Tuorein sisältö

Returnal

Arvioitu: Playstation 5
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 16
Kehittäjä: Housemarque
Julkaisija: Sony Computer Entertainment
Julkaisupäivä: 01.05.2021
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

07.05.2021 klo 20.15 | Luettu: 3514 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Suomalainen tieteisseikkailu ei sääli tai armahda, mutta kylläkin kiehtoo
Kotimainen Housemarque on jo parin vuosikymmenen ajan tehtaillut erinomaisen toimivia ja näyttäviä uusioversioita vanhoista kolikkopelihiteistä. Ei mitenkään suoraan ”Asteroids HD” -henkisesti, vaan selkeästi inspiraatiota niistä hakien ja sitten sekoitellen joukkoon omia ideoitaan.


Jotain tämän kaltaista odotettiin myös firman ensimmäiseltä PlayStation 5 -tuotannolta: nättiä ja pehmeästi pyörivää arcade-räimettä parin kympin hintalapulla. Toisin kävi, sillä Returnal on monellakin tapaa Housemarquen ensimmäinen AAA-peli. Se on puitteiltaan ja mittakaavaltaan paljon suurempi kuin tiimin aiemmat pelit ja hintalappukin on sen mukainen.

Karmeasta hintalapusta ei kannata huolestua liikaa, sillä Returnal kyllä tarjoaa rahoille vastinetta. Mutta ei ilman ongelmia.

Päiväni avaruusmurmelina


Returnalin keskipisteessä on Selene, joka vähäsanaisessa introssa jäljittää mystistä signaalia kielletylle alueelle. Syyt kieltojen asettamiselle selviävät hyvin pikaisesti, kun Selenen avaruusalus ottaa kohtalokkaan osuman ja syöksyy planeetalle. Kun toivoa pelastuksesta ei ole, sankarimme päättää lähteä vähäisten resurssiensa kanssa suorittamaan tehtäväänsä ja jäljittämään planeetalta lähtevää signaalia.


Matka päättyy ennemmin tai myöhemmin kohtalokkaasti, jolloin edessä on yllätys: Selene herää uudelleen henkiin avaruusaluksensa vierestä vain kokemansa muistot mukanaan. Tämä tarkoittaa kahta asiaa: ensinnäkin planeetalla tapahtuu jotain hyvin outoa. Toiseksi Returnal on pelivuoden 2021 noin 8500. roguelite-peli.

Ei kuitenkaan täysin, sillä olisi ehkä tarkempaa sanoa, että Returnal on jonkinlainen hybridi, jossa ajopohjaisten pelien suunnaton uudelleenpeluuarvo ja jokaista ajoa varten generoitu maailma törmäävät tunnelmalliseen ja mielikuvitukselliseen tarinankerrontaan. Yhdistelmä kuulostaa ehkä hieman erikoiselta, eikä sekoitus ole onnistunut aivan ilman ongelmia.


Tarinassa itsessään ei ole valittamista. Peli kutoo kiehtovan vyyhdin, jossa rinnakkaiset todellisuudet, Selenen muistot ja pelot sekä muukalaisplaneetan oudot vaarat törmäävät. Jo aivan alkumetreillä Selene löytää planeetalta vanhan kotitalonsa, jonka hän kohtalaisella varmuudella oli jättänyt maapallolle. Ja kuka onkaan tuo vanhanaikaiseen avaruuspukuun sonnustautunut astronautti, joka tarkkailee Seleneä pelialueen kulmista? Planeetalla tulee vastaan kuolleita Seleneitä, joiden jäämistöstä löytyy tämän menneiden, tulevien ja vaihtoehtoisten minien jättämiä audiologeja. Jos tieteisfanin sydän ei tästä ala sykkimään, niin mistä sitten?

Ongelma onkin enemmän siinä, miten tarinaa kerrotaan. Pelin tarina – ja Selenen matka – kulkevat samaa summittaista reittiä pelin alusta lopputeksteihin saakka ja tarina on sitten sijoiteltu matkan varrelle kuten peleissä yleensäkin. Täällä näkee tuon välianimaation, tuolta löytää ensi kertaa tämän aseen tai työkalun (joka on sitten käytössä myös myöhemmillä pelikerroilla) ja niin edelleen. Mutta samaan aikaan Returnal haluaisi olla roguelite. Peli, jossa kuolemat ovat tiheitä ja joiden seurauksena pelaaminen alkaa säännöllisesti alusta. Huomaatteko ongelman?


Jo nähtyä tarinaa ei toisteta uudelleen, ja vaikka suurempien pelialueiden pomojen kellistämisen jälkeen voikin avata oikopolkuja, joiden avulla viimeksi löytämälleen alueelle voi palata ensimmäistä pelikertaa nopeammin, suuri osa Returnalin pelaamisesta menee ilman tarinaa. Peli kun on aivan saatanallisen vaikea, joten valtaosa peliajasta koostuu jo nähtyjen alueiden uudelleenpeluusta.

Kuten sanoin, yhdistelmä ei toimi aivan ongelmitta.

Kolmannen persoonan luotihelvetti


Housemarquen aiemmat pelit ovat olleet niin kutsuttuja luotihelvetti-pelejä, eli kun meno oikein pääsee vauhtiin, suuri osa ruudusta on täynnä vihollisten ammuksia. Tämä on päivän sana myös Returnalissa, mutta peliä ei tällä kertaa tarkastella korkeuksista tai vaikka sivuperspektiivistä, vaan suoraan pelaajan olan takaa. Kuten arvata saattaa, tämä tarkoittaa, että peli ei ole hirveän helppo.


Viholliset käyvät päälle suurissa laumoissa ja levittäytyvät täysin armotta pelaajan ympärille, jolloin hyökkäyksiä tulee tiheästi kaikista mahdollisista ilmansuunnista, myös suoraan takaapäin – ja pelaajilla ei yleensä ole silmiä takaraivossa. Selene ei ole vihollisten valtavan rynnäkön edessä aseeton, sillä hän pystyy teleporttailemaan hyökkäysten läpi ja käyttämään maastoa katkaisemaan tulituslinjoja. Meno on silti hyvin hektistä ja koska Selene ei kestä kuin pari osumaa ennen kuolemistaan, hengenlähtö on aina vain muutaman sekunnin ja parin pienen töpin päässä.

Tämä tekee Returnalin pelaamisesta todella stressaavaa, sillä kun on päässyt ensimmäiseltä pelialueelta eteenpäin, yksittäisten pelikierrosten pituus kasvaa lopulta useamman tunnin mittaisiksi. Jokainen voikin arvioida, miten kivalta tuntuu vaikka kolmen tunnin pelaamisen jälkeen palata takaisin nollapisteeseen muutaman heikomman hetken seurauksena. Todella harmillisesti Returnal ei myöskään sisällä mahdollisuutta tallentaa pelitilannetta, joten ainoa keino ottaa paussia pelistä on pistää PlayStation 5 virransäästötilaan ja toivoa, että konsoli ei vaikka lataa automaattisesti päivitystä ja sulje peliä sen asentamiseksi. Näin tapahtui arvostelujakson aikana parikin kertaa.

Kolikon kääntöpuolella Returnal on myös suorastaan erinomaisen hyvä kolmannen persoonan ammuskelupeli. Aluksi nihkeä varustevalikoima kasvaa pelatessa ja kaikki aseet tuntuvat käytössä todella mukavilta ja tyydyttäviltä. Aseissa on myös pientä roguelite-menoa, sillä vaikka esimerkiksi haulikko on joka pelikerralla haulikko, aseisiin arvotaan muutamia erikoispiirteitä, sekä yksi lukuisista vaihtoehtoisista tulitusmoodeista. Niinpä tämän pelikerran haulikko voikin vaikka raastaa viholliset vuotamaan verta, ampua koko ajan kiihtyvällä nopeudella ja lasauttaa vaihtoehtoisena tulitustilana vihujen keskelle kranaatin. Hauskaa!


Itse pelaaminen on kuin yhdistelmä rogueliteä ja Metroidvania-pelejä. Muukalaisplaneetta koostuu huoneista, joista haarautuu useita polkuja. Osa vie sivureiteille, osa taas kohti kulloinkin aktiivista tavoitetta. Todella kohteliaasti peli ilmoittaa selkeästi, mitkä ovista johtavat kohti tavoitetta ja mitkä eivät. Näin pelaaja voi itse valita, haluaako juosta vain tiukasti eteenpäin vai yrittää etsiä sivupoluilta uusia aseita tai esineitä, hieman lisää valuuttaa tai vaikka parannusesineitä, joilla saisi niukkaa kestopalkkia tuupittua hieman ylöspäin. Samalla jokainen harhautuminen sivupoluille on myös valtava riski, sillä vaikka ajo menisi miten hyvin, pienikin lipsahdus vie pelaajan kuoleman porteille ja paljon heikompaan tilanteeseen kuin ovea avatessa. Toisaalta ilman uusia esineitä ei pötki kovin pitkälle, joten joskus pitää vain uskaltaa.

Pitäkää avaruustunkkinne


Tämä kaikki kuulostaa kovin negatiiviselta ja sitä se myös on, sillä niin hyvä peli kuin Returnal onkin, se tuntuu usein hämmentävän vihamieliseltä. Meno on hyvin suomalaista ylämäkeen vastatuulessa hiihtämistä, jossa armoa tai helpotusta ei ole tarjolla.


Ongelmaa pahentaa se, että toisin kuin monissa muissa moderneissa rogueliteissä, Returnalissa tulevia ajojaan ei voi helpottaa käytännössä lainkaan. Tarinan aikana löydetyt uudet ominaisuudet toki avaavat uusia mahdollisuuksia ja uusia reittejä, mutta Selene aloittaa jokaisen pelikierroksen samasta tilanteesta. Tässä ei toki sinänsä ole mitään vikaa, sillä näinhän esimerkiksi ne alkuperäiset roguelike-pelit toimivat. Merkittävänä erona Returnaliin niissä se pelaaminen oli koko jutun pointti, sillä peleissä ei ollut mitään koettavaa tarinaa, joten jos peli tyssäsi 70 kertaa ensimmäisen tunnin aikana niin siinähän sitten tyssäsi.

Toivon itse kovasti, että Housemarque lisää peliin jos jonkinlaisia vapaavalinnaisia helpotuksia, sillä nykykunnossaan Returnal todennäköisesti torppaa luotaan runsaasti pelaajia, jotka yksinkertaisesti eivät vaikka toimintarajoitteiden johdosta pysty pelaamaan sitä kovin pitkälle, jolloin kiehtovasta tarinastakin jää valtaosa kokematta.

Tämä on valtava harmi, sillä Returnalin tarina ja erityisesti sen tunnelma ovat suorastaan uskomattomia. Peli kannustaa pelaamaan kuulokkeet päässä, jolloin PlayStation 5:n 3D-äänet aktivoituvat. Minäkin kannustan, sillä Returnalin 3D-äänimaailma on kirjaimellisesti pelihistorian parasta settiä. Muukalaisplaneetan oudot äänet eivät vain nostata tunnelmaa, vaan myös auttavat pelaamisessa. Vihollisilla, vaaroilla, kerättävillä esineillä ja jopa salaisuuksilla on omat äänensä, joita kuuntelemalla voi tarkalleen huomata, että hei, jossain tuolla jalkojeni alla piilee uuden aseen sisältävä arkku. Mitenköhän pääsen sinne?


Muukalaisplaneetan tutkiminen on todella kiehtovaa puuhaa, koska peli jättää niin paljon pelaajan itsensä keksittäväksi, löydettäväksi ja tajuttavaksi ja koska muukalaisten planeetta toimii aivan omanlaisensa, vieraalta tuntuvan logiikan varassa. Tämäkin pelaa taas palloja siihen samaan pussiin kuin tarinakin: kun edessä on uutta löydettävää ja ihmeteltävää, Returnal on parhaimmillaan.

Sananen myös teknologiasta, sillä Returnal on PlayStation 5:n toistaiseksi vakuuttavin teknologiademo – ehkä yhdessä Astro’s Playroomin kanssa. Returnal näyttää tautisen kauniilta ja pyörii todella hyvin, mutta lisäksi se myös hyödyntää konsolin kaikkia uusia ominaisuuksia. Selenen niskaan ropisevat sadepisarat tuntuvat myös ohjaimen tärinöinä, liipaisimista löytyy sekä tunnelmaa kohottavaa että peliin vaikuttavaa haptista palautetta, lautaustauot ovat olemattomia… kun PlayStation 5:n kaikki ominaisuudet otetaan tehokkaasti käyttöön, tuloksena todellakin on aivan uudenlaiselta tuntuva pelikokemus.

Tämä loistava teknologia yhdistettynä kiehtovaan tarinaan, tiukkaan tunnelmaan ja toimivaan räiskintään tekevät Returnalista erinomaisen pelin, mutta se olisi helposti voinut olla vielä parempi. Housemarquen väki onkin reagoidut aktiivisesti pelaajilta tulevaan palautteeseen, joten toivottavasti ne tallennukset ja muut tuunaukset löytävät tiensä peliin nopealla tahdilla. Silloin kyseessä voisi olla yksi vuoden parhaista peleistä myös niille, joilla ei ole pitkää pinnaa.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Returnal (Playstation 5)

Returnal on valtavan kiehtova tieteisseikkailu, joka ei kuitenkaan onnistu sovittamaan mainiota tarinaa ja roguelite-räiskintää saumattomasti toisiinsa.
  • Sairaan kaunis
  • Upea äänimaailma
  • Kiehtova tarina jota kerrotaan myös persoonallisella tavalla
  • Räiskintä on hauskaa
  • Päivittäiset haasteet tarjoavat pientä purtavaa pitkien pelisessioiden sijaan
  • DualSense-ohjainta hyödynnetään erinomaisesti
  • Sisältöä ja koettavaa riittää useiksi pelikerroiksi
  • Roguelite-rakenne tarjoaa valtavasti uudelleenpeluuarvoa
  • Tutkimusmatkailu on kivaa
  • Jäätävä vaikeustaso ja tarinankerronta eivät sovi saumattomasti yhteen
  • Vaikeustaso tuntuu välillä epäreilun korkealta ja armottomalta
  • Bullet hell -räiskintä ja kolmannen persoonan kamera ovat ongelmallinen yhdistelmä
  • Vaikeustasoa ei voi helpottaa, joten jos peli ei etene, paska mäihä
  • Pelin aikaisten tallennusten puute
  • ”Jaa että peli oli päivittynyt yön aikana ja kolmen tunnin ajo on nyt historiaa? Kivaa.”
  • Vanhojen pelialueiden komppaaminen vailla tarinaa ei ole hirveän hauskaa
< Spacebase Startopia ... Resident Evil Villag... >

Keskustelut (3 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

07.05.2021 klo 23.34 1 tykkää tästä

Komppaan lähes täysin. Ensimmäinen PS5-peli, jota jäin pelaamaan useiden tuntien ajaksi kyllästymättä. Teknisesti vaikuttava ja sopivassa määrin satunnainen.

Gudiksi gittaamisen tarve nostaa kylläkin päätään melko nopeasti, eikä alusta aloittaminen ole ihan yhtä hauskaa kymmenennen kerran kuin se oli ensimmäisen, joten pientä tasapainotusta tämä vielä kaipaisi. Tällaisenaankin alustan parhaita pelejä ja oma moderni Housemarque-suosikkini, niin paljon kuin Nex Machinasta pidinkin.
lainaa
Slemmy

Rekisteröitynyt 23.07.2007

08.05.2021 klo 00.10

Onko tämä tarinankerronnallisesti vähän kuin Hades? Roguelite sekin ja ennen Hadesta en olisi uskonut, että rogueliteen voi liittää tarinan niinkin onnistuneesti.
lainaa
V2-Miikka

08.05.2021 klo 22.36 1 tykkää tästä

Voisin kirjoittaa Hadeksen ja Returnalin tarinankerronnallisista yhtäläisyyksistä, sekä niiden merkittävistä eroista, pitemmänkin jutun. Näin tiivistettynä sanottakoon, että vähän kuin Hades, koska molemmissa peleissä roguelite-henkinen uudelleenyrittäminen on kirjoitettu osaksi tarinaa, mutta merkittävänä erona Returnalin tarina koetaan enimmäkseen pelissä etenemällä kun taas Hadeksessa jokainen kuolema ja paluu isän kartanoon on tilaisuus edistää tarinoita.

Tämä on ehkä myös se suurin selitys sille, miksi Hadeksessa jatkuva kuoleminen ei häirinnyt tai ärsyttänyt, mutta Returnalissa se uudelleenpeluu tuntuu vähän tympeältä. Returnalissa tunsin, että jos tällä kertaa onnistuisin haalimaan itselleni kamat, joilla seuraava pomo kuolee tai pääsisin seuraavalle alueelle, saisin myös lisää tarinaa. Ja jos kuolen sitä ennen, se tuntuu epäonnistumiselta. Hadeksessa tarinankerronnan sitominen nimenomaan kuolemiin saa ne tuntumaan pelin keskeisiltä mekaniikoilta.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova