Tuorein sisältö

American Hustle

Ensi-ilta: 07.03.2014
Genre: Draama, Komedia, Rikos
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

01.03.2014 klo 23.59 | Luettu: 6321 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Rakastettuani Taistelijaa ja vihattuani Unelmien pelikirjaa, minä kirjaimellisesti pelkäsin American Hustlea. Ohjaaja David O. Russell osaa pyörittää hullunkurisia hahmokaarteja, mutta hän on valmis pyyhkimään käsikirjoituksella puonsa jos näyttelijät innostuvat improvisoimaan. Russell on jos ei paras, niin kiinnostava mies kertomaan tarinan moraalittomista huijareista ja veijareista. Hänellä on energiaa ja vilpittömyyttä, joiden puutteesta tylytin Martin Scorsesea. Esimerkiksi Steven Soderbergh ohjaisi selväjärkisemmän version American Hustlesta (elokuvien Ocean's Eleven ja Ilmiantaja! perusteella), mutta ilman läpitunkevaa russellmaisuutta se ei olisi sama tarina.

Helppo vertaus: American Hustle on jazzia. Taustalla soi muunkinlaista musiikkia, mutta "Smooth Papa" Russell ja bändi eli näyttelijät jammailevat ihan omaan tahtiinsa. Hetkittäin se on jopa kiusallista, kun tarina tulee tunnelmoinnin tielle.

70-luvun Abscam-operaatiossa FBI ja ammattilaishuijarit tekivät yhteistyötä saadakseen kiinni isoja kaloja. Löyhästi tositapahtumiin perustuva leffa sotkee käsitteet hyvästä ja pahasta. Rajusti lihonut Christian Bale ja (niin kuuma) Amy Adams (että mieskatsojien pulssin voi mitata viisarista) näyttelevät paatuneita konnia. Kikkarapäinen kukkopoikapollari Bradley Cooper pakottaa heidät kumppaneikseen. Konnat välittävät toisistaan ja omaavat aivot, joten heihin on helpompaa samaistua kuin röyhkeään ja tyhmään kyttään, joka operaation paisuessa juopuu vallasta melkeinpä alkaen kikattaa. "Isommat kalat" ovat pääasiassa poliitikkoja, jotka elokuvan mukaan eivät välttämättä olisi syyllistyneet korruptioon, elleivät salakytät olisi heitä manipuloineet. Työnimi American Bullshit tiivistää sen, mitä mieltä leffa on tapahtumistaan.

Liittolaiset vedättävät toisiaan, viholliset välittävät toisistaan. Hauskoja, herkkiä ja hahmonkehitystä ajatellen rikkaita kohtauksia riittää, mutta kaikki on suhteellista. Kokonaisuus on turhan mutkikas keskittymishäiriöiselle Russellille. Elokuva jankuttaa, että puijari Bale ja Jeremy Rennerin näyttelemä naiivi poliitikko ovat ystävystymässä. Hyväksyin asian, mutta se, että omistaan välittävä Bale piittaa uhristakin, on ristiriita, josta pitäisi irrota puhuttelevampaa draamaa. Balen ja Adamsin suhde esitellään rätisevän kutkuttavasti ja kutinat kehittyvätkin. Suhde lienee improvisoitu, sillä hienot hetket eivät alusta mitään erikoista. Elokuvalla on vaikeuksia huipentua.

Cooperin ylinäytellyt tappelut esimiehensä kanssa ovat selkein esimerkki pallon pudottamisesta. Pidin kohtauksia hauskoina, mutta niillä on tasan ei mitään tekemistä kiinnostavimpien hahmojen eli huijareiden kanssa. Leffa ei valitse näkökulmaa ja kärsii tästä, kun mystiikka väistyy ja luonnostelmallisuus on ilmeistä. Leffa on vähintään 20 minuuttia ylipitkä.

Näyttelijöistä monet ovat elämänsä kunnossa. Kaikki olennaiset kyvyt tekevät jotakin tuoretta. Vuosiaan vanhempien tosikkojen rooleihin jämähtänyt Jennifer Lawrence on piristävän hauska kanamaisena pikkuvaimona. Hahmo on karikatyyri, mutta Lawrence on mukana antaumuksella. Adams on jo aiemmin todistanut kykenevänsä kaikkeen välillä ällösöpöily ja narttuilu, mutta varsinkin hän on odotukset ylittävä ilmiö vahvuutta ja heikkoutta osoittavana manipuloijana, joka ei itsekään aina tiedä mitä hän ajaa takaa. Puvustus-Oscar on paikallaan jo siksi, miten taiteellisesti Adamsin nännit on teipattu hänen koomisen ja siunatun anteliaisiin asuihinsa, sillä harvoin puvustus suurempaa vaikutusta tekee. Paljas pinta ja pyllistely on puolitotuus, onhan asennekin osa seksuaalisuutta: Adams välttää halvan vaikutelman nirppanokkaisuudella ja muulla vivahteikkuudella. Tämän lyylin viettely on saavutus, joka puolestaan on taso lisää ovelan mutta joviaalin plösö-Balen persoonallisuuteen.

Elokuvan jälkeen mietin hetken minkä verran oikeastaan pidän Leonardo DiCapriosta. Huijari, jota hän näyttelee The Wolf of Wall Streetissä, oli huvittava hetken, mutta en tuntenut hahmoa kohtaan mitään, kun taas American Hustlen velikullat ja siskonhupakot ovat rakastettavia kautta linjan teoistaan riippumatta. Taidan jatkaa Scorsesen syyttelyä. Hustle ja The Wolf ovat sukulaiselokuvia huijariaiheen ja rosoisen kerronnan myötä, mutta vain Russell elää ja hengittää tarinaansa yhdistellessään koruttomia tyylikeinoja ja savukonemakeilua villin vapautuneesti.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Inside Llewyn Davis... Perhe - August: Osag... >

Keskustelut (2 viestiä)

Exe

02.03.2014 klo 19.07 1 tykkää tästä

En oo oikein saanut kunnollista käsitystä, että onko tää nyt sit enemmän draama vai komedia. Trailerit ainakin on huonosti tehtyjä, koska ei saa ainakaan tätä katsojaa kiinnostumaan raahautumaan elokuvateatteriin.
OzzY

03.03.2014 klo 00.33

Exe kirjoitti:
En oo oikein saanut kunnollista käsitystä, että onko tää nyt sit enemmän draama vai komedia. Trailerit ainakin on huonosti tehtyjä, koska ei saa ainakaan tätä katsojaa kiinnostumaan raahautumaan elokuvateatteriin.

Elokuva on molempia. 60% draamaa ja 40% komediaa. Kyseessä on siis vain mun mielipide.

Kirjoita kommentti



Liittyviä artikkeleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova