X-Men-leffojen Rogue vain hiplaa, mutta sarjakuvissani hän lentää ja on haavoittumaton imettyään voimat ja muistot Carol Danversilta. Danvers oli yhä voimakas, mutta myös traumatisoitunut ja alkoholisoitunut. Hahmon esittelevältä mökäleffalta ei vaadita tällaista ja reviirille meni jo Jessica Jonesin tv-sarja. Nostalgisena bonuksena Danversilla on toisenlainen identiteettikriisi. Tuttua on sekin, että hän on voimiltaan yksi Marvelin monista timantinkovista discovalosingoista: he toimivat, jos tarina toimii, mutta tyylikkyydeltään he ovat jotakin Teräsmiehen (meh) ja Dragon Ball Z:n (hyi saatana) väliltä. Toimiiko tarina? Ei.

Danvers on vaihtanut sankarinimeä ja -paitaa kuin paitaa, eikä häntä kutsuta Captain Marveliksi, joten puhun Danversista. Kuten mainostettua, hän on ihminen. Hän ei tiedä sitä, kun leffa alkaa 90-luvun sci-fisarjojen kulisseista. Danvers & humanoidit sotivat muotoa muuttavia menninkäisiä vastaan. Kun hän putoaa maapallolle, muisti palailee pätkittäin. Ymmärsin asiat puoli tuntia ennen kuin ne tapahtuivat, mutta samaistun kärryiltä putoavaan piruparkaan. Kuvittele näyttelijän kääntyvän. Silmät pullistuvat. Musiikki viiltää. Juonenkäänne kohahduttaa! Tämä leffa toimii päinvastoin. Danvers kävelee eteenpäin ja napsii mukaan keltaisia lappuja, joissa lukee "vasemmalle, oikealle, muodonmuuttaja, vanha kaveri", jne. Sitten hän (tämä on ilmeistä jo trailerin perusteella) lataa voimaa ja on miljoona kertaa kovempi kuin (Avengers: Endgamessa palaava) Thanos, joka nokittanee Super Saiyan -muodolla.

Vilkaistaan vaihteeksi sarjiksia. Kuka hitto on Sentry? Vuonna 2000 luodun Teräsmies-kloonin juttu on se, että muistot hänen aiemmista teoistaan on pyyhitty. Danversin leffa on 90-luvulle sijoittuva esiosa, joka mahdollistaa hänen liittymisensä Endgameen deus ex machina -hengessä, joten hän on: tylsempi Sentry. Hän oli lomalla, kun 50% elävistä olennoista tapettiin. Vaikka kurssi on korjattavissa, pelkään Endgamea.

Sen sijaan, että Danvers aloittaisi ufosolttuna, jonka on löydettävä ihmisyytensä, leffalla on kiire esitellä hänet rentona likkana. Marvel siis käskee naissankarin "hymyillä vähän". Hoksasin tämän, kun prätkäjätkä käski Danversin "hymyillä vähän": kohtaus on sama kuin Terminator 2:ssa, jos T2 kertoisi kylmien tappajarobottien sijaan Brie Larsonista. Hymy on komia, mutta elokuva ei tiedä, kuka Danvers oli, on tai mitä muuta hänen pitäisi olla kuin paras. Käsikirjoittajat projisoivat kyvyttömyytensä tarinaan. Yksi teema on se, etteivät menninkäiset osaa imitoida kohteita täydellisesti, mutta se vasta menninkäispuhetta onkin, kun Danversin lähimmäiset (varsinkin pikkutyttö) yrittävät hablata ihmisspiikkiä. Sillisalaattitakaumien on määrä johtaa tunteelliseen huipentumaan, ja se on tunnistettavissa, milloin itkettäisi, jos homma toimisi alustavastikaan. Alustavaa draamaa olisi uhka, joka vaatii ponnisteluja.

Useimmat hahmot ovat tylsiä miehiä, jos se pitää erikseen sanoa. Joka toisen leffan roisto Ben Mendelsörsselssön vetää pisimmän korren päämenninkäisenä roolin salliessa erisävyisen sössöttämisen. Samuel L. Jackson on hupsu nuorennettuna Nick Furyna ja illuusio toimii, mutta Fury tuo mukanaan esiosien ongelmat. Et saa enää kuvitella, että hän on tehnyt pitkän ja mielenkiintoisen uran, vaan kaikki, mitä ei selitetty aiemmin, tapahtui hänelle päivän aikana. Kissakohtauksille sali nauroi. Ymmärrän sen, mutta pidin niitä epätoivoisina ja yhtä loukkauksena faneille.

Black Panther hoiti edustuksellisuuden niin luontevasti, että se on ohimennen Marvelin ensimmäinen naisten leffa: nimihenkilössä ei ole mitään erikoista Bladen aloitettua modernit supersankarielokuvat, mutta Wonder Womanin tarjontaa reippaasti persoonallisemmat naissoturit vaativat huomiota ja kunnioitusta. Captain Marvel sisältää minimaalisesti suffragettihenkeä, joten sovinisti on epätoivoinen nähdessään leffan vastustajanaan. Symboliikalle yliherkkänä koen asiakokonaisuuden farssiksi, kun Marvel ei - Black Pantherin ulkopuolella - onnistu käsittelemään edes alkuperäistä nais-Avengeria The Waspia intohimoisesti, mutta sitten poikien kerho lyö firman logon kaikkien aikojen kovimman ja geneerisimmän discopallon selkään ja nyökyttelee itsetyytyväisenä. Tiedossa on parikin kunnianosoitusta edesmenneelle Stan Leelle, joka ei keksinyt tätä hahmoa, eikä leffojen mukaan pätevämpääkään tätiä. Pixar käsitteli naisia vastaavasti ja mitä sitten paljastui?


Black Pantherin tekijät koettavat neuvoa kollegoita: