Tuorein sisältö

Avengers: Endgame

Ensi-ilta: 24.04.2019
Genre: Fantasia, Sci-fi, Seikkailu, Toiminta
Ikäraja: 12
Jari Tapani Peltonen

25.04.2019 klo 23.30 | Luettu: 15989 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Älä lue arvosteluja etukäteen. Jos et tiedä, mikä on Avengers: Endgame, niin ei se mikään ole. Jos tiedät, niin tunne historian paino. Leffa on liian iso floppaamaan, mutta se ei voi flopata, joten mainoksilla on pokkaa pantata perusteita. Juttu, jonka paljastan pian kirjoittaakseni jotakin, oli tuttu vain vahingossa vilkaisemastani paparazziuutisesta. Katson elokuvia jatkuvasti "puhtaalta pöydältä", mutta yleensä mahdollisuudet on puolessa tunnissa loppuun pureksittu. Kolmen tunnin istunto Endgame pitää suunnan auki pidempään. Tämä ei ole mestariteos, jota on käsiteltävä silkkihansikkain, mutta silkki itsessään saattaa säväyttää, joten et halua tätäkään lausetta päähäsi.

Marvel on harrastanut vain esiosia joka toisen olennon posahdettua tomuksi. Ei ole aikaa mennä The Leftovers -sarjan reviirille, mutta sankareiden reaktiot tappioon ovat tyydyttäviä vaihtelevuudessaan. Siirtyäkö eteenpäin vai jäädäkö kytemään kihdissä? On tapahtunut jotain yhdentekevää, jotain mielenkiintoista ja jotain vitsikästä, mutta mikään juttu ei ansaitse välileffaa, vaan on hienoa, että siitä tunteesta päästään, ettei näiden välillä mitään tapahdu. Raivostuttavan teräsmiesmäinen Captain Marvel ei ratkaise kaikkea, vaan hän ensisijaisesti symboloi sankareita, jotka eivät tienneet sodasta. Aikaparadoksista johtuen Ant-Man putkahtaa oman leffansa tympeästä lopputekstikohtauksesta suoraan tähän teokseen intoilemaan vailla kyynisyyden taakkaa, että jotakin voidaan yhä yrittää.

Kuten hahmot melkeinpä sanovat, tiedossa on ryöstöelokuva ajassa. Huikeaa. Aikamatkailu keksitään yhtä töksähtäen kuin Iron Man ratkaisi höpönlöpöjutun kakkosleffassaan, mutta pysyin mukana. Rauhallinen rytmi terävöitti uskoni universumiin ja kun filkalla ei ole kiire kiihkoilla aikamatkallakaan... mieleen palailee se, kun Spock kylpytakissa valaita jahtasi? Sekään elokuva ei ole huono. Tilanne on kuitenkin tämä. Olin valmis antamaan täydet 5 tähteä tälle vaivalla alustetulle teokselle, joka alkaa tähän tyyliin, mutta kehittyy jännittäväksi. Olen kaunainen muutamien Marvel-tarinoiden johdosta, mutta nyt näyttelijät saavat päteä: mm. Iron Man on värvännyt lapsisotilaita hetken mielijohteesta raiskaten alkuperäisen kehityskaarensa, mutta Robert Downey, Jr. tekee taas töitä. Kun juoni lakkasi kehittymästä, rutiiniasenteeni palaili. Marvel on takuu laadusta tiettyyn pisteeseen saakka.

Kun aikamatkakliseistä vitsailtiin, ruumiini oli valmis, mutta logiikka vuotaa kuin seula. Tulevaisuutta ei voi muuttaa, paitsi taikakivillä, paitsi että voi, paitsi jos se haittaa hölynpölyä. Keksi itse parempaa? Usein yritän. Endgame haarautuu aikatasoihin. Itsestäänselvästi elokuvan pitäisi sönköttää, että vain sankarit aistivat muutokset ajan virrassa, ja tehdä kohahduttavia muutoksia, mutta elokuva ei tee juuri mitään potentiaaliin nähden. Tavoite on kivijuonen laajuudesta muistuttaminen ja muutaman hahmon silittely. Sen ja keston huomioiden teos on kunnon hömppää, mutta taidehistoria ei muistele tarinaa, joka tehtiin vain sen itsensä vuoksi.

Hetki sitten Netflixin pienen aikamatkaleffan kuvauksessa alleviivattiin, että yritys pelastaa syyttömänä kuollut ystävä kertoo kulttuurien törmäyksestä ja yleismaailmallisesta halusta korjata menneisyyden vääryydet. Endgame lähinnä selittelee, että taikakivillä, joilla voi tehdä mitä vaan, ei voi kumota näyttelijöiden päättyviä sopimuksia. Kivistä tuskin jauhetaan jatkossa, mutta kun huomioidaan, että Marvel-leffat ovat mm. S.H.I.E.L.D.-järjestön tapauksessa toistuvasti murentaneet "status quon", jota ei varsinaisesti ollutkaan, ei tämä "aikakauden päätös" muuta paljoa. Tyyppejä on hengissä ja esiosat ovat mahdollisia, joten sopimusneuvottelut jatkukoon.

Oletko nähnyt tämän? Hulk. Thor. Vähemmissä määrin Rocket Raccoon ja Captain America. Tiedostan hyvin, ettei moni leffa salli seurata tällaisia velikultia ja siksi pakaroistani ei amputoida karvaakaan. Jos et ole tätä nähnyt, isoin paljastus tulee tässä: en kirjoita erillistä paljastusarvostelua, koska ei ole sanottavaa. Juonen tiivistäisi kahdella lyhyellä lauseella. Valveutunut esittäisi tarkentavan kysymyksen, jolloin tarvitsisin kolmannen lauseen. Spektaakkelimainen toiminta myöhäisessä vaiheessa on päälleliimattua, eikä tarinan perustelemaa, joten väsyin niillä main, kun moni nyyhkivä höhöttäjä sai elämälleen tarkoituksen (olen kade). Tämä ei ole Kuninkaan paluu tai Sithin kosto, mutta tämä on Kuoleman varjelukset, osa 2, kutakuinkin. Jos kehuja tuntuu olevan liian vähän arvosanaan nähden, se johtuu vastareaktiosta.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Eighth Grade... Se mikä ei tapa... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (11 viestiä)

capu

25.04.2019 klo 23.52 8 tykkää tästä

Taattua Peltonen-laatua.
lainaa
Surullinen

26.04.2019 klo 04.07 6 tykkää tästä

capu kirjoitti:
Taattua Peltonen-laatua.

Olisi hauska jos näistä jutuista sais jotain selvääkin. Voi olla hauskasti kirjoitettu juttu ja silti olla jotain järkeäkin. Näissä ei tunnu olevan.. harmi
lainaa
LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

26.04.2019 klo 06.14 1 tykkää tästä

Jossain varmaan olisi lista missä järjestyksessä näitä leffoja pitäisi katsoa että saisi kaiken irti juonikuvioista, mutta niitä taitaa olla jo niin monta ettei kukaan jaksa katsoa niitä kaikkia.
lainaa
Thaanos

26.04.2019 klo 08.00 3 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
Jossain varmaan olisi lista missä järjestyksessä näitä leffoja pitäisi katsoa että saisi kaiken irti juonikuvioista, mutta niitä taitaa olla jo niin monta ettei kukaan jaksa katsoa niitä kaikkia.


Sama taitaa päteä näihin "arvosteluihin". Ehkä ne ovat osa suurempaa. Peltosen Endgamea odotellessa.
lainaa
Refloni

Rekisteröitynyt 08.01.2017

26.04.2019 klo 09.54 8 tykkää tästä

Surullinen kirjoitti:
Olisi hauska jos näistä jutuista sais jotain selvääkin. Voi olla hauskasti kirjoitettu juttu ja silti olla jotain järkeäkin. Näissä ei tunnu olevan.. harmi

Me lukutaitoiset kyllä tykätään näistä. Peltosen arvostelut on hankalampia kuin muiden, mutta niistä löytyy ainutlaatuisia havaintoja ja analyysia. Tämä teksti oli sitä paitsi selkeämmästä päästä.
lainaa
Kilpinen

26.04.2019 klo 09.59 7 tykkää tästä

LateHuominen kirjoitti:
Jossain varmaan olisi lista missä järjestyksessä näitä leffoja pitäisi katsoa että saisi kaiken irti juonikuvioista, mutta niitä taitaa olla jo niin monta ettei kukaan jaksa katsoa niitä kaikkia.

Vaikka tuossa: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Marvel_Cinematic_Uni
Katso kaikki ja nauti.

Olen iloinen, että Peltonen kuitenkin ihan kelpo arvosanan pyöräytti KAIKKIEN AIKOJEN ELOKUVATAPAUKSELLE. Kyseessähän on siis fundamentaalisti koko elokuva-alaa uudistaneen Marvel Cinematic Universen "kolmosvaiheen" päätös, joka uskomattomalla tavalla niputtaa yhteen aiemmat 21 leffaaa ja sen lisäksi taikoo siihen päälle uuden unohtumattoman kerroksen.

Unohtakaa Citizen kanet ja Shawshankit ja Kurosawat. Ne ovat säälittäviä yhden leffan räpellyksiä. Tässä Kevin Feige ansaitsisi jokun erikois-Oscarin koko elokuvamaailman muuttamisesta. Russot ja koko Endgame toivottavasti pokkaavat ison läjän pystejä ensi keväänä. Näyttelijät (etenkin RDJ, Chrisit Evans ja Hemsworth), leikkaajat, käsikirjoittajat ja ILM samoin.

Kolme tuntia Endgamen parissa meni hujauksessa. Niin sujuvaa ja viihdyttävää kerrontaa oli tarjolla. Toisin kuin DC-elokuvien kanssa, trailerit eivät spoilanneet mitään. Juoni oli nokkela ja kaikki tieteelliset fantasiafaktat täysin uskottavia. Mutta miettikää jälkikäteen mikä oli rotan rooli.

Se, mikä yllätti ehkä eniten, oli elokuvan hauskuus. Melkein Thor: Ragnarokin tasoinen (Deadpoolin jälkeen 2000-luvun toiseksi hauskin) komediapläjäys. Mutta sen lisäksi yksi kaikkien aikojen eeppisimmistä toimintaelokuvista ja taatusti koskettavin fantasiaelokuva koskaan.

3000/5
lainaa
hdofjejfjfnnw

26.04.2019 klo 17.07 5 tykkää tästä

verrataan dchen ja deadpooliin kertoo aika paljon vertailun tasosta. toki johonkin batman vs supermaniin tai transformersiin verrattuna ihan kiva cosplayaajiennperusleffa mut oikeassa leffaskaalassa ihan sontaa. scorsesen jokeri saattaa jotain ehka tehdakin
lainaa
fhosjfhrjrj

26.04.2019 klo 17.09

mutta luultavasti kliseinen sarjishahmo vaan rajoittaa scorcesea ja leffa olis paljon parempi ilman pellea
lainaa
HEssuh

27.04.2019 klo 13.36 1 tykkää tästä

Kilpinen kirjoitti:


Unohtakaa Citizen kanet ja Shawshankit ja Kurosawat. Ne ovat säälittäviä yhden leffan räpellyksiä.


Eivvvv
lainaa
Avengers

27.04.2019 klo 18.53 4 tykkää tästä

hdofjejfjfnnw kirjoitti:
verrataan dchen ja deadpooliin kertoo aika paljon vertailun tasosta. toki johonkin batman vs supermaniin tai transformersiin verrattuna ihan kiva cosplayaajiennperusleffa mut oikeassa leffaskaalassa ihan sontaa. scorsesen jokeri saattaa jotain ehka tehdakin


Luuletko olevasi jotenkin kauhean cool?
lainaa
Kärmes

30.04.2019 klo 02.23

Mikä on nimeltään tekstissä mainittu 'Netflixin pieni aikamatkustuselokuva'?
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova