Tuorein sisältö

Panzer Corps 2

Arvioitu: Tietokonepelit
Genre: Strategiapelit
Pelaajia: 1-2
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: Flashback Games
Julkaisija: Matrix Games
Julkaisupäivä: 19.03.2020
Pelin kotisivut
Jukka O. Kauppinen

14.04.2022 klo 12.00 | Luettu: 1712 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen

Niin nättiä heksastrategiaa, että lasisilmä putosi
SSI:n muinainen Panzer General ja sen monituiset jälkeläiset ovat lumonneet kevyiden strategiapelien ystäviä jo muutaman vuosikymmenen ajan. Yksi parhaista modernin aikakauden jälkeläisistä oli Panzer Corps, joka uudisti klassikkopelin nykyaikaan ihastuttavan uskollisesti mutta myös pelattavasti. Nyt sota jatkuu klassikon modernisoinnin jatko-osassa.

Panzer Corps 2 ei yritä keksiä pyörää uudelleen. Ei myöskään pyörän kiinnityksiä. Se on ytimeltään perinteinen vuoropohjainen kevytstrategia, jossa Saksa ja keskusvallat käyvät taas kerran toista maailmansotaa länsiliittoutuneita ja Neuvostoliittoa vastaan. Sota etenee vääjäämättä suuntaansa ja aina välillä pelaajalle tarjotaan valinta, jossa tämä voi päättää mihin suuntaan seuraavaksi soditaan. Teenkö maihinnousun minnepäin Norjaa? Murskaanko Ranskan etenemällä Pariisiin vai Kanaalin rantaan? Astelenko seuraavaksi Pohjois-Afrikkaan vai aloitanko Barbarossan tovereita vastaan? Välillä päätösten mahdollisuus riippuu myös aiemmasta sotamenestyksestä. Jokin tietty vaihtoehto ei välttämättä avaudukaan, jos et ole aiemmissa taisteluissa rusikoinut vastustajaa tarpeeksi perusteellisesti.


Missäs sitä tänään sotisi?

Suurkampanjan lisäksi pelaaja voi maistella sodan antimia myös lyhyempinä kampanjoina ja erikseen ostettavien DLC-kampanjapakettien kera. Niitä on julkaistu jo kelpo liuta, mukaan lukien erilliset jättikampanjat vuosille 1939, 1940, 1941, 1942 ja kenties maukkaimpana erikoisuutena Espanjan sisällissota 1936-1939.

Eri vaihtoehdot tuovat peliin paljon uudelleenpelattavuutta, etenkin kun uusia kampanjapolkuja tutkittaessa voi myös kokeilla aivan erilaisia joukkojen kokoonpanoja. Olisiko punahenkinen tykistöpainotteisuus kivaa? Enemmän laskuvarjojääkäreitä? Vähemmän tankkeja, enemmän motorisoitua jalkaväkeä ja syöksypommittajia? Strateginen puoli on ilahduttavan monipuolinen, etenkin kun armeijoiden kokoonpanojärjestelmää on muutettu hyvään suuntaan.



Siinä missä monissa PG-klooneissa armeijan koko lasketaan puhtaasti yksikköjen määrässä, niin nyt mittatikkuna ovat yksiköiden kyvykkyys/tehopisteet. Nyt armeijaansa ei voi – tai siis ei kannata - rakentaa yksiköiden lukumäärän mukaisesti pelkästään superraskaista yksiköistä koostuvaksi megajyräykseksi, sillä näin kentälle saa toki tappavan mutta kovin pienen armeijan. Mitäs sivustalle laitetaan? Nyt onkin fiksua panostaa tasapainoisempaan armeijaan, jossa raskaan kaluston rinnalla on myös keskiraskasta ja kevyttä kalustoa, jopa aseistamattomia tiedustelukoneita. Tämä monipuolistaa peliä, kunhan pelaaja vain hoksaa systeemin ja oppii hyödyntämään sitä.


Sankareita, onko heitä? No nyt on.


Taisto Sisiliassa on raakaa. Tilaa suuriin manöövereihin ei ole. Joet ja vuoret halkovat saarta, eikä koukkimaan pääse.

Vuoropohjainen sodinta noudattaa valtaosin genren perusmekaniikkoja, tosin keskimääräistä joustavammin ja lupsakammin. Pelaajat pelaavat vuoronsa vuorotellen, liikutellen maa/meri/ilmavoimien yksiköitään haluamassaan järjestyksessä. Jos jokin muuvi ei tunnukaan hyvältä tai mokaa kunnolla, niin undo auttaa. Ja jos oikein pieleen menee, niin autosavet vuorojen alussa ja lopussa voivat nekin jeesata. Liiku, hyökkää – tai hyökkää ja liiku. Oikein hyvin onnistuneen höökin jälkeen saattaa päästä mättäsemään vielä toisenkin kerran.

Toisaalta sota on kuitenkin genren ja Panzer General/Corpsin tuttua yritystä, kiroilua ja uudelleenyritystä. Taistelut on viritetty niin tiukoiksi, että voittamiseen ja siten kampanjan seuraavaan taisteluun pääsemiseen vaaditaan välillä melkoisia ihmesuorituksia. Vaikka naksuttelu ja sodinta on sinänsä mukavaa ja viihdyttävää, niin ärsyttävän tiukoiksi jäävät häviöt voivat raivostuttaa oikein kunnolla. Jotkut pahimmista taisteluista vaativat taktiikkojen hiomista yhä uusilla ja uusilla taistelujen uudelleenaloituksilla ja ragequiteilla. Välillä tämä ei ole kovinkaan nautinnollista ja pahimmillaan olen pistänyt pelin jopa kuukausiksi jäähylle, kun kampanja vain ei etene jostain hirveän tiukalle viritetystä taistelusta. Eräskin kuukausia jumittanut ja toistakymmentä kertaa yritetty taistelu kääntyi voitoksi vasta viimeisen vuoron viimeisillä neljällä siirrolla.



Vaikka Panzer Corps 2 onkin pohjimmiltaan tuttua, turvallista ja toimivaa kevytsodintaa, niin on se sentään askel eteenpäin genressään. Pelimekaniikka joukkojen siirtelyineen ja tulituksineen on jouhevaa ja järkevää. Paluu kökköisempiin vuorostrategioihin on vaikeaa. Kattava yksikkövalikoima ja oman armeijan taistelusta toiseen seuraavat, kokemusta keräävät ydinyksiköt tarjoavat paljon valinnanvaraa sotimiseen, ja esimerkiksi tykistön ja ilmatorjunnan pitkälle kantava tehokkuus hävittäjien ja muiden lentolaitteiden käytön rinnalla tuo sotimiseen makeaa monimuotoisuutta - ja haastetta. Tosin etenkin lentokoneiden piiloutuminen melkoisen värikkään grafiikan keskelle voi joskus tuottaa häiritseviä vahinkoja.

Olisi mukavaa, jos kampanjataisteluja voisi mättää yksittäisskenuina myös vastapuolella, mutta kaikkeahan ei koskaan voi saada. Panzer Corps 2 on silti näinkin oivallinen ja turhan koukuttava sotapeli, jonka erinomaisuudesta kertoo sekä vanha kunnon "vielä yksi vuoro" -tyyppinen koukkuunjääminen että persiilleen menneiden taistelujen pariin palaaminen seuraavana päivänä - kyllä tähänkin vielä toimiva strategia löytyy!


Jenkit juuttaat tekivät maihinnousun selustaan. Mokomat pitäisi lakaista takaisin mereen tai ainakin rajoittaa rantabileitä, mutta sotalaivojen raju tulituki mereltä tekee Saksan joukkojen toiminnasta vaikeaa.

Ehkä suurin kritiikki tulee kuitenkin vähän sivummasta. Kun tässä välissä kävin pelaamassa Unity of Command 2:n kampanjan ja vieläpä kaikki DLC:t, niin Panzer Corps 2 tuntuukin jotenkin löysältä. Ei vaikeustason takia, mutta Unityn omalaatuiset ideat ja äärimmäisen hiottu pelattavuus ja selkeä grafiikka veivät mukanaan. Vaikka molemmat pelit on rakennettu samoista heksavuoropalikoista, niin Unityssä niitä on käytetty innovatiivisemmin ja pelattavammin. Ja sutjakoista heksasodista puhuttaessa on pakko mainita myös Order of Battle: World War II, joka on myös vahva haastaja Panzer Corpsille. Mutta sehän on pelaajan kannalta vain hyvä – vaihtoehtoja ja pelattavaa riittää!

Lue myös: Order of Battle: World War II – Winter War
Lue myös: Unity of Command 2

V2.fi | Jukka O. Kauppinen

Panzer Corps 2 (Tietokonepelit)

Hyvä ja haastava mutta melkein liiankin visuaalinen heksasotailu.
  • Nätti ja moderni strategia
  • Helppo oppia, haastava hallita
  • Hyvät pelinsisäiset ohjeet
  • Raivokkaan hyvä tekoäly
  • Peruskampanjassakin niin vaikeita tehtäviä, että veteraanisoturikin tuskailee
  • Grafiikka liiankin nättiä, yksiköitä välillä vaikea havaita

Pelikuvat

< Tiny Tina’s Wonderla... Crusader Kings 3... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova