Tuorein sisältö

Slipknot : 5: The Gray Chapter

J.A. Kaunisto

24.10.2014 klo 22.39 | Luettu: 8424 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Slipknotin paluu on herättänyt monenlaisia kommentteja. Henkilökohtaisesti en ymmärrä mielipiteitä, jonka mukaan paluu itsessään on juhlimisen arvoinen tapahtuma. Kaikella pitää olla syynsä, myös lopettamisella. Mullistuksia kokeneella orkesterilla on oltava jotain sanottavaa, kipinää ja halua jatkaa Slipknotin perinteitä. Levyn kuunneltuani asetun bändin paluulle lippua heiluttavien leiriin - Slipknot on edelleen häiriintyneen tehokas metelitehdas. Bändi haluaa selkeästi tehdä kunniaa edesmenneelle basistilleen mutta liikkeellä ei olla "ranteet auki" -fiiliksissä. Slipknotissa on virtaa ja hyökkäävää asennetta. Bändin edellinen albumi All Hope Is Gone venytti ääripäät etäälle ja nihilistisen synkkyydessä rypemisen vastapainona kuultiin tehokkaita rokkikertsejä. Tuoreen levyn suhteen asetutaan Iowan ja Vol.3:(The Subliminal Verses) -levyjen välimaastoon. Mukana on turhankin paljon Stone Sour -hetkiä mutta vastapainona Slipknot repii ja raastaa todella rujosti.

5: The Gray Chapter -albumin parhaat hetket asettuvat siististi jonoon bändin huippuosumien joukkoon. The Devil in I, The negative one ja Custer ovat törkeän tehokkaita, raskaita, sairaan häiriintyneitä ja kettumaisia. Varsinkin Custer mielipuolisen kakofonisena penetraattiona on suorastaan hengästyttävä kokemus. Myös The negative one ottaa koneesta irti sairaan kireää Rammstein-jyystöä. Nomadic ja Skeptic ovat "normaalimman" lähestymistavan parhaita paloja ja kiekon alun ylikireä AOV toimii mainiosti aina hienostelevaan kertosäkeeseen asti. Sarcastrophe junttaa eteenpäin hieman päämäärättömästi. Valitettavasti kiekolle on osunut muutama söpöilevä täyteraita, aivan turhaan sillä levylle kertyy mittaa muutenkin riittävästi.

Tiiviimpänä pakettina 5: The Gray Chapter olisi todella tyly ilmestys. Mutta perusversionakin 14 siivua sisältävä albumi kärsii muutamasta rikkaruohosta. Soundi on tukeva, pullisteleva ja sopivan hyökkäävä. Loppupäätelmänä allekirjoittanut nostaa albumin All Hope Is Gone -levyn yläpuolelle - Slipknot on edelleen hengissä. Kunhan Corey Taylor malttaa pitää Stone Sour -materiaalin pääosin Stone Sourin levyillä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Prinsessa Kaguyan ta... Labyrintti... >

Keskustelut (4 viestiä)

daok3p2

25.10.2014 klo 09.45 1 tykkää tästä

On kyllä todella kova levy, pitkästä aikaa tuli ostettua joku CD.
Taitaa olla kolme biisiä tällä hetkellä jotka joutuu skippaamaan, en vain jaksa vielä niihin perehtyä.

Helposti 5/5 koska fani.
lainaa
AAEE

26.10.2014 klo 08.35

Ihan ok levyhän tuo on, itse olen kuitenkin enemmän Stone Sourin ystävä joten tuskin tämä Slipknotin levy kovinkaan usein tulee omassa soittimessa pyörimään.

3/5
lainaa
masterrace

30.10.2014 klo 12.51 4 tykkää tästä

daok3p2 kirjoitti:
On kyllä todella kova levy, pitkästä aikaa tuli ostettua joku CD.
Taitaa olla kolme biisiä tällä hetkellä jotka joutuu skippaamaan, en vain jaksa vielä niihin perehtyä.

Helposti 5/5 koska fani.


5/5 levy jolta joudut skippaamaan kolme biisiä? Voi vittu nyt teitä fanipoikia....
lainaa
hullupuuro

12.02.2015 klo 12.34 1 tykkää tästä

Huvittavaa tuo Corey Taylorin syyttäminen stone sourimaisista piirteistä kun bändissä on kuitenki 9 miestä tekemässä yhdessä sitä musiikkia. Ei siellä jyrää yksi ja ainoa. Levy on todella, todella mahtava, taattua laatua miehiltä jotka uskaltaa tulla ulos tietystä kaavastaan ja tehdä erilaista. Itse omistan joka ikisen levyn, iowa suosikkinani, mutta en haluaisi toista iowaa, koska se on tehty ja helvetin hyvinkin. Sama pätee muihinkin. Arvostan kyllä kovin kuulemiani iowalaisia piirteitä mutta on muistettava ettei se ole, eikä tule olemaan mikään aikaisemmista levyistä.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova