Tuorein sisältö

Mandy

Ensi-ilta: 29.10.2018
Genre: Kauhu, Toiminta
Ikäraja: 18
Jari Tapani Peltonen

29.10.2018 klo 17.00 | Luettu: 9455 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Tämä on Nicolas Cagen viimeistä tilaisuutta seuraava vihonviimeinen tilaisuus. Cage ei riittäisi syyksi boikotoida esim. Tarantinoa tai lapsuuteni paluun esiosaa, mutta Cagen seikkailut valtavirran sivussa ovat käyneet turhauttaviksi. Osama bin Ladenia jahtaavasta pölvästistä kertova tositarina Army of One kuulosti Cagelle räätälöidyltä leffalta, mutta suoritus oli nolo ja rasittava: Cage vaikutti todellista sälliä tärähtäneemmältä. Painajaismainen kostojännäri Mandy oli hetken aikaa Cagen kehutuin elokuva mätien tomaattien mukaan, joten katsottava sekin oli.

Cage näyttelee karvaista tukkijätkää, joka asustaa pöheikössä haltiamaisen ja taiteellisesti suuntautuneen Mandyn kanssa. Kulttijohtaja ihastuu daamiin ensisilmäyksellä, joten kirveelle tulee töitä. Loppu. Nyt selvennyksiä. Ei ole Fiskars se ase. Eteerinen haltia mahdollisesti piti partaäijän tyynenä, mutten kutsuisi herääväksi luolamiesvaistoksi sitä, kun sankari luo itselleen nörttien suosikkibändin logosta pöllityn fantasiakirveen. Hevivaikutteet näkyvät muuallakin, muttei leffa esim. Manowarin kuvitusta ole ja jokainen törkyinen äijäily, joka ei ole, on hukattu mahdollisuus. Kumartelua tapahtuu moneen muuhunkin suuntaan. Sanoman arvailu vaihtuu sen pohtimiseen, kannattiko pornon edessä mätkimistä alustaa uhkaavilla sävelillä.

Cage ei tee paljoa ensimmäisellä ja paremmalla puoliskolla, joka kertoo kuvilla enemmän kuin sanoilla (toisen puoliskon puhuttelevuuden ollessa kyseenalaista). Valaistuksen kehuminen kävi vanhaksi jo 1 000 arvostelun jälkeen, mutta nyt ovat värit kyllä poikkeuksellisen täyteläiset; leffa huutaa olevansa outo, kun ainoa väri on punainen, tai pimeään metsään viritetään disco, mutta se on upeaa, kun arkisempinakin hetkinä harmoniassa ovat terävyys, unenomaisuus ja mm. linssiheijastukset. Kun kulttipomo kähisi toiveensa kätyrilleen sielu mätää tihkuen, koin hetkellisesti kaiken olevan niin ohjaajan hallinnassa, että visio tulee suodattamattomana ulos... Se oli hauska harha. Cagen raivo oli vasta tulossa ja mukana on prätkädemoneita piikkihaarniskoissa, joten asioita kehtasi odottaa.

Myös moottorisahataistelun kaltaisessa kiihkoilussa on kehystämisen arvoisia otoksia. Valitettavasti asiayhteys on vaisuhko, homman pointin hukkuessa kahdesta selkeästä syystä. Ensinnäkään mystinen painajaismaisuus ei sovi yhteen sen kanssa, että kulttijohtajasta maalautuu varhain Charles Mansonin kaltainen nilkki, jolla kilahti lopullisesti joskus, kun harhat normaalista menestyksestä kaatuivat. Tarina ankkuroituu todellisuuteen, mutta sitä puolta ei syvennetä lisää. Hevifantasiapuoli on pintaa ja viipyily siinä saa sen vaikuttamaan yhä päälleliimatummalta.

Toisekseen tämä on Apostlen eli toisen tuoreen "kulttileffan" vastakohta liike-energian iskevyyttä ajatellen. Apostlessa huippulahjakas toimintaohjaaja hillitsi itsensä ja panosti hahmoihin, mutta aina kun oli väkivallan aika, hän viilsi kohahduttavan tehokkaasti. Mandy lupaa räyhää, kun Cagella kilahtaa sähäkästi ja hän valmistautuu sotaan, mutta hetken kuluttua - en paljasta mitään tiettyä - Cage "valmistautuu sotaan" uudestaan. Nyt lähtee - vai joko nyt? Vai harhaileeko ajatus taas - ja tässä välissä leffa onkin musta komedia, mitä se osaa olla, mutta mitä se selvästikään ei ole alusta loppuun. Väkivaltaa on, se on raakaa ja kehaisisin senkin toteutusta, jos asioilla olisi enemmän väliä. Cage ei ole mukana näyttelijänä, vaan kilahtajana ja sehän voi johtaa vaikka Evil Dead 2:n tasoiseen klassikkoon, mutta tunnekuohussa elävän pahvihahmon on vaikea toipua pallon pudottelusta. Nyt tukkijätkän unet ovat piirrettyjä. Vai niin.

Elämyksellisiä hetkiä täynnä oleva tyyliharjoitelma toimisi reilusti paremmin puoli tuntia lyhyempänä versiona, josta takuulla tulisi ilmi kaikki olennainen ja joka bonuksena ei sallisi unohtaa puolia siitä. Mandylla on saumaa olla visuaalisesti hengästyttävä, millä tarkoitan sitä, että rikkaat, uhkaavat kuvat voisivat pitää jopa alitajunnan turvan tukossa hetken aikaa (en jaksa sitä v***n valittajaa). Mutta kun kamaan ehti tottua ja sydänkin lakkasi sykkimästä aikaa sitten, nuppi harmillisesti alkoi ajatella.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Daredevil - 3. kausi... Bohemian Rhapsody... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Rodorond

01.11.2018 klo 13.06 2 tykkää tästä

Melkoinen misogyyni finninaama taitaa olla tämä arvostelija. Palkkaatteko te oikeasti tänne 16-vuotiaita runopoikia, jotka ovat saaneet kerran kympin äikän aineesta käyttäessään mahdollisimman erikoisia ilmausuja?

Eipä mitään, harmi että medianne edustaa ketjun heikointa lenkkiä, eli Jaritapani Peltosta.

Uskomatonta soopaa.
lainaa
Pöö

01.11.2018 klo 17.23 1 tykkää tästä

Rodorond kirjoitti:
Melkoinen misogyyni finninaama taitaa olla tämä arvostelija. Palkkaatteko te oikeasti tänne 16-vuotiaita runopoikia, jotka ovat saaneet kerran kympin äikän aineesta käyttäessään mahdollisimman erikoisia ilmausuja?

Eipä mitään, harmi että medianne edustaa ketjun heikointa lenkkiä, eli Jaritapani Peltosta.

Uskomatonta soopaa.

Tuli täysin sama olo tuosta arvostelusta. Ei tuommoista paskaa kykene hullukaan lukemaan loppuun
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.11.2018 klo 18.49 2 tykkää tästä

Jos arvostelu saa tavoiteajassa 1 000 klikkausta, se on turistin mielestä käsittämätön, teennäinen tai jotakin sen sellaista. Sori siitä.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova