Tuorein sisältö

Talvinen tarina

Ensi-ilta: 30.06.2014
Genre: Fantasia
Ikäraja: 11
Jari Tapani Peltonen

19.07.2014 klo 15.00 | Luettu: 3585 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kaiva buranat esiin ja valmistaudu Batman & Robinin kirjoittajan Akiva Goldsmanin esikoisohjaukseen: universumin salaisuuksia sivuavaan eeppiseen romanttiseen fantasiaan, josta M. Night Shyamalan olisi ylpeä.

Russell Crowe raggareineen aikoo silpoa Colin Farrellin, mutta Farrell pomppiikin karkuun taikahevosella. Crowe, joka aksentista päätellen näyttelee Väiski Vemmelsäären kanssa normipäivinä nahistelevaa maahista, ei ole moksiskaan, sillä hän tietää jo, että hevonen on koira. On enkeleitä. On demoneita. Kaiken selittää se - eikä mikään muu - että kaiken takana kaikki liittyy kaikkeen. Lopussa fiilistellään, että eihän tässä näyttänyt järkeä olevan, mutta ehkä universumi rakastaa.

Talvinen tarina (Winter's Tale) on aikuisten satu, tai: ota uskonnosta vähän tsäbä-däbää ja ihme olentojen hierarkiasääntöjä, äläkä vahingossakaan mitään kaunista, filosofista tai käytännöllistä, niin siinäpä on leffan tyyli. Loogista on vain se, että Goldsman on kirjoittanut myös Da Vinci -koodin elokuvaversion, joka myöskin on taidonnäyte pointin missaamisen saralla. Aivosolun omistajille ei ole kettuiltu näin armottomasti sitten Jari Halosen Kalevalan.

Palataan alkuun. Kyse on tunteellisesta matkasta, joten lyödään pää seinään ja tunteillaan. New Yorkissa vuonna 1916 karismaattinen varas Farrell on pulassa. Entistä esimiestään pakoillessaan hän törmää sairaaseen neitoon. Takkuilevasta rupattelusta johtuen romanssi roihahtaa niin, ettei "valkoisella ratsulla kiitävä ritari" ole tarpeeksi ponteva klisee kuvaamaan varkaan muutosta: hevosella on sateenkaarisiivetkin! Hulu lulu lulu! Hulu lulu lulu! Ponihomot repivät paidat pois ja juoksevat kiljuen kaduille! Vilpittömän ponteva naiivius on niin ällöttävää, että se on jo elämyksellistä. Kudosnesteitä tursusi silmämunastani. Soosi valitettavasti lakkaa eskaloitumasta ja visuaalinen fantasia jää vähäiseksi.

Romanssi ei kehity silmiemme edessä puhumattakaan mistään muusta, vaan leffa toistuvasti sanoo, että asia on näin, joten niinpä se sitten on. Tyttö on kuumeinen ja hänen on pysyttävä kylmässä - tai niin hehkeä ja pirteä lyyli ilmoittaa. Uskottavampaa lämpötiladraamaa tarjoaa Helinä-keiju ja siipien salaisuus. Vika on ohjaajassa, jonka draamantaju ei riitä edes sen ymmärtämiseen, minkä pituisia erityyppisten kohtausten pitää olla jotta olennainen avautuu omalla painollaan. Hänen apupyöränsä ovat ammattilaisia. Kuvaajalta syntyy kaunista jälkeä. Maineikkaat näyttelijät on viritetty vinksalleen, mutta eivät he löysäile: Farrellin ilmaisuvoimaiset kulmakarvat luovat illuusion, että hänen silmiään kannatteleva luusto liikkuu kuin WALL-E:llä. Tunneihmisen on mahdollista uskoa suoritukseen, mutta aivosolu huomaa, ettemme opi pöllähtäneen kirkassilmäisestä hepusta muuta kuin entisen ammatin ja sen että hän rakastuu ensisilmäyksellä.

En tiedä miksi mukana on demoneita. "Kohtalot" ärsyttävät niitä. Saduissa sankarin persoonallisuus usein mahdollistaa "kohtalon", jolla viitataan merkittävään tapahtumaan. Liian järkevää. "Kohtalosta" puhutaan vihjailevaan ja esineellistävään tyyliin ikään kuin vanhapiika virkkoisi, että "kukkani" on tarkoitettu vain yhdelle ihmiselle, "kukkaani" ei kosketa. Kaikki universumin voimat puskevat Farrellin ohi Helvetin vaisujen vaarojen ja fysiikan lakien kohti muutamaa ihmistä koskevaa kohtaloa, joka ei liity häneen itseensä mitenkään - ei jumalauta mitenkään.

Matemaattisesti ilmaistuna leffa on nolla kertaa MILJUUNA kertaa kaksi. En ihmettele ammattilaisten määrää, sillä pöhelyydessä on mahdollista onnistuakin. Bram Stockerin Dracula on hyvä esimerkki. Se leffa on alusta loppuun lentävää koirahevosta, ja muutama lahjakas näyttelijä ampuu rohkeasti yli varmistaen, että tunnelataus vastaa visionääristä kuvakerrontaa. Analysoin elokuvia järjellä, tunteilla ja perseellä, ja Farrell ja Crowe ovat kaikessa vilpittömyydessään liukuvoidetta, koska pehmuste ei ole yhtä hauska sana. Mieluummin tämän katsoo kuin uuden Transformersin, mutta typeryyttä on juhlittava puhtaalla ykkösellä.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Apinoiden planeetan ... Blaudzun - Promises ... >

Keskustelut (1 viestiä)

VEIVINHEITTOVIHKO

20.07.2014 klo 01.04

Ainakin trailerissa soitetaan M83:sta :P

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova