Tuorein sisältö

Guns N' Roses : Chinese Democracy

J.A. Kaunisto

27.11.2008 klo 19.14 | Luettu: 32172 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Chinese Democracyn odotus paisui vuosien aikana jo epätoivoisiin mittasuhteisiin. Odotusten määrää ja kritiikin kylmää kättä ei voi sanoin kuvata. Ensimmäisenä kommenttina voi todeta helpotuksen siitä, albumi on ulkona. Lisäksi rieska kuulostaa paikoin aidolta Guns N' Roses-albumilta. Chinese Democracy on Axl Rosen käsitys demokratiasta, eli mies on ainoana alkuperäisjäsenenä tehnyt albumin omien tavoitteidensa mukaan. Luonnollisesti Gunnari-formaatti asettaa tiettyjä raja-arvoja, allekirjoittaneen kommenttina Axl Rosen olisi ehdottomasti kannattanut pukata kiekko markkinoille ilman Gunnari-rasitteita. Chinese Democracy kuulostaa tuoreelta, päivitetyltä Gunnarilta. Albumin tekoprosessin venyminen kuuluu myös lopputuloksesta - vaikka sovitukset ovat muuttuneet matkan varrella, levyn materiaali tuntuu kaikuvan ainakin parilta vuosikymmeneltä. Asian huomaa varsinkin päämiehen äänessä, mies kuulostaa monelta mutta aina omalta itseltään. Rieskan kiinnostavuutta syö vaaran tunnun katoaminen, balladiosaston vahva edustus ja hienoinen sirpalemaisuus. Viisuja on 14 ja viiden minuutin rajapyykki ohitetaan liian monessa siivussa. Paketin laihduttaminen olisi tuottanut terävämmän lopputuloksen.

Albumi alkaa neljällä tyylipuhtaalla Gunnari-siivulla. Levottomasti laukkaava ja käynnistysvaikeuksista kärsivä nimibiisi saa jatkoa Shackler's Revenge-viisun päällekäyvästä ulkomuodosta - albumin tiukinta turpapusua. Better lainaa 2000-luvun temppuja, teräväksi säädetty rutistus on riittävän yksinkertainen ja tyly. Street Of Dreams kuulostaa vahvasti Use Your Illusion -albumien voimaballadeilta - Axl Rosen ääni on varsinainen aikakone. If The World rikkoo lähes täydellisen tunnelman - viisu muistuttaa mahdollisimman vähän tuttua Gunnari-soundia. Biisi lainaa temppuja R'n'B:n suunnalta, flamenco-skeba luo tunnelmaa ja rumpuloopit sekä tuunattu kitarasoundi tekevät kappaleesta haastavan. Scraped on päivitettyä 2000-luvun Gunnari-rutistusta - ei liian siistiä, mutta turhan metallista. Riad N' The Bedouins kokeilee jos jonkinlaista studiojippoa, mutta biisi on kuitenkin tukeva potku persiille. Axl onnistuu kuulostamaan jopa Zeppelin-hemmo Robert Plantilta. Madagascar siirtyy leffasoundtrack-tunnelmiin, kovin siistiksi säädetyssä biisissä olisi ainesta jopa Bond-tunnariksi. Prostitute lopettaa albumin mietteliäissä ja alavireisissä tunnelmissa, mutta viisussa on kiehtovaa ja kyykyttävää koukkua.

Slashin kitaran puute on suuri miinus. Kitarasoundi on paikoin vahvasti "käsiteltyä" ja sooloissa on temppuilun makua. Chinese Democracy asettuu hieman kankeasti Gunnari-levyjen rivistöön. Rieskan mieltää Axl Rosen soolokiekoksi ja sellaisena albumi on hyvä. Työtuntien järjetön määrä menee ylituottamisen puolelle mutta viisuja ei ole pyöritetty hengiltä. Varsinkin slovariosasto kuormitetaan turhan sokerisella arsenaalilla. Kukaan ei voi kuitenkaan syyttää Axl Rosen jämähtäneen 80-luvulle, soundeissa on yritystä enemmän kuin monen fanin mielenterveys sietää. Mikä tärkeintä, albumille on löytynyt nippu toimivia viisuja. Allekirjoittanut antaisi Chinese Democracylle puoli pistettä reilumman potin ilman Gunnarikytkentöjä. Tai puhutaan edes Guns N' Roses 2.0 -kokoonpanosta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Valheiden verkko... War, Inc.... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (15 viestiä)

tuba93

Rekisteröitynyt 08.06.2008

27.11.2008 klo 19.49

Täytyy sanoa että on aivan mahtavan levyn Axl työstäny ilman muita alkupertäisiä jäseniä. Tänä vuonna on monet legenda bändit tupannu uutta levyä mutta mikään ei omasta mielestä yllä Chinese Democracyn tassolle ei edes Death Magnetic joten olis kyllä isommat pisteet ansainnut.
lainaa
mijuve

Rekisteröitynyt 24.11.2008

28.11.2008 klo 00.14

Guns N' Roses ei ole entisentä ilman bändin entisiä jäseniä. Pelkkä laulaja ei tee bändiä. Tuntuu levyn soittajat olisivat vaan jotain taustahenkilöitä.
Levyllä on lisäksi liikaa noita balladeja.

Selvittäispä Axl ja soittajat välinsä ja lataisivat pyssyt ja kasvattaisivat ruusut uudestaan.
lainaa
mika

28.11.2008 klo 06.13

KAIKILLE ja koko maailmalle suosittelen että lukekaa (sikäli kun nykykansa lukee enää kirjoja) W.A.R. kirja, sitä myy suomennettuna esim LIKE Kustannus. Kirja on erään musiikkilehden toimittajan kirjoittama, ja sisältää äärimmäisen totuuden GNR/AXL tapahtumista. Koko kuvio ei todellakaan ole aivan yksinkertainen...

Lyhyesti - Slash & CO olivat Mötley Crew tyyppien kanssa erittäin pahssa huumekierteessä ja pitkälti tähän Axlilla paloi hihat. Toki Axl on sairas perfektionisti, on ja oli edelleen, mutta enivei.. lukekaa se kirja.
lainaa
axl

28.11.2008 klo 09.09

Mustaki ois kyllä ansainnut isommat pisteet niin hyvä levy kuitenkin on
lainaa
kurtsi

Rekisteröitynyt 09.11.2008

28.11.2008 klo 14.28

Olisi vielä sen neljännen ja puolikkaan tähden ansainnut. Täytyy kuitenkin muistaa, että levy oli nimenomaan Axl:n soolo levy, hänellä vain on oikeudet käyttää nimeä GN'R. En saa päähäni ketään toista nykypäivän muusikkoa, joka olisi yhtä lahjakas kuin Axl. Kappaleet ovat hienoja, paitsi If The World -biisin olisi voinut jättää pois. Merkittävä levy nykypäivän musiikissa. OK arvostelu.
lainaa
oopee

Rekisteröitynyt 18.04.2007

29.11.2008 klo 11.31

Axl tietää Guns N' Roses -nimen markkina-arvon, ja tietysti hän sitä käyttää kun rahaa tulee moninkertaiset määrät verrattuna siihen, jos olisi kehitelty täysin uusi ja massoille tuntematon nimi. Mitä itse levyn tulee, se ei mielestäni edes yritä olla vanhan Guns N' Rosesin kuuloinen, vaikka toki sieltä vivahteita siihenkin suuntaan väkisin löytyy. 4 tai 4,5 antaisin levylle, Axl on todellakin biisintekijänä huomattavasti parempi kuin suurin osa nykymuusikoista/bändeistä.
lainaa
lammas

Rekisteröitynyt 26.05.2007

29.11.2008 klo 21.43

No eipä menny rahat hukkaan tätä ostaessa. Piristystä vanhalta tekijältä tän nyky renkutuksen keskelle.
lainaa
hyvää_kamaa

30.11.2008 klo 15.38

Tämä ei missään tapauksessa ole Appetite for Destructionin kaltainen hitti ja klassikko, mutta silti erittäin kuunneltava levy, jota Akseli Ruusun ei todellakaan tarvitse hävetä tehneensä. Vaikka Slash on se "ainoa oikea" GnR kepittäjä, uusi kitaristi on siitä huolimatta hyvä ja soitto on mielenkiintoista kuunneltavaa. 90/100.

lainaa
Jep

02.12.2008 klo 06.31

hyvää_kamaa kirjoitti:
Tämä ei missään tapauksessa ole Appetite for Destructionin kaltainen hitti ja klassikko, mutta silti erittäin kuunneltava levy, jota Akseli Ruusun ei todellakaan tarvitse hävetä tehneensä. Vaikka Slash on se "ainoa oikea" GnR kepittäjä, uusi kitaristi on siitä huolimatta hyvä ja soitto on mielenkiintoista kuunneltavaa. 90/100.



Uusi kitaristi? Kuka niistä monista?
lainaa
Belew

02.12.2008 klo 22.11

Bumblefoot ja Buckethead ovat ainakin mainioita ja omaperäisiä kitaristeja, Bumblefoot on soitannoltaankin hyvin Slashin tapainen, tosin teknisesti ylivertainen. Varsinkin Buckethead on tuonut paljon uusia juttuja homogeeniseen neoklassisten kitaristien kerhoon. Robin Finckin taidoista en sitten tiedä.
Slashilla oli tosin oma räipeä otteensa & saundinsa, ja tätä olisi voinut kitarasooloissa olla enemmän.
lainaa
Daliden

03.12.2008 klo 15.03

Yksi huomionarvoinen asia on levyn hyvä masterointi. Dynamiikkaa löytyy nyky-CD:ksi yllättävänkin paljon, n. 15 dB (yleensä 8-9 dB tai Metallican tapauksessa jopa vähemmänkin), eikä ruuvia ole kiristetty myöskään niin paljon, että levyllä olisi "clippingiä" eli tasalakisia aaltomuotoja.

Niinpä Chinese Democracya kestää vanhemmillakin korvilla kuunnella isommalla volyymilla, jolloin juuri esim. Shackler's Revengen kaltaisten raitojen aggressiivinen kitara saa paljon lisätehoa.

Arvostelussa ei muuten mainittu levyn loppupään biisiä "This I Love", joka toimii sitten taas oikein mainiosti :)
lainaa
Sami

03.12.2008 klo 15.54

Kaikki biisit mitä olen tältä levyltä kuullut ovat olleet ihan täyttä roskaa. Hämmästyttävän hyvää palautetta tulee porukalta...
lainaa
kurtsi

Rekisteröitynyt 09.11.2008

04.12.2008 klo 18.26

Veikkaan, että et ole kuullut niistä ainuttakaan tai olet muuten vain tyhmä. Toki saa mielipiteensä sanoa, mutta perustelematon dissaaminen ei vakuuta.
lainaa
uusfani

19.12.2008 klo 14.13

Henk koht. en ole ennen pitänyt ikinä guns'n'rosesia mitenkää hyvänä bändinä. Olen aina ajatellut että axl on vaan joku härö jostain joka osui bändeineen oikeaan saumaan. Täytyy todeta että olen ollut väärässä ja ilmeisesti on pakko katsastaa vanhempiakin tuotoksia. Taikka sitten tämän levyn juju on juuri siinä että se ei kuulosta vanhalta. Jotenkin kaikki levyt tähän asti ovat tuntuneet jo valmiiksi tylsiltä. Pitää silti mainita etten ole niitä tosiaan kunnolla kuunnellut. Jokatapauksessa tässä on minusta koukkuja kokoajan. Väkisin tulee mieleen että jos Slash ja kumppanit olisivat olleet mukana olisko joku asia levyllä niin paljon erilaisempi kuin nyt etten enää siitä pitäisi.

Kuulen paljon hyviä blues ja rnb vaikutteita. Lievä harppaus industrialin suuntaankin löytyy. Harppaus ei ihan onnistu ja on ehkä parempi että axl jättää sen osa-alueen muille, mutta blues ja rnb toimivat minusta hyvin. Tuntuu että miehestä löytyy uusia ääniäkin.

Monia arvosteluja lukeneena pitää kyllä todeta ristiriitaisuus mitä arvosteluissa on. Tämän kohdalla törmää paljon noin kolmen tähden arvosteluihin missä kehutaan ja haukutaan kappaleita aika ristiin. Ja karrikoiden vielä niinkin että haukutaan että balladeja on aivan liikka mutta parhaat biisit luettelossa näkyy vain ne balladit.

Eli ilmeisesti aika ristiriitainen levy. Josta kertoo minunlaisetkin uudet (no ainakin yksi uusi) kuuntelijat, jotka ennen eivät edes vihanneet bändiä ja nyt kuuntelen levyä taukoamatta.
lainaa
Tommy

20.12.2008 klo 09.50

Taidan kuulua siihen harvalukuiseen sakkiin, jolla ei ollenkaan Slashia ikävä. Äijällä on yleensä ollut hirveät soundit, ja muutenkin miehen ideapankki on täysin tyhjentynyt.

lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova