Tuorein sisältö

Duke Nukem Forever

Arvioitu: Playstation 3
Genre: Toimintapelit
Pelaajia: Yksinpeli, moninpeli
Ikärajoitus: 18
Kehittäjä: Gearbox Software
Julkaisija: 2K Games
Julkaisupäivä: 10.06.2011
Pelin kotisivut
Jarkko Rotstén

17.06.2011 klo 12.00 | Luettu: 73422 kertaa | Teksti: Jarkko Rotstén

Ikuisuus päättyy, mä tiedän sen.
Muistaako kukaan vielä sitä aikaa, kun Duke Nukem oli yksi pelimaailman kovimmista naamoista? Jopa strippareita verisiksi klunsseiksi kieli poskessa potkinut tosiäijä laukoi legendaarisia one-linereitä ja suolesti maan valtaamista suunnitelleet alienit halki, poikki ja taas halki. Eipä Duke 3D pelillisesti mitenkään erityisen mahtava ollut, mutta asennetta riitti vaikka uhrilampaiden syötäväksi. Tarjosipa peli teknisesti jotakin uuttakin - kentissä saattoi olla tasoja jopa päällekkäin, toisin kuin aikansa superpelissä, Doomissa.

Duken jatko-osan piti olla jotakin käsittämättömän suurta ja mahtavaa. Hypejuna laitettiin rullaamaan toden teolla jo vuoden 1997 tienoolla – pelin tekeminen aloitettiin tiettävästi jo edellisenä vuonna. Liekö tämänkin junan ohjauskeskus joutunut anarkistien käsittelyn kohteeksi, sillä Duke Nukem Foreverin julkaisu venähti lopulta näihin päiviin asti. Tähän väliin mahtui jos jonkinlaisia viivytyksiä, kuten useita pelimoottorien vaihdoksia. Lopulta jopa alkuperäinen kehitystiimi sai kenkää ja tilalle otettiin uusi porukka, jonka epäkiitollisena tehtävänä oli rääppiä kasaan varsin nopealla aikataululla edes jotakin julkaistavaa. Kaiken tämän surkuhupaisan shown tuloksena Duken viehätysvoimasta on jäljellä enää kovin vähän. Itse asiassa Duke on tänä päivänä enää pelkkä nuoren Billy Idolin näköinen onneton paskiainen, jonka avulla pumpataan nyt tyhmiltä lampailta rahat pois.

Kaljaa juomalla muutut kovikseksi


Pelin alkaessa Duke on kusella. Duke voi muuten urinoida jokseenkin aina sopivan pöntön löytäessään. Hienoisena tyylirikkona mainittakoon, että minkälainen RONSKI TOSIÄIJÄ nostaa vessanistuimen ylös kustakseen seisaaltaan? Pelintekijät puolestaan lorottelevat suhteellisen armottomasti suoraan pelaajan kintuille. Näkyykö liki viidentoista vuoden tuotekehitys jollakin pelin osa-alueella? No eipä muuten näy, paitsi ehkä siinä, että pelottavan suuri osa pelin sisällöstä taitaa olla peräisin yli kymmenen vuoden takaa.

Pelin graafinen tarjonta on selvästi alle keskitason huttua. Siis monin paikoin jopa edellisen sukupolven pelikonsolien tasoa. Ahtaiksi suunnitellut putkikentät eivät sinänsä aiheuta ihmetystä (pelihän käytti jossain vaiheessa Doom 3:n moottoria), kun kyseessä on kuitenkin niin sanottu putkiräiskintä. Kenttädesign edustaa silti mennyttä aikaa, niin hyvässä kuin pahassa. Erityisen paljoa samojen maisemien edestakainen ramppaaminen ei mieltä lämmitä. Toisaalta kenttiin on ujutettu lievää sokkelomaisuutta, jolloin oikeaa reittiä saa jopa joskus harvoin etsiä tovin. Tämä tuo muistojen lämpöisen tuulahduksen 90-luvun räiskintöjen kaatopaikalta. Jopa pienimuotoisia puzzleja matkan varrelta löytyy, mistä toki ropsautetaan pieni plussa. Pelaajaa ei siis taluteta kaiken aikaa orjallisesti lieassa.

DNF:n äänimaailma hutmii niin ikään pelaajaa 90-luvulta peräisin olevalla turskalla ympäri korvia. Aika omituinen valinta mielestäni miksata soundit sumeaksi, 8-bittisen kuuloiseksi puuroksi. Doomista tuttujen murinoiden ja örinöiden häikäilemätön hyväksikäyttö aiheutti sentään niitä harvoja hetkiä pelin parissa, jolloin kurttuinen otsani oli vähällä silentyä. Duken tuttu mölinä kuulostaa varsin autenttiselta, asialla on näet tuttu ääninäyttelijä. Osa heitoista aiheuttaa melkein vaivautuneita hymähdyksiä. Lienenkö sitten liian vanha naureskelemaan pelin räävittömille vitseille, mutta erityisen hauskaa minulla ei missään vaiheessa ollut. Pelin huumori ei erityisen korkealentoiseksi äidy, kuten ehkä arvata saattaa.

Luoteja kannattaa väistellä, ettei henki lähde


Koska pelin mukaan kaljanjuonti aiheuttaa miehen kovenemista, niin pitihän tuota tietysti kokeilla käytännössä. Onhan moni aivoton räiskintäpeli (esim. Wolfenstein) mitä mainiointa hupia juurikin pienessä hillityssä kaljanosteessa. Duken parissa olusia olisi tarvittu ainakin kopallinen lisää, sillä muutaman vaivaisen tölkin jälkeen itseäni lähinnä v*tutti pelin pelaaminen kahta enemmän. Typerät äkkikuolemat saivat miesparan raivon partaalle useaan otteeseen, eikä niiden raivostuttavuutta lainkaan vähentänyt hengenlähdön aiheuttamat hemmetin pitkät lataustauot. Syviä depression oireita sain myös ääliömäisistä tasoloikkakohdista. Ensimmäisen persoonan näkövinkkeli ei mielestäni sovi erityisen hyvin tarkkaan hyppelehtimiseen.

Pelin perusrakenne ei edes yritä tarjota mitään tuoretta, mikä lienee ihan ok, sillä mikäpä nykypeli niin tekisikään. Duke etenee reitillään, tykittää alieneita ja aika ajoin vastaan tulee pomovihulainen, jonka hengen kirvoittaminen on pykälän verran rivimörköjä hankalampaa. Pomojen nirhaaminen myös isontaa Duken egoa, joka toimii myös energiapalkkina. Egoaan voi kasvattaa myös ihastelemalla itseään peilistä tai vaikkapa teloittamalla pahiksen tavallista näyttävämmin. Kenen itsetunto nyt EI kasvaisi, jos saisi kenkäistä möröltä aivot seinälle?

Vaikka peli on pohjimmiltaan putkiräiskintä, on sinne tänne ripoteltu sekavuutta lisäämään erilaisia yksinkertaisia ja useimmiten räpiköiden toteutettuja minipelejä. Välillä ajellaan RC-autolla, toisinaan Duke kutistuu (!) pikku-ukoksi (ja ajaa itse RC-autoa), putoavaa hissiä jarrutellaan ynnä muuta sellaista, mikä vaikuttaa juuri siltä, että tylsän räiskinnän vastapainoksi on yritetty keksiä jotakin muuta. Ja kaikki ideat näyttävät menneen läpi. Kulkupeleillä ajelu on tuntumaltaan varsin karua, joten eipä se isommin kokonaisuutta ainakaan paranna.

Odotukset on nyt täytetty


Näin suorasanainen ja negatiivinen arvio ei ole mikään erityinen kannanotto tai massan myötäily, sillä peli on ihan oikeasti varsin huono. Aikamoiset Duke-lasit täytyy silmillä olla, että tästä pystyisi nauttimaan. Vallitsevana tuntemuksena peliä pelatessa minulla olivat ärsytys ja pahantuulisuus. Piti oikein tarkkaan miettiä, oliko minulla jossain vaiheessa peliä hauskaa? No ainakin sen ensimmäisen parinkymmenen sekunnin ajan melkein myhäilin tyhmänä, kun Duke pissasi. Höhöö. Toisaalta tällä pyssyistä pyhimmällä ei saanut edes itse tähdätä, saati sitten merkkailla reviiriään aina halutessaan, joten sekin riemu lässähti sitten heti alkuunsa.

Ennen kuin kukaan pääsee laukomaan, että olisin jollain tapaa pettynyt Duke-fani, tai että pelin kurjuus olisi jollain tapaa tullut täysin puun takaa, voin avoimesti myöntää, että kumpikaan näistä ei pidä paikkaansa. En ollut erityisen innoissani Duken lapsellisesta machoilusta 90-luvulla. Teknisesti simppelimmässä Doomissa oli kuitenkin paljon enemmän tunnelmaa. Kaiken tämän hässäkän jälkeen odotukseni, olivat jatko-osan suhteen hyvinkin syvällä suossa. Olen toki yhtä kaikki yllättynyt, että peli todella osoittautui NÄIN kurjaksi ja kaikin puolin kiireellä tehdyn oloiseksi. Sitä en taas ihmettele lainkaan, että pelin parissa vätystellyt kehitystiimi sai matkan loppumetreillä kenkää. Jos tämä on todella se, mitä yli kymmenen vuoden hikisellä rupeamalla saatiin aikaan, niin ihme on lähinnä se, miten heidän annettiin töpeksiä projektin parissa niinkin pitkään. Gearbox Softwaren osuus taisi olla tässä projektissa lähinnä jämien liimaaminen kasaan Hubba Bubban avulla. Vaikea uskoa, että peli olisi säväyttänyt millään tasolla yhtään sen enempää, jos se olisi julkaistu tällaisena vaikkapa jo viisi vuotta sitten.

Take Twon palkkaama PR-firma ehti jo saamaan kenkää projektin tiimoilta, kun alkoivat uhkailemaan huonoja arvostelupisteitä jaelleita medioita pelivirran tyrehdyttämisellä. Sittemmin ilmeisesti tulivat itse kokeilleeksi peliä, jonka jälkeen firman pomo sitten lähettikin pian vuolaita anteeksipyyntöjä asiattomasta käytöksestään. Jos tämä peli ei olisi nimeltään Duke Nukem Forever, sitä tuskin olisi kukaan edes lähettänyt arvosteltavaksi. Nykytrendin mukaanhan kurjia pelejä tulee arvosteltavaksi yhä harvemmin. Jotenkin hirveän vaikea nähdä pelille erityisen pitkää elinkaarta, mikä on tietysti kaiken sen työmäärän jälkeen toisaalta sääli. Veikkaanpa, että kuukauden päästä kukaan ei enää halua edes muistella koko farssia ja sen myötä syntynyttä kehnoa sillisalaattia, paitsi ehkä ilkeästi naureskellen. Toivottavasti rahoittajat saavat edes osan sijoituksistaan takaisin. Ehkä kaikki on paremmin sitten seuraavassa jatko-osassa, jota julkaisun aikaan jo täysi-ikäiseksi ehtinyt jälkeläisenikin (tätä kirjoittaessa mittarissa viisi viikkoa) saattaa päästä testailemaan.

V2.fi | Jarkko Rotstén

Duke Nukem Forever (Playstation 3)

Kaikkien ikuisuusprojektien isä, joka ei oikein tunnu siltä, että sitä olisi viilattu liki viittätoista vuotta.
  • Sitä ei tarvitse enää odottaa, siitä ei tarvitse enää puhua
  • Äänimaailmassa nostalginen henkäys
  • Sopivan anarkistinen ote
  • Ei niin minkäänlaista imua
  • Yleinen hengettömyys ja sekavuus
  • Vanhanaikainen ulkoasu
  • Typerä tasoloikinta
  • Ylipitkät lataustauot
< White Knight Chronic... The Legend of Zelda:... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (65 viestiä)

Videopelaaja

Rekisteröitynyt 18.12.2010

17.06.2011 klo 12.06 1 tykkää tästä

Mitä tähän nyt sanoisi?

Duke Nukem Forever on kuin videopelien Caligula. Suuret odotukset, suuri alasajo. Pelejä ei kannattaisi kehitellä liian pitkään, sillä pelimaailma muuttuu siinä samassa niin, että monet tekniset ominaisuudet eivät enää säväytä samalla tapaa. Tämän pelin olisi toisaalta voitu tehdä ja viimeistellä 2000-luvun aikana, mutta silloinkin se ei olisi säväyttänyt samalla tapaa.
lainaa
Varium

Rekisteröitynyt 22.06.2010

17.06.2011 klo 12.31

Miksi ulkoasusta miinusta, kun Call of Dutykaan ei näytä yhtään sen paremmalta, eikä siltäkään otettu miinusta ulkoasusta?
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.06.2011 klo 12.38

Jaa... no olis se voinut olla kiva.
lainaa
Aatu

17.06.2011 klo 12.39

Videopelaaja kirjoitti:
Mitä tähän nyt sanoisi?

Duke Nukem Forever on kuin videopelien Caligula. Suuret odotukset, suuri alasajo. Pelejä ei kannattaisi kehitellä liian pitkään, sillä pelimaailma muuttuu siinä samassa niin, että monet tekniset ominaisuudet eivät enää säväytä samalla tapaa. Tämän pelin olisi toisaalta voitu tehdä ja viimeistellä 2000-luvun aikana, mutta silloinkin se ei olisi säväyttänyt samalla tapaa.

Eikö Caligula ole yksi kaikkien aikojen klassikkoelokuvista?

Tosta imu asiasta täysin erimieltä, tämän pelin kantava voima on juuri imu, joka muista räiskinnöistä tuntuu puuttuvan. Parempaa grafiikka en kaipaa, eipä pari vuotta vanha koneeni oisi sitten jaksanut sitä kunnolla pyörittää.
lainaa
Videopelaaja

Rekisteröitynyt 18.12.2010

17.06.2011 klo 12.47

Aatu kirjoitti:
Eikö Caligula ole yksi kaikkien aikojen klassikkoelokuvista?
Tämän pelin kehityspituus kyllä tekee tästä pelistä omanlaisen klassikon vuosien jälkeen ellei sitten kulttiklassikkoa riippuen pelisarjan fanien mieltymyksestä.
lainaa
Neckis

17.06.2011 klo 13.04

Varo, Jarkko, ettei jää mahdolliset tulevat arvostelukappaleet saamatta.
lainaa
Weteraani

17.06.2011 klo 15.05

Toivottavasti ne jotka loppuun asti oikeasti uskoivat tämän olevan joku messiaspeli ymmärtävät nyt edes hävetä. Pikkasen arkirealismia ei ole haitaksi kenellekään. Jos peliä kehitetään noin 14 vuotta, se ei kerro siitä että se on oikeasti hyvä, vaan siitä ettei osata kehittää.
lainaa
Thxl

Rekisteröitynyt 14.01.2008

17.06.2011 klo 15.13

Mielestäni alkuperäiset kehittäjät olivat neroja, koska käyttivät projektia suojatyöpaikkana / nakkisuojana about 13 vuotta! Se taas että peliä kehitetään näinkin pitkään kertoo jo valmiiksi että ei voi tulla mitään hyvää, mutta eipä sitä taaskaan vuodeskaan mitään hyvää saa aikaseks.
lainaa
Armu

17.06.2011 klo 15.37

Tällaiset pelisuunnittelun "nyt tätä kyllä tehdään vähän liian kauan" -megateokset jokseenkin aina pettävät. The Dig, Ultima IX, Daikatana, Doom 3, Prey, Halo 3, Final Fantasy XIII, Alan Wake ja nyt kai sitten Duke Nukem Forever... odottaisin yhä kauhunsekaisesti Deus Ex: Human Revolutionia, mutta sen PC-version puolikas ehtikin jo vuotaa testattavakseni.

Hassua, nyt kun mietin niin jopa liuta näistä listaamistani peleistä ovat niiltä jätkiltä, jotka 90-luvun puolivälissä tekivät kovia FPS-pelejä.
lainaa
Weteraani

17.06.2011 klo 15.53

Armu kirjoitti:
Hassua, nyt kun mietin niin jopa liuta näistä listaamistani peleistä ovat niiltä jätkiltä, jotka 90-luvun puolivälissä tekivät kovia FPS-pelejä.


Ei siinä ole mitään hassua. Ylpeys käy lankeemuksen edellä, kuten sanotaan. Jo yksin se, että luulee olevansa parempi kuin muut johtaa ennen pitkää lankeamiseen. Myös se, että suhtautuu teokseensa liian suurella kunnianhimolla - toisin sanoen ylpeydellä - johtaa usein huonoon lopputulokseen, sillä jossain vaiheessa lisävuosi kehityksessä ei enää tuo vastaavaa lisäarvoa vaan peli alkaa laahaamaan kehityksen jäljessä. Viisautta on ymmärtää, milloin täydellisyyttä ei kannata tavoitella yhtään enempää.
lainaa
Tonto-

Rekisteröitynyt 03.05.2008

17.06.2011 klo 16.14

Playstation 3:lle Duke Nukemia ei näköjään kannata hankkia, sen nyt toisaalta sanoo järkikin.

Mutta ainakin PC:llä Duken konsepti toimii edelleen tasan niin hyvin kuin se vain vuonna 2011 on mahdollista ja nousee selvästi keskivertoräiskintää paremmaksi ostokseksi pelkällä massasta eroavalla otteellaan.
lainaa
GEN_esis

Rekisteröitynyt 15.11.2008

17.06.2011 klo 16.21

Tonto- kirjoitti:
Playstation 3:lle Duke Nukemia ei näköjään kannata hankkia, sen nyt toisaalta sanoo järkikin.

Mutta ainakin PC:llä Duken konsepti toimii edelleen tasan niin hyvin kuin se vain vuonna 2011 on mahdollista ja nousee selvästi keskivertoräiskintää paremmaksi ostokseksi pelkällä massasta eroavalla otteellaan.

Ja vitut. Paremmat latausajat eivät muuta sitä tosiasiaa, että tämä peli on aivan umpipaska.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

17.06.2011 klo 16.28

Varium kirjoitti:
Miksi ulkoasusta miinusta, kun Call of Dutykaan ei näytä yhtään sen paremmalta, eikä siltäkään otettu miinusta ulkoasusta?

Luiksää Black Opsit kohutun 67 Pistettä arvostelun Jarkollta?
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

17.06.2011 klo 16.32

"Aika omituinen valinta mielestäni miksata soundit sumeaksi, 8-bittisen kuuloiseksi puuroksi. "

en tiedä millä koneella arvostelija on pelannut tai millaiset äänentoistojärjestelmät löytyy mutta ainakin omalla PC:llä äänet toistuvat ihan nätisti ja kuulostavat ihan nykyaikaisilta. Aseissa on munaa ja niinpois päin.

Kiva kun arvostelijakin unohti mainita interaktiivisuudet. Flipperiä pystyy pelaamaan, ilmakiekkoa, biljardia, koripalloa, hedelmäpeliä sekä videopokeria. Myös mikrossa voi tehdä popkornia. Voipa sinne laittaa rotankin. Pieniä juttuja mutta ainakin itse tykkään tuollaisista interaktiivisuusjutuista.

Grafiikka oli tosiaan joltain vuodelta 2005. Mutta välillä taas grafiikka oli tosiaankin nättiä. Ilmeisesti kyllä nämä konsoliversiot on kustu pahasti. PC:llä ainakin 1080p resolla kaikki täysillä peli näyttää ihan hyvältä. Ei nyt kauniilta mutta sen verran hyvältä että sitä voi pelata. PC:llä myös lataustauot ovat luokkaa 5-10 sekuntia.
lainaa
Amur

17.06.2011 klo 16.35

Weteraani kirjoitti:
Ei siinä ole mitään hassua. Ylpeys käy lankeemuksen edellä, kuten sanotaan.


Ei ny raamattua tänne. Mutta joo, näkee tuossa PC-pelimaailman "kultaisen" 90-luvun rockjumalten nousun ja tuhon. John Romeron, Lord Britishin ja Apogeen tyyppien tapa tehdä pelit kävi jossain vaiheessa toimimattomaksi. The Dig oli sitten muuten vain alkusoitto Lucasartsin paskiintumiselle, vaikka tietty voisikin syyttää Spielbergin (mitätöntä) osallistumista.

Itseäni ei haittaa, että tuote on "kehityksen jäljessä", mutta sisältötyhjiö alkaa pänniä.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

17.06.2011 klo 16.35

Hyvä arvostelu, mutta vaikka en peliä olekkaan vielä pelannut niin antaisin silti DNF:lle kyllä 70-80 pistettä koska se ei noin tasaisesti eroa muista nykyajan peleistä jotka saavat 90-100 pistettä arvosteluissa.
lainaa
Tonto-

Rekisteröitynyt 03.05.2008

17.06.2011 klo 16.57

GEN_esis kirjoitti:
Tonto- kirjoitti:
Playstation 3:lle Duke Nukemia ei näköjään kannata hankkia, sen nyt toisaalta sanoo järkikin.

Mutta ainakin PC:llä Duken konsepti toimii edelleen tasan niin hyvin kuin se vain vuonna 2011 on mahdollista ja nousee selvästi keskivertoräiskintää paremmaksi ostokseksi pelkällä massasta eroavalla otteellaan.

Ja vitut. Paremmat latausajat eivät muuta sitä tosiasiaa, että tämä peli on aivan umpipaska.

No niin justiinsa. :D Umpipaska verrattuna mihin? Pelattavuudeltaan kuitenkin samaa huttua esimerkiksi Call of Dutyjen kanssa. Sisällöltään irtoraajoja, eritteitä ja pikselitissejä. Pähkinänkuoressa siis Dukea ja sekös arvosteluiden perusteella näyttää ihmisiä eniten häiritsevän.
lainaa
anomuumi

17.06.2011 klo 17.09

"Lopulta jopa alkuperäinen kehitystiimi sai kenkää ja tilalle otettiin uusi porukka, jonka epäkiitollisena tehtävänä oli rääppiä kasaan varsin nopealla aikataululla edes jotakin julkaistavaa"

Paitsi että tämä Triptych Games koostuu entisistä 3D Realmsin työntekijöistä, niistä jotka pistettiin pihalle silloin joskus pari vuotta sitten kun rahat alkoivat loppumaan. Kysykää vaikka Broussardilta.

PS3-versio (ainakin 1.01-päivityksellä) on ihan ok jos jaksaa niitä 40 sekunnin lataustaukoja, minua ne alkoivat rasittamaan vasta joskus viidennen kerran samassa kohdassa epäonnistuessa. Mitään suurempia ongelmia frameraten kanssa ei ollut kuin vasta ihan lopussa.

PS. Ilmeisesti nykyään 90-lukumaiseksi sokkelosuunnitteluksi lasketaan ihan kaikki mikä ei ole TÄYSIN suoraa putkea? Nimittäin yhdestäkään Duke Nukem Foreverin kentästä ei todellakaan saa mitään ysäri-FPS:n karttaa, kyseessähän on täysin suora kilometrin mittainen putki josta silloin tällöin lähtee sivulle ehkä parin sentin mittainen umpikuja.

Henk. koht. antaisin arvosanaksi 7/10 tai ehkä varovaisen 8/10 jos Dukesta ja Duken mauttomista vitseistä ylipäätään välittää ja ei odota ysäriä eikä toisaalta jotain kaiken mullistavaa jeesuspeliäkään.
lainaa
grasd

17.06.2011 klo 17.59

Dekonega kirjoitti:
Hyvä arvostelu, mutta vaikka en peliä olekkaan vielä pelannut niin antaisin silti DNF:lle kyllä 70-80 pistettä


Ahaa, eli rajaat pelin arvosanan kymmenen pisteen haarukkaan jo ennen pelaamista? Hieno meno.
lainaa
AirZero

17.06.2011 klo 18.32

Mielestäni dnf:ssä on kyllä sisältöä, mutta kartat loppuivat kesken ja peli jäi lyhkäiseksi. Suurimmat miinukset antaisin konsolipelattavuudesta(ihan kummalliset use-napin käyttelyt ja vain 2 asetta kerrallaan mukana). Hyvinä puolina muihin geneerisiin putkiräiskintöihin verrattuna pitäisin juuri tuon alkuperäisenkin Duken kruunanneita pikkuisia vuorovaikutusjuttuja pelimaailman kanssa.

Onhan Duke tusinaräiskintä, mutta en oikein pysty näkemään miten se olisi huonompi kuin muut kaltaisensa. Perustoimivaa mäiskettä ihan viihdyttävällä sisällöllä, kyllä tälle kehtaisi sen perus tusinaräiskintöjen 80-90 pistettä antaa.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

17.06.2011 klo 18.45

Tonto- kirjoitti:
GEN_esis kirjoitti:
Tonto- kirjoitti:
Playstation 3:lle Duke Nukemia ei näköjään kannata hankkia, sen nyt toisaalta sanoo järkikin.

Mutta ainakin PC:llä Duken konsepti toimii edelleen tasan niin hyvin kuin se vain vuonna 2011 on mahdollista ja nousee selvästi keskivertoräiskintää paremmaksi ostokseksi pelkällä massasta eroavalla otteellaan.

Ja vitut. Paremmat latausajat eivät muuta sitä tosiasiaa, että tämä peli on aivan umpipaska.

No niin justiinsa. :D Umpipaska verrattuna mihin? Pelattavuudeltaan kuitenkin samaa huttua esimerkiksi Call of Dutyjen kanssa. Sisällöltään irtoraajoja, eritteitä ja pikselitissejä. Pähkinänkuoressa siis Dukea ja sekös arvosteluiden perusteella näyttää ihmisiä eniten häiritsevän.

Kyllä tuo Duke aika laaduttoman ja vanhentuneen näköinen räpellys on. Lisäksi Foreverin huumori on paikoin melko ala-arvoista Duke mittarillakin mitattuna.
lainaa
anomuumi

17.06.2011 klo 19.47

Kiinnostaisi tietää, että missä kohti pelissä tarkkaan ottaen pitäisi olla sitä aivan kamalan vanhentunutta ja rumaa grafiikkaa nähtävissä? Itse en huomannut oikein mitään valittamista, ehkä tekstuurien resoluutio oli paikoin vähän pieni, mutta ajattelin sen kuuluvan asiaan konsoliversiossa (PS3) koska eihän noihin DRM-rasioihin ikinä laiteta mitään kummoisia määriä (näyttö)muistia. Vaikka PC-versiossa ei olisikaan yhtään tarkemmat tekstuurit, niin tekstuurien resoluutio oli silti about koko ajan aivan riittävä.

Internetissä eräällä foorumilla kitistiin oikein useamman sivun verran siitä, kuinka yhdessä myöhemmin tulevassa (ja demossa mukana olleessa) tasossa kaivoskärryjen radan ulkona ilmassa menevät osat on tehty pelkällä litteällä tekstuurilla sen sijaan, että olisi erikseen 3D-mallinnettuna kiskot ja jokainen puupölkky. Ei voi kyllä muuta sanoa kuin että NO VOIHAN NENÄ! Yhdessä englanninkielisessä arvostelussa puolestaan pelin grafiikkaa kuvaillaan "värittömäksi". Kumma kun ne ikuisesti ruskeanharmaat Call of Dutyt sun muut sitten saavat kerta toisensa jälkeen hyviä arvosanoja? Dukessa näkee sentään muitakin värejä välillä.

Ennemmin peliä kannattaisi kritisoida vaikka siitä, kuinka PC-versio taitaa jälleen kerran olla lähinnä hätäinen porttaus pelikonsoleilta (tämä siis muilta kuultua ja netistä luettua):

* Dediserveri moninpeliin on täysi vitsi, se ei tarjoa minkäänlaista käyttöliittymää käynnistämisen jälkeen eli ei voi seurata etkä potkia/bannata pelaajia eikä karttaa/asetuksia voi vaihtaa käynnistämättä serveriä kokonaan uudelleen.

* Unreal-enginen devauskonsolin/devlog-ikkunan käyttö on naurettavalla tekosyyllä ("voi huijata moninpelissä") estetty kokoversiosta, demossa se vielä toimi. Kumma kun jossain Quake Livessäkin on konsoli käytettävissä vaikka se on NIIIIIIIIIIN progaming eSports? Onneksi devlog-ikkunan (joskaan ei pelin sisäistä konsolia) saa ilmeisesti hakseilla takaisin.

* Grafiikasäädöt valikoissa puutteelliset, ei voi esim. ottaa pois päältä useiden rumana pitämää kuvan mössötystä etäisyyden mukaan erillään muista efekteistä. Siihen tarvii tuota vain hakseilla esiin saatavaa konsolia.

* Hiirtäkään ei kuulemma välttämättä saa suoraan valikoista säädettyä juuri sellaiseksi kuin haluaa...

* Siinä missä 3D Realms oli pistämässä kaikki työkalut levylle mukaan, Gearbox tulee varmasti pihtaamaan niitä ikuisesti, aivan kuten Borderlandsinkin kanssa. Normaalit Unreal Enginelle tarkoitetut työkalut eivät käy, koska Dukessa on vanhahko UE:n versio isolla kasalla 3D Realmsin omia kustomointeja ja parannuksia. Broussardin mukaan heillä oli UE:stä jäljellä lähinnä verkkopeli, UnrealScript ja (kustomoitu) editori.

PS3-versio muuten miksaa jostain syystä äänet 22050Hz:n sampleratella, ainakin levyltä löytyvän Unreal Enginen asetustiedoston mukaan (jos joku ei tiedä niin nykyään on siis yleensä käytössä vähintään 44100Hz tai 48000Hz). Itse miksattavien äänitehosteiden laadusta en osaa sanoa mitään kun en ole jaksanut alkaa pelin datatiedostoja purkamaan. :-)
lainaa
Aatu

17.06.2011 klo 21.13

tagman kirjoitti:

Kyllä tuo Duke aika laaduttoman ja vanhentuneen näköinen räpellys on. Lisäksi Foreverin huumori on paikoin melko ala-arvoista Duke mittarillakin mitattuna.

Tai sitten sinulla ei ole huumorintajua. Itseäni ainakin naurattaa, enkä ole edes Duke Nukem 3D:tä ikinä pelannut. Muuten vaan seurannut viimeiset n. 7 vuotta, että tuleeko DNF vai ei.
lainaa
wersaa

17.06.2011 klo 23.15

Niin ja kyseisen tekstin kirjoittaja on kuvasta päätellen noin 16v joka ei ole edes elänyt kyseisen hemmon alku aikoja.Ite aloitin 286:lla amigan jälkeen pelaamaan keenejä ja sitten dukea jos joku vielä muistaa,sen jälkeen tuli doomit sun muut shadow warrior ym...mutta kyllä se duke on in.Mutta täytyy sanoa että ei forever vakuuta,hauskaa läppää niin kuin pitää ollakkin mutta lyhyt ja ei pääse duke nukem 3d:n tasolle.En viitsisi maksaa tästä millekkään laitteelle.
lainaa
Hohoho

17.06.2011 klo 23.18

Nyt voi kyllä todeta että "mähän sanoin." Ei vaan 14 vuodessa voi tulla niin hyvää peliä mikä kohtaisi kaiken niskaansa kasautuneen hypen ja odotukset. Ja nyt näemmä mennään vielä riman alikin niin että heilahtaa, eipä tätä voi kuin duke-lasit päässä sanoa siedettäväksi teokseksi.
lainaa
Wegetzu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 08.08.2008

18.06.2011 klo 08.37

Ainoa hyvä asia pelissä oli huumori joka jaksoi naurattaa.

Sen avulla jaksoi lyhyen yksinpelin läpi.
lainaa
ArtemisFlow

Rekisteröitynyt 05.03.2011

18.06.2011 klo 08.56

Vihdoin jotenkin ei-mihinkään suuntaan liioiteltu pistemäärä tälle pelille. Itse kyllä nautin kyydistä, koska sitä odotin. En välittänyt paskoista grafiikoista ja odotteluajasta.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.06.2011 klo 09.10

wersaa kirjoitti:
Niin ja kyseisen tekstin kirjoittaja on kuvasta päätellen noin 16v joka ei ole edes elänyt kyseisen hemmon alku aikoja.


Kiitos kohteliausuudesta!

Terveisin,
Jarkko 31-vee

P.S. Peli on aivan paska
lainaa
postal_dude

Rekisteröitynyt 17.03.2008

18.06.2011 klo 10.20

Vihaajat vihaa. Tiesin kyllä mihin olen käteni työntämässä. Ostin pc:lle Balls of Steel Edition version.
lainaa
Jahhuu

18.06.2011 klo 11.25

Nolointa on, että ne jotka ylistivät peliä ennen julkaisua messiaana jatkavat ylistämistä edelleen.. Pakko olla aikamoiset Duke-lasit päässä, ettei erota paskaa kun eteensä saavat.
Vielä tyhmempiä ovat ne, jotka ovat tuhlanneet rahansa jo ennakkotilausvaiheessa.. Tai vielä hankkineet kovalla rahalla jotain special-editioneja, kyllä näille pitäisi hankkia edunvalvojat pitämään rahoista huolta.
lainaa
hezza

18.06.2011 klo 11.39

Armu kirjoitti:
Tällaiset pelisuunnittelun "nyt tätä kyllä tehdään vähän liian kauan" -megateokset jokseenkin aina pettävät. The Dig, Ultima IX, Daikatana, Doom 3, Prey, Halo 3, Final Fantasy XIII, Alan Wake ja nyt kai sitten Duke Nukem Forever... odottaisin yhä kauhunsekaisesti Deus Ex: Human Revolutionia, mutta sen PC-version puolikas ehtikin jo vuotaa testattavakseni.

Hassua, nyt kun mietin niin jopa liuta näistä listaamistani peleistä ovat niiltä jätkiltä, jotka 90-luvun puolivälissä tekivät kovia FPS-pelejä.
Doom 3:sta alettiin vasta kehittämään 2000 luvun alussa, joten tämä ei kuulu joukkoon
lainaa
Dimension

Rekisteröitynyt 07.04.2011

18.06.2011 klo 11.44

Kun tämä peli on nyt saatu valmiiksi, luvattiin että jatkoa aletaan kehittämään. Se voisi korjata DNF:n ongelmat, puutteet ja pettymykset
lainaa
anomuumi

18.06.2011 klo 12.00

Esim. Daikatana oli ja on edelleenkin sentään oikeasti PASKA peli toisin kuin tämä. Terveisin sitäkin aika pitkälle virallisista arvostelijoista välittämättä pelannut.

Reilu arvio DNF:stä: http://www.youtube.com/watch?v=Th2z0xT-X5s
lainaa
tollotXbotit

18.06.2011 klo 12.20

1920x1200 resolla ei tosiaankaan ole "paskan" näköinen, vitun konsolipellet kun ette edes tiedä mitä hyvä grafiikka on.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

18.06.2011 klo 13.02

postal_dude kirjoitti:
Vihaajat vihaa. Tiesin kyllä mihin olen käteni työntämässä. Ostin pc:lle Balls of Steel Edition version.


Sama "vika". BOS edition tuli hankittua. Päätin jo etukäteen oli peli kuinka paska tahansa niin ostan sen silti. Ja en tosiaan itse ainakaan mitään messiaspeliä koskaan odottanutkaan. Rehellistesti pysyi jalat maan pinnalla ja tulihan sieltä semmoinen perusräiskintä, ei mikään paras mutta ei todellakaan mikään umpipaskakaan.
lainaa
Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

18.06.2011 klo 13.16

hezza kirjoitti:
Armu kirjoitti:
Tällaiset pelisuunnittelun "nyt tätä kyllä tehdään vähän liian kauan" -megateokset jokseenkin aina pettävät. The Dig, Ultima IX, Daikatana, Doom 3, Prey, Halo 3, Final Fantasy XIII, Alan Wake ja nyt kai sitten Duke Nukem Forever... odottaisin yhä kauhunsekaisesti Deus Ex: Human Revolutionia, mutta sen PC-version puolikas ehtikin jo vuotaa testattavakseni.

Hassua, nyt kun mietin niin jopa liuta näistä listaamistani peleistä ovat niiltä jätkiltä, jotka 90-luvun puolivälissä tekivät kovia FPS-pelejä.
Doom 3:sta alettiin vasta kehittämään 2000 luvun alussa, joten tämä ei kuulu joukkoon

Ei se muuta sitä faktaa että Doom 3 oli umpipaska pimeysimulaattori nallipyssyillä jonka ainoat myyntivaltit oli kivassa grafiikassa ja päälleliimatun makuisessa oldskoolmeiningissä.
lainaa
Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

18.06.2011 klo 13.36

Ihan mielenkiintoinen hälinä on pyörinyt tämän pelin arvosteluiden ympärillä keskustelupalstoilla. Itse antaisin pelille selkeästi enemmän pisteitä, jotain 70-75 tienoilla, mutta olenkin pelannut PC-versiota, joka kaikesta kuulemastani päätellen on kaikin puolin paras versio pelistä pelattavaksi.

Peli ei todellakaan ole hyvä, muttei se ole mielestäni ole mitenkään niin umpihuono kuin tästä, ja monista muista arvosteluista voisi päätellä. Tästä on jo moni ehtinyt syyttämään "moraalittomia kriitikoita jotka vain tahtovat sivustolle kävijöitä teilaamalla kuuluisan pelin armottomasti nyt kun siihen on kerrankin mahdollisuus", mutta uskon että kyse on enemmänkin juuri siitä, että konsolikäännökset ovat häthätää kyhättyjä, rasittavan pitkään lataavia ja rumia korttitaloja. Keskinkertainen pelikokemus muuttuu nopeasti huonoksi jos tekniikka ei pelaa.

Kokonaisuudessaan peli on juurikin sitä mitä oletin, Duke on Duke, simplististä mutta huvittavaa interaktiivisuutta riittää enemmän kuin kymmenessä nykyräiskinnässä yhteensä ja pelissä on vaihtelua kertaluokkaa enemmän kuin WW2-shootereissa vol1-30, vaikka toteutus yskiikin.

Itse ihan aidosti nautin sekä yksinpelistä, että kaverin kanssa dukematchin vääntämisestä, ja horinat Duke-laseista eri mieltä olevilta kertovat enemmän väärästä alustavalinnasta tai ko. tahon ylimielisyydestä kuin mistään muusta. Siitäs sait Jarkko, höhöö! :)
lainaa
Bronson

Rekisteröitynyt 29.12.2009

18.06.2011 klo 17.12

Aika on vaan ajanut Dukesta ohi ja pahasti. Foreverista varmaan kyllä nauttivat ne jotka vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen omistavat tarpeeksi isot fanilasit, muille se ei tarjoa niin mitään mitä mikään muu räiskintä ei olisi jo paljon paremmin tarjonnut.

Vuonna 2004 tämä olisi vielä mennyt, olettaen siis että se olisi ilmestynyt ennen Half-Life 2:ta.
lainaa
Aatu

19.06.2011 klo 01.28

Bronson kirjoitti:
Aika on vaan ajanut Dukesta ohi ja pahasti. Foreverista varmaan kyllä nauttivat ne jotka vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen omistavat tarpeeksi isot fanilasit, muille se ei tarjoa niin mitään mitä mikään muu räiskintä ei olisi jo paljon paremmin tarjonnut.

Vuonna 2004 tämä olisi vielä mennyt, olettaen siis että se olisi ilmestynyt ennen Half-Life 2:ta.


Jos se olisi silloin toiminut, niin silloinhan toimii nytkin. Mitä nyt grafiikat ei ole nykypäivää. Apljon tulee vieläkin pelailtua 2000-vaihteen pelejä, silloin kun tehtiin parempia pelejä kuin nyt, kun kaikki rahat ei mennyt grafiikkahuoraukseen ja toimimattomaan DRM:mään.
lainaa
Mixuxu

Rekisteröitynyt 08.06.2011

19.06.2011 klo 01.44

Taidettiin peliltä vain odottaa liikoja. Itse tykkäsin sen omaperäisyydestä ja kauniista ulkoasusta (PC:llä).
lainaa
Nappo

19.06.2011 klo 11.49

Tässä nyt mitään Crysis 4:sta odoteltu realistisella kiväärin tähtäimen säätämisellä vaan ulkoavaruuden örkkien pienistämistä haulikolla ja niiden liiskaamista maihinnoususaappaalla.

Ihan 8/10 annan pelille. Täytti hienosti "Aivot narikkaan" -peliosaston vaatimukset.
lainaa
Aatu

19.06.2011 klo 15.32

Nappo kirjoitti:
Tässä nyt mitään Crysis 4:sta odoteltu realistisella kiväärin tähtäimen säätämisellä vaan ulkoavaruuden örkkien pienistämistä haulikolla ja niiden liiskaamista maihinnoususaappaalla.

Ihan 8/10 annan pelille. Täytti hienosti "Aivot narikkaan" -peliosaston vaatimukset.

Tämähän ei ole millään tavalla aivot narikkaan peli vaan enemmän juuri aivoja rasittava ongelmanratkaisu peli. Puzleja on enemmän kun missään tähän asti pelaamassani pelissä.
lainaa
nohuhhuh

19.06.2011 klo 15.59

hezza kirjoitti:
Armu kirjoitti:
Tällaiset pelisuunnittelun "nyt tätä kyllä tehdään vähän liian kauan" -megateokset jokseenkin aina pettävät. The Dig, Ultima IX, Daikatana, Doom 3, Prey, Halo 3, Final Fantasy XIII, Alan Wake ja nyt kai sitten Duke Nukem Forever... odottaisin yhä kauhunsekaisesti Deus Ex: Human Revolutionia, mutta sen PC-version puolikas ehtikin jo vuotaa testattavakseni.

Hassua, nyt kun mietin niin jopa liuta näistä listaamistani peleistä ovat niiltä jätkiltä, jotka 90-luvun puolivälissä tekivät kovia FPS-pelejä.
Doom 3:sta alettiin vasta kehittämään 2000 luvun alussa, joten tämä ei kuulu joukkoon


entä sitten Halo3? Halo 2 tuli 03 tai 04 ja halo 3 07. ei ollut mikään ikuisuusprojekti mutta kyllä se siltä tuntui että puhtaalta pöydältä täynnä sekalaisia viitteitä aloitettiin niinkuin noiden muiden suht epäonnistuneiden ikuisuusprojektien kanssa

eikä ollut muuten FFXiiikään mikään ikuisuusprojekti, ja paria noista en tunne
lainaa
Juonittelija

19.06.2011 klo 20.59

Aatu kirjoitti:
Nappo kirjoitti:
Tässä nyt mitään Crysis 4:sta odoteltu realistisella kiväärin tähtäimen säätämisellä vaan ulkoavaruuden örkkien pienistämistä haulikolla ja niiden liiskaamista maihinnoususaappaalla.

Ihan 8/10 annan pelille. Täytti hienosti "Aivot narikkaan" -peliosaston vaatimukset.

Tämähän ei ole millään tavalla aivot narikkaan peli vaan enemmän juuri aivoja rasittava ongelmanratkaisu peli. Puzleja on enemmän kun missään tähän asti pelaamassani pelissä.


Et siis ole vielä Darksiders:ia pelata (peli koostuu aikas lailla puzzleista varsinkin viimeiset pelitunnit). Itse jaksoin muutaman pääkin vedellä DNF:ää, mutta sen jälkeen innostus lopahti, multiplayeriä ehdin kokeilla myös, joka tuntui olevan hieman omituinen (en ole pelannut Unreal Tournamentia tai vastaavia moninpelejä pitkiin aikoihin ja silti pistin porukkaa 6-0). Saa nähdä jaksanko viedä yksinpelin päätökseen.

Grafiikka ei haitannut ollenkaan sillä se näytti olevan ihan ok. Ei ole grafiikka ennenkään haitannut sillä pelailen C&C: Tiberian Sunia, Red Alert 1 ja 2:sta ja sun muita pelejä joidan myyntivalttina tuskin oli grafiikka...
lainaa
Alajarvi84

19.06.2011 klo 21.24

Kannattaa tosiaan arvostella myös "PC" versio, koska PC on se alusta jolle peli alunperin julkaistiin ja niin sanotusti se "ainoa oikea" alusta Dukelle. Itse PC versiosta voisin näin äkkiseltään mainita eroksi ainakin huomattavasti paremmat "riittävät" grafiikat, parempi ohjattavuus "kunhan hiiren saa kohdalleen", erittäin lyhyet latausajat "ainakin omalla koneella" ja jostain olin lukevinani ettei konsoliversiot olisi kovin verisiä "gore+gibs jne." se ei ainakaan vaivaa PC versiota jossa kyllä veri lentää.

"PC" saa minun puolestani (uskolliselta fanilta jolla on sellaiset Duke-lasit ettei poijjat voi käsittää) 85/100 pojoa.

Parantamisen varaa ei oikeastaan ole kuin pelin pituudessa (menivät karsimaan stna.), vapauden vähyydessä (ei niin vapaa kuin 3D), tekemisen vähyydessä (paljon 3D:n kikkoja karsittu pois) ja siinä että suosiolla heittävät ajatuksetkin konsoli versiosta pois ja tekevät pelin "KUNNOLLA" alustalle jolle se kuuluu. Saadaan lastentaudit pois vaivaamasta.
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

19.06.2011 klo 23.29

Rams kirjoitti:
Itse ihan aidosti nautin sekä yksinpelistä, että kaverin kanssa dukematchin vääntämisestä, ja horinat Duke-laseista eri mieltä olevilta kertovat enemmän väärästä alustavalinnasta tai ko. tahon ylimielisyydestä kuin mistään muusta. Siitäs sait Jarkko, höhöö! :)


Alustavalinnallehan minä en voi mitään, kuten ehkä tiedät. Allekirjoitan siis korkeintaan tuon jälkimmäisen väitteen ylimielisyydestä :)

Pleikkariversio oli joka tapauksessa varsin aunarista. Ja se olisi ollut ihan yhtä aunarista, jos pelin nimi olisi ollut joku muu kuin Duke. Toisaalta, peli olisi varmaan voinut saada myös viitosella alkavan pistemäärän, mutta on tässä nyt kuitenkin jotakin edes yritetty tehdä ja onnistuttukin osittain.

Aika kaukaa haettua mielestäni spekuloida, että meikäläinen muka haukkuisi jonkun nimekkään pelin, "kun kerrankin on siihen mahdollisuus". On tässä ennenkin nimipelejä lytätty ja mielestäni aivan syystä. Voihan näitä arvosanoihin johtaneita syitä pohtia vaikka maailman tappiin, jos siltä tuntuu, mutta meikäläisen puhtaita mielipiteitä ne edustavat. En näe tarvetta haukkua mitään ihan vain siksi että voin.
lainaa
Penalegeman

19.06.2011 klo 23.34

Ihan jees viihdettä, vaikeimmalla mitä alussa sai ja melkein juoksemalla läpi, ehkä turhan helppo. Joku väitti että pelissä on puzzleja paljon, ei mielestäni ja ne ovat todella perus kamaa.

Pakko myöntää että itselläni Duke hahmona nostaa pisteitä 70/100 PC.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

20.06.2011 klo 09.52

grasd kirjoitti:
Dekonega kirjoitti:
Hyvä arvostelu, mutta vaikka en peliä olekkaan vielä pelannut niin antaisin silti DNF:lle kyllä 70-80 pistettä


Ahaa, eli rajaat pelin arvosanan kymmenen pisteen haarukkaan jo ennen pelaamista? Hieno meno.

Entä sitten? Teen sen pelaamani demon, ja pelistä nähdyn video materiaalin perusteella.
lainaa
Drangna

20.06.2011 klo 11.42

Aika vain on ajanu Duken ohi, ainakin 5 vuotta liian pitkään kehityksessä ollut. Ymmärrän hyvin erittäin negatiivisiakin arvioita, sillä nykyinen mittapuu on 3d-räiskinnälle on todella kova.

Mutta asiaan, omasta mielestäni hyvä Duke peli. Itse laittaisin arvosanaksi pelille 65 (duke lasit +15). Kelpo peli, mutta todella pitkän kehityskaaren takia aika potkinu Duken persuksille.
lainaa
Evoxia

20.06.2011 klo 16.58

Minkä ihmeen takia porukka vertaa tätä CoDeihin?
Jos on pakko verrata niin verratkaa vaikka samaan tyyliin tähtäävään Bulletstormiin joka toimii 10-kertaa paremmin kuin DNF minun mielestäni.
lainaa
Aatu

20.06.2011 klo 22.32

Evoxia kirjoitti:
Minkä ihmeen takia porukka vertaa tätä CoDeihin?
Jos on pakko verrata niin verratkaa vaikka samaan tyyliin tähtäävään Bulletstormiin joka toimii 10-kertaa paremmin kuin DNF minun mielestäni.

Koska tämä toimii 69-kertaa paremmin kuin CODit. Bullestormiin vaikee verrta kun en ees kunnol tiiä millanen on saati pelannut. Haloa tuli pelattuu X-boxil pari tuntii kun tuli ilmaseks. Codeja tullut kaverilla kokeiltua ja todettu, ettei tällästä tylsää sotaroskaa jaksa. Ongelma on, että oikestikkin sotiminen on syvältä, niin kun sitä koittaa jäljitellä edes vähän realistisesti ei siitä voi saada hauskaa. Duke taas on ihan mukiinmenevä, jonka jaksaa huumorin ja statuksen takia hakata läpi.
lainaa
nimi

21.06.2011 klo 01.15

duke nukem forever kakkosta odotellessa..
lainaa
Hohhoijaa

21.06.2011 klo 16.36

Aatu kirjoitti:
Ongelma on, että oikestikkin sotiminen on syvältä, niin kun sitä koittaa jäljitellä edes vähän realistisesti ei siitä voi saada hauskaa. Duke taas on ihan mukiinmenevä, jonka jaksaa huumorin ja statuksen takia hakata läpi.

Oikeasti sotiminen? Monessakos sodassa sinä olet taistellut kun voit sanoa noin?

Ihan yhtä "oikeeta sotimista" se dukekin on kun pitää aseilla sihtailla.
lainaa
Balnazzard

21.06.2011 klo 20.53 1 tykkää tästä

No Jarkon arvostelut nyt voi jättää omaan arvoonsa...Killzone 3 sai 95 pistettä koska "Ällistyttävän kaunis räiskintäpeli, joka ei ole yhtään omaperäinen, mutta p*skat siitä."

Eli grafiikka ja tekninen toteutus on näköjään se mikä tämän arvostelijan kohdalla ratkaisee.

En toki sano että Duke Nukem Forever olisi mikään loistava tai edes hyvä peli....se on jotain keskinkertaisuuden ja hyvän väliltä, jonka viihdyttävyys riippuu täysin siitä kuinka paljon itse Dukesta, hänen asenteestaan ja one-linereista pitää.

DNF:ssä on kuitenkin sellaisiakin kohtauksia ja juttuja mukana, joita ei muissa nykyajan FPS-peleissä nähdä, vaikka generiinen putkijouksu se muuten onkin
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

22.06.2011 klo 00.09

v2.fi kirjoitti:
Ahtaiksi suunnitellut putkikentät eivät sinänsä aiheuta ihmetystä (pelihän käytti jossain vaiheessa Doom 3:n moottoria), kun kyseessä on kuitenkin niin sanottu putkiräiskintä.

Haluan korjata arvostelijan kirjoittaman valheen sillä DNF ei ole koskaan käyttänyt Doom 3 eli idTech 4 pelimoottoria. On jotenkin surkuhupaisaa lukea kun arvostelija ei tiedä arvostelemansa pelin kehityshistoriaa.

On totta, että sitä arvuuteltiin aikoinaan kun huhuttiin, että 3DRealms olisi lisensoinut Doom 3 -moottorin, mutta 3DRealms oli lisensoinut kyseisen moottorin Human Head Studiosin käyttöön kun Prey projekti ulkoistettiin heille 3DRealmsilta pois. Prey käyttää Doom 3 -moottoria.

DNF-projekti (kun se oikeasti lähti liikkeelle [hyppään yli todella lyhyet Build ja Prey moottori aikajaksot]) käytti aluksi Quake eli idTech 2 -pelimoottoria (jota käytetään Quake 1 ja 2 peleissä), josta siitten siirryttiin Unreal Engine 1.x (1.5 eli Unreal Tournament?) -moottoriin, johon jymähdettiin pitkäksi aikaa. Nykyinen DNF-pelimoottori on raskaasti haarukoitu Unreal 1.5 johon on kirjoitettu renderi kokonaan uudelleen ja tehty paljon muitakin suuria parannuksia.

Tarkemmin asiasta täältä:
http://wiki.beyondunreal.com/Legacy:Unreal_Engine_Version

Jos Half-Life 2 käyttää Quake 1 pelimoottoria, käyttää DNF tällöin Unreal 1 pelimoottoria. Kummassakin tapauksessa pohjanantanut pelimoottori on raskaasti haarukoitu ja useita osia siitä on kirjoitettu puhtaasti uudelleen. Kummassakin tapauksessa on hyvä puhua jo kokonaan omista pelimoottoreistaan koska niitä on niin paljon jatkokehitetty. Näin ollen HL2:ssa on Source-moottori ja DNF:ssä Duke Engine (PCGamer nimitti Duken Unreal moottoria näin aikoinaan joten käytän sitä tässä uudelleen).

Eipä tässä muuta. Jatkan DNF:n tykittämistä. Julkaisen oman arvosteluni sitten joskus... Peli on aika pitkälti sitä samaa kuin demokin. Pari plussaa ja miinusta voisin antaa siitä kuinka paljon se matkii ja kopioi muista tässä 14 vuoden ja 41 päivän aikana julkaistuista peleistä matskua. Enään ei erota mikä on pelisuunnittelijoiden omaa ja mikä on vain muuten vain huvikseen peliin otettua kamaa jolla osoitetaan kunniaa muille suunnittelijoille.

...

Jarkon miinuksista sen verran, että...

-Imu riippuu siitä kuinka paljon pääsee mukaan, tosin arvostelijalla on oikeus antaa miinusta siitäkin.
-Yleisen hengettömyyden allekirjoittaisin, mutta sekava peli DNF ei missään mielessä ole.
-Vanhanaikainen ulkoasu on hevon paskaa. Peli näyttää ihan hyvältä, mitä muuta voi enään vaatia? Eihän se mikään Crysis ole, mutta kyllä se nyt helposti ajaa ohi useimmista peleistä joita on julkaistu 2009-2010. Tuntuu jotenkin kohtuuttomalta antaa miinusta tämän vuoksi.
-Tasoloikinta on edelleenkin mielipide asia, mutta sitä on ehkä ollut kahdessa tai kolmessa kohdassa koko pelissä tähän mennessä ja olen jossain vähän jälkeen puolen välin. Tässäkin tuntuu jotenkin kohtuuttomalta, että peli saa miinusta asiasta jota siinä on vähän. Ennemmin antaisi miinusta vaikka todella geneerisistä turretti-kohtauksista jotka kävivät vähän puuduttaviksi paikoittain ja ajoneuvojen Halo-fysiikoista. Yksi tai korkeintaan kolme turretti eli tykkiasema pätkää olisi sitä paitsi riittänyt ja nyt niitä on ollut kohta jo yli kymmenen.
-Lataustauoista sen verran, että jos hyvä luoja 10-20 sekunttia on ylipitkä niin mihin tämä maailma on menossa... En sitten tiedä mitä Xbox/Playstation versiossa nuo latausajat ovat. Oma DNF kopioni on Windowsille.

V2.fi arvostelut ovat vähän kehnoja muuten koska jos pelistä on olemassa Windows ja Xbox versiot, ja jos Xbox versio on totaalisen ryssitty teknisesti ja Windows versio loistaa, v2.fi todennäköisemmin arvostelee Xbox version ja antaa huonot pisteet teknisestä epäpätevyydestä kummallekkin käännnökselle. Näin sama kehno arvosana leimataan myös Windows versiolle jolla näitä ongelmia ei ole ja joka ansaitsisi paremman arvosanan.

Plussista sen verran, että kuka antaa plussaa siitä, että DNF:stä ei tarvitse enään uutisoida? Ei liity pelin arvosanaan mitenkään. Ja yhteenvedosta sen verran, että tätä nykyistä iteraatiota DNF:stä on kehitetty ehkä vain 5 vuotta.

En juurikaan puuttunut Jarkon arvostelun epätarkkuuksiin, mutta eiköhän tässä ole taas riittävästi asiaa V2.fi lukijoille DNF:stä minun puolestani. :)

Edirol:
DNF:n värimaailmasta muuten katoaa yllättävän paljon tavaraa kun valikoista lyödään päälle "Post special effects" (vai mikä olikaan, lol). Poistaa sen niin peli näyttää paremmalta ja ruudun päivitys nousee. lol.

Hoover padon jälkeisessä kohdassa olen ja tämän esityksen perusteella antaisin Duke Nukem Foreverille pisteitä 81/100 (Windows versio).

Edirol part 2:
Peli loppuukin heti yksi kohtaus Hoover padon jälkeen. Luulin olevani puolivälissä, lol... Jotenkin jäi fiilis, että peli jäi kesken... :/

Edirol part 3:
Katsottuani pelin mukana tulleet ekstrat ja pelivideot joita ei oltu koskaan julkistettu perun puheeni yhdestä 5 vuoden iteraatiosta. DNF muuntui vuosien 2004->2006->2009 aikana tähän miksi me sen nyt tunnemme ja tiedämme siitä 2001 vuoden huippu pisteestä joka olisi julkaisu kuntoisena 2003->2004 aikana räjäyttänyt pankin tuolloin jos kaikki olisi mennyt kuten oli suunniteltu. Halon julkaisun jälkeen 2003 DNF alkoi selkeästi muuttua simppelimmäksi. DNF:ssä oli 2004 aluksi ego, hp, shield ja power osoittimet korvasi pelkkä ego 2006 mennessä joka ilmeisesti toimi jokseenkin samoin kuin Bulletstormin killpointsit. DNF olisi voitu pelkkänä yksinpelinä julkaista jo vuonna 11/2009 jolloin yksinpeli oli täysin valmis pelin mukana tulevan aikajana perusteella, mutta laki ja raha ongelmien takia se venyi. Toivottavasti en muistanut väärin mitä kaikkea siinä aikalinjalla ja muissa ekstroissa on... :)
lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

22.06.2011 klo 01.42

Ai nyt kun olet pelannutkin peliä? :)
lainaa
DNF_on_täyttä_paskaa

22.06.2011 klo 02.43

Paska peli on paska, eikä asialle mitään voi. Kaikki jotka tätä peliä kehuvat, pettävät vain itseään, kun eivät vain yksinkertaisesti pysty hyväksymään sitä faktaa, että vuosia turhaan odotettu peli onkin täyttä paskaa. Graafiseti peli näyttää parhaimmillaankin edellisen konsolisukupolven peliltä ja pelattavuus on todella geneeristä putkiräiskintää. "Huumori" on suorastaan ala-arvoista paskahuumoria, joka naurattaa korkeintaan ala-asteikäisiä poikia ja sille tasolle henkisesti jääneitä.Ei uskoisi että peliä on kehitetty yli 14 vuotta, vaan voisi luulla että peli valmistui todellisuudessa jo 10 vuotta sitten. Arvosanassa on vähintään 20 pistettä liikaa.

Pelin pitäisi päästä guinessiin myös näillä titteleillä:
Kaikkien aikojen pettymys
Kaikkien aikojen surkeiten käytetty aika pelinkehityksessä
Kaikkien aikojen turhin paskaprojekti missään
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

22.06.2011 klo 04.08

DNF on pelattu läpi. Pisteet 81/100 saa jäädä... Ainakin Windows-versiolle.

Raimu kirjoitti:
Ai nyt kun olet pelannutkin peliä? :)

Huomautan edelleen, että olin pelannut demon ja katsonut Youtubesta kun muut pelaavat Duke Nukem Foreveriä, silloin kun kirjoitin "17.06.2011 klo 16.35" kommenttini. Kuvittelin sen vuoksi pelin olevan ainakin noin 5-10 pistettä huonompi kuin mitä se oli sitten loppupelissä. :)
lainaa
seki

Rekisteröitynyt 04.07.2007

22.06.2011 klo 09.57

Oikeesti voi vattu mitä vinkumista nykyään tulee peleistä. Mikään ei kelpaa. Mikä vitun nollatoleranssi kaikilla on kasvanu pieniäki puutteita kohti?
lainaa
Jarkko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

22.06.2011 klo 11.42

Dekonega kirjoitti:

Haluan korjata arvostelijan kirjoittaman valheen sillä DNF ei ole koskaan käyttänyt Doom 3 eli idTech 4 pelimoottoria. On jotenkin surkuhupaisaa lukea kun arvostelija ei tiedä arvostelemansa pelin kehityshistoriaa.


Kiitos korjauksesta. Tämä surkuhupaisa arvostelija luotti toisaalta löytämäänsä tietoon, jonka mukaan kyseistä pelimoottoria olisi jossakin vaiheessa käytetty. Aivan kaameat pahoittelut tästä törkeästä lipsahduksesta.

Dekonega kirjoitti:

-Imu riippuu siitä kuinka paljon pääsee mukaan, tosin arvostelijalla on oikeus antaa miinusta siitäkin.


Ööh... niin? Oliko tässä jokin ongelma? Plussaako olisi pitänyt antaa?

Dekonega kirjoitti:

-Yleisen hengettömyyden allekirjoittaisin, mutta sekava peli DNF ei missään mielessä ole.


Minun mielessäni DNF on kyllä sillisalaatti irrallisine minipeleineen. Ehkä tämäkin on sellainen mielipideasia, josta pojat puhuu.

Dekonega kirjoitti:

-Vanhanaikainen ulkoasu on hevon paskaa.


Sikäli olet aivan oikeassa, että ulkoasu on todella hevonpaskaa, ainakin PS3:lla. Se on se versio, jonka pohjalta tämä arvostelu kirjoitettiin. Ei ollut PC-versiota nyt arvostelussa.

Dekonega kirjoitti:

Ennemmin antaisi miinusta vaikka todella geneerisistä turretti-kohtauksista jotka kävivät vähän puuduttaviksi paikoittain ja ajoneuvojen Halo-fysiikoista. Yksi tai korkeintaan kolme turretti eli tykkiasema pätkää olisi sitä paitsi riittänyt ja nyt niitä on ollut kohta jo yli kymmenen.


Olisin kai voinut merkitä tuohon listaan kaikki miinuksen arvoiset asiat, mutta tapanani on ollut mainita niitä vain muutamia. Ne miinusasiat kuitenkin käyvät ilmi myös tuosta yllä olevasta tekstistä, jota myös arvosteluksi kutsutaan.

Mitä turretteihin tulee, ne toimivat sentään jokseenkin pelattavasti. Tasoloikat olivat vain puhtaasti typeriä, olkoonkin, että niitä oli vain muutamassa kohdassa.

Dekonega kirjoitti:

-Lataustauoista sen verran, että jos hyvä luoja 10-20 sekunttia on ylipitkä niin mihin tämä maailma on menossa... En sitten tiedä mitä Xbox/Playstation versiossa nuo latausajat ovat. Oma DNF kopioni on Windowsille.


Jos pelin henkeen kuuluu se, että äkkikuolemia tulee samassa kohtaa useita kertoja peräkkäin, se 20-30 sekuntia on muuten aika helvetin pitkä aika. Oma DNF-kopioni oli muuten PS3:lle. Windows-version latausaikatiedoista minulla ei ole tietoa. Eikä se toisaalta liity tähän arvioon oikeastaan millään tasolla, koska kyseessä on PS3-version arvostelu.

Dekonega kirjoitti:

V2.fi arvostelut ovat vähän kehnoja muuten koska jos pelistä on olemassa Windows ja Xbox versiot....


Luulisi sinun tämänkin sivuston ehkä aktiivisimpana kommentoijana jo tietävän, ettei arvosteluversion valinta ole (yleensä) edelleenkään meidän valintamme. Maahantuoja lähettää toimitukseen jonkin version ja se arvostellaan. Ei näitä pelejä kaupasta osteta. Siksi arvostelussa mainitaan, mikä versio on arvosteltu. Emme aliarvioi lukijoitamme, vaan oletamme, että he ovat lukutaitoisia ja osaavat käyttää omaa järkeään. Miksi ylipäätään pitäisi arvioida se paras versio? Sitten joku muu vuorostaan pettyisi, kun peli ei olisikaan jollain toisella alustalla yhtä hyvä.

Dekonega kirjoitti:

Plussista sen verran, että kuka antaa plussaa siitä, että DNF:stä ei tarvitse enään uutisoida? Ei liity pelin arvosanaan mitenkään. Ja yhteenvedosta sen verran, että tätä nykyistä iteraatiota DNF:stä on kehitetty ehkä vain 5 vuotta.


Minä annan. Kyse on muuten sellaisesta vaikeasta huumorin alalajista, jota myös sarkasmiksi kutsutaan. Eikä tuo periaatteessa arvosanaan suoraan liitykään.

Pelin pistemäärät eivät muodostu salaisella kaavalla täsmälleen näiden listattujen plussien ja miinusten perusteella. Siihen on kerätty vain niitä pointteja, jotka pelistä tulevat ensimmäisenä mieleen.

Ja on muuten aika kohtuullisen sama, onko jotain iteraatiota kehitetty 5 vuotta, jos peliä on kokonaisuudessaan kehitetty liki 15 vuotta. Minun laskutapani ja logiikkani mukaan peliä on siis... kehitetty aika tarkalleen sen liki 15 vuotta. Insinööri voi toki väittää muuta.
lainaa
Pwnattu

22.06.2011 klo 16.30

Dekonega kirjoitti:
blaablaablaa

Lol too long didnt read...

Jarkon arvostelu paljon parempi.
lainaa
herp_a_derp

22.06.2011 klo 21.29

http://www.escapistmagazine.com/videos/view/zero-punctuat

Siinä on kunnon arvostelu
lainaa
grasd

23.06.2011 klo 02.13

Dekonega kirjoitti:
grasd kirjoitti:

Ahaa, eli rajaat pelin arvosanan kymmenen pisteen haarukkaan jo ennen pelaamista? Hieno meno.

Entä sitten? Teen sen pelaamani demon, ja pelistä nähdyn video materiaalin perusteella.


Tosin annoit aika selvästi ymmärtää, että et ole pelannut peliä alkuunkaan. Videoiden perusteella arvostelu on sama kuin tuomitsisi auton ennen kuin on itse sitä ajanut.
lainaa
Taatudi

23.06.2011 klo 03.06

Aatu kirjoitti:
Bronson kirjoitti:
Aika on vaan ajanut Dukesta ohi ja pahasti. Foreverista varmaan kyllä nauttivat ne jotka vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen omistavat tarpeeksi isot fanilasit, muille se ei tarjoa niin mitään mitä mikään muu räiskintä ei olisi jo paljon paremmin tarjonnut.

Vuonna 2004 tämä olisi vielä mennyt, olettaen siis että se olisi ilmestynyt ennen Half-Life 2:ta.


Jos se olisi silloin toiminut, niin silloinhan toimii nytkin. Mitä nyt grafiikat ei ole nykypäivää. Apljon tulee vieläkin pelailtua 2000-vaihteen pelejä, silloin kun tehtiin parempia pelejä kuin nyt, kun kaikki rahat ei mennyt grafiikkahuoraukseen ja toimimattomaan DRM:mään.


Samaa mieltä, esimerkiksi Empire Earth 1 on pelisarjan paras osa, julkaistu 2001. Grafiikat ihan täydelliset ja ennen kaikkea toimivat.
Omalla koneella on dosboxis warcraft 2, dune 2, doom ja wolf3D ja noita ei monikaan nykypeli voita. Lapsena tuli amigalla pelattua keeniä yms ja nyt harmittaa kun on amiga poissa. (Ikää on 16v ettei tarvi kenenkään sitä alkaa arvuutteleen täälä)
lainaa
Shinta

28.06.2011 klo 05.58

Jos nyt asiavirheistä saa vielä sakottaa niin Buildissa (Duke 3D:n engine) ei ollut aitoa "room over roomia", vaan se oli tehty vähän kikkailemalla. Ja niiden rakentaminen karttaan pitää aika pitkälti suunnitella etukäteen tai sektorisi päätyvät sellaiseen tilaan, että et pysty enää visiotasi toteuttamaan.

Sen sijaan siinä oli, enginen rajoituksista johtuen, sellainen jännittävä ominaisuus kuin "overlapping rooms", joka tarkoittaa että samassa tilassa voi olla useampia huoneita. Esimerkkinä mainittakoon Episode 3:n ensimmäinen salakenttä, Tier Drops ( http://www.youtube.com/watch?v=IVDXcwRGQLk ). Kentän keskellä on neliönmuotoinen huone, jota kiertää käytävä. Huone kuitenkin muuttuu täysin riippuen siitä mistä suunnasta siihen menee. Eli siinä on oikeasti neljä huonetta päällekäin mutta kuitenkin samassa tasossa.

Joo olen jonkinmoinen Duke-fani... joten asiaan liittyen: Forever on ihan hyvä peli.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova