Pokemon on yksi niistä pelisarjoista, joita allekirjoittanut pelasi aivan alussa, mutta myöhemmältä iällä taskuhirviöiden metsäsys on jäänyt lähinnä erinäisten sivupelien kokeiluun. Näin kävi tälläkin kertaa, sillä Pokemon Pokopia vastaa kysymykseen, jota harva on toistaiseksi kysynyt: mitä jos Pokemon, mutta Minecraft-henkisenä rakentelupelinä?


Jos muistissa ovat Dragon Quest -sarjan Builders-pelit vastaavalla konseptilla, saattaa asetelma olla hyvinkin tuttu. Sen sijaan, että ropeltaminen ja taistelu olisivat ainoa aktiviteetti, keskiössä on myös oman asutuksen rakentaminen ja erinäisten hahmojen auttaminen. Siinä missä Dragon Quest Buildersit yrittävät tasapainoilla rakentelun ja taistelun välillä, Pokemon Pokopia kääntää asetuksen lähes nollaan mähinän osalta. Tilalla on sen sijaan vielä enemmän rentoa rakentelua.




Pokemon Pokopia sijoittuu maailmaan, jossa ihmiset ovat mystisesti kadonneet. Pelaaja astuu Ditton rooliin ja ottaa edesmenneen omistajansa hahmon. Lähtökohta on toimiva ja tarinaa on mukana sopivasti rytmittämässä tekemistä, mutta juoni jää lopulta melko kevyeksi. Mysteeri ihmisten katoamisesta kulkee taustalla, mutta varsinainen fokus pysyy rakentelussa ja muiden pokemonien arjen helpottamisessa.


Pokemon Pokopiassa ei siis taistella, vaan rakennetaan ja autetaan erinäisiä Pokemon-maailman asukkeja. Täysin väkivallaton Pokemon-teemainen peli ei sinällään ole aivan täysin uusi kulma touhuun, onhan esimerkiksi Pokemon Snap jo tuonut oman ulottuvuutensa tähän. Sen sijaan rakentaessa ja muita auttaessa pääsee tutustumaan pokemoneihin ihan uudella tavalla.



Pokopian sydän on sen rakentelumekaniikka. Pelaaja kerää materiaaleja, rakentaa rakennuksia ja kehittää asutuksia, jotka houkuttelevat uusia pokemoneja paikalle. Jokaisella pokemonilla on omat mieltymyksensä: joku haluaa luonnonläheisen ympäristön, toinen arvostaa tiettyjä rakenteita tai esineitä.


Alussa toiminta on hieman rajoittunutta, mutta jo muutaman tunnin jälkeen työkalupakki laajenee huomattavasti. Pian pelaaja huomaa hallinnoivansa kokonaisia kyliä, joissa on useita otuksia, tarpeita ja projekteja käynnissä samanaikaisesti. Vaikka peli on rento eikä varsinaisesti rankaise virheistä, kokonaisuuden hallinta vaatii silti jonkin verran keskittymistä.

Rakentelun ohella kartta tarjoaa runsaasti tutkittavaa. Piilotetut alueet, salaisuudet ja pienet tarinalliset hetket palkitsevat uteliaan pelaajan. Pelin rytmitys toimii pääosin hyvin: uusia elementtejä avataan tasaisesti, eikä eteneminen tunnu koskaan jumittuvan.
Tekninen puoli nikottelee

Jos jokin Pokopiassa hiertää, se on se, että peli on kontrollitasolla hieman tönkkö. Varsinkin isompaa kaupunkia rakentaessa työkalut ei tunnu olevan suunniteltu moiseen touhuun - ja valikoissa ramppaaminen on tarpeettoman hidasta: monessa valikossa asiat ovat useamman painalluksen takana kuin välttämättä tarvitsisi olla.


Ongelmaksi muodostuu myös se, että pelissä on hyvin hankala pitää kirjaa siitä, mikä pokemon halusi mitäkin ja mitä niille on jo annettu. Asiaa vaikeuttaa se, että pokemonit eivät vain seiso paikallaan, vaan menevät omia menojaan. Kirjanpitämisen vaikeus korostuu myös ihan silkan kerättävän tavaran määrässä. Pidemmässä sessiossa pelaaja ripottelee tavaraa herkästi ympäri karttaa eri arkkuihin - ja unohtaa sitten arkkujen sisällön.



Pokemonien persoonallisuuden puute on myös on hieman ongelma. Keskustelut ovat pitkälti funktionaalisia: pokemon pyytää pelaajalta jotain tai sitten tehtävien täyttyessä otukset kiittävät pelaajaa vuolaasti. Dialogiin olisi siis voinut panostaa enemmänkin, varsinkin kun lähtökohta on herkullinen: eletään maailmassa, jossa ihmisiä ei ole ja pokeotukset ovat kerrankin täysin omissa oloissaan. Paukkuja olisi ollut tarinankerronnallisesti enempäänkin ja aihepiiristä olisi saanut paljon synkempääkin tavaraa, mutta ehkä se ei olisi sopinut Nintendon käsitykseen Pokemoneista.


Audiovisuaalisesti Pokopia noudattaa tuttua Pokemon-linjaa. Ulkoasu on värikäs ja tunnistettava, ja äänimaailma tukee rentoa tunnelmaa. Nintendon kädenjälki näkyy, vaikka mitään suuria yllätyksiä ei ole tarjolla. Suorituskyvyssä on ajoittaisia pieniä notkahduksia, erityisesti suuremmissa asutuksissa, mutta ongelmat eivät ole niin vakavia, että ne pilaisivat kokonaisuuden. Switch 2 jaksaa pyörittää peliä pääosin sujuvasti.



Vastauksena ensimmäisen kappaleen kysymykseen voisi siis sanoa, että tämähän toimii yllättävänkin hyvin. Pokemon on lähtökohtaisesti ollut pelisarja, jossa kiire ei välttämättä pakota päätä. Kevyeen kaupunkirakenteluun yhdistettynä ja varsinaisten taisteluiden puutteessa tämä puoli korostuu erityisesti.


Peliä voi monelta osin suositella lähes kaikille, joilta Switch 2 löytyy. Pokemoneihin tutustuminen ilman taisteluelementtejä, asutusten rakentaminen ja ihan yleisemmin hellyytävä meno toimii täysin jopa monet eri Pokemon-pelit väliin jättäneelle - tai vaihtoehtoisesti peli toimii juuri siksi.