Love Records - Anna mulle lovee

Ensi-ilta: 29.01.2016
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

30.01.2016 klo 19.00 | Luettu: 3504 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ennen vanhaan Suomessa kuunneltiin vain Tapio Rautavaaraa. Sitten perustettiin mahtifirma Love Records ja valtaan nousivat rankat artistit kuten Katri Helena. Räyh!

Tai odotapas. Niputan kotimaiset iskelmänikkarit samalle soittolistalle, joten on hankala muistaa, kuka tuli ennen ketä. Suomi taisi itseasiassa kuunnella vain Katri Helenaa, kun Love Records mullisti kaiken rokkenrollaavilla anarkistiryökäleillä tyyliin Hector ja Rauli "Badding" Somerjoki.

Musiikin vallankumous ei ole koskaan ollut niin tylsä operaatio kuin elokuvassa Love Records – Anna mulle lovee. Jäykkä ja rento muusikko ja satunnainen kaljamaha ovat kyllästyneet valtakunnan kulttuurin staattisuuteen. Jäykkis saa rahaa suomenruotsalaiselta vaimolta, joten nyt herroilla on levy-yhtiö. He säätävät studiossa ja koettavat levyä kaupustella. Odotin sitä kohtausta, jossa ensimmäinen hitti pistää nuorison pärisemään ja aloittaa montaasin, jossa he repivät levyt käsistä ja hula-hulaavat olohuoneissa käpyjen ihmetellessä. Mutta yhtäkkiä tilanne onkin jo se, että Love Records on värvännyt huippunimiä ja jonkun menettänytkin.

Hectorin biisiä hoilaava Heikki taitaa olla Hector, mutta se sivulause jäi huomaamatta, joka kertoo miehen kuulumisista. Nimiä pudotellaan. Loppupuoliskolla levytetään vähän Baddingin kanssa ja edetään sitten keikalle kiljuvia naisia ihmettelemään. Vaihe on ponnetonta kotimaista sketsidraamaa muun materiaalin tavoin, mutta kritiikkini olisi vähemmän jyrkkää, jos Love Recordsin varsinainen nousu selitettäisiin vastaavalla, johdonmukaisella tavalla.

Nyt firma on käsite. Nyt uhka monopolille. Kuulemma firma levittää vasemmistolaista sanomaa, mikä se sitten onkaan. Elokuvataide voi olla vähän muutakin kuin muodoton kokoelma sivumainintoja. Musiikista en paljoa tiedä, mutta kotimainen kama on tullut tutummaksi kuin Jenkkilän hip-hop. Tästä huolimatta syysleffaa Straight Outta Compton oli ratkaisevasti helpompi lukea: monien silmäniskujen arvo avautui, ja vaikken kaikkea ymmärtänyt, tämä ei häirinnyt, vaan säilytin otteen tarinan suunnasta ja merkityksistä.

Merirosvoradio on yksi simppeli historiallinen komedia rentuista, jotka ovat rakastettavia soittaessaan tuttuja levyjä. Sitä luulisi, että musiikin luojista kertova teos yltää samaan edes musisoidessaan. Se, kun musikaaliset päähenkilöt jammailevat jäykän tanssiyleisön edessä, on järkevä alku tarinalle uusista tuulista. Myöhemmin vastakkainasettelu on heikkoa tai olematonta: saiko leffa varmasti käyttöön tarinaa vahvimmin tukevat kappaleet? Jotakin merkittävää uusissa nuoteissa on olevinaan, joten vähäenergiset sankarit käyvät luvan kanssa kaljalla ja naisissa ja Megavisan juontaja juonittelee närkästyneenä. Tissit.

Kolmas perustaja, eli entinen toimittaja – Pekko aikamiespojan nukkainen punkeroveli, jonka vatsan täytyy olla proteesi – kärsii epilepsiasta. Hän vaikuttaa tyhjän pantilta kriitikkouran päätyttyäkin. Se, että tällainen tyyppi jaksaa yrittää, ja lopulta myy kansalle supernolon, mutta enkelin äänellä siunatun Baddingin, on tarina, josta kernaasti innostuisin kollektiivisen junttimaisuutemme vilpittömänä ihailijana. Mutta ei leffa kerro, mistä ojasta Badding tai kumppanit löytyivät, eikä kenessäkään muuta legendaarista ole kuin muistoni. Kaikki on tarkoitus tietää etukäteen.

Yllätyin, kun suhteellisen luotettavan Aleksi Mäkelän ohjaama Kummeli V paljastui sarjan heikoimmaksi osaksi, josta ei montaa aivoilla ajoitettua vitsin puolikasta löydy. Sisäistin vasta nyt sen, että herra Häjyt jätti firman Solar Films ihan kivan Kaapparin ja Kummeli V:n välissä. Hämmentävää, jos taso tästä johtuen romahti.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< The Revenant... Night Viper - Night ... >

Keskustelut (1 viestiä)

jpisfdfdjpis

02.02.2016 klo 00.36

Mutta Riku saa Jussin?

Kirjoita kommentti

29270

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova