Tuorein sisältö

Eternal Sonata

Arvioitu: Xbox 360
Genre: Roolipelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 1
Kehittäjä: Namco Bandai
Julkaisija: Namco Bandai
Pelin kotisivut
Manu Pärssinen

05.11.2007 klo 11.15 | Luettu: 4922 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kaunis roolipelisävelmä soi vain hieman epävireessä.
Eternal Sonataa hehkutettiin vuoden verran Blue Dragonin kanssa Xbox 360:n pelastajaksi Japanissa. Tämä ei tietenkään tapahtunut, niin syvällä suossa X360 kyseisessä valtakunnassa on, mutta saatiinpa markkinoille kaivattua RPG-lisää konsolin pelivalikoimaan. Omalle kohdalleni ajoitus oli mitä mainioin, sillä innostukseni JRPG:itä kohtaan palautui lähes 8 vuoden tauon jälkeen Blue Dragonin ja Rogue Galaxyn myötä.

Politiikan polkkaa ja kapitalismin kaikuja


Eternal Sonatan tarina liikkuu kahdessa maailmassa, josta tosin vain toisessa seikkaillaan. Kyseessä on säveltäjämestari Frédéric Chopinin kuolinvuoteellaan uneksima fantasiamaailma, joten monet pelin teemoista liittyvätkin sekä kuolemiseen, että musiikkiin. Pelin alkupuolella tarina liikkuu kolmessakin paikassa: Chopinin kotona välianimaatiossa, Chopinin ja taikavoimilla varustetun pikkutytön Polkan kohtaamisessa sekä kulkuripoikien Allegretton ja Beatin seikkailuissa.

Seikkailun pääasiallinen keskushenkilö Polka asuu Tenuton pikkukylässä ja käy myymässä parantavaa kukkaispölyä kaupungissa. Kauppa ei kuitenkaan käy, koska hallitsija suosii mineraalivalmistetta ja verotus on sen puolella. Kun vielä paljastuu, että Polkalla on taikavoimia, alkavat kaupungin asukkaat välttää häntä kuin ruttoa. Taikuutta kun eivät urbaanilegendan mukaan pysty harjoittamaan kuin kuolettavasti sairaat. Melko erikoinen asetelma roolipelille, ne kun yleensä pyörivät loitsujen ympärillä. Polkan tiet kohtaavat unimaailmaansa ihmettelevän Chopinin kanssa ja matka kukkavalmisteiden syrjimisen syyn selvittämiseksi alkaa.

Katupojat Allegretto ja Beat sen sijaan asustavat kyseisessä Ritardandon kaupungissa ja varastelevat ruokaa hengensä pitimiksi ja jakaakseen sitä muille syrjäytyneille lapsille. He päättävät lähteä myös kohti kreivi Waltzin palatsia tivatakseen vastausta siihen, miksi leivän pitää olla niin kallista. Arvata saattaa, että näiden kahden ryhmän polut kohtaavat.

Tarinaan kietoutuu vallanhimoa, selviytymistä, politiikkaa, sosiaalisia suhteita, kapinallisia ja luonnosuojeluakin. Lisäksi Chopinin elämää kerrataan välillä, mielestäni ihan turhaankin - onhan se toisaalta sivistävää, mutta tuntuu päälleliimatulta. Juonen etenemisen välillä on tarjolla melko perinteistä roolipelitouhua: pääasiallisesti lahdataan pienempiä mötöjä, jotta taidot ja energiamittarit riittäisivät sitten isompien hirviöiden kohtaamiseen. Lisäksi tietenkin kohdataan uusia hahmoja, pelastetaan pulaan jääneitä ja availlaan aarrearkkuja, käydään kaupoissa ostamassa varusteita sekä opitaan uusia taitoja.

Chopinia lukuunottamatta päähenkilöiden sielunelämään ei juuri syvennytä, kunhan heidän motiivinsa matkankäyntiin on saatu selville. Kun ääninäyttelijätkin ovat pääasiallisesti puisevia tai ärsyttäviä, ei sympatioita ketään kohtaan juuri synny. Tällä saralla Eternal Sonata jääkin vähän köykäiseksi. Itse en ainakaan samaistunut kehenkään hahmoista, vaikka epätavallinen stoori innostikin jatkamaan eteenpäin.

Taistelua tahdikkaasti


Yksi asia, joka minut aina japaniropejen kimpusta lopulta karkoittaa, on alituinen tasojen nostaminen, pahimmillaan jotain pikkuötökkää satoja kertoja lahtaamalla ja samaa polkua edestakaisin tallaamalla, vain että olisi edes pieni mahdollisuus seuraavaa pomoa vastaan. Tämä sai minut hylkäämään mm. Blue Dragonin. Eternal Sonatassa moista ei tarvitse juuri tehdä, mutta asialla on kääntöpuolensakin.

Grindaamisen puute johtuu nimittäin siitä, että tasoja, varusteita, rahaa ja muuta tarvittavaa jaetaan joka välissä roppakaupalla. Kun taistelutekniikan saa haltuunsa, kaatuvat isommatkin örrimöykyt viimeistään toisella yrityksellä ja taas ropisee kokemuspisteitä. JPRG-veteraanit varmaan puskevat pelin läpi kevyesti, itse kaipasin vain hieman enemmän haastetta.

Eternal Sonatan taistelutuokiot ovat vuoropohjaisia, mutta käytännössä reaaliaikaisia. Riippuen seikkailijaryhmän ryhmätasosta taistelun eteneminen hieman vaihtelee, mutta perusidea on se, että omalla vuorolla on muutamia kymmeniä sekunteja aikaa mennä vihulaisen vierelle ja iskeä sitä perus- tai isommalla hyökkäyksellä. Tietenkin aikansa voi käyttää myös itsensä tai kavereiden paranteluun tai muuten vain taktisesti sijoittautumiseen. Vastustajan vuoronkaan aikana ei tarvitse seisoskella tumput suorina, vaan peli antaa pienen varoituksen ennen vastaiskua, jolloin voi ehtiä puolustautumaan, varsinkin jos vastassa on hitaansutki olento.

Enchanted Armsin tyylisiä ruutupohjaisia, joka välissä pysähteleviä taisteluita inhoavana totean, että perusidea on siis jo itsessään toimiva. Sitä maustetaan entisestään ns. kaiuilla sekä valon ja varjon vaikutuksella. Kaikuja syntyy perusiskuista, ja kun niitä kerääntyy tarpeeksi, erikoishyökkäysten teho moninkertaistuu. Usein toimiva taktiikka onkin mättää ensin pikkuiskuja ja sitten toivoa, että saa puolustauduttua tarpeeksi, kunnes on aika antaa armonisku.

Toinen kamppailuihin vaikuttava tekijä on valo. Pimeän puolella käytössä on vahingoittavia loitsuja tai liikkeitä, valossa ollessa positiivisempia, esimerkiksi parantamista. Samoin vihollisilla saattaa olla vallan eri ulkomuoto ja koko riippuen siitä, ovatko ne valossa vai pimeässä. Joskus oikea taktiikka onkin houkutella möröt ensin pois varjoista.

Edellä mainituista kaikujen keräämisestä johtuen taisteluista muodostuu välillä mätkintää mätkinnän perään. Pidän kuitenkin enemmän tällaisesta suoraviivaisesta toiminnasta kuin siitä, että joka liikkeen perään pitää katsella 10 sekunnin animaatio, ennen kuin mitään tapahtuu.

Sulosointuja silmille


Viimeiseksi jätin sen, mistä olisin voinut hohtaa koko arvostelun ajan: Eternal Sonatan grafiikat. Varmaan monessa paikassa pelistä on käytetty sananpartta 'kuin interaktiivinen anime-elokuva'. Täytyy vain sanoa, että enpä ole montaa, jos yhtäkään näin hyvän näköistä japani-animaatiota nähnyt. Jos on hiemankin taiteellisesti virittynyt henkilö, jää jokaista pelin maisemaa ihastelemaan silmät ymmyrkäisinä. Tein jopa ylimääräisiä pelitallennuksia, jotta pääsisin uudestaan pariin paikkaan, jossa taideosaston kyvyt oli buustattu yhteentoista.

Hämmästyttävintä on maisemaston yksityiskohtaisuus. Sellaisistakin paikoista, joissa pelin aikana saatetaan viivähtää vain parikymmentä sekuntia, löytyy satoja yksityiskohtia, hienoa arkkitehtuuria, valaistusta ja valoefektejä. Pelihahmotkin näyttävät hienoilta, ainoastaan monstereiden kanssa olisi kaivannut hieman lisää mielikuvitusruuvin vääntöä. Tri-Crescendon pojat ja tytöt ovat joko ylilahjakkaita tällä saralla tai sitten peliä on työstetty yötä päivää uskomattoman motivaation voimalla. Henkeäsalpaavan lumoavaa.

Eternal Sonata sai minut valtaansa, vaikka kaipaamaan jäinkin vielä vähän hiotumpaa, astetta haasteellisempaa ja paremmalla hahmokaartilla varustettua peliä, joka kuitenkin hyödyntäisi samaa pelimoottoria ja taistelun perusteita. Toivotaan, että Eternal Sonata myy tarpeeksi, jotta Namco Bandai ryhtyisi moista vääntämään. Kyllä tämän fantasian rahkeet pikkuhitiksi riittävät vallan mainiosti.

V2.fi | Manu Pärssinen

Eternal Sonata (Xbox 360)

Lumoavan hienossa maailmassa tapahtuva rooliseikkailu, jossa tarina ja taistelut toimivat, mutta henkilöt ja haaste jäävät heppoisiksi.
  • fantastiset maisemat
  • taisteluiden perusteet
  • tarina enimmäkseen
  • sopiva RPG-aloittelijoille
  • hennot hahmot
  • helppo RPG-veteraaneille
  • kuvakulmat kenkkuilevat
< Gears of War... World in Conflict... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova