Tuorein sisältö

Pandora’s Tower

Arvioitu: Nintendo Wii
Genre: Roolipelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Ganbarion
Julkaisija: Nintendo
Julkaisupäivä: 13.04.2012
Pelin kotisivut
Tero Huomo

12.05.2012 klo 13.35 | Luettu: 4214 kertaa | Teksti: Tero Huomo

Castlevaniaa, Zeldaa, Colossusta...
”Ripaus Castlevaniaa, hyppysellinen Zeldaa, mausteeksi Shadows of The Colossusta…”

Mitäpä ei rakkaan eteen tekisi? Kyläläisneito Elenaan tarttuu sadonkorjuujuhlan aikaan kohtalokas kirous, joka iskiessään muuttaa tytön hirviöksi. Kun kaupunkia tuhoava rytinä lakkaa, on takaisin ihmiseksi muuttunut tyttö etsintäkuulutettu kaikkialla. Onneksi Elenan rakastettu Aeron sekä kirouksesta ehkä vähän liiankin paljon tietävä mummo Mavda ovat lähimailla, sillä nyt on kiire pois ihmisten ilmoilta.

Tytön pelastamiseksi tie vie kaukaisille maille, jossa mystinen linnake roikkuu ketjujen varassa tyhjyyden päällä. Mavda osaa kertoa, että linnoituksen jokaisessa kolmessatoista tornissa piilee voimakas hirviö, joilta kirous on peräisin. Niiden liha on avain myös sen karkoittamiseen. Iljettävän limainen ja violetti liha pitää luonnollisesti syödä raakana. Kasvissyöjätyttöä lihasushi hirvittää. Aeron tuumii, että jos Shadow of The Colossuksen Wander kaataa kuusitoista kolossia tytön pelastamiseksi, pystyy kokenut sotilas nujertamaan helposti kolmetoista hitusen pienempää kolossia rakkaansa tähden.

Taistelu aikaa vastaan



Elenan hidas muodonmuutos antaa tornien tutkimiselle konkreettisen aikarajan. Vasemman alakulman mittari kertoo, kuinka lähellä Elena on kohtaloaan suohirviönä. Seikkailu ei kuitenkaan ole sekuntipeliä ja kiire ei missään nimessä ole. Jos tavoitteeseen, eli Master-hirviöiden kimppuun ei ehdi, tiimalasi pysyy kurissa syöttämällä Elenalle vähempiarvoisten kätyrien lihaa. Hukkareissuja kotikäynnit eivät muutenkaan ole, sillä yleensä reppu on täyttynyt myytävällä, päivitettävällä ja varastoitavalla. Aikaraja pakottaa kuitenkin pieneen taktikointiin, sillä ylimääräistä lihaa ei voi varastoida pahan päivän varalle.

Luolastojen ajastaminen pitää tornit kompaktin kokoisina. Ne eivät ole viivasuoria putkia, sillä pääoven on aina oltava lyhyen kävelymatkan päässä. Hirviöt on sinetöity kammioihinsa sulkemalla ovi yleensä kahdella tai kolmella ketjulla. Ennen kuin voi kuvitellakaan haastavansa mestareita, on paikallistettava ja tuhottava kettinkien kiinnityskohdat. Monikerroksiset tornit ottavatkin huomattavasti vaikutteita Metroideista, sekä Zeldan luolastoista. Päähuomio ei ole toiminnassa, vaan tutkimisessa ja reittien löytämisessä. Myöhemmin tornit käyvät niin sokkeloisiksi, ettei yhdellä käynnillä ehdi millään tutkimaan kaikkea kiinnostavaa.

Vahvin lenkki



Pääosassa on maaginen, teräväpäiseen piikkiin päättyvä ketju, jolla on huomattava osuus myös suunnistuksessa. Reittiä ei pakkosyötetä pelaajalle, vaan uskotaan, että ketjun tarjoamat mahdollisuudet sisäistetään nopeasti. Tarkkasilmäinen bongaa nopeasti kohteet, joista pääsee etenemään. Ketjulla voi flengata, tarttua kaukaisiin kohteisiin, raahata laatikoita tai vetää vipuja. Kun ketju toimii vielä aseenakin, tuntee itsensä nykyajan Simon Belmontiksi. Ruoskana sitä ei sentään voi käyttää, mutta kettingillä voi pyörittää ja heittää pienempiä vastuksia sekä kahlita suurempia.

Peruskamppailu on kömpelöä. Yksittäiset vastustajat tapetaan lukolla, jossa vastustajaa toistuvasti isketään ketjulla, kiristetään se äärimmilleen ja lopuksi kiskaistaan. Ketjulla voi myös kiinnittää vihollisia toisiinsa tai tolppiin, mutta ne repivät itsensä nopeasti vapaaksi. Muut aseet toimivat yhden napilla, jolla joko ladataan voimakas isku tai naputetaan comboa. Vastukset ovat ennalta-arvattavia, joten ne on helppo väistää ja jallittaa. Virheistä tosin rankaistaan kunnolla, sillä iskuvoimaa löytyy pienimmiltäkin pirulaisilta. Yhden napin taistelusta puuttuu kuitenkin sujuvuus ja monipuolisuus. Vastustajien kestäessä liikaa jää miekan heiluttaminen puuduttavaksi napintakomiseksi. Vastaan toivoisi haastavampia, mutta kestoltaan heikompia mörrejä.

Attack its weak point for massive damage



Master-hirviöt ovat toista maata. Vahinkoa saa aikaan ainoastaan ketju, jolla kiskaistaan heikoista kohdista. Ongelmanratkontaa on maalitaulun saaminen esille. ”Kusettaja! Huijaaja!”, huutaa ruudulle, kunnes ymmärtää itse olleensa tyhmä. Vastustajien höynäyttäminen ei ole ruudin keksimistä, sillä vaihtoehtoja on usein vähän. Pieniä kikkoja ei kuitenkaan aina ajattele aivan ensimmäisenä. Loppupomoja voisi verrata Zeldaan, joskin viimeisten Zeldojen vastustajat suorastaan tyrkyttävät heikkoja kohtiaan. Siksi pomot ovat enemmänkin miniversioita Shadow of the Colossuksen järkälemäisistä kivihirviöistä. Tornien herrat ovat yksiä viime aikojen mielenkiintoisimmista pomotaisteluista. Taisteluissa yhdistyy pieni keksimisen ilo ja ajoittamisen taito.

Järkäleen kaatuessa kipitetään kotiin viemään tuliaisia ja paijaamaan tyttöystävää. Tyttöystävää kannattaa hemmotella tasaisin väliajoin, jos mielii saada hyvän lopetuksen. Hahmojen välille luodaan yhteyttä pakkopullamaisella deittipelillä, sillä nainen pidetään tyytyväisenä lahjomalla ja naputtelemalla keskustelut läpi. Äkkiseltään en keksi pelihistoriasta kovin montaa rakkaustarinaa, jotka saisivat mielenkiintoni kohoamaan. Tuppisuu siloposken ja imelän tytön romanssikaan ei nappaa. Romanssiin keskittyessään juoni jää vahvasti taka-alalle, joskin loppua kohden lihansyömisestä saatavat painajaiset ja näyt alkavat jo mielenkiintoisiksi. Pienen piston tuntee sydämessä, kun reissu venähtää pitkäksi ja tyttö löytyy sikiöasennosta oksentamassa ja kasvattamassa lonkeroita. Kovin kauaa ei kuitenkaan tarvitse miettiä, ostanko taisteluvoitoillani lahjasormuksen vai suojaavan amuletin.

Our princess is in another castle



Kolmetoista tornia tarjoavat tyydyttävät noin parikymmentä tuntia pelattavaa. Vaihtelua on riittävästi, sillä torneissa on omat teemansa. Ne ovat kliseistä vesi-, tuli- ja maaelementtiä, mutta hyvin toteutettuna ideoiden puute ei haittaa. Teemat vaikuttavat tornien puzzleihin, tunnelmaan ja erityisesti esineisiin. Jos tavaroita askarrellessa tarvitsee värikkäitä suomuja, tietää suuntaavansa vesitorniin, timantteja kaivatessaan kivitorniin. Esineitä voi haalia myös jo tutkituista torneista. Aluksi torneja käydään läpi järjestyksessä, mutta juuri kun lineaarisuutta on kritisoimassa, avataan samanaikaisesti viisi eri tornia koluttavaksi.

Tornit ovat mainiosti suunniteltuja ja arkkitehtuuriltaan kolahtavat seikkailijaan. Suuret kammiot ja aukeat kielekkeet eivät kuitenkaan pääse oikeuksiinsa, sillä ulkoasu on kuin vanhasta Playstation 2 –pelistä. Se sopii sikäli, että Pandora’s Tower tuntuu (hyvässä ja huonossa) vuosituhannen alun peliltä. Sitä vaivaa ulkoasun lisäksi ajanjaksolle tyypilliset kameraongelmat ja toimintapelien kontrollien epätarkkuus, mutta toisaalta se tuntuu rehdiltä toimintaseikkailulta. Se on peli seikkailijoille, ei b-luokan elokuva sunnuntaipelaajille. Olen valmis antamaan Pandora’s Towerille paljon anteeksi, sillä hyvät puolet painavat vaakakupissa niin paljon. Pandora’s Tower pitää pelaajaa älykkäänä ihmisenä, joka tykkää tutkia ja toisinaan myös oivaltaa.

V2.fi | Tero Huomo

Pandora’s Tower (Nintendo Wii)

Pandora’s Tower on taistelu aikaa ja hirviöitä vastaan. Vaikutteita otetaan runsaasti hyvistä peleistä, mutta pisteitä laskee vanhahtava ulkoasu ja taistelun keskinkertaisuus.
  • Pomotaistelut
  • Nokkelat luolastot
  • Ei pidä pelaajaa tyhmänä
  • Taistelu kaipaa sujuvuutta
  • Vanhahtava ulkoasu
  • Elena on Tamagotchi
< Botanicula... Prototype 2... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


185


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova