Tuorein sisältö

Dracula Untold

Ensi-ilta: 17.10.2014
Genre: Fantasia, Kauhu, Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

16.10.2014 klo 21.00 | Luettu: 15445 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kehnolla tehostefilmillä Dracula Untold on symbolista arvoa. Testataan, olemmeko samalla aallonpituudella. Risti muistuttaa, mitä ihmiskunta teki hyvälle miehelle, jota olisi kannattanut kuunnella. Risti väärinpäin näyttää miekalta. Täten se muistuttaa, miten nurinkurisesti ilosanomaa on puolustettu. Ortodoksinen risti näyttää hattupäiseltä tikku-ukolta, jonka perseeseen on survottu seiväs. Täten se muistuttaa, millä tempuilla ortodoksinen, "ankaraksi mutta oikeudenmukaiseksi" usein kuvailtu ruhtinas Vlad Dracula puolusti kristillistä Eurooppaa muslimeilta 1400-luvulla. Jos olet samaa mieltä, Dracula Untold antaa "ajattelemisen aihetta" kuten useimmat älykkäiksi väitetyt draamat. On teemoja.

Ehkä Vlad-setä oli karkea psykopaatti, mutta Keski-Euroopassa häntä pidetään yhä sankarina. Hän ansaitsisi elokuvan, jossa häntä ei rinnasteta lässyyn kreivi Draculaan. Dracula Untold on esiosa Bram Stokerin sadulle, mutta se ei hukkaa kaikkea potentiaalia. Historiaa löyhästi mukaillen Luke Evansin näyttelemä ruhtinas Vlad on viettänyt lapsuutensa poliittisena vankina Turkissa (osmanien valtakunnassa). Kun konflikti kärjistyy, mies voivottelee, ettei hän tykkää sodasta, mutta toisaalta hän vladmaisesti syleilee likaisia taktiikoita. Matala ikäraja pelastaa anukset seipäiltä, mutta olennainen tulee selväksi.

Vladin joukkoihin kuuluu pari miekkamiestä ja ehkä jousiampuja. Kun hän on äkkipikaistuksissaan julistanut sodan, hän säntää tapaamaan luolan peikkoa, josta hän on nähnyt vilauksen. Oho, se on vampyyri. Nyt hänkin on. Ensitöikseen hän vetää armeijaa turpiin yksinään. Hän ei sano ääneen "woo-hoo", kun hän tajuaa voivansa muuttua lepakkoparveksi, mutta hänellä on ilme.

Vaaditaan perusfiksu käsikirjoittaja ja kymmenen studiopomoa luomaan tällainen teos. Kyse ei ole siitä, että sankaritarinaa maustetaan historiallisilla viittauksilla, vaan viittauksia on myös funtsittu. Mutta sitten käsikirjoituksesta tilattiin uusi versio. Ja uusi. Hahmoista haluttiin "jännempiä" ja "samaistuttavampia". Näin arvaan.

Vampyyriksi muuttuminen on tavallaan rakastavan johtajan traaginen uhraus, eli klisee. Vlad ei kuitenkaan kadu pahoja tekojaan, vaan tunnistaa pahuuden voiman. Pikaisten uskontoviittausten aikana Vlad ehtii osoittaa, ettei hän suhtaudu kristinuskoon vakavasti. Kristillistä Eurooppaa puolustaa siis jumalaton hirviö. Loppupuolella nähdään muutamia visuaalisesti onnistuneita kauhun hetkiä, jotka symboloivat hintaa, joka on maksettava, kun pahuutta vastaan taistellaan pahuudella. Tämähän on historian tulkitsemista!

Hyvä! Saisiko siihen vielä onnellisen lopun, joka alustaa jatko-osia! Näin virkkoi studiopomo. Yes m'lord, right-o, vastasi ensimmäistä elokuvaansa ohjaava Pepsin mainostaja.

Toiminta on heikkoa. Makeileva Pepsi-mies hukkaa liike-energian yksinkertaisissa ja isoissa melskeissä. Voimat saatuaan Vlad muuttuu lepakoiksi tämän tuosta, joten monet myyvimmiksi tarkoitetuista kohtauksista ovat painotonta tehostesuttua banaaninkuoriin liukastelevan kameramiehen taltioimana. Muutamat hitaammat hetket ovat kiiltokuvamaisella tavalla varsin tyylikkäitä. Ne saattavat tehdä ajatuksistasi elämyksellisiä.

Vladin puolustaessa yksinään linnaansa hovi ei katso ulos ikkunasta, joten Vlad onnistuu salaamaan saatanallisuutensa toistaiseksi. Osa tämäntyylisestä luonnostelmallisuudesta toimii huumorina. Käsikirjoituksen aukot ja heilahdukset tyylissä estävät Evansia tekemästä tasaista suoritusta, mutta hänen kirveellä veistetty karismansa kestää katselua. Hyväksyisin hänet aitoon Vlad-elokuvaan.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< A Most Wanted Man... Mikko Herranen - Pah... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (7 viestiä)

iodsfjio

16.10.2014 klo 21.19 5 tykkää tästä

Kun tällästä kerran halutaan niin missä viipyy Legacy of Kain leffa
lainaa
Vampyyrintappaja

18.10.2014 klo 20.28 1 tykkää tästä

Vastenmielistä että Draculasta yritetään leipoa jonkinnäköistä supersankarin tyyppistä "esikuvaa" nuorille. Ai olenko nähnyt leffan? No en todellakaan, tiedän siitä jo riittävästi, ja yksi nimi takaa sen etten koskaan aio elokuvaa katsoakaan: Charles Dance.
lainaa
Polymath

19.10.2014 klo 18.17 1 tykkää tästä

Vampyyrintappaja kirjoitti:
Vastenmielistä että Draculasta yritetään leipoa jonkinnäköistä supersankarin tyyppistä "esikuvaa" nuorille. Ai olenko nähnyt leffan? No en todellakaan, tiedän siitä jo riittävästi, ja yksi nimi takaa sen etten koskaan aio elokuvaa katsoakaan: Charles Dance.

Vlad Seivästäjä on ainakin minun esikuvani kaikessa pahuudessaan ja raakuudessaan. :)
Hän vain teki mitä täytyi selviytyäkseen ja menestyäkseen johtajana.
lainaa
HakunaMatata

21.10.2014 klo 18.11

Polymath = Trolli. Sori, et tee vaikutusta, eikä tee Vlad Seivästäjäkään. Parempi onni ensi kerralla! Draculan kaltaiset hahmot ovat aikansa eläneitä jäänteitä, joille ei ole enää tilaa tässä maailmassa. Niinhän se oli jo Coppolankin leffassa: Dracula saapuu ihmettelemään modernin maailman ihmeitä, kun on itse niin auttamattoman pihalla kaikesta. Ja lopultahan Van Helsing apureineen päästi sitten ressukan päiviltä, kuten kuuluukin.
lainaa
yöneläjä

24.10.2014 klo 22.06

Todella hyväelokuva suosittelen ei ala edes väsyttämään katsellessa odotan jo jatkoa tai ainakin loppu antoi ymmärtä näin
ihmettelen suuresti aiempia kommentteja ei taida olla dragula faneja hmmm.
lainaa
Vamppi

14.03.2015 klo 20.15 1 tykkää tästä

Tykkäsin. Hieman erilainen Dracula elokuva. Tehosteet on komeaa katsottavaa ja Luke Evans sopii rooliinsa kuin vampyyrin hampaat uhrin kaulalle. Tämä on kelpo lauantai-illan popcornleffa. Tähtiä 4/5.
lainaa
Antti1482

29.03.2015 klo 15.14

Hyvä elokuva, nokkelasti ja hassunhauskasti sanailtu huono arvostelu.
Elokuvalle 4/5
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova