Tuorein sisältö

Green Book

Ensi-ilta: 18.01.2019
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

21.03.2019 klo 23.59 | Luettu: 2400 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Ja vuoden parhaan elokuvan Oscarin saa Nuijan ja tosinuijan ohjaajan uusin. Ei hän ole tekniikkaansa kehittänyt, mutta hänellä on hyvä sydän ja hän antaa äänen syrjityille ja hän kehottaa meitä katsomaan pintaa syvemmälle! Tilanteessa olisi tiettyä logiikkaa, jos vuosi olisi 2001 ja puhuisimme komediasta Hal ja iso rakkaus. Se suuntaa sanoman modernille katsojalle ja antaa voimaannuttavan sivuroolin muun muassa aidolle perseettömälle vammaiselle. "Myin juuri firmani Microsoftille! Jos minulla olisi perse, pyyhkisin sitä parikymppisillä." Onnea yritykselle löytää jotakin muistijäljen väärtiä Green Bookista. #OscarsSoAss

Olin valmiiksi väsynyt gaaloihin, joista on tullut osa loukkaantumiskulttuuria. Green Book voitti. Loukkaannutaan vääränlaisesta ja vääristelevästä oikeamielisyydestä: elokuva kertoo historiallisen mustan miehen kärräämisestä autolla ja hänen omaisiaan ei konsultoitu. On se aidostikin outoa, että kohdevalo on hänen valkoisessa kuskissaan, joka elokuvan mukaan on vähän rasisti, mutta mukava sälli ja mustan miehen paras kamu, tiiätsä? Kuskin poika on yksi kirjoittajista.

Tilanne on hirtehisen hauska, mutta kukaan ei ole samaa mieltä. Useimmilla gaalafilmeillä on sanottavaa. Muutama hehkuu aitoa angstia. Green Bookin avainkohtaus on selvästikin se, jossa junttikuski tarjoaa mustalle snobille grillattua kanaa. Kana on hyvää. Kuski ei yritä loukata stereotypioilla edes siten, kuin kavereita härnätään: kuski itse on räikeän stereotyyppinen italialainen ja mamma mia, miittabools maistuisi Michelangelon freskon alla, so not? Snobi pöyristyy silti. Hänkö muka maistaisi kanaa? Hetkinen - kana onkin hyvää. Aina ei tarvitse loukkaantua. Ja nyt: kuvittele päässäsi vuosia ruoskittu valkoinen setämies Hollywoodista, joka äänesti mieluummin Crashia kuin Brokeback Mountainia ja joka jälleen haluaa tehdä vilpittömän ja hyväätarkoittavan päätöksen, yrittäen samalla samaistua johonkin.

Ennen Yhdysvaltain rotuerottelun päättymistä The Negro Motorist Green Book listasi mustille myönteiset motellit ja muut mestat. Otsikon alta voisi löytyä esimerkiksi katkeransuloinen kertomus siitä, kuinka henkilö lähtee periamerikkalaisessa hengessä vapautta symboloivalle automatkalle halki maan, mutta joutuu alati tarkistamaan, missä vapaus on sallittua. Otsikon alta löytyy kevyt hömppäleffa, jossa valkoinen mies ohimennen plärää kirjaa ja siksi väistää useimmat potentiaaliset konfliktitilanteet. Jos Faijalla hommat hanskassa kertoisi siitä, että perhelomilla sattuu ja tapahtuu, mutta faijalla on hommat hanskassa, otsikko olisi hengetön jopa lastenelokuvalle?

Tuo oli ivassa rypemistä. Sori siitä. Palkittu Mahershala Ali on moitteeton alaviritteisenä pianistina. Mies on eräänlaisella odysseialla osoittaakseen etelällekin, että tumma voi soittaa sivistyneistön säveliä. Alleviivatusti hänellä ei ole todellista kotikenttää - mustatkin voivat olla mulkkuja - ja hän hukuttaa yksinäisyyden alkoholiin. On se ihanaa, kun kaveri löytyy. Jos italialaisilla olisi sarvet ja ehdokas Viggo Mortensenin naamaan liimattaisiin sellaiset - mutta muuten kaikki olisi ennallaan universumissa -, Mortensenin suoritusta kuvailtaisiin rasistiseksi. Nykyisellään se on hupsu. Hölmö ja hyväätarkoittava suursyömäri on kuin Frendien Joey lievin mafiamaustein ja on vakuuttavaa, että Mortensen venyy tähänkin.

Veikkaisitko, että tummaihoiselta evätään asioita kohteliaasti, ikään kuin se olisi luonnonlaki, ja että poliisi pysäyttää ihmetellen valkoista kuskia, ja että raitapaitajuntti vetää turpiin? Kirjoitin tuon ennen elokuvan näkemistä, joten älä syytä spoilereista. Palkittu käsikirjoitus perustuu muihin leffoihin, piste. Myönteistä on paitsi yleispätevä oikeassa oleminen, myös se, että molemmat sankarit ovat eri tavalla sekä alistetussa että johtavassa asemassa. Se vaihtelee, kumpi närkästyy ja miksi. Muun muassa kuskin kiehahtamiset ovat hieman outoja, koska hän on olevinaan myös viisikymppinen katu-uskottavuuden guru, mutta kyllä: kliseitä kommentoivat persoonallisuudet, eivätkä kliseet.

Klassikkokomedioita enemmän kuin kertakäyttödraamoja arvostava saattaa mylväistä, että vuoden 1987 Oscar olisi pitänyt heittää ajeluleffalle Vauhdilla Chicagoon? Tämäkään vertaus ei Green Bookia pelasta, koska Vauhdilla Chicagoon on selvästi pätevämpi teos kuin se. Näytteleminen poislaskien Green Bookin elokuvalliset ansiot ovat sitä, että klassista musiikkia soitetaan ja lopussa saadaan lumikone käyttöön. Huomiot rasismista ovat valideja ja 50 vuotta aikaansa jäljessä, tai tyylillisesti vain 30 vuotta. Arvasin tämän kaiken, mutta katsoin leffan vapaaehtoisesti ja hymyilen ja kohautan olkapäitä. Seuraava.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Love, Death & Robots... Dream Theater - Dist... >

Keskustelut (2 viestiä)

colg

22.03.2019 klo 09.02 1 tykkää tästä

Viggohan jopa näyttää tossa ylimmässä kuvassa vähän samalta kuin Jeff Daniels. Peruukki päähän vaan.
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

22.03.2019 klo 19.50 1 tykkää tästä

Toisaalta tämä oli hyvä siinä, että toi ilmi valkoisten kokeman rasismin Amerikassa. "Et voi tehdä asiaa X, koska olet väärän rotuinen"

Nämä lausujat median pitäisi tuomita yksituumaisesti rasismista.

Itse leffa oli ihan hyvä. Vertaa vaikka 12 years of Slaveen, jota ei voinut katsoa 10 minuuttia pidemmälle. Kidutuksen seuraaminen on katsojallekkin Kidutusta.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova