PC:lle, Playstation 5:lle ja Xboxille julkaistu Yerba Buena siirtää pelaajan 70-luvun aurinkoiseen San Franciscoon, mutta vapaan rakkauden mekkassa tapahtuu kummia: megakorporaatio gentrifikoi asuinalueita, moottoripyöräjengi valtaa katuja, esineet rikkovat fysiikan lakeja, eikä kukaan löydä poispääsyä kaupungista. Ja mikä ihme on San Franciscon lahteen heivattu oskillaattori?



Yerba Buena on Mad About Pandasin kehittämä, tarinavetoinen puzzlepeli, joka sijoittuu eriskummalliseen vaihtoehtomaailmaan: yhtäältä kyseessä on mallinnus 70-luvun kukkakuosisesta San Franciscosta, toisaalta metatasoilla leikittelevä peli pelin sisällä.


Yerba Buenan sankari on Barb, kaupunkiin vastikään muuttanut Maija Meikäläinen, jonka tavanomainen arki romuttuu rytinällä: kaverin tarjoama autokyyti muuttuu kidnappaustilanteeksi, kun katujengiläinen varastaa auton ja kidnappaa Barbin ystävän. Panttivankitilanteen keskellä Barb löytää mystisen salkun, jonka sisältä paljastuu oskillaattori – Valven Portal-pelin nimikkolaitteen kaltainen ihmevekotin, jolla voi vaikuttaa maailmaan radikaalein tavoin.


Oskillaattori ei ole ainoa omituisuus maailmassa, sillä San Francisco glitchailee tuon tuosta. Kaupungin asukkaat ovat huomanneet, että tuttu ympäristö sekoilee lukuisin tavoin: lähettipoika on jumittunut T-asentoon viikoksi, kaupan eteen parkkeerattu auto värisee ja tärisee paikoillaan, eikä kukaan löydä tietä ulos kaupungista. Todellisuudessa Yerba Buenan maailma on peli pelin sisällä: koko kaupunki kaikkine hahmoineen on osa vanhaa tietokonepeliä, ja päähahmo Barb on verhon taakse kurkistava NPC, joka ymmärtää olevansa pelkkää koodia. Barbin löytämä oskillaattori antaa kuitenkin NPC:lle ennennäkemättömän voiman vaikuttaa maailmaan.



Premissistä huolimatta Yerba Buena ei ole mikään The Matrix, jonka tarina tutkii keinotekoisen maailman rajoja ja sen asukkaiden sieluja. Latteasti kerrottu tarina keskittyy lähinnä halpojen irtovitsien heittämiseen, eivätkä surkeasti animoidut ja ohjatut välivideot luo syvyyttä hahmoihin tai heidän tilanteeseensa. Siitä huolimatta että tarinaan käytetään yllättävän paljon aikaa, se ei tunnu kiinnostavan edes pelintekijöitä: hahmot ja juonikoukerot seuraavat lajityypin muottia niin uskollisesti, että käsikirjoitusta voisi luulla tekoälyn kyhäämäksi.


Käsikirjoitus ja maailma ei ole johdonmukainen edes pintatasolla. Välillä vitsit pohjautuvat siihen ettei virtuaalisella 70-luvulla elävä Barb tiedä nykymaailmasta mitään, toisena hetkenä Barb heittää itse vitsiä 2020-luvun live-service -pelien kausipasseista, vaikka ne vaatisivat perinpohjaista ymmärrystä nykyajan pelialasta. Koko kässäri on täynnä samanlaista sähellystä ja huolimattomuusvirheitä.


Painopiste on kuitenkin puzzleissa. Barbin löytämä oskillaattori voi vaikuttaa maailmasta löytyviin glitchein, liittämällä niihin ympäristöstä löytyvien esineiden liikeratoja tai ominaisuuksia. Konseptin ymmärtää parhaiten esimerkin kautta. Jos viereisen talon kulmalta löytyy vaikkapa glitchaantunut markiisi, Barb voisi liittää kyseiseen aurinkovarjoon esimerkiksi kahvipannusta nousevan höyryn, joka muuttaisi markiisin läpikuultavaksi; vaihtoehtoisesti aurinkovarjoon voisi siirtää kumiletkun joustavuuden, jolloin siihen hypätessä ponnahtaisi kuin trampoliinista. Ominaisuuksien lisäksi Barb voi kopioida oskillaattorilla myös liikeratoja. Jos Barb kopioi länteen ajavan auton liikeradan ja liittää sen aurinkovarjoon, aurinkovarjo unohtaa fysiikan lait ja liitää myös länteen. Kopioitavia liikeratoja löytyy niin ilmansuuntiin kuin akselien ympäri. Idea on varsin nerokas, vaikka sen jalostaminen jää puolitiehen.



Yerba Buena mainostaa vapaita käsiä. Alussa olin innoissani, kun peli tarjosi simppelin tavoitteen (“liiku talon X katolle”) sekä avoimen maailman, josta löytyi lukusia eri reittejä perille. Yhdellä kerralla saatoin saavuttaa katon rakentamalla pihapiirin ajoneuvoista ja talonpalasista maailman surrealistisimmat rappuset; toisella kerralla taas kiersin toiselle puolelle korttelia ja liihotin esteiden yli kuin Aladdin lentävällä matolla. Vapaus paljastuu kuitenkin nopeasti illuusioksi, sillä suurin osa peliajasta vietetään hyvin eksaktien puzzlejen äärellä hyvin rajatuissa ympäristöissä, eikä peli mahdollista moniakaan vaihtoehtoisia suoritustapoja.


Yerba Buena on myös niitä pelejä, joissa budjetti paistaa läpi niin pahasti, että se haittaa jo pelikokemusta. Englanninkielinen termi “janky” olisi äärimmäisen myötämielinen tapa kuvailla peliä, jota pelatessa ei ole koskaan varma, epäonnistuuko puzzlen läpäisemisessä väärän ratkaisutavan, sekoilevien fysiikkamallinnusten, bugaavan tehtävätavoitteen, vai jonkin täysin muun ongelman takia. Yllättävän monesti kyse oli siitä, että yksinkertaiseltakin vaikuttava puzzle vaati lukuisten eri vaiheiden suorittamista millintarkalla toteutuksella, tai peli kieltäytyi ymmärtämästä mitä haettiin. Kun pulmat lopulta ratkesivat, en juurikaan tuntenut ylpeyttä tahi riemua, vaan väsyä ja turhautumista.

Kuvissa peli näyttää upealta. Kokonaisten kerrostalojen pyörittely, ajoneuvojen siirtely ja esineiden ominaisuuksien muuttelu loi myös hetkittäin illuusion loputtomista mahdollisuuksista, vaikka elävän maailman sijaan kohtasin lähinnä rajoja.



Ei niin paljoa pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Yerba Buenan värikäs San Francisco on tyylikkään karikatyyrimainen, muistuttaen esimerkiksi vuosituhannen alussa ilmestyneitä No One Lives Forever -räiskintäpelejä. 60-luvun agenttielokuvien parodioinnin sijaan Yerba Buena makustelee 70-luvun hippimeiningillä. Tyylitajusta huolimatta jälki on halpaa ja animointi karun yksinkertaista, eikä äänipuolikaan hoida hommiaan sen paremmin.


Kokonaisuutena Yerba Buena on mielenkiintoinen ja hyvin käyntiin lähtevä puzzlepeli, jonka heikkoudet tulevat ilmi harmillisen nopeasti. Väsähdin toden teolla jo ennen 10-15 -tuntisen seikkailun puoliväliä, eivätkä satunnaisesti ilahduttaneet vitsit tai muutamat nokkelat puzzlet nostattaneet tunnelmaa edes kädenlämpöiseksi. Terävämmällä satiirilla, paremmin ymmärretyillä teemoilla sekä aidosti avoimella pulmanratkonnalla Yerba Buenaa pelaisi oikein mielellään. Barbin maaginen oskillaattori ei kuitenkaan sellaiseen asti taivu.