Tuorein sisältö

The Man With the Iron Fists

Ensi-ilta: 19.06.2013
Genre: Fantasia, Komedia, Toiminta
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

12.07.2013 klo 16.00 | Luettu: 9637 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ole sinä hiljaa nigga, sillä minä olen kovin nigga, sillä muijiakin läpsin, sillä tosi gangsta saa pyllyä kuin WC-istuin. Usein kun rytmi on tarttuva, sanoista saa selvää ja uho on niin kova, ettei ole selvää miten tosissaan artisti on, rap-musiikki toimii loisteliaan viihdyttävänä parodiana edustamastaan kulttuurista. Rap on asenne. Räppäävä suomalainen pikkuporvari voi olla yhtä hilpeä kuin räppäävä ghetto-bubba. Eikä musiikki tietenkään ole ainoa tapa ilmaista asennetta.

The Man With the Iron Fists on toimintafantasia räppäriltä RZA, jonka posse Wu-Tang Clan kuulemma on hakenut inspiraatiota aasialaisista kung fu -elokuvista. Ohjaamisen ja kirjoittamisen ohella RZA näyttelee lärvi peruslukemilla seppää, joka takoo karuja kirveitä Kiinassa 1800-luvulla. En ymmärtänyt juonesta muuta, kuin että erääseen mestaan saapuu hemmoja, jotka lopputaisteluun mennessä ovat puolensa valinneet. Oscar-palkittu Russell Crowe näyttelee Jaakko Puukkoa, salaista agenttia, joka alkajaisiksi irstailee Lucy Liun näyttelemän matami Kukinnon ilotalossa. Kuusinkertainen WWE-mestari David Bautista on Messinkikeho, metalliksi muuttuva julma mörssäri. Olympus Has Fallenin pääpahis Rick Yune heiluu X-Teränä, joka tuskin kykenee kainaloa kaivamaan ampumatta tietokonegrafiikka-veistä salaisista taskuistaan. Hopealeijona on kuvan esittämä hilpeän ilmeikäs ilkimys. Myrkkytikari, Mieskaksonen ja Naiskaksonen liittyvät johonkin jotenkin myös. Tyypit koettavat vähän kostaa ja hamuta kultaa tai jotakin sinnepäin. Monet kielet koskettavat poskia.

Konseptitaiteelta enemmän kuin käsikirjoitukselta haisevat hahmot lentelevät vaijereiden varassa ja ampuvat toisiaan salaisilla henkselilingoilla ja mätkäisevät toisensa ilmalentoihin tietokoneveren suihkutessa. Toiminta on toisinaan turhan sekavaa varsinkin, koska sitä kuvataan liian läheltä. Intohimon ja monien aidosti näyttävien hetkien johdosta annan anteeksi. Niin lavasteet kuin myös asut ja lelumaiset vehkeet ovat yksityiskohtaisia. Uskottavuudessa RZA ei pukudraamoja haasta, mutta hänen luomansa maailma on tekstuureiltaan rikas kuin kultahampaisen gangstan discoilta. Taustalla soivat biisitkin ovat samoja.

Juoni pudotti kärryiltä aina kun silmää räpäytin. Tylsäksi leffa ei käy. Hahmoja on kolmen tunnin tarpeiksi, mutta mittaa on puolitoista. Varsinkin Crowen ryökälemäinen karisma tuo hölynpölyyn ryhtiä, ja asiansa ajavat muutkin kyvyt mököttävää RZA:ta myöten. Puhdas törttöily saattaisi turruttaa, mutta kun elokuvan nimi puolivälin tienoilla selitetään ja jöröseppää käsitellään päähenkilönä, elokuva on vähintään yhtä riipaisevan dramaattinen kuin joku biisi, jossa räppäri ulisee katkerana koska horo jätti. Vaihtelu virkistää: myös ja varsinkin kun on kyse "tahattomasta huumorista". Mikä on tarkoituksellista huumoria? Ylitseampuva väkivalta? Sanojen tyyliin motherfucker käyttö fantasia-Kiinassa? Se, että kanssakäyminen prostituoitujen kanssa on selkeästi kuivaharjoittelua? RZA:n pokka pitää. On kivaa nauraa tietämättä käskettiinkö.

Muovinen Hollywood-huttu, keisarillisen komea wuxia-fantasia ja käsittämättömät aasialaiset roskafilmit kohtaavat toisensa. Teknisen toteutuksen pikkuongelmat ovat amerikkalaista huonoutta, mutta muussa huonoudessa on aasialaisia aromeja. Leffa on siis viihdyttävä kuin esikuvansa olematta puhdas kopio. RZA kenties haaveilee seikkailevansa spektaakkelissa tyyliin Hero, mutta hän on riittävän fiksu ymmärtääkseen, että hän on vain joku hip-hop-spede, joten hän keskittyy hauskoihin asioihin suoden itselleen pari mielenkiintoista tilaisuutta fiilistellä. DVD-hyllyt ovat täynnä mitäänsanomattomia exploitaatio-elokuvia, joista paistaa läpi teennäisyys. Tässä teoksessa on vilpitöntä ja sähköistä tekemisen riemua.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Internship... ID: Exorcist - Paths... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

hewoismies

16.07.2013 klo 00.24 1 tykkää tästä

Annan arvostelulle kolme tähteä: ***

Lyhyitä lauseita oli ripoteltu tuttuun peltosmaiseen tyyliin, mutta jotenkin se paras terä uupui. Kesken arvostelun lukemisen menin paskalle, vaikka arvostelu oli melko lyhyt. Koska käytän Aipädiä, pystyin kuitenkin erittäin näppärästi jatkamaan lukemista myös pytyllä. Hetken ähistyäni katsahdin taas arvostelua ja havahduin hauskoihin lauseisiin. Lopulta tulin vakuuttuneeksi siitä, että lyhyestä paska lyhyt, ja lienee parempi jättää tämäkin elokuva katsomatta. Säästin rahani, päästin pieruni, sen pituinen se paska.
lainaa
hörökorva-putkalutka

17.07.2013 klo 11.31

Otan osaa, jos ihmiset ei katso tiettyjä elokuvia arvosteluiden perusteella. Todella surullista toimintaa.....
hewoismies kirjoitti:
Annan arvostelulle kolme tähteä: ***

Lyhyitä lauseita oli ripoteltu tuttuun peltosmaiseen tyyliin, mutta jotenkin se paras terä uupui. Kesken arvostelun lukemisen menin paskalle, vaikka arvostelu oli melko lyhyt. Koska käytän Aipädiä, pystyin kuitenkin erittäin näppärästi jatkamaan lukemista myös pytyllä. Hetken ähistyäni katsahdin taas arvostelua ja havahduin hauskoihin lauseisiin. Lopulta tulin vakuuttuneeksi siitä, että lyhyestä paska lyhyt, ja lienee parempi jättää tämäkin elokuva katsomatta. Säästin rahani, päästin pieruni, sen pituinen se paska.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova