Tuorein sisältö

Deadlight: Director's Cut

Arvioitu: Xbox One
Genre: Tasohyppelypelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Tequila Works
Julkaisija: Deep Silver
Julkaisupäivä: 21.06.2016
Pelin kotisivut
Matias Puro

26.09.2016 klo 15.43 | Luettu: 5112 kertaa | Teksti: Matias Puro

Kierrätyskauhua kohotetulla pinnalla
Vuonna 2012 alunperin ilmestynyt, selviytymiskauhulla maustettu 2.5D-tasohyppely Deadlight löytää uuden kodin uusilta konsoleilta, uudella lisänimellä varustettuna. Mitä neljän vuoden tauolla on saatu aikaiseksi?

Synkkä ja myrskyinen yö



Deadlight on yksi vuosikymmenen taitteessa ilmestyneistä, kymmenistä 2D-tasohyppelyistä, joiden takaa löytyy pikkuruinen studio visiolla varustettuna. Koska kyseessä on viiden vuoden takainen peli, mukana on totta kai myös zombeja. Mittavista myyntiluvuista huolimatta Deadlightista ei ikinä tullut Limbon kaltaista, arvostettua tai lämmöllä muistettua klassikkoa, mutta omintakeinen visuaalinen tyyli sekä varovaisen positiiviset arviot ovat riittäneet uuspainoksen julkaisuun. PC:lle, Playstation 4:lle ja Xbox Onelle julkaistu Director’s Cut sisältää päivitetyn ulkokuoren lisäksi myös uuden pelimuodon, jossa pelaaja yrittää selviytyä mahdollisimman pitkään loputtomia vihollislaumoja vastaan. Emopeli itsessään pysyy pitkälti muuttumattomana - mikä ei ole aina erityisen hyvä asia.

Synkkää syyssadetta, rapistuvaa infastruktuuria sekä epäkuolevaa maailmaa esittelevä visuaalinen tyyli on Deadlightin suurin valttikortti. 2.5D:nä esitelty maailma on toteutettu tyylikkäästi: taustoista löytyy aina pieniä yksityiskohtia, ympäristöt henkivät omia, pieniä tarinoitaan ja kaukaisuudesta kangertelevat kalmat luovat ahdistavan tunnelman maailmasta, joka pysähtyi odottamattomasti. Silhuetteina esitetyt hahmot vain lisäävät pelin masentavaa ja synkkää kuvastoa, mikä näyttää tyylikkäältä nykyajankin pelien rinnalla.


Siinä missä Deadlightin visuaalinen puoli hoitaa hommansa moitteeta, kässäri laahaa perässä kuin kettinki vankia. Masennusta, ahdinkoa, angstia sekä Frank Millermäistä yrmyilyä huokuva Randall on päähahmona turhauttavan tylsä ja sieluton, eivätkä sivuhahmot onnistu elävöittämään tilannetta yhtään sen enempää. Vaikka juoni toimii pelkkänä kehyksenä Randallin matkalle läpi maailman, monet pelit onnistuvat irroittautumaan kliseistä pienimuotoisillakin tarinoilla. Deadlightin juoni sen sijaan tömähtää turpa edellä turpeeseen, ja jää hengittelemään multaa koko pelin mitaksi. Masentuneen teini-ikäisen päiväkirjaa muistuttavat monologit, ympäri pelimaailmaa löytyvät irtosivut, radiolähetykset sekä muut repaleiset taustatarinat yrittävät luoda lihaa ympärille, mutta yritykseksi kaikki jääkin.

Juokse tai kuole


Deadlightin tapa käsitellä kauhuelementtejä tasohyppelyn kautta on ajatuksena mielenkiintoinen, mutta toteutus tahmaa. Kun Randall pakenee zombielaumaa hypellen hektisesti autojen yli tai aitojen ali, meininki on juuri niin adrenaliinintäytteistä kuin pitäisikin. Vaikka Randall löytää pelin edetessä yhtä jos toistakin kättä pidempää, pysähtyminen merkitsee silti useimmiten kuolemaa. Jatkuvat uhat pitävät sekä momentumin käynnissä, että pakottavat pelaajan silmät etsimään jatkuvasti ympäristöstä sitä pelastavaa kaidetta.


Ongelmat nousevat kuitenkin pintaan, kun vauhti hidastuu ja pelaaja pakotetaan puzzle-pelailuun. Erityisesti pelin puolivälin täyttävässä viemäriosuudessa realistiset maisemat ja samaistuttavat alueet vaihtuvat höyrähtäneiksi hyppelyosuuksiksi, joiden selvittäminen vaatii “yritys ja erehdys” -tyyppistä pulmanratkontaa. Lisäongelmia aiheutuu myös heikosti toteutetuista kontrolleista, minkä vuoksi Randall tuntuu tekevän aina päinvastoin, kuin mitä pelaaja toivoisi. On kyseessä sitten kielekkeeseen tarrautuminen, hyppäämisen ajoitus tai muu akrobatia, ohjauksen tarkkuus on pahimmillaan puhdasta hakuammuntaa. Kun peli julkaistaan Director’s Cut -nimellä, tämänkaltaisten ongelmien toivoisi olevan historiaa.

Tyhjää ja turhaa tauhkaa


Uusi pelimuoto lähettää aseistamattoman Randallin hylättyyn sairaalaan. Hylätty tässä tapauksessa tarkoittaa ainoastaan eläviä olentoja, sillä lasaretin käytävät ovat kauttaaltaan täynnä käveleviä kalmoja. Pääosassa ei ole ulospääsy tai paikkojen tutkinta, vaan aseiden etsintä ja zombien hutkinta. Vaikka Survival arena -pelimuodon nimi kertoo kaiken oleellisen, olin silti yllättynyt siitä että uuden pelimuodon teemaksi päätettiin ottaa taistelu, mikä on koko pelin heikoin lenkki. Muutaman kokeilukerran jälkeen tylsäksi käyvä räiskintä ei tarjoile tarpeeksi uutta, jotta pelimuodon pariin jaksaisi enää palata.


Deadlight: Director’s Cut on parhaimmillaan hengästyttävän hektistä selviytymistä upeissa maisemissa, mutta turhauttavat kontrollit, sekavat puzzlet ja köykäinen tarina eivät ole nauttineet samoista korjausoperaatioista kuin pelin ulkokuori. Uusi pelimuotokin on niin nopeasti nähty, että Deadlightin uutta versiota uskaltaa lähinnä suositella alkuperäisversion suurimmille faneille sekä uusille pelaajille, joita aihepiiri kiinnostaa. Laadukkaampia tasohyppelyitä on kuitenkin maailma täynnä.

V2.fi | Matias Puro

Deadlight: Director's Cut (Xbox One)

Deadlight: Director’s Cut näyttää tyylikkäältä, mutta heikot kontrollit ja väsyttävät puzzlet tuhoavat selviytymiskauhun hektisen ilon.
  • Visuaalisesti upea
  • Selviytymiskauhu toteutettu hyvin
  • Kontrollit
  • Tasapaksu tarina
  • Uusi pelimuoto nopeasti nähty
< Forza Horizon 3... NHL 17... >

Keskustelut (2 viestiä)

zombijäbä

29.09.2016 klo 09.27 1 tykkää tästä

Mahtava peli, kannattaa todellakin hankkia ja pelata läpi.
lainaa
eiihandaryl

03.01.2020 klo 21.00

Pelasin tätä vasta 2020 kun törmäsin tähän PSnow palvelussa.
Konrollit sai välillä raivoon. Kun parissa kohtaa on todella kiire ja sekunninkin viivästy saa kuolemaan, niin hahmo ei tottele yhtään. Kun pitä kiivetä muurin yli ja hypätä alas, kiipeääkin hahmo takaisin ylös ja kuolema korjasi. Tätä tapahtui monesti.
Tästä huolimatta peli uskomattoman upea pikkupeli ja lopun twisti sai ihokarvat pystyyn.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova