Tuorein sisältö

Surf's Up - Tyrskyn ratsastajat

Ensi-ilta: 09.11.2007
Genre: Animaatio, Lasten
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

16.11.2007 klo 04.06 | Luettu: 10054 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Huomauttivat Surf's Upin luojat taannoin, että elokuvan teko oli aloitettu kauan ennen kuin kukaan oli kuullutkaan viime vuonna hitiksi nousseesta Happy Feetistä, tuosta mainiosta Oscar-voittajasta, jossa pingviinit niin ikään tepastelivat valokeilassa. Väliäkö tällä? Ei tarvita kuin kömpelö viittaus Happy Feetiin Tyrskyn ratsastajien alussa ja selväksi tuli, etteivät leffat kuuluu samaan kastiin. Ikinä en ole pingviineistä kertovaa lainelautailudokumenttia nähnyt, mutta kovin, kovin tutulta Tyrskyn ratsastajat kaikkinensa tuntuu. Leffa ei ole pseudodokumentti kuin silloin, kun se on tekijöistä tuntunut kätevältä. Käsivaralta kuvaamisen, rätisevän kuvan ja kameramiesten toilailujen simuloiminen on sitä, minkä pitäisi olla katsojasta hauskaa. Sivuhahmojen satunnaiset haastattelut ja mielivaltainen paikasta toiseen poukkoilu taas on sitä, mikä varmasti on ilahduttanut lorvikatarrista kärsiviä käsikirjoittajia.

Muun muassa Rockysta ja Karate Kidistä tuttu tarina kerrotaan nyt lentokyvyttömien lintujen näkökulmasta. Cody Maverick on etelänavan kovin surffaaja, joka tahtoo osallistua trooppisen saaren kilpailuun, joka järjestetään kymmenennen kerran Codyn suurimman sankarin, edesmenneen Big Zetan muistoksi. Matkassa ei ole mutkia, sillä Surf's Up on näitä ivantäytteisiä mukanokkelia animaatioita, jotka eivät vaivaudu kertomaan katsojalle minkälaisessa universumissa tarina tapahtuu, jotteivät ne vain joutuisi noudattamaan sellaisen sääntöjä. Joku kuvaa Codya jotain dokkaria varten – sitten valaalla ratsastava kykyjenetsintäpulu noutaa hänet kisoihin – jep.

Saarella Cody tapaa hölmön kaverin, söpön tytön, arkkivihollisen, oppi-isän ja vain joka toisessa leffassa esiintyvän ahneen bisneshemmon. Ensimmäisessä yrityksessään nousta kaikkien suosikkipojaksi Cody epäonnistuu, joten ennen lopputekstejä olisi opittava sekä lajin että elämän salaisuudet, joo, kuten lukija arvasi. Jos pointtini menisi sillä perille, tämä arvostelu koostuisi vain tästä lauseesta: "Surf's Up on muikea megaluokan multihuipennus tylsyyden maksimoinnin saralla". Yritettyäni pysyä hereillä suomenkielisen version aikana, en voi olla ylistämästä herra Vesa Vierikkoa: Vierikko ei ääntele mitenkään erikoisesti pulskana pingviininä, entisenä mestarisurffaajana, mutta mukava mies sentään tekee tästä yhdestä hahmosta jotain, johon voi muodostaa tunnesiteen. Loppusakki on nollaulotteista, pahvilätkiäkin pitkäveteisempää seuraa, kokoelma irtovitsien lausumista varten luotuja pikselimöykkyjä. Yhtä surkuhupaisaa sakkia nähtiin viimeksi Hain tarinassa.

Vitsit eivät toimi millään tasolla. 80 vuotta sitten taiteellisen huippunsa saavuttanutta törmäilyhuumoria tuskin huumoriksi tässä muodossa tunnistaa: kivulias törmäily tuntuu olevan ainoa tapa, jolla animaatiohahmot liikkua osaavat. Tavallista räikeämmästä pissa- ja kakkahuumorista saattavat aivan pienet pirpanat tykätä, vaan onko vanhemmille varmasti okei myös halpa seksihuumori? Mikäpä hervottomampaa tai koskettavampaa tai kiihottavampaa kuin eroottinen jännite kahden pingviinin välillä sen jälkeen, kun he ovat kylpeneet kakka-altaassa, jonka lemua toinen kehuu miellyttäväksi, mitä, häh?

V2.fi ei ole toistaiseksi antanut millekään elokuvalle alle yhtä tähteä. Surf's Up olisi ehdokas kunnian saajaksi, ellei herra Vesa Vierikon hahmo olisi joku, jolle pitää peukkuja puolen leffan ajan. Huomioitava on sekin, että tietyt kohtaukset ovat erittäin komeita katsoa. Surf's Up nousee vaivatta kymmenen kauneimpana pitämäni tietokoneanimaation listalle, jonnekin parin viimeisimmän Pixar-leffan taakse. Paitsi nättiä vettä ja viidakkoa, Surf's Up tarjoaa myös joitain onnistuneita tyylivalintoja, kuten tribaalikuvioita pingviinien nahassa. Sony Pictures Animationin 85 miljoonan dollarin leffan voi minun puolestani kierrättää työpöydän taustakuviksi, hiirimatoiksi ja mikseipä myös surffi- ja skeittilautojen koristeiksi.

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Katri Ylander - Kaik... Joulutarina... >

Keskustelut (1 viestiä)

Pyyhekumi

Moderaattori

Rekisteröitynyt 02.04.2007

20.12.2008 klo 01.10

Tuohan oli loistava leffa. Se pilasiko joku suomen ääninäyttelijä kaiken on eri asia, sillä nämä kannattaa katsoa alkuperäiskielellä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova