Tuorein sisältö

Puhdistus

Ensi-ilta: 07.09.2012
Genre: Draama, Sota
Ikäraja: 16
Jari Tapani Peltonen

07.09.2012 klo 17.00 | Luettu: 28901 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ristiretket. Asiassa on monta puolta, mutta periaatteessa ristiretket olivat tuhmia. Tahtoisin nähdä raskaan draaman, joka panostaa viattomien muslimisiviilien näkökulmaan. Elokuvan ei tarvitsisi lisätä tarinaan kristittyä nuorukaista, joka kyseenalaistaa kansanmurhan kristillisyyden, vaan leffa voisi kertoa mistä se kertoo. Ja hei! Kehitetään ideaa. Ristiretket voisivat olla takaumaa. Kehyskertomuksena voisi toimia nykypäivään sijoittuva osuus, jossa tekopyhä pappi koettaa kaunistella historiaa. Vähitellen paljastuu, että pappi pimittää muutakin: hän panee alttaripoikia perseeseen! Tai no, ehkä tämä jo vaikuttaisi propagandalta.

Uusin kotimainen neljän tähden laatuleffa Puhdistus ei kerro ristiretkistä vaan on sellainen.

Yhdeksänkymmentäprosenttisesti tämä kärsimysporno koostuu vihasta, tuskasta, kateudesta ja katkeruudesta. Jäljelle jäävästä osuudesta leijonanosa on sitkeyttä, joka pitkittää kärsimyksiä. Kaksi tarinaa on parsittu yhteen sillä perustelulla, että molemmissa ryssät raiskaavat ja muutoin kiduttavat ja uhkailevat pääasiassa virolaisia naisia. Neuvostoliiton päivinä pahat miehet olivat valtion palveluksessa. Nykyään meininki jatkuu, vaikka pahat miehet ovatkin gangstereita. Ryssät, perkele?! Tunnelmaa kevennetään vain muutamilla toiveikkailla ja myötätuntoisilla sekunneilla. Elokuva rypee katkeruudessaan, muokkaa siitä muodotonta saastaa ja raiskaa ulosteensa myrkkyä tihkuvalla puolen metrin hentaiklitoriksellaan.

Nuori seksiorja pakenee henkensä edestä. Hän kuukahtaa äkäisen mummon pihalle. Mummo majoittaa tytön ja tarjoaa myötätuntoisia ilmeitä 10-15 sekuntia. Sitten luvassa on takaumia. Vaikka sanoma onkin alleviivatusti se, että omenat ja kävyt ovat sama asia, koska molemmat voivat pudota puusta päähän, on meneillään muutakin kuin kiihottamista metsäalueita vastaan. Mummo on mielenkiintoinen hahmo. Naisnäyttelijät tekevät väkevää, vivahteikasta ja rohkeaa työtä. Voin vannoa kritisoivani tätä raskain mielin.

Nuoruudessaan mummo himoitsi siskon miestä. Vaikka hän oli tuohon aikaan kommunismin uhri, vanhuksena hän kuvailee itseään kommunistiksi. Hahmo salaa sisimpänsä monella tapaa läpi historiansa. Kun veri lakkasi kiertämästä päässäni, en enää täysin ymmärtänyt mikä mummoa vaivaa, mutta tämä ei ole elokuvan isoimpia ongelmia.

Mummo on selviytyjä. Tämä tekee hänestä samaistuttavan hahmon uhrien, hoomoilasten, partaperkeleiden ja jabba the huttien keskellä. Yleisinhimillisin kullinjatke on puhdasta pahuutta palveleva pässi, joka ei näe nenäänsä pidemmälle. Toinen äijä vastustaa pahuutta, mutta häntä naiset joutuvat kohtelemaan kuin koiraa, jottei hän säntää kuolaten auton alle. Tämäkin on pientä.

Kun aiheena on ristiriitainen ihmissielu, jota koetellaan kovasti, leffa saattaa vaikuttaa fiksulta. Fiksuus valuu viemäriin, kun leffaan pultataan puoli tuntia ylimääräistä kidutusta hämäristä syistä. Teen uuden vertauksen. Apocalypto kertoo raakalaismaisista villeistä vihjaten, että alkuperäiskulttuurit tuhosivat itse itsensä. Kerran sotureita kertoo alkuasukkaiden jälkeläisistä, joista varsinkin työttömällä alkoholistilla on vaikeuksia löytää rooli modernista maailmasta. Molemmat leffat perustuvat todellisuuteen. Olisiko nerokasta yhdistää tarinat siten, että kun niistä ensin karsitaan kaikki myönteinen, alkavat rituaaliteurastus ja perheen pahoinpitely näyttää samalta asialta? Ei. Asioiden vääristely näin tökerösti on puhdasta rasismia.

Jos elokuva on kyvytön sanomaan mitään hyvää mistään tämän taivaan alla, se ei ole kohahduttava, vaan masentunut. Provosoivien raiskauselokuvien Irréversible ja Lilja 4-Ever sisältö puree lujaa katkeransuloisten hetkien ja sanoman rajauksen vuoksi. Puhdistuksen negatiiviseen mässäilyyn verrattuna jopa Natsi-Saksan päivinä tehdystä juutalaisvastaisesta propagandadraamasta Vallanhimo löytyvä kuvaus kansanryhmästä tuntuu "no, ehkä vähän turhan negatiiviselta, joo" ja tarkoitan sitä mitä kirjoitan.

Arvostelen rikokset ihmiskuntaa vastaan asteikolla 0,5 tähteä - 1 tähti. Puhdistus saa maksimiarvosanan. Alkupuolella irvistelin kameran heiluttelulle, mutta elokuva muuttuu hallitummaksi, jopa näyttäväksi. Näyttelijät saavat Jusseja.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Laittomat... Magic Mike... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (18 viestiä)

perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

07.09.2012 klo 18.07 13 tykkää tästä

Näyttelijät saavat jusseja, no olipa ylläri =D
lainaa
Heqq

Rekisteröitynyt 07.09.2012

07.09.2012 klo 20.22 1 tykkää tästä

Vihdoinkin rehellinen eikä hypellä höystetty arvostelu.
lainaa
mogvisti

Rekisteröitynyt 12.04.2007

07.09.2012 klo 22.46 3 tykkää tästä

En oikein ymmärtänyt, että pitikö arvostelija tästä leffasta vai ei? :D
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

07.09.2012 klo 22.50 4 tykkää tästä

mogvisti kirjoitti:
En oikein ymmärtänyt, että pitikö arvostelija tästä leffasta vai ei? :D

ei.
lainaa
Raimu

Rekisteröitynyt 07.10.2009

08.09.2012 klo 19.07

Rrrasismi mainittu
lainaa
Avaruusmies

08.09.2012 klo 21.00 6 tykkää tästä

Ihan kuin olisi entisen pikkupioneerin tai telaketjukommunistin jälkeläisen kirjoittamaa arviota lukenut. En osaa sanoa, kumpi on katkerampi, arvostelija, vaiko elokuva, mutta elokuvan esittämien henkilöiden ja ihmiskohtaloiden maailma on todellista ja arkipäivää. Suomalaisten sosialistipentujen ulvonta ja kirkasotsainen marxilaisuuden vanavedessä kiristely on surkuhupaisaa jos jokin.
lainaa
Pera

08.09.2012 klo 22.53 5 tykkää tästä

No niin. Rilli-Iivari vauhdissa jälleen. Teinihien katkuinen arvosteluhan sieltä putkahti. Rumia sanojakin laittoi tällä kertaa...ei vittu mikä Spede.
lainaa
Pora

09.09.2012 klo 13.19 10 tykkää tästä

Pera kirjoitti:
No niin. Rilli-Iivari vauhdissa jälleen. Teinihien katkuinen arvosteluhan sieltä putkahti. Rumia sanojakin laittoi tällä kertaa...ei vittu mikä Spede.

No niin. Jonne-petteri taas vauhdissa. Mitä sinä täällä uliset kun et ikärajan puitteissa pääse edes katsomaan kyseistä leffaa, puhumattakaan että ymmärtäisit siitä jotain jos pääsisit?
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

09.09.2012 klo 13.30

Paska leffa. Lukeeko Peltonen kollegoidensa arvosteluja missä määrin?
lainaa
Tonto-

Rekisteröitynyt 03.05.2008

09.09.2012 klo 16.22 5 tykkää tästä

Ei tälläisiä äärifeministien kynien tuotoksia uskalla edes katsoa, koska vastineeksi tulee kuitenkin saamaan vain äärimmäisen mustavalkoisen kuvauksen "hyvästä" ja "pahasta".
Katsomatta satavarmasti täyttä paskaa.
lainaa
kriitikko

10.09.2012 klo 00.37

Hyvin masentava elokuva. Elokuvaa on vaikea suositella kenellekään paitsi viron historiasta kiinnostuville ja perus suomalaisesta draamasta pitäville.

Huvittavinta on ettei missään vaiheessa tunnu että kyseessä on virolaiset vaan suomalaiset: Viron lippua ei näy missään ja maisema on suomalaista ja elokuva samanlaista kuin suomi drama on aina ollut paitsi surullisella teemalla.

Hyvällä kameralla kuvattu ja mielenkiinto pysyy yllä.... Mutta ei innosta uudestaan katsomaan. Ei yllä parhaimpien drama elokuvien joukkoon.
lainaa
---

10.09.2012 klo 17.36 3 tykkää tästä

Luin arvostelua hitaasti ja lauseita kerraten tajutakseni, miksi arvostelija pitää elokuvaa paskana. Mutta Peltosen arvosteluissa on se huono puoli, ettei niistä yleensä tajua paljon mitään. Pointti kierretään kaukaa. Joka toinen lause aiheuttaa täh-reaktion, mikä on harmi, koska kirjoittajalla on selvästi kiinnostavia ajatuksia. Jos haluat jotain kirjallista menestystä, älä ole epäselvä.
lainaa
sohvelisankari

10.09.2012 klo 18.29 3 tykkää tästä

Puoli tähteä tälle Sohvin kökköelokuvalle olisi kyllä riittänyt. Näkemättä paskaa.
lainaa
huhhuh

10.09.2012 klo 20.51

And your point is? Kannattaisi oikeasti perustella kantansa selkeästi, että sen myös ymmärtää muutkin kuin kirjoittaja itse.

En ole vielä nähnyt Puhdistusta, mutta en odota sen olevan mestariteos vaan ehkä hitusen keskiverto suomalaiselokuvaa parempi. Jos se sitä on, niin sitten voin olla jo tyytyväinen.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

10.09.2012 klo 21.47 1 tykkää tästä

Kirja oli ala-arvoista huttua, ilmankos elokuvastakin tuli huono. Ei todellakaan keskiarvoa parempi, koska 80% suomalaisista elukuvatetteriin saapuvista elokuvista on sellaisia, että ne voi katsoa teknistä kun ei ole parempaa tekemistä. Tämän jätän kyllä suosilla välistä. Esim. Salkkarileffa tulee taas ehottomasti kateltua. Muutenkin Oksanen on yliarvostettu kirjailija.
lainaa
Nimi

10.09.2012 klo 21.53 1 tykkää tästä

Taas on näköjään sama vanha vakikommentoija käynyt heittämässä muutaman kommentin.
lainaa
Mehhh

11.09.2012 klo 20.07

Jotenkin teennäisiä nämä Peltosen arviot. Vaatii oudon ajatuksenjuoksun, jos näistä haluaa jotain irti.

Noh, kukin tyylillään, pitäähän sitä jollakin (yrittää) säväyttää ja erottua nykypäivänä.
lainaa
Pekko

12.06.2013 klo 09.31 1 tykkää tästä

Arvostelija ei tainnut nyt kyllä ymmärtää tätä elokuvaa lainkaan.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova