Varoitan juonipaljastuksista.




Kunhan pidät sarjan tyylistä, kahden tunnin mittaisen finaalin pitäisi kelvata. Se osaa mennä visuaalisesti pontevammaksi: kupla paisuu ennen puhkeamista. Koin dramaattisimman, liioitellun sankarillisen otoksen säväyttäväksi, vaikken pidä tyylistä. Tietenkin se on vakio, että moni masentuu viime metreillä, kun sarjan kasassa pitäneet toiveet eivät toteudu.

Määränpää ei ole tärkeä vaan matka, ja matka on ollut kankea noin puolivälistä eteenpäin. Läppää temmotaan hatusta muuten vaan. Jos tyypit ratkovat mysteeriä, he lukevat vastaukset paperista, lukijan vaihtuessa joskus lauseen puolivälissä. Ratkaisu useisiin välittömiin vaaroihin on deus ex machina. Finaalissa hyvää on se, että kun kaikki 67 hahmoa sopivat tehtävästä, sitä heti uskoo, että viime hetken apu tulee aina tiimin sisältä.

Jos sankarit olisivat dinosauruksia, jakson alku kulkisi näin. He huomaavat meteoriitin. Maailma tuhoutuu parin tunnin päästä. Onneksi satunnainen brontosaurus keksii heti, että jos dinot kiipeävät korkealle vuorelle, he voivat kivuta meteoriittiin ja tuhota sen sisältäpäin ennen kuin se saavuttaa maan. Paljastuu, että meteoriitti tosiaan on niin hidas ja täynnä reikiä, että tämä voi onnistua - mutta mitä hittoa? Vuori on puoli metriä vinossa! Kaikki yllättyvät! Sarjalla on varaa toteuttaa näyttävä kohtaus, jossa vuori ja meteoriitti rämisevät toisiaan vasten, kunnes vuori onkin oikeassa kohdassa. Ja meteoriitti tosiaan jäi nyt kiikkumaan vuoren huipulle kätevästi, koska tämä paska farssi ei lopu koskaan.

Käytännössä: sarjan pääpahis näkee pahoja unia sankarien edetessä häntä kohti todellisuuden eri tasoilla antaakseen niskalaukauksen. Sotilaat yrittävät estää sankareita periamerikkalaisista syistä, ja romahtavasta syöpäkasvaintodellisuudesta pitäisi päästä poiskin, joten teoriassa tyypit ovat melkein vaarassa.

On lisää mytologiaa mytologian vuoksi. Pääpahis ei ehkä olekaan pääpahis, tai no on hän, mutta tämähän nyt sitten varmasti mahdollistaa jatkosarjan. Koko kausi oli täysin hyödytön. Kuten yksi hahmo suoraan sanoi, pääpahis vaikutti voitetulta jo aiemmin.

Vaikka pidin huipentavasta otoksesta, taistelu jättihämähäkkiä vastaan on vähemmän jännittävä kuin Kevin Smithin maineikas monologi aiheesta. Ison budjetin tv:tä tarjotaan, mutta vihreän kankaan makua on vaikea sivuuttaa, kun näyttelijät alireagoivat Godzilla-tason uhkaan. He eivät ole vaarassa. Sarja ei ota riskejä. Sarja on kieltäytynyt kaikesta vastuusta ja julistautunut vesitetyimmäksi valtavirran vetiseksi vedeksi, mitä kuvitella saattaa. Sarjalla on vähemmän munaa kuin lasten sarjoilla, joka se voisi olla, jos se olisi 75% lyhyempi ja satunnaiset sivu-sivuhahmojen silpomiskohtaukset jäisivät pois.

Kaiken pitkittämisen jälkeen tavallaan helpotuin, kun oivalsin jakson huipentuvan varhain ja toimivan myös epilogina. Katsoin tuutilullaa-tunnelmissa sarjan yleiseen ilmansuuntaan, kun tasapaksu hahmokokoelma teki eipä-oikeastaan-yhtään-mitään. Vähän pitää reagoida ainoaan käänteeseen, joo, ja tietenkin Winona Ryderiä tulee kosia, ok, loppu.

Ei. Sarjan on luonnollisesti vielä kumottava se ainoa käänne. Kiukkuilen sittenkin: en aio katsoa enää mitään Dufferin veljeksiltä. Jos vesi näin hyvältä maistuu, hypätköön järveen. Näyttelijöistäkään useimpia en halua nähdä toviin, mutta Winona on immuuni kaikelle, ja muutamat pennut kuten Sadie Sink välttävät pahimmat ansat kuten sen, ettei "sarjan ikoni" Eleven ole vähään aikaan saanut lupaa ilmettä vaihtaa.



< Jakson 5-7 arvostelu