Tuorein sisältö

Child of Eden

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Musiikkipelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 7
Kehittäjä: Q Entertainment
Julkaisija: Ubisoft
Julkaisupäivä: 17.06.2011
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

22.07.2011 klo 10.46 | Luettu: 9053 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Pelimatkalla paratiisissa
Aikoinaan Dreamcastille (ja sitten muutamalle muullekin alustalle) julkaistu Rez oli sekä minulle, että monelle ystävälleni pelielämys, jonka pariin palaa aina mielellään yhä uudelleen. Kirjoittipa Mikko siitä erillisen artikkelinkin.

Toisin kuin useiden muiden pelien kanssa, Rezille en osannut kaivata jatkoa, tavallaan ehkä siksi, ettei sellaisenaan erinomainen kokemus menisi pilalle. Kun ensimmäiset pelivideot samoista Tetsuya Mizuguchin käsistä lähteneestä Child of Edenistä ilmestyivät Youtubeen, asia oli kuitenkin selvä, vaikkei sitä suoraan sanottukaan - tässä on Rez 2.

Sweet Child o' Mine



Rez sijoittui tietokoneverkkoon, jota hallitsi tekoäly nimeltä Eden. Tulevaisuudessa Edenistä on kehittynyt “superinternet”, joka on arkisto kaikesta mahdollisesta ihmiseloon liittyvästä. Sinne ollaan nyt luomassa digitaalista versiota ensimmäisestä avaruudessa syntyneestä lapsesta, Lumi-nimisestä tytöstä, joka haaveilee maapallosta. Projektin sekoittaa kuitenkin virus, joka vie Lumin voimat ja pelaajan tehtävänä on pelastaa digitaalityttö ja sitä myötä koko Eden.

Sisimmässään Child of Eden, kuten Rezkin, on raiteilla kulkevaa räiskintää. Peruspelimekaniikkaa on hieman sekoitettu rajoitetulla kääntymisellä, sekä sillä, että ammusvarastossa on kahden tyyppistä ‘puhdistajaa’ - virtuaaliverkossa ei tietenkään tapeta ketään, vaan puhdistetaan dataa viruksista. Perusohjuksia voi lukita useampaan maaliin kerrallaan ja sitten läväyttää niitä kaikkia yhteislaukauksella, kun taas konekiväärimäinen ase pätee vain purppuranvärisinä hohtaviin maaleihin - mm. vihollisten ohjuksiin.


Ohjain kädessä Rez HD:ta pelanneet tuntevat olevan kuin kotonaan, mutta yksi Child of Edenin suhteen eniten kuhinaa aiheuttanut ominaisuus on sen Kinect-tuki. Ennakkoon monet ei-niin-kasuaalit pelaajat toivoivat pelistä ‘ensimmäistä Kinect-peliä, jonka he haluavat hankkia’ ja vaikka itse istun mieluummin kontrollit kädessä sohvalla, ei CoE:n Kinect-toteutusta voi kovasti haukkuakaan. Oikealla kädellä ohjataan ohjustähtäintä ja törkkäisy eteenpäin saa aikaan ampumisen, vasen käsi taas hoitaa purppuratulituksen. Lagia, mikäli sellaista on, ei ainakaan pelin tiimellyksessä huomaa, mutta high score -kamppailuihin kannattaa silti poimia perusohjustin. Vahvoja kaikuja siitä, että Kinectillä voi toteuttaa myös muuta kuin minipelejä, on havaittavissa.

Rezin yksi tunnusmerkki oli se, ettei pelaajalla varsinaisesti ollut elämiä, vaan pelihahmo kehittyi evoluutiomaisesti eteen- tai taaksepäin. Child of Edenissä ratkaisu on kuitenkin paljon perinteisempi, vaikka lähes jokainen peliä testannut kysyikin minulta ‘mistä näkee energiansa?’. Vastaus ovat oikeassa alakulmassa sinisenä hehkuvat viisi kukan terälehteä. Kun niistä on kaikki väri kaikonnut, pläjähtää ruudulle lakoninen teksti, joka kehoittaa koittamaan uudelleen. Ja niin tulee totta vie usein tehtyäkin.

Harmoninen harmooni



Rez jäi klassikoksi kolmiyhteydestä, joka koostui pelaamisesta, musiikista ja grafiikoista. Samaan pyrkiin Child of Eden, eikä ainakaan grafiikkapuolella petä. Alati kasvavaa psykedeliaa, kasvillisuutta, avaruutta, vesieläimiä, geometriaa, futurismia, teknologiaa, kauneutta, omaperäisyyttä ja kekseliäisyyttä - kaikkea tätä tarjotaan verkkokalvoille sykkien kasvavalla paineella. Jo Rezin kanssa hämärtyi se aina välillä otsikoihin nouseva pelin ja taiteen raja ja sillä mennään jälleen. Vierestäkin seuraavat saavat osakseen huikean visuaalisen elämyksen. Aina välillä välähdykset Lumista muistuttavat sanattomasti, minkä puolesta tässä taistellaan ja kokonaisuus imee pelaajan syvemmälle virtuaalimaailmaan.

Rezin ääniraita oli konemusiikin juhlaa ja se on pelistä erillisenäkin jäänyt halutuksi tekeleeksi. Jatkon musiikista vastaa yksi ja ainoa yhtye, pelin isän Mizuguchin oma bändi Genki Rockets. Aluksi tämä oli hieman pettymys, koska käytännössä koko ääniraita kuulostaa yhdeltä ja samalta kappaleelta, jossa on monia eri osioita. Edeltäjänsä tapaan musiikki ‘kasvaa’ tason edetessä ja hiljenee välillä kauniisiin hetkiin ja tämä toimii Genki Rocketsinkin luotsaamana. Musiikki ei sinänsä ole lainkaan huonoa, mutta vaihtelempaa soundtrackia Ken Ishiin, Coldcutin ja muiden toimesta jää kaipaamaan.


Child of Eden on sellainen peli, jonka jotkut foorumikommenteissa saattavat kuitata sanoilla “tekotaiteellinen paska”. Jos se olisikin tehty hieman erilaisella asenteella, voisin olla samaa mieltä. Se ei kuitenkaan koskaan unohda olevansa pääasiallisesti peli. Tätä on nyt testattu isommallakin joukolla kesän tapahtumissa sekä Kinectin kanssa, että ohjaimella - eikä kukaan ole valittanut. CoE:ssa haastavuus, taiteellisuus ja pelattavuus on saatu balanssiin, jossa mikään osa-alue ei asetu toisen edelle. Sitä tasapainoa on moni pelintekijä yrittänyt, mutta harva on siinä onnistunut. Mizuguchi on nyt tehnyt sen kahdesti.

Naatiskellaan



Peruspelejä aamupalaksi napsiva käsi-silmä-koordinaatiohirmu voi paahtaa CoE:n läpi tunnissa. Kyllä, tunnissa. Kyllä, liki täysihintaisen, kaupasta ostettavan pelin. Itse en tähän pystynyt, en lähimainkaan, vaikka Rezin olen pelannut läpi useita kertoja. Joitain tasoja tuli yritettyä uudestaan niin monia kertoja, etten pysynyt enää laskuissa - ja samalla pelikelloon kertyi tunteja. Perfektionistit saavat niitä kertymään vielä roppakaupalla lisää metsästäessään täydellistä suoritusta.

PS. Jos joku oikeasti pelaa pelin läpi yhdeltä istumalta, kohauttaa olkiaan ja laittaa takaisin hyllyyn, tirautan pari kyyneltä valtavirrasta poikkeavien pelisuunnittelijoiden alttarille. Child of Edenistä pitää nautiskella. Valot pois, musiikki jytkäämään ja silmät tiiviisti mahdollisimman suureen televisioruutuun. Child of Eden ei tarjoa vain peliä, se tarjoaa elämyksen.

Antakaa sen tehdä se.


Peli ilmestyy syksyllä myös Playstation 3:lle.

V2.fi | Manu Pärssinen

Child of Eden (Xbox 360)

Jos pidit Rezistä, Child of Eden on pakkohankinta. Se on audiovisuaalinen pelitrippi, joka vie mukanaan.
  • upea elämys
  • Rez-fanin unelma
  • visuaalinen runsaudensarvi
  • musiikki voisi olla monipuolisempaa
  • lyhyt, ellei perfektionismi kiinnosta
< Alice: Madness Retur... Ape Escape... >

Keskustelut (7 viestiä)

Machinus

Rekisteröitynyt 04.01.2011

22.07.2011 klo 12.42

Tää oli cool miitissä.
Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

22.07.2011 klo 13.51

Reziä ikiaikoja hehkuttaneena on vaikea pitää itseään kurissa ja jättää Youtubesta löytyvät gameplay-pätkät omaan rauhaansa ja odottaa kiltisti sitä kohta tulevaa PS3-versiota.
Eyeboy

22.07.2011 klo 16.37

Taitaa olla ensimmäinen vähemmän kasuaali peli jossa kinect toimii erinomaisesti, ainakin media ympäri palloa on näyttänyt tykänneen.
RetQ

Rekisteröitynyt 06.01.2010

23.07.2011 klo 00.38

toimii pienissä sienissä
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

25.07.2011 klo 11.30

Itsekin Rez-henkinen kun olen, niin herätti heti kiinnostuksen, tietysti. Näyttää jatkavaan perintöä kunniallisella tavalla, joskin omaan silmääni särähtävät ne ajoittaiset japanimuijan keimailut taustalla. Rikkoo graafisen tyylin ja haiskahtaa muutenkin epäoleelliselta yleisön kosiskelulta. Katotaan sitten taas halpalaarista :)
Peliarvostelijamies

26.07.2011 klo 09.28

Peli oli aivan liian lyhyt. Viisi noin 20 minuutin rykäisyä ja toista kertaa ei moista jaksa läpi pelata koska sisältöä ei ole nimeksikään.

Ohjaus toimi kinectillä kuin ajatus.

Eipä mikään erikoinen teos loppujenlopuksi.
Audivisuaalinen pläjäys niinkuin muutkin tämän herran tuotokset.

Halpalaarista ehdoton valinta, täyshintaisena pienellä varauksella.
sunn

19.08.2011 klo 14.33

Manun mainitseman Pyhän kolmiyhteyden rinnalla Rezin kulttistausta nostaa Epäpyhä kolmiyhteys: peli tuli sekä Sega Dreamcastille, Sony PS2:lle ja lopulta myös M$ X360:lle. Pakan jakavista pahoista multikorporaatioista siis vain Nintendo jäi lehdelle soittelemaan. Rezin eri versioilla on omat kiihkeät faninsa. PS2:n version lisäjippona tarjottu transsivibraattori ja Japanin television homoeroottinen mainos olivat omiaan nostamaan pelin kulttikerrointa.

Rezin markkinointi oli repäisevää ja yltiöpäistä, vaikka se ikävä kyllä jäi täällä vähemmälle huomiolle. Tämän Child of Edenin kanssa mainonta ryssittiin vielä pahemmin, jos mahdollista. Ensinnäkään ei sanaakaan missää Rez kakkosesta, vaikka pelkkä Rez-sana olisi ollut omiaan herättelemään nukkuvia faneja ja retrosetiä. Toiseksi, kun tällä Child of Edenillä on koitettu saada myytyä kauppoihin muhimaan jäänyttä Kinectiä ja markkinoitu tätä nimenomaan Kinect-pelinä, oli ainakin minulle epäselvää, että tämä toimii peruspadilla. No, tässä tapauksessa odottelu koitui asiakkaan eduksi. Nettikaupasta tämä tuli kotiin kannettuna kahdella kympillä ja tulipa mukana vielä T-paitakin. PS2:n Rezistä maksoin aikoinaan kympin, joten kaipa se on sitä alelaarin inflaatiota. No, pitihän se Dreamcast-versiokin hankkia, mutta se on jo toinen juttu se.


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova