Valkovenäläinen Wargaming tunnetaan World of Tanks -nettimoninpelistään, eikä sitten paljon muusta. Firma on kyllä vuosien varrella yrittänyt julkaista jos jonkinlaista peliä, mutta menestys on jäänyt sen yhden hitin ulkopuolella vähän vaisuksi. World of Warplanes ja World of Warships pääsivät lähimmäksi ennen kuin kehno tasapainotus ja aggressiivinen rahoitus iskivät purukalustonsa pelaajakuntaan.


Firman kunniaksi on todettava, että he eivät ole jääneet poteroon makaamaan, vaan yrittävät jälleen. Ja tällä kertaa idea onkin sen verran lennokas, että olisin ennakkoon ollut valmis lyömään vetoa siitä, että tuloksena ei voi olla mitään kovin huikeaa. Vai miltä teistä kuulostaa Overwatchin tai Marvel Heroesin tyylinen niin kutsuttu “hero shooter”, jota pelataan panssarivaunuilla?

Muutaman kuukauden takaisen ennakkomme lukeneet muistanevat, että olin jo silloin hämmentynyt siitä, miten positiivisen ensivaikutelman peli minuun jätti, ja nyt — lopullisen julkaisun jälkeen — voin vielä hämmentyneempänä todeta, että World of Tanks: HEAT on kenties paras Wargamingin peli.



Niinpä. Kuka olisi arvannut?



World of Tanks: HEATin perusidea todellakin kuulostaa todella lennokkaalta, ellei jopa suoraan hihasta (tai jostain muualta) kiskaistulta. Yhdistetään Overwatchin ja Marvel Heroesin tyyliset hero shooterit panssarivaunuihin. Kenties hieman yllättäen tämä ei-niin-realistinen idea osoittautuu kuitenkin erinomaisen toimivaksi juuri älyttömyytensä takia. Pistäkää tämä idea korvan taakse, palaamme siihen pian.

World of Tanks: HEATissa pelaajat ohjastavat kourallista nimellä ja persoonallisuudella varustettuja operaattoreita, joista kukin voi ohjastaa yhtä tai kahta erilaista panssarivaunua. Operaattoreiden persoonallisuudet ovat lennokkaita ja mahtuupa mukaan myös suomalainen komentajakin, joka ennen palkkasoturiksi ryhtymistään ajoi tietenkin rallia ja nyt puhuu taistelun aikana selvää suomea, huutaen vihollisilleen sisusta ja kiroillen kuin merimies.


Panssarivaunut ovat oikeaa modernia tai kylmän sodan aikaista teknologiaa, vaikka sitä ei ehkä ennakkoon täysin uskoisikaan. Esimerkiksi juustokiilalta näyttävä HSTV-L-vaunu näyttää suoraan jonkun päiväunista kiskaistulta fiktiolta, mutta on todellisuudessa jenkkiarmeijan prototyyppi, High Survivability Test Vehicle (Lightweight). Vaunut on varustettu tykkien ohella hyvin hero shooter -tyylisillä erikoisominaisuuksilla, jotka on sentään pyritty edes jotenkin pitämään jos nyt ei realistisina, niin ainakin samalla kadulla.

Esimerkiksi yksi pelin kolmesta puolustusvaunusta — joka siis hoitaa sitä hero shooterien “tankin” roolia, vetäen vihollisten tulta puoleensa — voi manata esiin voimakilven, joka suojaa sitä edestä tulevalta tulelta. Lisäksi M1 Abrams voi myös aktivoida katollaan olevan minigun-pikatykin ampumaan automaattisesti lähelle tulevia vihollisia. Agenteilla on myös taistelussa pätemisen avulla ladattavat ultimate-kykynsä, joita voi käyttää vain harvakseltaan, mutta jotka ovat aktivoituessaan potentiaalisesti todella tehokkaita. Abramsia ajavalla jenkkisoturilla tämä ultimate-kyky esimerkiksi on kartan ulkopuolelta tilattava ohjusisku, joka moukaroi maastoa pelaajan edessä kuin ensimmäisen maailmansodan kävelevä tykistökeskitys konsanaan.


Myös pelitiloihin on haettu inspiraatiota hero shooterien maailmasta. Joskus kisataan kolmen kiintopisteen hallinnasta ja yritetään ensin täyttää progressiopalkki pisteitä hallitsemalla, toisinaan vedetään puhdasta deathmatchia ja ensimmäisenä 25 vihollista tuhonnut, sekä tietenkin näiden ruumiit tägännyt, voittaa.

Täyttä arcadea on myös se, että peli ei suinkaan ole ohi ensimmäisen kuoleman jälkeen. Kaikissa pelitiloissa kuolleet palaavat takaisin taistelukentälle pienen odotuksen jälkeen, joten peli päättyy vasta kun kierroskin ja tapot antavat vain tiimille hetkellisen yliotteen.

Melkoisia eroja esimerkiksi World of Tanksin peruskaavaan ja ymmärrän täysin, jos panssaripuristit joutuvat näin karmeita lukiessaan vetämään hetken henkeä ja ehkä jopa istahtamaan. Mutta voin myös hämmennyksekseni kertoa, että miltei kaikki muutokset ovat lopulta positiivisia ja tekevät World of Tanks: HEATista toki erilaisen pelin kuin World of Tanksista, mutta ehkä myös paremman.



Ennen kuin kukaan kuvittelee, että olen maailman suurin vihaaja, muistutan kaikkia siitä, että olen pelannut World of Tanksia ensimmäisistä alfa-versioista lähtien ja upottanut peliin vuosien varrella tuhansia euroja rahaa. World of Tanks on hyvä peli, vaikka myöntäisin ensimmäisten joukossa, että siinä on myös ongelmansa.



Suuri osa näistä ongelmista johtuu siitä, että peli yrittää tasapainotella realismin ja lähestyttävyyden välimaastossa. Se yrittää muuttaa oikeiden panssarivaunujen ja niiden välisten taisteluiden ideoita ja mekanismeja kasuaaliin ja helposti lähestyttävään muotoon. Mikä tietenkään ei toimi täysin ongelmitta, koska “hyvä ja viihdyttävä peli” ja “realistinen panssarisota” eivät aina ole täysin yhteensopivia käsitteitä. Ja niin peli on täynnä kompromisseja, kuten “kulta-ammuksia”, jotka antavat pelaajille paremmat mahdollisuudet läpäistä vihollisten panssareita. Mutta samalla moni panssarivaunu on rakennettu sen idean ympärille, että sen panssareita on hyvin vaikea läpäistä, joten mitä kulta-ammukset tarkoittavat niiden perspektiivistä? Mutta tietenkin vastapuolen täytyy pystyä läpäisemään panssarit jotenkin, jotta pelaaminen ei ole vain sitä, että kaikki istuvat Maus-vaunuissaan kukkulan takana vain torni näkyen. Kolme ristiriidassa olevaa käsitettä ja muuttujaa, jotka pitäisi jotenkin saada tasapainotettua.

World of Tanks: HEAT viittaa kintaalla melkein kaikelle tällaiselle. Panssareiden perusominaisuudet ovat kyllä mukana, mutta hyvin pinnallisesti ja selkeästi enemmän siihen hero shooter -roolitukseen liittyen kuin mitenkään pyrkimyksenä vaikka mallintaa M1 Abramsin ja FV3034 Challenger -vaunun välisiä eroja. Sen sijaan molemmat ovat “tankkeja”, joten ne ovat edestä päin miltei haavoittumattomia. Mutta koska kentät ovat paljon World of Tanksia avoimempia, viholliset voivat kohtalaisen helposti koukata niiden sivustaan tekemään vahinkoa.


Ratkaisu toimii, koska kun peli ei kahlitse itseään vaikka Leopard 1A5:n ja AMX 10 RC -panssariauton välisten erojen mallintamiseen “realistisesti” vaan toteaa, että molemmat ovat saman tyypin vaunuja jotka ovat heikosti panssaroituja, mutta nopeita ja pystyvät ampumaan vihollisia tarkasti paljon kauempaa kuin vaikka M1 Abrams, kehittäjien kädet vapautuvat. He voivat tuunata kunkin panssarivaunun erikoiskykyjä ja ominaisuuksia paljon vapaammin ja näin — ainakin paperilla — tuottaa pelin, joka tuntuu hauskemmalta ja reilummalta kuin World of Tanks.

Mukaan on lainattu myös paljon vaikutteita World of Tanks: Modern Armourista. Pelissä ei esimerkiksi ole mitään spottausetäisyyksiä, vaan kaikki pelissä olevat viholliset näkee vaikka kahden kilometrin päästä, jos välissä ei ole mitään näköesteitä. Viholliset kuitenkin merkitään ääriviivojen, nimien ja muun tilpehöörin kera vasta kun ne ovat joko tarpeeksi lähellä tai joku spottaa ne muuten, vaikka laukaisemalla tiedusteluvaunustaan droonin skannaamaan lähestymisreittejä.

Tuloksena on todellakin peli, joka tuntuu hyvin erilaiselta kuin World of Tanks ja monilla tavoin paljon sitä paremmalta peliltä. Tämä ei tietenkään ole yllättävää, sillä World of Tanks on tasaisista päivityksistään huolimatta yhä kuitenkin 15 vuotta vanha peli, joka on yhä naimisissa monien ei ehkä huikeiden suunnitteluratkaisujensa kanssa. Ei ole hirveän yllättävää, että 15 vuoden kokemuksella tehty peli, joka vielä saa liikkua monilla tavoin paljon vapaammassa suunnitteluavaruudessa, tuntuu raikkaalta ja viihdyttävältä.


Ongelmiakin toki on. Tankkien tasapainotus on vielä aika vaiheessa, joten esimerkiksi Marder 1A3 -tiedusteluvaunu panssarintorjuntaohjustensa kera on aika suolainen vastus hyvän pelaajan käsissä. Enkä myöskään ole huumassa siitä, että peli heittää ne kaikki erilaiset pelimuotonsa — suurissa ja avoimissa kartoissa tapahtuvat ja vapaamuotoiset tappelut, sekä hyvin pienille areenoille lukitut deathmatchit — samaan laariin. Koska siinä missä esimerkiksi siinä ensimmäisessä pelitilassa kaikki tankit ovat hyviä valintoja, jälkimmäisessä kaikki heikosti panssaroidut vaunut ovat ilmaista ruokaa raskaasti panssaroiduille vihollisilleen. Niinpä ei tunnu kovin kivalta yrittää pelata vaikka Leopard 1A6:n kanssa ja päätyä tähän jälkimmäiseen pelitilaan.



World of Tanks: HEATin suurin yllätys on kuitenkin sen rahoitusmalli. Se ei ole yllättävää, että peli on ilmaispelattava, eikä sekään, että se sisältää jatkuvasti pyöriviä kausikortteja, joita pitkin kivutaan joko suorittamalla pelin sisäisiä tehtäviä tai pistämällä rahaa tiskiin. Mutta tämä on: rahalla ei saa mitään etua.

Kausikortit ovat täynnä kosmeettisia palkintoja, samoin kuin pelin sisäinen markkinapaikkakin. Skinejä, 3D-koristeita, uusia värityksiä ja muuta mukavaa. Vaikka vinguttaisi Visaa miten kovasti, missään ei ole tarjolla mitään, mikä antaisi epäreilun kilpailuaseman ilmaispelaajiin nähden. Edes grindejä ei voi oikoa rahalla, vaan tankkien parannetut komponentit — jotka nekin antavat vain valita, mitä osa-alueita haluaa korostaa suoranaisen “tämä on nyt 30% parempi”-boostien sijaan — on avattava pelaamalla tankeilla.


Hitto, World of Tanks: HEAT ei sisällä edes niitä jo mainittuja kulta-ammuksia! Kaikilla pelin tankeilla yhtä lukuunottamatta on vain yksi ammustyyppi, joka sekin on vain valittu tukemaan tankin suunniteltua pelityyliä. Niinpä vaikka HEAT-ammukset eivät ole samanlainen huijauskoodi kuin World of Tanksissa, vaan ainoastaan kehittäjien antama vihje siitä, että pai tö vei, tällä tankilla pitäisi sitten pelata näin kun taas tuolla HE-ammuksilla varustetulla tankilla kannattaisi ammuskella vihollisia peräpeiliin, eli yllättävistä suunnista.

En tietenkään ole meedio, joten en voi ennustaa, mikä tilanne on vaikka kuuden tai 12 kuukauden kuluttua. Wargamingin historian huomioiden olen hieman varuillani pelin rahoitusmallin suhteen, mutta toistaiseksi näyttää oikein positiiviselta.

Wargamingin kunniaksi on myös todettava, että toistaiseksi peli on saanut kehittäjiltä runsaasti huomiota. Tämä arvostelu ilmestyy vasta pari viikkoa pelin julkaisun jälkeen, koska julkaisuversiossaan konsoliversiot olivat teknisesti melko ongelmallisia. Vaan eivät ole enää! Oudot töksähtelyt ja muut ongelmat korjattiin hyvin nopeasti.

Toistaiseksi kaikki näyttää siis hämmentävän positiiviselta. World of Tanks: HEAT on toki pelinä hyvin erilainen kuin World of Tanks — tai vaikka War Thunder — mutta ei huonolla tavalla. Jos haluaa tankkipeliltään realismia, sitä ei toki täällä ole juuri tarjolla, mutta jos Mystery Science Theater 3000:n viestin mukaisesti muistaa ottaa vähän rennommin, voi löytää näyttävän, nopeatempoisen ja suunnittelultaan hyvin lupaavan tankkiaiheisen räiskintäpelin.