Tuorein sisältö

Amnesia: The Bunker

Arvioitu: Xbox Series X
Genre: Seikkailupelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Frictional Games
Julkaisija: Frictional Games
Julkaisupäivä: 06.06.2023
Pelin kotisivut
Miikka Lehtonen

24.11.2023 klo 14.59 | Luettu: 2830 kertaa | Teksti: Miikka Lehtonen

Avoimen maailman kauhua suljetussa bunkkerissa
Ruotsalainen Frictional Games on vuosien varrella noussut yhdeksi kauhupelaamisen suurista nimistä. Tiimin Amnesia-pelit ovat kauhistuttaneet pelaajia jo 13 vuoden ajan, ja jo sitä ennen tiimin Penumbra-pelit tekivät saman pienemmälle mutta innokkaalle pelaajaporukalle.


Kun 13 vuoden ajalle on mahtunut vain neljä pelijulkaisua, ei voida varsinaisesti puhua mistään yltiöpäisestä pelitykityksestä, joka puristaisi kaavasta kaikki mehut pois, mutta se ei ole koko totuus. Moni muu kehittäjä nimittäin on sittemmin kopioinut Frictionalin peruskaavan ja käyttänyt sitä omissa peleissään, joten muutaman vuoden takainen Amnesia: Rebirth sai jo hieman pyyhkeitä siitä, että se oli taas yksi näitä kauhupelejä.

Frictional ei ole antanut tämän masentaa itseään, vaan on hakenut kritiikistä innostusta, tarjoillen nyt pelin, jolla on kyllä selvästi paljon yhteistä muiden Amnesia-pelien kanssa, mutta joka myös uudistaa kaavaa muutamilla todella merkittävillä tavoilla ja on siinä sivussa aivan järkyttävän pelottava peli.

Sodan kauhut


Amnesia: The Bunker sijoittuu yhteen ihmiskunnan historian synkimmistä ajanjaksoista ja vie pelaajan keskelle ensimmäisen maailmansodan juoksuhautoja. Pelaaja ohjastaa nuorta ranskalaissotilasta, joka partiolla joutuu saksalaisten hyökkäyksen kohteeksi ja kaasutetuksi tultuaan tuupertuu tiedottomana tien poskeen. Kun tajunta palaa, Henri löytää itsensä pimeästä ja hylätyltä vaikuttavasta bunkkerista, jonka ulospääsyt ovat kivimassojen takana. Jo ennestään kehno tilanne muuttuu entistä kurjemmaksi kun käy ilmi, että Henri ei ole bunkkerissa yksin, vaan sen varjoissa piileskelee jonkinlainen peto, joka bunkkerista löytyvien päiväkirjojen ja muistiinpanojen perusteella on listinyt kaikki muut tunneliverkoston sotilaat yksi kerrallaan. Ulos ei pääse kuin räjäyttämällä tiensä kivimassojen läpi, ja se on helpommin sanottu kuin tehty, sillä räjäytykseen tarvittavat vehkeet ovat levällään pitkin suuren ja pimeän tunneliverkoston laitamia.


Aiempien Amnesia-pelien tavoin myös The Bunker on hyvin systeemivetoinen ja minimalistinen kauhupeli. Pelin taustalla pyörivät kohtalaisen laadukkaat fysiikka- ja valomoottorit, joiden päälle on sitten ladottu aluksi aika erikoiselta tuntuvat, mutta järkevät kontrollit. Esimerkiksi ovia ja laatikoita ei käytetä mitään nappia painamalla, vaan tarttumalla niihin kiinni ja sitten hiirtä liikuttamalla avaamalla. Ratkaisu tuntuu todellakin kummalliselta, mutta se pointti on siinä, että äänet voivat houkutella pelaajaa vaanivan hirviön tämän kimppuun, joten on usein hyvin hyödyllistä pystyä raottamaan ovea vain hieman ja mahdollisimman äänettömästi, jotta voi sitten yhtä varovasti kurkkia oven raosta ja varmistaa, että seuraava käytävän pätkä on kohtalaisen hirviötön.


Tämä kaikki on tosiaan tuttua sarjan aiemmistakin peleistä, mutta se suuri ero on, että The Bunker sijoittuu puoliavoimeen maailmaan. Pelaajan etenemistä ohjataan yhä toki tavoitteilla, mutta niitä saa jahdata hyvin vapaasti. Aiemmat pelit sisälsivät runsaasti skriptattuja kohtauksia, joissa niiden karmea yliluonnollinen hirviö hyökkäsi aina samasta paikasta samalla tavalla, mutta niitä ei ole The Bunkerissa juuri lainkaan. Sen sijaan hirviö on alituinen vaara, jota täytyy aktiivisesti varoa ja väistellä, ja jonka torjumiseen on hyvin rajallinen määrä keinoja. Monessakin mielessä.

Hirviötä ei tietenkään voi tappaa, joten pelaajan täytyy yrittää vältellä sitä ja suojata etenemistään bunkkerin syövereissä valon avulla. Hirviö kun ei siedä valoa ja valaistuilla alueilla riski sen kohtaamisesta on pienempi. Jo pelin alussa vastaan tulee generaattori, jonka käynnistämällä voi kytkeä bunkkerin eri alueiden valoja päälle. Ongelma on vain siinä, että bensaa on rajoitetusti ja mitä enemmän alueita valaisee, sitä nopeammin bensaa kuluu. Ja kun se sitten loppuu, se todellakin loppuu, ja loput pelistä on pelattava joko pelkän käsikäyttöisen taskulampun valossa, tai aloitettava uudelleen alusta ja yritettävä tällä kertaa säästellä vähän enemmän bensaa.


Bensaa, ammuksia ja muita elintärkeitä resursseja ei tietenkään myös jaella pelaajalle mitenkään avokätisesti, vaan niitä täytyy metsästää pimeistä loukoista ja nurkista. Mutta jokainen hetki, jonka viettää tehden jotain muuta kuin jahdaten niitä päätavoitteita, on hetki, joka kuluttaa niitä vähäisiä resursseja pysyvästi. Herkullinen tilanne, joka nostaa jatkuvasti painetta pelaajan korvien välissä kun tämä yrittää arpoa, mikä olisi milläkin hetkellä se tärkein prioriteetti.

Tunnelma katossa


Vuosien varrella Frictionalin tyypit ovat oppineet yhtä sun toista siitä, miten kauhupelien tunnelmasta saadaan suorastaan karmea. Vaikka hirviö ei olekaan jatkuvasti pelaajan kimpussa, siltä se kyllä tuntuu. Seinien tai seuraavan kaarteen takaa kuuluu vähän väliä pahaenteisiä ääniä, jotka yhdistyvät bunkkerin muutenkin ahdistavaan äänimaailmaan. Sähkövalojen sirinä, jostain kaukaa maan päältä kuuluvat sodan äänet, rottien vikinä ja monet muut elementit muodostavat äänimaailman, joka vetää hermot kireälle alta aikayksikön ja saa pelaamisen tuntumaan oikeasti ahdistavalta kokemukselta.


Pelaaja oppii myös nopeasti, että vaikka miltei kaikkiin tilanteisiin on monta ratkaisua, useat niistä ovat jollain tavalla vaarallisia. Edessä on lukittu ovi. Yritänkö kiertää toista kautta ja löytää toisen sisäänkäynnin huoneeseen? Se tarkoittaa lisää aikaa pimeässä ja potentiaalisesti kohtaamista hirviön kanssa. Vietänkö aikaa yrittäen raivata tuota romupinoa, joka näyttää tukkivan kenties seinässä olevaa aukkoa? Siitä voi tulla ääntä, joka voi houkutella hirviön paikalle ja mitä jos romupinon takana ei olekaan aukkoa, vaan esimerkiksi lankkuja, jotka täytyy rikkoa? Vai heitänkö oven mäsäksi käsikranaatilla, kuluttaen näin yhden arvokkaista ja korvaamattomista työkaluistani? Se houkuttelee myös taatusti hirviön paikalle, joten sitten olisi syytä olla myös saman tien suunnitelma sen varalle, miten hirviöltä piiloudutaan tai paetaan.

Ja se koko peli on tätä. Painajaismaista seikkailua klaustrofobisissa tunneleissa, joissa navigoiminenkin on vaikeaa, koska pelaajalla ei itsellään ole mitään automaattikarttaa. Ehei, karttoja löytyy vain tallennushuoneista, ja sitten olisi syytä painaa päähänsä se reitti, jota pitkin tulisi kulkea matkan määränpäähän. Ja sitten jotenkin pitää nämä reittiohjeet päässään harhaillessaan pimeässä pelkän taskulampun varassa. Aivan karmeaa, ja tarkoitan tätä parhaalla mahdollisella tavalla.


Amnesia: The Bunker on selvästi sukua hieman vanhemmalle Alien: Isolationille, joka oli samanlainen avoimen maailman systeemivetoinen kauhuseikkailu. Amnesian eduksi voidaan laskea se, että se on kaikin puolin paljon kompaktimpi peli. Se on lyhyempi kuin Alien, mikä ei ole minusta ongelma. Sen ahdas pelimaailma tiivistää kokemuksen pakettiin, jossa ei ole luppoaikaa, ei turhaa täytettä. Pelkkää intensiivistä kauhua.

Ja siinä se sitten tiivistettynä onkin. Muistan, että olin aikanaan ihan pähkinöinä siitä ensimmäisestä Amnesiasta ja sen älyttömän ahdistavasta tunnelmasta, mutta molemmat jatko-osat tuntuivat jotenkin vesitetyiltä versioilta samasta. Sama temppu ei enää pelottanut yhtä tehokkaasti. The Bunker korjaa ongelman, sillä puoliavoin maailma ja skriptattujen kohtausten miltei totaalinen puuttuminen tarkoittavat, että peli ei tunnu enää niiden muutamien karmeiden kohtausten odottelulta, vaan jatkuvasti ahdistavalta kokemukselta, jota en itse pystynyt pelaamaan kuin lyhyissä sessioissa.
Huikea kauhukokemus.

V2.fi | Miikka Lehtonen

Amnesia: The Bunker (Xbox Series X)

Ahdistava avoimen maailman kauhupeli.
  • Erinomainen äänimaailma
  • Bunkkerista löytyvät päiväkirjat ja muistiot kuljettavat tarinaa toimivasti ja tehokkaasti
  • Rajatut resurssit asettavat pelaajan niskaan tikittävän aikarajan, joka nostaa entisestään ahdistusta
  • Skriptattujen kohtausten miltei totaalinen puuttuminen tarkoittaa, että koko ajan ahdistaa
  • Craftailusysteemi kannustaa yhdistelemään rajallisia resursseja eri tavoilla
  • Sopivan mittainen kokemus, ei tunnu pitkitellyltä
  • Tarina on SOMAn jälkeen simppeli, mikä voi olla hyvä tai huono juttu
  • Pitkät lataustauot
  • PC-version gamma ei tunnu olevan ihan kohdallaan, joten bunkkeri näyttää välillä siltä kuin sitä pelaisi HDR-moodissa SDR-näytöllä
  • Kun kauhun illuusio särkyy vaikka tekoälyn bugaamiseen tai muuhun outouteen, fiilistä ei ihan nopeasti saa takaisin
  • Tarina on SOMAn jälkeen simppeli, mikä voi olla hyvä tai huono juttu
< EA SPORTS WRC... Call of Duty: Modern... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

gerp

28.11.2023 klo 04.19

Täh ei miinuksia siitä ettei ollut Miikkan lempi peli? Kuten FF7 Remake arvostelu sai miinusta siitä koska ei ollut FF6 :P Anteeksi kekkostelu mut tuo vaivannu pidemmän aikaa ja nyh sai vihdoin purettua sen pahan olon pois.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova