classic modehan tappaa kaiken peli-ilon kun ei ole tiukkoja taisteluita. Hyvää tässä oli juuri se kun sai tehdä virheitä, ja sitten viimeisellä hengissä olevalla ukolla sai kun ihmeen kaupalla pomon hengiltä. Nopeesti classic mode ois päättynyt umpikujaan, kun kaikki kuolleita. Ja kyllä siinä punasten loppupomossa oli ihan riittävästi haastetta.
Joni

17.09.2019 klo 19.15 3 tykkää tästä

Lichi kirjoitti:
Classic modehan tappaa kaiken peli-ilon kun ei ole tiukkoja taisteluita. Hyvää tässä oli juuri se kun sai tehdä virheitä, ja sitten viimeisellä hengissä olevalla ukolla sai kun ihmeen kaupalla pomon hengiltä. Nopeesti classic mode ois päättynyt umpikujaan, kun kaikki kuolleita. Ja kyllä siinä punasten loppupomossa oli ihan riittävästi haastetta.


Classicihan on se mode, mistä Fire Emblem -pelisarja on tullut tunnetuksi, eli virheistä rangaistaan kunnolla. Olisin aivan väärin sarjan faneja kohtaan ettei tässä pelissä olisi sitä. Suurin osa classicin pelaajista aloittaa taistelun uusiksi, jos joku omista hahmoista sattuu kuolemaan. Tässä pelissä on myös tuo Divine Pulse, jota saa jokaisessa tappelussa käyttää tietyn määrän verran korjaamaan mahdollisia virheitä mitä sattui tekemään.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova