T2 Trainspotting

Ensi-ilta: 17.07.2017
Genre: Draama, Komedia, Rikos
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

23.07.2017 klo 23.00 | Luettu: 10066 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Trainspottingin jatke harrastaa kaikenmoista, mutta tärkein saavutus on kulttiklassikon naamojen saaminen riviin komeasti kuluneina. Spudia tulkitseva Ewen Bremmer lienee metodinäyttelijä, joka on vetänyt heroiinia 20 vuotta herättääkseen vastaavaa säälinsekaista huvittuneisuutta kuin puliukon rukkaselta näyttävä "Bad Ape" herätti uudessa Apinoiden planeetassa. Nisti-Spud on yrittänyt sopeutua yhteiskuntaan, mutta jo kesäaika oli liian kova haaste. Oveen kolkuttaa kohtalon hetkellä Renton, joka on kypsynyt nilkistä hurmuriksi Ewan McGregorin tahtiin. Renton nyysi nuorena muiden kuin Spudin hynät. Spud jää täten koristeeksi ja jännitteet kumpuavat Jonny Lee Millerin näyttelemän Sick Boyn ja Robert Carlylen näyttelemän Begbien reaktioista.

Psyko-Begbie pakenee posesta samalla kun kaikki muukin korostetun asetelmallisesti tapahtuu. Miehen verenpaine on yhä korkea (paitsi alapään tienoilla). Sick Boy on koettanut kiristää pervoporvareita aseinaan kaunotar, kamera ja jytkydildo, mutta bisnes on umpikujassa, joten miehen mielessä pyörii bordelli. Renton väittää eläneensä parempaa elämää. Pidin kovasti siitä trailerista, joka antoi ymmärtää, että armoton kuntoilu on uusi tie heroiinia hymyssä suin juhlineelle Rentonille. Kuvittelin pääseväni satuilemaan siitä, kuinka erilaisiin ansoihin addiktioille altis mieli voi astua, sillä omakin tavoitteeni on valita pakkomielteet pienimpien pahojen joukosta. T2 ei ole tarina addiktiosta. Sivumainintoja riittää, mutta huumeiden vetäminen tavan vuoksi on kevyttä heh heh -meininkiä.

Illuusio on se, että tarina alkaa hajota puolivälin jälkeen, koska kuherruskuukautena kaikki vaikuttaa lupaavalta. Leffa on hauska ja sympaattinen. Ohjaaja Danny Boyle puhkuu osaamista ja energiaa, mutta niinkin irtonaisia skenaariot ovat, että leffa vaikuttaa kyllästyvän ideoihinsa. "Virkavaltaa pakoileva" Begbie muuttaa kotiinsa ja se siitä jahdista. Hänen ja Rentonin kissa ja hiiri -kuvioihin kuuluu nokkelaa kuurupiiloa ja T2-lyhenteen lähestulkoon perustelevaa toimintaa, mutta mikä on tarina? Sick Boyn kiristysjuonet pursuavat mustaa huumoria, mutta keskoseksi jää se bordelli-ideakin. Muun muassa iso rahasumma ilmestyy leffaan sormia napsauttamalla, koska potti on perinne näissä filmeissä.

Se on omanlaisensa tunne, kun hyvät muistot ja menetetyt tilaisuudet alkavat tangota päässä katkeransuloisesti. En tarkoita sitä, että vaikkapa tuttu biisi muistuttaa tapahtumasta, vaan puhun yleisluontoisesta nostalgisesta tunnelmasta, johon tarvitaan pikantti määrä sarkasmia, herkkyyttä, unenomaisuutta ja realismia. Tiettyä tilannetta ei tarvitse muistella, vaan kaiku kaikesta riittää... Kukaan ei tajunnut, mutta: Boyle hallitsee nostalgian ja T2 on tehty sen, eikä tarinan vuoksi. Näyttelijät tuovat luonnostelmallisuuteen tasoja ja ovat fanille kadotettuja kavereita. Pääosin ainakin: menetin lopulta otteen Spudista, koska hänen merkitystään yritetään kasvattaa väittämällä, että hän saattaa kokemuksistaan johtuen olla kiintoisa kirjoittaja. On vaikea uskoa, että käsikirjoittaja on rappionistin pään sisällä, kun hän satuilee, että ehkä nistin pitäisi ryhtyä häneksi.

Yksi esimerkki nautittavasta mutta epäuskottavasta hetkestä on se, kun Renton esittää modernin version monologistaan, jossa hän ironisesti neuvoo "valitsemaan elämän", eli turhat asiat, joista monien elämä koostuu. McGregor tekee parhaansa myydäkseen hetken spontaanina ja Boyle pitää sen tyylikkään liukkaana, mutta monologi on niin hiottu, että vastanäyttelijän pitäisi vinoilla tyyliin "oho, harjoittelitko peilin edessä", jotta hetki tuntuisi etäisestikään aidolta. Muistaakseni Renton esitti alkuperäisen monologin kertojana, mikä on tapa runoilla astumatta selkeästi realismin varpaille.

Fanituotteena tämä on kiva ja tavallaan tuntuu, että kun leffaan mahtuu monta persoonallista hetkeä, sitä pitäisi kehua enemmän. Toisaalta tv-sarjojenkin kuvallinen taso on nykyään korkea ja kun sitä katsoo 10 tunnin sessioissa esimerkiksi Better Call Saulin tunnelmallista tyhjäkäyntiä, on luontevaa vaatia elokuvilta selväpiirteisiä tarinoita, jotka jättävät tunteen "se oli siinä".


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Dunkirk... Valerian and the Cit... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

edu666

23.07.2017 klo 23.05

Arvostelu oli osuva, mutta eikös ensi-ilta ollut jo tammikuussa?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

23.07.2017 klo 23.11

Vuokralle tämä saapui äskettäin.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

24.07.2017 klo 00.58

Juuri tuli katsottua tämä itsekin ja aivan samoja ajatuksia Jarin kanssa. Tv-sarjoissakin on taso nykyään niin korkealla, että tämä tuntui enemmän Trainspotting 20-vuotisjuhlablurayn bonus-sisällöltä kuin omalta leffaltaan.
lainaa
Heineken

24.07.2017 klo 01.53 2 tykkää tästä

Aika pätsäkkä leffa - osuu sangen terävästi 33-50 vuotiaille miehille jotka miettivät turhan elämänsä tarkoitusta. Yllätyin positiivisesti ettei enää jumittu vanhoja huumeita narkkaamaan, vaan teemana olikin häpeilemätön nostalgia ja hiipivä kuolema. Neljä tähtee mun mielestä ja ehkä enemmänkin jos aika on hellä... Kannattaa nauttia hyvässä seurassa ja sopivasti sekaisin.
lainaa
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

24.07.2017 klo 13.59 1 tykkää tästä

Jari-Pee kirjoitti:
Vuokralle tämä saapui äskettäin.


Vuokraaminen on rahvaan touhua, Arvostetut Kriitikot(^TM) on kirjoittanut arvostelut jo ennen ensi-iltaa.
lainaa
Lulled

25.07.2017 klo 17.02 1 tykkää tästä

iNdo kirjoitti:
Jari-Pee kirjoitti:
Vuokralle tämä saapui äskettäin.


Vuokraaminen on rahvaan touhua, Arvostetut Kriitikot(^TM) on kirjoittanut arvostelut jo ennen ensi-iltaa.

"JEE"
lainaa

Liittyviä artikkeleita

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova