Samara Weavingin näyttelemä Grace pääsi rikkaisiin naimisiin. Siipan suku tahtoi pelata. Arpa sanoi: piilosta. Grace joutui tappamaan suvun, jottei häntä tapeta? Edellisestä osasta on 7 vuotta. Oletin jatko-osan olevan simppeliä hupia, mutta heti alussa aloin miettiä, mitä itua tässä on olevinaan. Nyt stunttinäyttelijöiden kuten Elijah Woodin, Sarah Michelle Gellarin ja David Cronenbergin kansainvälinen järjestö jatkaa piilosta, koska niin sanotaan?

Grace ei tappanut kaikkia. Yliluonnollinen kirous tappoi. Se oli tyypillinen loppuvitsi: pahikset törttöilivät harhaisesti, kunnes harha vahvistui faktaksi. Frodo, Buffy ja Cronenberg ovat kuulleet lisää kirouksesta, mikä ei muuta sitä, että ns. stunttinäyttelijöillä on tapana pönöttää tylsistyneinä. Vaikkei ykkönen luvannut muuta kuin puukkohippaa, idean tunnisti hassuksi, joten tähänkin tarvitaan jotain outoa, jotta tämä on tätä. Leffa ymmärtää sen, muttei yhtä hyvin kuin kaiken neljääntoista kertaan nähnyt katsoja.

En välitä kuulla John Wickin tyylisestä alamaailmasta, jos yksikään makeilija ei ole edes ihmissusi. Maailmanherruus mainitaan. Kelpaisi, jos kyse olisi vaikka deepfake-Trumpista ja -Putinista, mutta leffa ei uutisiin viittaa. Paskaa jauhetaan sillä asenteella, että koska läppä ei menisi läpi saippuasarjassa, sen täytyy olla hauskaa. Leffa on "itsetietoinen", eli kun sääntö tulee tyhjästä tai entinen kumotaan, leffa sanoo: "näin se menee".

Leffa on suora jatko-osa. Ennen uutta kierrosta Grace kärrätään sairaalaan. Hän tapaa Kathryn Newtonin näyttelemän siskonsa Faithin, jonka kanssa hän ei tule juttuun. Siskon hengen uhkaaminen on ainoa idea, joka liittyy johonkin edes jotenkin. Myös samojen ohjaajien ihan kiva Scream VI rakentui siskosten ympärille. Silläkin oli ongelmia, mutta perusidean se myi: suurkaupungissa tutut säännöt rikotaan. Nyt tärkein sääntö on se, että psykoottisten, maireiden, sarkastisten patsastelijoiden on pakko toteuttaa hippaleikki, jotteivät he räjähdä. Pahikset ovat vampyyrejä olematta vampyyrejä; he ovat liian teennäisiä, muovisia ja harhaisia ollakseen edes himoitsemaani vihapuhetta porvareista.

Pahikset saavat aikaa. Yhtä mairean teennäinen on Faith. Weaving vakuuttaa dramaattisine ilmeineen ollakseen keskellä ei-mitään. Viimeksi Grace tahtoi elämän. Jos hänellä olisi tovi aikaa reagoida ykköseen (ottaa kartano omaksi, myydä se, tms), kyse olisi sentään "oman elämän odottamattomista ongelmista" eikä sadismista sadismin vuoksi tyhjiössä.

On toimintaa, ohjaajien taitaessa perusteet. Leffa laahaa 30 minuuttia yliajalle, mutta joku varmasti viihtyy. Arvosana olisi kakkonen, ellen olisi lusinut läpi The Boys -sarjaa, joka viimeistään teki minut allergiseksi räjähteleville ruhoille. En jumalauta jaksa katsoa teennäisiä komedioita, jotka pilaavat oman ja osittain muiden tarinoiden draamallisen potentiaalin räjäyttelemällä hahmoja huolettomasti. 30 vuotta sitten ihminen räjähti palasiksi kohahduttavasti ja kieltämättä synkän koomisesti, jos käytit sinkoa Doomissa etäisyydellä, jolla olisi pitänyt käyttää pistoolia. Käsikirjoitukseen saisi pistää ehkä pikkuisen lisää oivallusta 2026.