Tuorein sisältö

Twilight - Houkutus

Ensi-ilta: 02.01.2009
Genre: Fantasia
Ikäraja: 13
Jari Tapani Peltonen

01.01.2009 klo 18.00 | Luettu: 165872 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Twilight – Houkutus kestää yli kaksi tuntia. Yksi jakso Buffy Vampyyrintappajaa kestää 42 minuuttia. Puhutaan hetki jännityksestä, huumorista, mielikuvituksesta, hahmonkehityksestä, sanomasta, erikoistehosteista ja ohjaajan ja näyttelijöiden kyvyistä. Tai ensin on tietenkin oleellista todeta, etten minä ole Buffy Vampyyrintappajan fani. Tästä huolimatta en ole kyseisestä tv-sarjasta sellaista jaksoa nähnyt, jossa lueteltuja asioita ei olisi toteutettu paremmin, tai jossa lueteltuja asioita ei esiintyisi enempää, kuin hittielokuvassa Twilight – Houkutus.

Toisaalta on epäreilua verrata Twilightia ja Buffya. Jännitteet ovat erilaiset. Twilightissa ei esiinny vampyyreja, vaan keijukaisia, jotka luulevat olevansa vampyyreja. Keijukaisilla ei ole mitään vampyyrien heikkouksista. Auringonvalossa he eivät viihdy, koska se saa heidän ihonsa kimaltelemaan timanttien lailla. Keijukaiset eivät osaa vampyyrien perinteisiä loitsuja, eikä heillä ole pitkiä kulmahampaita. Keijukaiset taitavat keijutaiat, kuten ajatusten lukemisen ja tulevaisuuden ennustamisen. Tutustumme läheisimmin yli satavuotiaaseen keijuun nimeltä Edward. Edward tykkää sakkolihasta. Syvällä sisimmässään hän tahtoisi hakata pikkutytön palasiksi, mutta toki hän omaa itsehillintää.

Keijukaisperhe sulautuu hyvin parin tuhannen asukkaan pikkukaupunkiin, jossa kaikki muutkin etniset vähemmistöt ovat tasaisesti edustettuja. Elokuvan toinen päähenkilö Bella, ihmistyttö, palaa kylään asuakseen isänsä luona. Bellalla ei ole persoonallisuutta, mikä lienee tarkoituksellista: jokainen teinityttö voi kuvitella itsensä Bellan paikalle. Tästä seuraa myös tahatonta huumoria, sillä Edward ihastuu Bellaan paitsi kemiallisten reaktioiden vuoksi, myös siksi, että Bella on ainoa ihminen, jonka "ajatuksia" hän ei kykene lukemaan. Olisin kävellyt salista, ellen olisi saanut tirskua.

Rakkaat pikkusiskot! Puhutaan hetki ihan tyttöjen kesken. Minä rakastan pelottavia, pahansisuisia, itsenäisiä naisia, jotka saattavat useat muut miehet kilpikonnapuolustukseen kuin kylmä vesi. Uskon ymmärtäväni, mitä te näette Edwardissa. Edward on salaperäinen paha poika... Edward palvoo naistaan kuin kuuta taivaalla, muttei ole nössö, vaan ritarillinen vaikka henkensä uhalla. Edwardin uhoaminen, kukkoilu ja kiukkuilu vain tekee suhteesta jännittävän. Siihen voimme luottaa, ettei Edward oikeasti pahoinpitele Bellaa, kun tarinan on kerran kirjoittanut mormoni perheenäiti.

Mutta mitä pirua on tapahtunut feminismille?! Kun nainen ohjaa elokuvan naisen kirjoittaman kirjan pohjalta, miten on mahdollista, että se haisee sovinismille kuin olohuoneen valtaistuin pysyvällä perseen kuvalla? Eikö se yksi yleinen fantasia olekaan sen suuntainen, että kun kiltti tyttö on ensin tavannut pahan pojan, onnistuu hän hiomaan tästä pahimmat särmät pois, minkä jälkeen poika on yhä raju rakastaja, mutta myös luotettava ja uskollinen kumppani? Twilight esittelee suhteen, jossa naiivi tyttöraukka joutuu itse sopeutumaan sellaisen (vanhan!) miehen oikkuihin, joka on töykeä, röyhkeä ja pakkomielteinen, joka sanoo suoraan tahtovansa tappaa tytön ja joka mm. vakoilee tuoretta tyttöystäväänsä tämän makuuhuoneessa ilman lupaa. Twilight on kuin räätälöity kasvattamaan sukupolven verran riistaa vaimonhakkaajille. Ei meijän Pekka paha mies oo, hällä vaan on juomisonkelma ja aina hän varottaa etukäteen - hää o iha niiqu Edward.

Veljet ja kypsemmät siskot... Television perustarjonta tyyliin Emmerdale on joka ikisen yksityiskohdan osalta mielenkiintoisempaa katsottavaa kuin Twilight. Näyttelijät ovat parhaimmillaan jopa keskinkertaisia, mutta dialogi on ponnetonta ja vaivalloista, kohtaukset päämäärättömiä ja ohjaus niin amatöörimäistä, että ensimmäiset myötähäpeän tunteet tulevat ensimmäisen kohtauksen aikana. Tarinassa on aineksia noin puoleksi tunniksi. Twilight kertoo tarkalleen ottaen pesäpalloa pelaavista keijukaisista, joista yksi rakastuu ihmiseen ennen kuin paha keiju päättää metsästää ihmistä, koska pahiksella on pahoja jäljitysvoimia. Tästä huolimatta jatko-osaa kehdataan alustaa.

Jos kuvittelet, että olet jo valmiiksi kyllästynyt vampyyreista kertoviin elokuviin, katso tämä ja opi jotain uutta itsestäsi.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Australia... Pin Ion - Take Your ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (107 viestiä)

jee

01.01.2009 klo 18.49

Just olin menossa kattomaan, mut taidanki valita jonku toisen elokuvan. Aihe kuulosti etukäteen kiinnostavalta, mutta asia ei taidakkaa olla niin. :C

lainaa
haisku

Rekisteröitynyt 14.10.2008

01.01.2009 klo 20.01

Ihmetyttää tosiaan miksi kirjoittaa tarina vampyyreistä, joissa ei ole kuitenkaan mitään vampyyrimaista. :S

Ehkä tytöt innostuvat tästä elokuvasta, mutta minä en. Palaan tyytyväisenä Buffyn pariin (joka on muuten yksi televisiohistorian parhaista sarjoista). 8) Kannattaisi Peltosenkin antaa sarjalle mahdollisuus. ;)
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.01.2009 klo 21.12

haisku kirjoitti:
8) Kannattaisi Peltosenkin antaa sarjalle mahdollisuus. ;)


Tykkään Buffysta. En vain ole fani.
lainaa
Ozcar

Rekisteröitynyt 20.11.2008

02.01.2009 klo 00.58

Kiitos. Vain kiitos.
lainaa
pumm1

Rekisteröitynyt 22.01.2008

02.01.2009 klo 08.51

Ihmettelinkin, miksi tytöt tätä haluavat katsoa, mutta nythän se selvisi: Vampyyrit. :)
lainaa
pohynnin

Rekisteröitynyt 12.06.2007

02.01.2009 klo 13.43

http://www.imdb.com/title/tt1099212/

imdb:n arvio 6/10 ihan vertailukohdaksi, ettei tämä ihan pahinta pohjasakkaa ole. Eihän Uwe Bollin leffoille jää enää tarpeeksi huonoja arvosanoja, jos keskikastin leffoille antaa pohja-arvostelut.
lainaa
Saara

02.01.2009 klo 14.16

:DDDDDDDDDDDDDDDDd Tämän siitä saa, kun mies luulee tietävänsä naisista kaiken.

Oon nähnyt leffan jo 5 kertaa, ja tänään menemme kavereiden kanssa vielä ihan oikeaan ensi-iltaankin. Ja joka kerta jaksan herkimmissä kohdissa itkeä silmäni päästä.

Ja duh, tietääkö arvostelija MITÄÄN Stephenie Meyerin kirjojen vamppyyreistä?! Omasta mielestäni juuri se, että Meyer on pystynyt luomaan aivan täysin perus-kliseistä poikkeavan vamppyyritarinan, on aivan uskomatonta!

EI miehet VOI arvostella tyttöjen leffaa! Ei millään pahalla, mutta näin se vaan menee.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.01.2009 klo 15.05 3 tykkää tästä

pohynnin kirjoitti:
http://www.imdb.com/title/tt1099212/

imdb:n arvio 6/10 ihan vertailukohdaksi, ettei tämä ihan pahinta pohjasakkaa ole. Eihän Uwe Bollin leffoille jää enää tarpeeksi huonoja arvosanoja, jos keskikastin leffoille antaa pohja-arvostelut.


Bollin In the Name of the King on parempi elokuva kuin Twilight mm. tehosteiden, näyttelijöiden ja käsikirjoituksen osalta. Twilight on ohjattu ja leikattu hieman paremmin. Koiranpaskaa, kissanpaskaa.

Lainaus:
Ja joka kerta jaksan herkimmissä kohdissa itkeä silmäni päästä.


Niin minäkin. Löydän lohtua vain siitä, että maailma loppuu jo vuonna 2012.
lainaa
rwaR

02.01.2009 klo 16.44

pohynnin kirjoitti:
http://www.imdb.com/title/tt1099212/

imdb:n arvio 6/10 ihan vertailukohdaksi, ettei tämä ihan pahinta pohjasakkaa ole. Eihän Uwe Bollin leffoille jää enää tarpeeksi huonoja arvosanoja, jos keskikastin leffoille antaa pohja-arvostelut.

Elokuvalla on vankka faniyhteisö, joka koostuu pääasiassa peruskoululaisista tytöistä. Epäilen heidän olevan objektiivisiä elokuvan arvostelua kohtaan. Mikäli kuitenkin koet samaistuvasi kauniinpaan sukupuoleen ja haaveksit olevasi spesiaali vamppyyriprinssi, on elokuva varmasti sinulle.
lainaa
Ville

02.01.2009 klo 18.13

Kävin katsomassa kyseisen leffan juuri elokuvateatteriassa. Taustatatietoja ei ollut kauheasti, ainoastaan tiesin että kyseessä on vampyyrileffa ja toimintaa pitäisi olla mukana. Olin yllättynyt kun saliin mennessä huomasin, että yleisöstä 80-90% oli yläasteikäisiä tyttöjä ja mietin tulikohan valittua väärä elokuva. Toimintaa elokuva ei tarjonnut ihan toivottua määrää, mutta huumoria sitäkin enemmän. Joka kerta kun pääosan miesnäyttelijästä näytettiin veistosmaisia kasvokuvakohtauksia kuului ympäriltäni tälläistä mutinaa: "on se niin ihana", "katso sen hiuksia", "tosi söpö"...

lainaa
Ozcar

Rekisteröitynyt 20.11.2008

02.01.2009 klo 18.57 1 tykkää tästä

Saara kirjoitti:
:DDDDDDDDDDDDDDDDd Tämän siitä saa, kun mies luulee tietävänsä naisista kaiken.

Oon nähnyt leffan jo 5 kertaa, ja tänään menemme kavereiden kanssa vielä ihan oikeaan ensi-iltaankin. Ja joka kerta jaksan herkimmissä kohdissa itkeä silmäni päästä.

Ja duh, tietääkö arvostelija MITÄÄN Stephenie Meyerin kirjojen vamppyyreistä?! Omasta mielestäni juuri se, että Meyer on pystynyt luomaan aivan täysin perus-kliseistä poikkeavan vamppyyritarinan, on aivan uskomatonta!

EI miehet VOI arvostella tyttöjen leffaa! Ei millään pahalla, mutta näin se vaan menee.


Tämän siitä saa, kun nainen ei pysty puolueettomaan arvosteluun.

Leffaa en ole nähnyt, sen myönnän, mutta ihan tarpeeksi esimerkkejä tunnen fanituksen vaikutuksesta mielipiteisiin. Tyttöjen kirjahan se on, ja Meyer on tehnyt hienon työn luodessaan valtavirtaan uppoavaa rakkaustarinaa, mutta jos otetaan fanitus pois taustalta en voi oikeasti kuvitella, että kukaan tyttö suostuisi myöntämään leffaa huonoksi. Ellei se rikkoisi pahasti kirjoja vastaan. Huomioi, etten hauku leffaa, turha tarttua siihen argumenttina. Kunhan yritän sanoa, että fanityttö vs. leffa-arvostelija (jonka arvostelut ovat tunnettuja kärjistyksistään)-asetelmassa sinulla ei ole kokemuksesi puolesta mitään etulyöntiasemaa. Jos etsit puolueetonta mielipidettä, se kannattaakin pyytää henkilöltä jolla ei ole mitään erityistä suhdetta leffan teemaan.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

02.01.2009 klo 22.35

Kuvien perusteella on ainakin yllätys se, että miespääosaan on laitettu tuollainen jäpikäs. Yleensä teinileffoissa on nöpönenäisiä ja lähes sukupuolettomia siloposkia, kun taas tämä vamppuurihan on suorastaan kirveellä veistetty.
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

02.01.2009 klo 22.38

Erinomainen arvostelu ja voisinkin katsoa tämän ihan vain tietääkseni kunnolla kuinka huono se on.. Mutta nyt jo voin sanoa että tällaiset vampyyri-trendi leffat inspiroisivat ainakin minua tekemään anti-vampyyri leffoja joissa vampyyrit kuvattaisiin vain verta imevinä loisina.
lainaa
Jossu

02.01.2009 klo 22.55

täytyy myöntää että elokuva oli kyl yks parhaimmista mitä olen nähnyt.. aluksi kuvittelin että on huono, mitä nyt muilta kuulin. Mutta kun näin. nii vau! ihan henkeä salpaava elokuva. Toivottavasti jatkoa seuraa!
lainaa
Treph

Rekisteröitynyt 01.08.2007

02.01.2009 klo 23.19 1 tykkää tästä

Luin kirjan ennen elokuvaa ja ei voi muuta sanoa kuin, että oli ehkä suurin pettymys nyt ihan vähään aikaan. Ohjaaja ei saa kaapattua kirjan henkeä niin mitenkään ja tuntuu, että romanttisesta kirjasta tehtiin toiminta elokuva. Vaikka tätä elokuvaa ei vertaisikaan kirjaan se on silti huono niin monin puolin, että antaisin myös vain 1 tähden.
lainaa
team

03.01.2009 klo 01.20

Nyt sanon että tämä arvostelu oli täyttä pashaa.
Ihan naurettava oikeasti.

No, itse en ainakaan kokenut Edwardia mitenkään töykeänä perverssinä - taisit jättää joko elokuvan katsomisen ensimmäiseen kolmeenkymmeneen minuuttiin josta siitäkin sait väärän kuvan?

Kaikille muille: Suosittelen. Omasta mielestäni tarina oli kiinnostava ja visuaalisesti upeasti toteutettu.
lainaa
pettynyt

03.01.2009 klo 02.38 1 tykkää tästä

Näin elokuvan eilen ja oli todella suuri pettymys. Kirjat ovat mahtavia, oikeita tunteiden ydinpommeja, mutta elokuva oli lattea mitään sanomaton tekele. Harvoin on kirjasta tehty näin huonoa elokuvaversiota. Huono!
lainaa
AQqqq

03.01.2009 klo 04.22

Peltonen älä anna periksi vampyyrileffojen suhteen vaan käy tarkastamassa naapurimaan Twilight-vastalääke Ystävät hämärän jälkeen. Itselleni yksi leffavuoden kohokohdista.
lainaa
jep

03.01.2009 klo 04.39 1 tykkää tästä

team kirjoitti:
Nyt sanon että tämä arvostelu oli täyttä pashaa.
Ihan naurettava oikeasti.

No, itse en ainakaan kokenut Edwardia mitenkään töykeänä perverssinä - taisit jättää joko elokuvan katsomisen ensimmäiseen kolmeenkymmeneen minuuttiin josta siitäkin sait väärän kuvan?

Kaikille muille: Suosittelen. Omasta mielestäni tarina oli kiinnostava ja visuaalisesti upeasti toteutettu.


Eipä ketään kiinnosta tuollaisen reppanan mielipide, joten älä vaivaudu ensi kerralla kirjoittamaan, säästyt sillä häpeältä. Idiootti.
lainaa
r4w3R1a2

03.01.2009 klo 04.51 1 tykkää tästä

jep kirjoitti:
team kirjoitti:
Nyt sanon että tämä arvostelu oli täyttä pashaa.
Ihan naurettava oikeasti.

No, itse en ainakaan kokenut Edwardia mitenkään töykeänä perverssinä - taisit jättää joko elokuvan katsomisen ensimmäiseen kolmeenkymmeneen minuuttiin josta siitäkin sait väärän kuvan?

Kaikille muille: Suosittelen. Omasta mielestäni tarina oli kiinnostava ja visuaalisesti upeasti toteutettu.


Eipä ketään kiinnosta tuollaisen reppanan mielipide, joten älä vaivaudu ensi kerralla kirjoittamaan, säästyt sillä häpeältä. Idiootti.


Minua nuo, teinityttöjen vaahtoamiset ainakin viihdyttävät. Lisää vain !Myöskin turhaan provosoivassa viestissäsi on yhtä paljon perusteita, kuin ylemmässä viestissä, eli ei yhtään.
lainaa
rikru

03.01.2009 klo 09.32 1 tykkää tästä

samaa mieltä ylemmän kanssa, saa mukavat naurut kun lukee teinityttöjen avautumisia :)
lainaa
teinityttö

03.01.2009 klo 11.15

jep kirjoitti:
team kirjoitti:
Nyt sanon että tämä arvostelu oli täyttä pashaa.
Ihan naurettava oikeasti.

No, itse en ainakaan kokenut Edwardia mitenkään töykeänä perverssinä - taisit jättää joko elokuvan katsomisen ensimmäiseen kolmeenkymmeneen minuuttiin josta siitäkin sait väärän kuvan?

Kaikille muille: Suosittelen. Omasta mielestäni tarina oli kiinnostava ja visuaalisesti upeasti toteutettu.


Eipä ketään kiinnosta tuollaisen reppanan mielipide, joten älä vaivaudu ensi kerralla kirjoittamaan, säästyt sillä häpeältä. Idiootti.


Minä kun olin aina sitä mieltä, että itsensä nolaavat juuri ne ihmiset, jotka vaivautuvat haukkumaan toisia netissä.

Asiasta saappaaseen, kävin eilen katsomassa ko. elokuvan ja pidin siitä kovasti pieniä virheitä lukuun ottamatta. Odotin vaaleanpunaista teinipurkkaleffaa, mutta näinkin hyvin realistiseen tapaan kuvatun nuorten elokuvan. Kolme tähteä viidestä.
lainaa
Jeppulis

03.01.2009 klo 12.37 1 tykkää tästä

Tiesittekö että tämä oli arvostelu kyseisestä elokuvasta? Ei yleisön yhteinen mielipide.

Jos elokuva oli arvostelijan mielestä paska, sitten se on hänen mielestään paska. Hän ei kysynyt teidän mielipiteitä.
lainaa
hanzy

03.01.2009 klo 14.40

kävin eilen kattomassa leffan toista kertaa koska luettuani kirjat jo suhteellisen kauan sitten halusin nähdä myös valkokangas version. elokuva oli hyvä versio kirjasta pieniä mokia lukuunottamatta ja pääparin kemia kuten myös sivuhenkilöiden kemiat ainakin minun mielestäni pitivät leffan pinnalla. olen ehkä vähän puolueellinen sanomaan koska olen pitänyt noin 99% vampyyrielokuvista mitkä olen nähnyt mutta antaisin leffalle arvosanaksi 8.

haluaisin vain tietää että mikä sitten arvostelun kirjoittajaa niin kovasti vaivasi nuoremmille suunnatussa rakkaustarinassa jossa sattui toinen päähenkilöistä olemaan vampyyri? onko pakko sitten olla aina samanlaiset vampyyrit kuin 30 päivää kaamosta oli? (pidin myös erittäin paljon tästä tarinasta). erilainen rakkaustarina ja vielä suhteellisen hyvä sellainen. kiitos ja kumarrus jos jaksta kertoa..

odotan itse ainakin innolla new moon jatko-osaa mikäli yltää yhtään kirjan tasolle. twilight ainakin ylsi puhtain paperein.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.01.2009 klo 14.52

AQqqq kirjoitti:
Peltonen älä anna periksi vampyyrileffojen suhteen vaan käy tarkastamassa naapurimaan Twilight-vastalääke Ystävät hämärän jälkeen. Itselleni yksi leffavuoden kohokohdista.


Pyrin arvostelemaan Ystävät kunhan DVD ja Blu-ray ilmestyvät. Synti ja häpeä, ettei tätä esitetty kuin kehitysmaamme pääkylissä.
lainaa
TheStar

Moderaattori

Rekisteröitynyt 13.04.2007

03.01.2009 klo 19.02

Saara kirjoitti:
:DDDDDDDDDDDDDDDDd Tämän siitä saa, kun mies luulee tietävänsä naisista kaiken.

Oon nähnyt leffan jo 5 kertaa, ja tänään menemme kavereiden kanssa vielä ihan oikeaan ensi-iltaankin. Ja joka kerta jaksan herkimmissä kohdissa itkeä silmäni päästä.

Ja duh, tietääkö arvostelija MITÄÄN Stephenie Meyerin kirjojen vamppyyreistä?! Omasta mielestäni juuri se, että Meyer on pystynyt luomaan aivan täysin perus-kliseistä poikkeavan vamppyyritarinan, on aivan uskomatonta!

EI miehet VOI arvostella tyttöjen leffaa! Ei millään pahalla, mutta näin se vaan menee.


Harmillisen vihaksi pistävä viesti kyllä. Hauskaa kun ensin toitotetaan tasa-arvoa ja sit sanotaan, että miehet EI voi arvostella naisten elokuvaa. Eikä saa sit kyllä naisetkaan arvostella autoja, miesten elokuvia ja miesten juttuja. Naiset saa arvostella vain liesiä ja imureita. Ja ehkä pinkkejä autoja.

Ja tuo peruskliseistä poikkeava vampyyritarina -veto on mielestäni huvittava. Euroopan köyhempien maiden sivistymättömissä kylissä uskotaan yhä, että vampyyrejä on olemassa ja varmasti jotkut suomalaisetkin tähän uskovat oikein mielellään. Ei sen takia voi vain lisätä/poistaa vampyyrien ominaisuuksia ja sit sanoa, että JO ON TEHTY EI KLISEINEN TARINA, HIENOA!

Arvostelua vastaan ei omasta mielestäni pitäisi hyökätä niin kuin joku olisi hyökännyt jotain uskontoa vastaan ja sanonut jotain pahaa toisesta. Arvostelija itsessään voi kuitenkin huomata ja kertoa asioita elokuvasta joita tavallinen elokuvastaan nauttiva henkilö ei huomaa. Eikä tämä nyt laisinkaan tarkoita, että elokuva on huono, koska joku arvostelija antoi sille huonot pisteet.

Itse sitten lyhemmittä puheitta varmaankin käyn elokuvan katsomassa tyttöystävän kanssa. :)
lainaa
OldHorny

Moderaattori

Rekisteröitynyt 11.10.2007

03.01.2009 klo 19.36

Emmerdale on loistava sarja.

Tsiigasin telkkarista joku aika sitten "Näin tehtiin Twilight" ja aloin voimaan pahoin. En vieläkään oikein ymmärrä että onko tässä nyt sitten oikeasti jotain vampyyreja (diggaan vampyyreista) jotka imevät verta jne vai onko tämä nyt vaan jotain "olen kuolematon kaunis poika joten taatusti olen vampyyri"? Ja kirjoja en ole lukenut, lähinnä siksi että eivät ole meikäläisen makuun.

Kiitokset arvostelusta, en ole vähään aikaan nauranut näin makeasti.
lainaa
nessie

03.01.2009 klo 20.23

Saara kirjoitti:

Ja duh, tietääkö arvostelija MITÄÄN Stephenie Meyerin kirjojen vamppyyreistä?! Omasta mielestäni juuri se, että Meyer on pystynyt luomaan aivan täysin perus-kliseistä poikkeavan vamppyyritarinan, on aivan uskomatonta!


Olen täysin samaa mieltä tämän kanssa. Lukisit kirjan.

Ja te kaikki tosimiehet siellä, kannattaa ehkä sitten mennä katsomaan jatko osa, New moon, noin vuoden päästä, sen nimittäin ohjaa Chris Weitz! Eli sama mies joka on ohjannut yhden American Pien. Niistähän te tykkäätte.

"Edward tykkää sakkolihasta" ?
Edward on SEITSEMÄNTOISTA. Bella ei ole Edwardille sakkolihaa.

Tästä sai kyllä hyvät naurut että kiitos vaan. :D
lainaa
nessie

03.01.2009 klo 20.31

Näitä kommenttejahan on hauska lukea, tänne on kommentoinut kahdenlaisia ihmisiä: 15-vuotiaita Edwardista haaveilijoita ja aikuisia nörttimiehiä jotka koittavat olla fiksuja ja sarkastisia ja tosi hauskoja samalla. hihihi.
lainaa
nessie

03.01.2009 klo 20.32

ps, arvostelun kirjoittaja kuuluu jälkimmäiseen.
lainaa
Rawr

03.01.2009 klo 20.48

nessie kirjoitti:
Saara kirjoitti:

Ja duh, tietääkö arvostelija MITÄÄN Stephenie Meyerin kirjojen vamppyyreistä?! Omasta mielestäni juuri se, että Meyer on pystynyt luomaan aivan täysin perus-kliseistä poikkeavan vamppyyritarinan, on aivan uskomatonta!


Olen täysin samaa mieltä tämän kanssa. Lukisit kirjan.

Ja te kaikki tosimiehet siellä, kannattaa ehkä sitten mennä katsomaan jatko osa, New moon, noin vuoden päästä, sen nimittäin ohjaa Chris Weitz! Eli sama mies joka on ohjannut yhden American Pien. Niistähän te tykkäätte.

"Edward tykkää sakkolihasta" ?
Edward on SEITSEMÄNTOISTA. Bella ei ole Edwardille sakkolihaa.

Tästä sai kyllä hyvät naurut että kiitos vaan. :D

Tosimiehet eivät katso elokuvia.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.01.2009 klo 20.58 4 tykkää tästä

nessie kirjoitti:
Edward on SEITSEMÄNTOISTA. Bella ei ole Edwardille sakkolihaa.


O RLY?

Edwardin syntymäpäivä on 20.6.1901, kuten jokainen itseään kunnioittava sukkaaja tietää.

Ja "sukkaaja" on juuri kehittämäni suomennos sanasta "suckling", jonka sivuston CHUD kirjoittaja kehitti kuvaamaan uskonnollisia Twilight-faneja juttusarjassaan "Fuck This Face".
lainaa
medium

Rekisteröitynyt 16.06.2008

03.01.2009 klo 20.59

jos kiinnostaa erittäin hyvä varmpyyri sarja, kannattaa katsoa True Blood. http://www.imdb.com/title/tt0844441/

sille kalpenee tälläiset wnb vampyyrileffat samantien
lainaa
damn

04.01.2009 klo 01.15

Vaan eivät kaikki teinitytötkään tästä hampaat vaarantavasta imelyydestä pidä. Itse lukiolaisena kahlasin kirjan läpi ja sen perusteella tulen kyllä välttämään tätä elokuvaa sekä sarjan muita osia kuin ruttoa. Kuolematon vegaaniglittervampyyri, "olen aina ollut vähän erilainen kuin muut"-tyttö, kuolematon rakkaus, kliseet, yäk yäk. Vielä kun mainoksia tunkee joka -tun lehdestä ja kanavalta niin ei kiitos.

Sinänsä kyllä ymmärrän, miksi tämä vetoaa moniin teinityttöihin. Suosiota selittää tietenkin myös 12-vuotiaiden keskuudessa niin tuttu "kaikki muutkin tykkää niin kyllä määki" -ilmiö.
lainaa
Raawr

04.01.2009 klo 01.55

damn kirjoitti:
Vaan eivät kaikki teinitytötkään tästä hampaat vaarantavasta imelyydestä pidä. Itse lukiolaisena kahlasin kirjan läpi ja sen perusteella tulen kyllä välttämään tätä elokuvaa sekä sarjan muita osia kuin ruttoa. Kuolematon vegaaniglittervampyyri, "olen aina ollut vähän erilainen kuin muut"-tyttö, kuolematon rakkaus, kliseet, yäk yäk. Vielä kun mainoksia tunkee joka -tun lehdestä ja kanavalta niin ei kiitos.

Sinänsä kyllä ymmärrän, miksi tämä vetoaa moniin teinityttöihin. Suosiota selittää tietenkin myös 12-vuotiaiden keskuudessa niin tuttu "kaikki muutkin tykkää niin kyllä määki" -ilmiö.

lainaa
Jare

04.01.2009 klo 13.42

Itse olen mies ja pidin elokuvasta. Aina kun kyse on vampyyri filmeistä niin jokainen niistä on hieman kliseinen verenvuodatus raina joka varmasti uppoaa tosimiehiin, mutta minusta Twilight on jo erillaisuudellaan ihan kelpo pätkä. Mielipide asiahan tämäkin on ja se on aivan totta että mies ei saa tästä niin paljon irti kuin nainen tai teinitytöt, mutta ei jokainen elokuva voi jokaista miellyttää. Itse antaisin 3 tähteä ja vielä puolikkaan päälle.
Lisäksi ehdottaisin, että hankkikaa tyttöystävä ja menkää katsomaan hänen kanssaan uudelleen niin mielipiteenne saattaa vaihtua. (:
lainaa
hanski

04.01.2009 klo 15.02

Jare kirjoitti:
Itse olen mies ja pidin elokuvasta. Aina kun kyse on vampyyri filmeistä niin jokainen niistä on hieman kliseinen verenvuodatus raina joka varmasti uppoaa tosimiehiin, mutta minusta Twilight on jo erillaisuudellaan ihan kelpo pätkä. Mielipide asiahan tämäkin on ja se on aivan totta että mies ei saa tästä niin paljon irti kuin nainen tai teinitytöt, mutta ei jokainen elokuva voi jokaista miellyttää. Itse antaisin 3 tähteä ja vielä puolikkaan päälle.
Lisäksi ehdottaisin, että hankkikaa tyttöystävä ja menkää katsomaan hänen kanssaan uudelleen niin mielipiteenne saattaa vaihtua. (:


hei mies joka katto leffan mis ei oo machopaskaa... kova...
lainaa
älö

04.01.2009 klo 15.55

Kävin eilen kattoon ton leffa, ja musta se oli aivan sikahyvä. Olihan ne jotkut kohdat tehtyjä, mutta kuitenkin... Antaisin viidestä tähdestä neljä ja puol. Ootan kans sitä seuraavaa leffaa, en ny just jaksa muistaa mikä sen leffan nimi on ;o En oo viel kerenny edes lukemaan kirjoja mutta sen teen heti kun oon saanu Potterit sadatta kertaa luettua ;p
lainaa
Myyrä

04.01.2009 klo 17.13

Ehkäpä elokuva-arvostelija ei kiinnitä huomiota rakkaustarinan ihanuuteen tai kliseistä poikkeavuuteen, vaan ihan puhtaasti elokuvateknisiin asioihin, jotka erottavat Twilightin tapaisen viihteen El Topomaisesta taiteesta.
lainaa
Rawr

04.01.2009 klo 22.24

Myyrä kirjoitti:
Ehkäpä elokuva-arvostelija ei kiinnitä huomiota rakkaustarinan ihanuuteen tai kliseistä poikkeavuuteen, vaan ihan puhtaasti elokuvateknisiin asioihin, jotka erottavat Twilightin tapaisen viihteen El Topomaisesta taiteesta.

Rakkaustarinan ihanuus on täysin mielipide kysymys. Jp|n kuvauksen perusteella hän piti sitä aika kaukana ihanasta. Mielestäni twilightin tarina on aika tavallinen, käyttäen hyväkseen juurikin monia kliseitä.

Spoilereita.
1.Sankari pelastaa tytön onnettomuudelta, joutuen paljastamaan supervoimansa tälle.
2.Yksiuloitteiset pahat tyypit jaahtaavat hyviksiä, koska ovat pahiksia.
3.Muijan halu muuttua vamppyyriksi.
4.Elokuvan loppu on yksi suuri klise.

Nuo merkittävimmät kliseet elokuvassa.
lainaa
pyyhe

05.01.2009 klo 07.49

Rawr kirjoitti:

Spoilereita.
1.Sankari pelastaa tytön onnettomuudelta, joutuen paljastamaan supervoimansa tälle.
2.Yksiuloitteiset pahat tyypit jaahtaavat hyviksiä, koska ovat pahiksia.
3.Muijan halu muuttua vamppyyriksi.
4.Elokuvan loppu on yksi suuri klise.

Nuo merkittävimmät kliseet elokuvassa.


Hitto. Tuohan oli kuin suoraan Roswellistä tai mistä tahansa männävuosien mad skillz -teinisaippuasta. Veikaten tässä olisi kyllä hyvä darraleffa, ropeloisessahan on katsottava mahdollisimman huonoa huttua. Laitetaas muistiin...
lainaa
Tyttö-87

05.01.2009 klo 14.23

Tämän arvostelun jälkeen olet tappolistallani. :)

vitsi. :D

mutta silti, youre dead. :D
lainaa
Rwar

05.01.2009 klo 14.54

Tyttö-87 kirjoitti:
Tämän arvostelun jälkeen olet tappolistallani. :)

vitsi. :D

mutta silti, youre dead. :D

Se on "vain" leffa. ;)
lainaa
Miuku

05.01.2009 klo 15.40

Itse kävin kattomassa kyseisen leffan ja olin nähnyt trailerin vain kerran enkä tiennyt oikein mistä leffasta oli kyse, paitsi tietysti vamppyyrileffasta. Minusta leffa oli aika loistava, tuo arvostelijan kommentti alkoi naurattaan mua, mutta tietysti leffassa oli vähän ihmeellisiä kohtia, jotka naurattivat. Mutta kun tarkastelee tarinaa, niin minusta se on aikas ihana. Vamppyyri poika rakastuu ihmistyttöön, jonka veri houkuttelee häntä enemmän kuin kenenkään muun ihmisen veri ennen, mutta poika päättää olla koskematta tyttöön jota rakastaa.

Minusta kenenkään ei pitäisi yhden arvostelun luettuaan päättää että tuo arvostelija lyttäsi sen lyttyyn joten miksi minun pitäisi mennä katsomaan se?. Kaikkein parhaimman arvostelun saa jos itse käy kattomassa sen. Ihmisiä on niin paljon ja kaikilla on oma mielipiteensä! Kunnioittakaa toisten mielipiteitä älkääkä haukkuko heitä lyttyyn jos teidän mielestä arvostelu on väärä!

(Olen 15-vuotias tyttö)
lainaa
AWRARWA

05.01.2009 klo 16.04

Miuku kirjoitti:
Minusta kenenkään ei pitäisi yhden arvostelun luettuaan päättää että tuo arvostelija lyttäsi sen lyttyyn joten miksi minun pitäisi mennä katsomaan se?. Kaikkein parhaimman arvostelun saa jos itse käy kattomassa sen. Ihmisiä on niin paljon ja kaikilla on oma mielipiteensä! Kunnioittakaa toisten mielipiteitä älkääkä haukkuko heitä lyttyyn jos teidän mielestä arvostelu on väärä!


Qft.
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

05.01.2009 klo 18.30 1 tykkää tästä

Tyttö-87 kirjoitti:
Tämän arvostelun jälkeen olet tappolistallani. :)

vitsi. :D

mutta silti, youre dead. :D


Ottaen huomioon mitä arvostelun neljännessä kappaleessa lukee, on mahdotonta sanoa, onko tämä uhkaus vai kosinta.
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

05.01.2009 klo 22.06

Jari-Pee kirjoitti:
Tyttö-87 kirjoitti:
Tämän arvostelun jälkeen olet tappolistallani. :)


Ottaen huomioon mitä arvostelun neljännessä kappaleessa lukee, on mahdotonta sanoa, onko tämä uhkaus vai kosinta.


Won't you die tonight for love
Baby join me in death...
lainaa
lammas

06.01.2009 klo 00.46

Oikeesti harvoin saa niin hyvät naurut kuin tätä ketjua lukiessa.
Ymmärtäisin kyllä elokuvasta aiheutuvan hypen, jos se olisi hyvä, mutta se oli perkuleen huono. Ja kyllä, olen elokuvan kohderyhmää.

Mutta onhan se kiva jos joku saa parit orgasmit tästä glittervampyyriprinssistä.
lainaa
Sopuli

06.01.2009 klo 14.10

eihän kaikkia aina voi miellyttää, mutta onneksi suurinosa kumminkin leffasta tykkäsi :-D en aina ymmärrä, miksi pitää vaatia täydellisyyttä ja valittaa joka asiasta? olisiko elämä sitten ollut jotenkin parempaa jos tätä ei olisi ilmestynyt? tuskimpa vaikuttaa niin paljoa teidän elämään. Viidestä tähdestä antaisin elokuvalle 4½, käyty jo 3 kertaa katsomassa ja jokakerralla loppuun asti pysynyt mielenkiinto, vaikka nähtykin useammin. Minun mielestä elokuva oli hyvin toteutettu, vaikka pieniä virheitä olikin, ja elokuvassa soivat kappaleet sopivat tilanteisiin täydellisesti! Jatko-osia odotellessa, toivottavasti se päivä tulisi nopeasti.
lainaa
RAWR

06.01.2009 klo 15.09

Sopuli kirjoitti:
eihän kaikkia aina voi miellyttää, mutta onneksi suurinosa kumminkin leffasta tykkäsi :-D en aina ymmärrä, miksi pitää vaatia täydellisyyttä ja valittaa joka asiasta? olisiko elämä sitten ollut jotenkin parempaa jos tätä ei olisi ilmestynyt? tuskimpa vaikuttaa niin paljoa teidän elämään. Viidestä tähdestä antaisin elokuvalle 4½, käyty jo 3 kertaa katsomassa ja jokakerralla loppuun asti pysynyt mielenkiinto, vaikka nähtykin useammin. Minun mielestä elokuva oli hyvin toteutettu, vaikka pieniä virheitä olikin, ja elokuvassa soivat kappaleet sopivat tilanteisiin täydellisesti! Jatko-osia odotellessa, toivottavasti se päivä tulisi nopeasti.

En usko, että kukaan odotti tältä sarjalta täydellisyyttä lukuunottamatta suurimpia faneja. Ei täällä mitään olla valitettu, vain ilmaistu mielipiteitä samallailailla, kuin sinäkin viestissäsi, vain ehkä hiukan objektiivisemmin ilmaistuna. Arvostelijan tehtävä on kuitenkin nimenomaan keskittyä kokonaisuuteen.
lainaa
RWAR

06.01.2009 klo 15.24

Elokuvalta*
Tasokaamman arvostelijan*
lainaa
shelby

06.01.2009 klo 16.02

leffa oli mun mielestä vaikka olenkin hieman vanhempi tyttöihminen niin hyvä... vampyyrileffat ovat aina olleet lähellä sydäntä (myös buffy missä btw spike rakastuu buffyyn vaikka onkin vampyyri ilman sielua) joten olen ehkä puolueellinen. olen myös lukenut kirjat ja luulen että ennen kuin kyseinen arvostelija lukee kirjat ei hän oikein voi sanoa mitään twilight maailmasta.. ymmärrän kuitenkin pointin että ilmeisesti et pitänyt elokuvasta koska vampyyrit olivat hyvin erilaisia cullenin perheessä kuin muissa elokuvissa. kuitenkin kirjoissa itsessään vampyyrit ovat petoja kuten edward heitä HUOM kirjoissa kuvailee. itse ainakin odotan mitä he saavat aikaiseksi seuraavaan elokuvaan koska se oli paras osa kirjoista. no tämä vain mun mielipide muut kertokoon ja olkoon vapaita kertomaan omansa.
lainaa
Samuel

Rekisteröitynyt 22.09.2008

07.01.2009 klo 13.16

Kavereiden kanssa käytiin toissapäivänä katsomassa ja ainoastaan yksi suht jännittävä kohta oli leffassa, tämä siis kun [spoileri]James lähti takaa-ajoon[/spoileri]. Muu leffa oli täyttä paskaa, enkä kyllä toista kertaa katsoisi ilman maksua. Lissujen osalta hypeä ainakin riitti, ilman lissuja ei rahaa varmaankaan olisi lippukassaan kovin paljoa kertynyt. ;) Mutta olisin kait 2* antanut 1* sijasta, kuten aikaisemmassakin kommentissa sanottiin, Bollille ei riitä kohta arvosanoja.
lainaa
Marskinelia

08.01.2009 klo 23.11

Hauska arvostelu. :) Mulla oli aika kovat ennakkoluulot kun menin kattomaan leffaa ja ne vielä lisääntyi, kun jonossa oli lauma 13-vuotiaita tyttöjä. Oltiin kaverin kanssa vähän ihmeissään, että minne ollaankaan tultu.. Leffan alkupuolella sit tirskuttiin kaikissa semmosissa paikoissa, missä kaikki teinit oli ihan hiljaa, MUTTA SITTEN: puolessa välissä leffaa me molemmat oltiin ihan hiljaa ja katsottiin vaan silmät suurina. Massaleffahan toi on, mutta joku siinä vaan teki siitä niin koukuttavan, että on pakko katsoa uudestaan. En tiedä, johtuuko siitä että mulla ei ole telkkaria, mutta mua kliseet ei ainakaan haitannu. Ei tule muusta tuutista yliannostusta American happy endejä. :)
lainaa
Crystal

Rekisteröitynyt 09.01.2009

09.01.2009 klo 15.13

Kaikkein eniten koko leffassa harmittaa se, että se lievästi ja ystävällisesti sanottuna pilaa niin pahasti kirjan maineen. Nyt jos edes puolella sanalla ohimennen viittaa Houkutukseen ja Edwardin ihanuuteen, saa epäuskoisia katseita osakseen ja mutinaa teinitytöistä. Huoh.

Mutta siis leffa oli aivan jostain syvältä. Ja kirjan lukeneena erityisesti nuo näyttelijät ottavat päähän. Jopa niiden töksähtelevän näyttelemisen olisi voinut antaa anteeksi, mutta näitä pinnallisia ulkonäköön liittyviä seikkoja ei tuosta vain sulateta.
No onneksi kirja sentään on olemassa, eikä tuo elokuva sentään kokonaan syövyttänyt omia, ihania mielikuvia.
lainaa
loll

09.01.2009 klo 19.33

hohoho, tänne kommentoi 15 vuotiaitten teinityttöjen lisäks jotai vanhempia ja vähemmän vanhempia ukonjäpikkäitä jotka ei voi aatellakkaa että kattosivat eläessää mitää romanttista vampyyrielokuvaa 'iiih joku love-elokuva liian ihkun romanttista' lol, sen sijaa pelaatte jotai stnan cs:ssää. eihä tytötkää pelaa mitä sotapelejä ni minkä helevetin takia työ katoitta sitte ees tämän elokuvan? ja jos ette kattonu ja muute vaa jo valmiiks haukutte ni kanttisko jo miettiä että missä pöntössä ootte kasvanu? eihä tytötkää hauku niitä teijä sotapelejä(enkä tarkota nyt että iha everybody muka jotai räiskintäpeliä pelais, varsinkaa mitkää 18wee U_U' jos täällä semmosia ees on? uhh) Mutta aiiiikas naurettavan lapsellista haukkumista. niiden kritiikit kyllä on totuudenmukaisia jotka ovat kirjan lukenu ja elokuva ei tod ollut yhtä hyvä kuin olisi voinut olla. Mutta muut vielä kasvuiässä olevat poijat ja epäkehittyneet nuormiehet(tai ne vanhemmatki) sais jo kasvaa aikusiks. ja jos ootte huomannu ni eihä se elokuva ois nii paljoo ihmisiä vetäny teattereihi jos se ois iha paska? Nii että turha leikkiä mitää natural-super-herouta, kun yhdytte tuohon arvosteluun jonka on TAAAAS again kirjottanu yks niistä elämästääviallaolevista ukoista jotka ei kestä ajatusta tämmösestä elokuvasta. Ja sekin on tullu huomattua, että kaikki nuo arvostelijat jotka antaa maksimissaa 1-2* ni on JUST jotai ukkeleita joilla ei oo muuta elämää ku auto-ohjelmat, kiväärit ymsss, ja oliko tämä elokuva ees ukoille tarkotettu? ei. vaikka jotkut heistä voivatkin tykätä.. mutta ihmettele syvästi jos tykkää:'dd..
Mutta kyllä, eihän tämä nyt mikään mailman ja vuosisadan paras elokuva ole, ei todellakaan. Mutta ottakaa huomioon, että on paljon paaaaaljon paljon surkeempiaki tuotoksia nähty. Ja ansaitsee tämä elokuva nyt enemmänki tähtiä ku vaa tuon yhen.
Itsekin kävin kattomassa elokuvan, ja olihan se hyvä, parempi ois voinu olla, mutta mitää paskaa se ei todellakaan ole. Sad but true:'
lainaa
Kursori

10.01.2009 klo 13.08

Saara kirjoitti:
EI miehet VOI arvostella tyttöjen leffaa! Ei millään pahalla, mutta näin se vaan menee.

WHAT!?

Leffat on leffoja, ja niitä saa ja pitää arvostella rehellisesti. IHQ PLUR IHANAA ei kaikille riitä vielä leffa-arvostelun kriteeriksi, toisin kuin ilmeisesti monille Twilight-hömpän naiiveille tyttöfanilaumoille. Ei edes kaikille tytöille, mind you.

Vertailuksi : kyllä naiset saavat mun puolesta arvostella macho-leffoja kuten nyt vaikka Rambot, Transporterit ym ym ym. Kunhan osaa sanoa jotain muutakin, että "EEWWW, ei oo yhtään hyvännäköinen toi äijä / tyhmää kun tää loppui näin" tjsp scheissea.
lainaa
Kursori

10.01.2009 klo 13.28 1 tykkää tästä

loll kirjoitti:
plaa plaa plaa'

Moikka! Tuli mieleen pari pointtia ihan sulle vaan :

1. Opettele välimerkkien käyttö.
2. Opettele myös jakamaan tekstiäsi lyhyempiin kappaleisiin.
3. Älä luule, että kaikki miehet täällä pelaavat Counter-Strikea.
4. Älä luule, että tytöt eivät pelaa sitä (tai muita sotapelejä.)
5. Kasva aikuiseksi, niin voimme keskustella elokuvista ilman kiihkoilua.
6. Isot lipputulot eivät kerro elokuvan laadusta välttämättä mitään.
7. Arvostelija on varmaankin nähnyt n. 1000 krt enemmän elokuvia kuin sinä.
8. Hänellä saattaa olla jopa kokemusta elokuvan analysoimisesta.
9. Leffan ovat murskanneet sekä mies- että naiskriitikot.
10. Sinua varmasti nyt harmittaa, mutta pysy rauhallisena faktojen edessä.

lainaa
Vep

10.01.2009 klo 15.29

No niin, nyt varmaan pitää huolestua omasta aivotoiminnasta. En ole lukenut kirjoja, pidän vampyyrielokuvista enkä todellakaan ole enää teini (ikäkriisi... ) ja silti viihdyin leffan parissa. Musiikki oli hyvää, juoni peruskamaa ja näyttelijöitä viitsi vielä katsellakin (näin pinnallinen minä olen). Perinteinen hollywood-elokuva siis eikä mikään oscar-voittaja, mutta viihdyttävä. täytyy sitten varmaan vain todeta, että leffamakuni on surkea :D tosin se olisi varmaan pitänyt tietääkin, kun 3/4 "laatuelokuvista" saa minut nukahtamaan alle 10 minuutissa. Pidin nimenomaan siitä, että kaikki tuollaiset turhanpäiväiset vampyyrirituaalit oli jätetty pois. eiköhän niitä ole keritty jo näkemään. Ja ettei veri lentänyt, minä kun aina pyörryn kun näen verta ;).

Tosin itseäni ärsytti mitä suuremmin juuri nämä teinitytöt (joita oli se 90 % katsojista), jotka alkoivat kikattamaan ja huokailemaan heti kun päänäyttelijä tuli kuviin. tyttökullat, hillitkää itsenne sillä ensi kerralla otan aseen mukaan ;)

Ja vielä arvostelijalle: jatka samaan malliin. tekstiäsi oli oikein kiva lukea :)
lainaa
loll

10.01.2009 klo 17.19

Kursori kirjoitti:
loll kirjoitti:
plaa plaa plaa'

Moikka! Tuli mieleen pari pointtia ihan sulle vaan :

1.., 2.., 3.., 4.., 5.., 6.., 7.., 8.., 9.., 10.., vähä enemmä ku pari.



nii, mä nyt kato itken täällä=D. onko välimerkit niin tärkeitä? oohh, nyt iha oikeesti kuule harmittaa, mä en osaa käyttää Välimerkkejä. =_= Ja entä sitte jos tuo arvostelija on nähny 1000krt enemmä elokuvia ja sillä ois jotai kokemusta elokuvan analysoimisesta, ni eiköhä sitte pitäs kanssa osata arvostella niitä elokuvia kunnolla? eikä haukkua kaikkia mahollisia lemmenlurituselokuvia, varsinkin kun useimmat miehet eivät semmosista pidä? 'kun elokuvassahan pitää olla actionia.' Oisivat laittanu naisen arvostelemaa tätä elokuvaa, jos se ei ois tykänny ni ois se ainaki osannu kertoo ne oikeet faktat ja fiktiot tämmösestä Remake roomeosta ja juliasta toisinku joku ukko, ja jos tämä elokuva kerta on tytöille. Ja aika köyhää väittää tätä elokuvvaa huonommaks ku joku mtv3:lla pyörivä emmerdale. semmosiako tuo sitte aina kattoo? varmaa sitäki oppinu analysoimaan, vieläpä iha rakkaudella. Ja toiki oli nyt vaa vertauskuva tuo teirän Counter-Strike=D Ja sanoin kyllä tuolla ylempänä että En tarkota sitä että kaikki täällä muka pelais jotai sotapelejä. No siis eihä ne ikinä! Mutta en kovi monesti oo kuulu että joku tyttö ois ostanu jonku sotapelin iha tarkotuksella ja pelannu sitä yötpäivät 24h putkeen. Wow. Ja samoin sulle, kasva ensi ja tule vasta sitte keskustelemaan, ko taijat itekki kuulua tommosiin ukonkäppäniin niinku tuo arvostelijakin joitte mielestä tämmöset elokuvat sais painua vittuun? jee.
lainaa
Kursori

10.01.2009 klo 17.54

loll kirjoitti:
- onko välimerkit niin tärkeitä?

- entä sitte jos tuo arvostelija on nähny 1000krt enemmä elokuvia ja sillä ois jotai kokemusta elokuvan analysoimisesta, ni eiköhä sitte pitäs kanssa osata arvostella niitä elokuvia kunnolla?

- eikä haukkua kaikkia mahollisia lemmenlurituselokuvia, varsinkin kun useimmat miehet eivät semmosista pidä? 'kun elokuvassahan pitää olla actionia.' Oisivat laittanu naisen arvostelemaa tätä elokuvaa

- jos se ei ois tykänny ni ois se ainaki osannu kertoo ne oikeet faktat ja fiktiot tämmösestä Remake roomeosta ja juliasta toisinku joku ukko

- Mutta en kovi monesti oo kuulu että joku tyttö ois ostanu jonku sotapelin iha tarkotuksella ja pelannu sitä yötpäivät 24h putkeen.

- Ja samoin sulle, kasva ensi ja tule vasta sitte keskustelemaan, ko taijat itekki kuulua tommosiin ukonkäppäniin niinku tuo arvostelijakin joitte mielestä tämmöset elokuvat sais painua vittuun? jee.

- On ne aika tärkeitä, jos haluat että ihmiset ymmärtää tekstiäsi helposti, eivätkä pidä sinua keskivertoa heikompana alakoulun oppilaana.

- Paremmin arvostelija kommentoi elokuvaa kuin sinä. Ilman turhaa kiihkoilua, vaikkakin hieman piikitellen. Pitää osata perustaa mielipiteensä jollekin, siis muullekin kuin IHQ PLUR IHANAA -fiilistelylle. Monenlaisten elokuvien katsominen antaa hyvän pohjan tälle.

- En usko, että elokuvan genrellä on tekemistä arvostelijan kritiikin kanssa. Sen sijaan uskon, että kyseinen arvostelija osaa arvostaa sisällöltään ja toteutukseltaan laadukasta romanttista elokuvaa.

- Voisitko yrittää lopettaa yleistykset, hyvässä elokuvassa ei tarvitse välttämättä olla actionia. Ja eikös sitä kuitenkin ollut Twilightissa, joka on silti lytätty niin mies- kuin naiskriitikoidenkin toimesta? Poikkeuksena tosin Roger Ebert, joka piti sitä sopivana niin äideille kuin tytöille =)

- Hienoa, että viittaat niinkin klassiseen tarinaan kuin Romeo & Julia. Twilightissa on varmaan paljolti samaa, jonka arvostelija todennäköisesti tietää. Se ei tosin paranna Twilightin omia ansioita.

- En minäkään ole kuullut että joku tyttö olisi ostanut sotapelin ja pelannut sitä 24h putkeen. En kyllä ole kuullut että joku poikakaan olisi tehnyt niin. Mutta niitä varmaankin on. Mutta miten ihmeessä tämä liittyy Twilightin keskinkertaisuuteen?

- Olen todennäköisesti sinua 2 kertaa vanhempi, että en kyllä enää kasva samassa suhteessa kuin sinä. Eikä Twilightin tarvitse painua vittuun, mutta ei meidän - itse leffalippumme maksavien - tarvitse tällaisesta pitää tai ylistää, mikäli siihen ei ole todellakaan aihetta.
lainaa
Vep

10.01.2009 klo 18.02

Vielä huomautus arvostelijalle:

"Twilight on kuin räätälöity kasvattamaan sukupolven verran riistaa vaimonhakkaajille. Ei meijän Pekka paha mies oo, hällä vaan on juomisonkelma ja aina hän varottaa etukäteen - hää o iha niiqu Edward."

Eipäs nyt ruveta kiihkoilemaan sentään. Sehän on vain elokuva sitten kuitenkin. Minä ainakin luotan vakaasti (ihan näin naisena) nuorten naisten arviointikykyyn ja älykkyyteen, että voivat huoleta katsoa hollywoodhömpän jos toisenkin ilman, että heistä tulee "sopivaa riistaa vaimonhakkaajalle".

Myöntäkää pois, että teitä miehiä vaan ketuttaa, kun naisetkin nykyään voivat mennä katsomaan leffaa ihan vain siksi, että ovat kyllästyneet tuijottamaan rumia ja kaljamahaisia suomalaismiehiä ja leffassa on tarjolla parempaa silmänruokaa. Se on kuulkaa sitä tasa-arvoa se ;)
lainaa
Epäilys

10.01.2009 klo 21.44

Itse olen lukenut kirjat ja jopa pidän niistä (paljon), mutta en pelkää myöntää sitä. Eihän kaiken tarvite olla vakavaa, kantaaottavaa tai syvällistä.

Silti, olen erittäin pahoillani niiden ihmisten ihmisten puolesta, jotka sanovat, että Houkutus on hyvä elokuva. En todellakaan halua tietää millaista paskaa olette katsoneet, jos tämä on ihana.

Pattinson (Edward) ei osaa näytellä. Kun hän on vihainen hän tuijottaa, kun hän on iloinen hän tuijottaa: suoraan sanottuna osaako kyseinen henkilö edes tehdä muuta kuin tuijottaa?

Bella on vielä tyhjäpäisempi elokuvassa kuin kirjassa, mutta ainakin Stewart osaa näytellä.

Kaikki se vähä syvällisyys mitä kirjassa on on jotenkin mystisesti hävinnyt jonnekin ja olin pettynyt koko elokuvaan, vaikka oletin jo valmiiksi, että se on paska. Houkutus onnistui jotenkin silti alittamaan riman...
lainaa
lacri

10.01.2009 klo 22.48

Mua kummastuttaa eniten se, etteikö kukaan muu kuin minä (aikuinen nainen) sekä äitini, jotka kävimme katsomassa kyseisen leffan, huomanneet sitä eroottista latausta joka koko leffan ajan oli hyvin voimakas.. tai ehkä sitten vaan löytyy mielikuvitusta vähän turhankin kanssa.. ;) Hyvä leffa, tykkäsin :)
lainaa
Andro

11.01.2009 klo 00.01

Luin arvostelua tasan siihen kohtaan, jossa Culleneita alettiin vertaamaan keijukaisiin?!! KEIJUKAISIIN?! Ei tarvinnu pidemmälle lukea, jotta tiesin ettei arvostelija selvästikkään tiennyt mihin elokuva pohjautuu. Olen itse katsonut jo leffan 3 kertaa enkä ole vieläkään kyllästynyt. On totta että elokuva on ehkä enemmän tytöille suunnattu, mutta kai sitä silti miehetkin saa katsoa ilman että tuntee itsensä yhtään naisellisemmaksi, joskus hempeily-leffat on terveellistä. Omasta mielestä elokuva on above average, kaikille ei kuitenkaan elokuvaa voi suositella. Ihan hyvä käännos kirjasta leffaks, vaikka ontuukin sitä kirjasta saatua jännitystä ja syvällisyyttä.
lainaa
koo

11.01.2009 klo 13.34

tämä elokuva oli ihan ok. mutta en taaskaan ymmärrä tuota arvostelua? siis kirjoistahan on yleensäkkin todella vaikea tehdä jotakin elokuvaa, ja ei tämä nyt niin huono kuitenkaan ollut, ja kyllä elokuvasta huomasi että ei sillä mikään tosi iso budjetti oo ollu, ja jotkut asiat oli lytätty kokoon aikas huonosti. Mutta toisesta osasta voisi tullakkin sitten jotain, kun ohjaajakin kuulema vaihtuu. Että pitää varmaa se sitte käydä kahtomassa, ja eiköhän ne elokuvan tekijät ota jotenki huomioon katsojien kritiikit, että mikä mättää. mutta ootellaampa sitä seuraava osaa..
lainaa
Kursori

11.01.2009 klo 18.09

Epäilys kirjoitti:
En todellakaan halua tietää millaista paskaa olette katsoneet, jos tämä on ihana.

+1.
Pelottava ajatus, oikeesti.
lainaa
guuggeli

11.01.2009 klo 18.39

"Twilight on kuin räätälöity kasvattamaan sukupolven verran riistaa vaimonhakkaajille. Ei meijän Pekka paha mies oo, hällä vaan on juomisonkelma ja aina hän varottaa etukäteen - hää o iha niiqu Edward."
lainaa
guuggeli

11.01.2009 klo 18.41

^joo, aikas surkee vertauskuva. xD Ei oo tuolla arvostelijalla ollu kyllä kaikki ismot kasinolla.
lainaa
Vep

12.01.2009 klo 13.46

lacri kirjoitti:
Mua kummastuttaa eniten se, etteikö kukaan muu kuin minä (aikuinen nainen) sekä äitini, jotka kävimme katsomassa kyseisen leffan, huomanneet sitä eroottista latausta joka koko leffan ajan oli hyvin voimakas.. tai ehkä sitten vaan löytyy mielikuvitusta vähän turhankin kanssa.. ;) Hyvä leffa, tykkäsin :)


Samaa mieltä. Ilmeisesti tämä leffa vaatii aikuisten naisten hieman likaisen mielikuvituksen tuekseen ;)

Ja vähät siitä, jos tyypit eivät osaa näytellä. Kyllä minä voin Pattinsonia mennä katsomaan kahdeksi tunniksi toisenkin kerran ;)
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

12.01.2009 klo 16.38

Vep kirjoitti:
Myöntäkää pois, että teitä miehiä vaan ketuttaa, kun naisetkin nykyään voivat mennä katsomaan leffaa ihan vain siksi, että ovat kyllästyneet tuijottamaan rumia ja kaljamahaisia suomalaismiehiä ja leffassa on tarjolla parempaa silmänruokaa. Se on kuulkaa sitä tasa-arvoa se ;)


Jos meikatut hiuslakkakeijukaiset ovat sinun henkilökohtainen fetissisi, se ei tarkoita, ettei elokuvissa ole aiemmin ollut silmänruokaa naisille. Voisin kertoa neideille ja rouville muutamankin asian naisten ja elokuvien välisestä suhteesta, mutta jätetään se paremmalle ajankohdalle. ;)

Jos leidejä vieläkin kismittää, että miesarvostelija on antanut nuorten naisten leffalle yhden tähden, niin suosittelen lukemaan tämän arvostelun, jonka kirjoitin nuorten miesten leffasta:

http://www.v2.fi/arvostelut/viihde/312/Wanted/
lainaa
Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.01.2009 klo 18.46

Uh ah, on kyllä niin tulista settiä koko kommenttiketju, että pakkohan se on jossain vaiheessa tämä katsastaa ihan vain tietääkseen, mitä itse pitää.

En kyllä ymmärrä ihmisiä, jotka ottavat niin todesta nämä arvostelut. Olen ollut ties kuinka monta kertaa aivan eri linjoilla Peltosen arvostelujen kanssa, leffoille on tullut omaan makuuni liian kovia ja liian huonoja arvosanoja, mutta eikös se vaan kerro, että meillä kahdella on kuitenkin aika erilainen leffamaku? Ja silti jaksan naama virneessä lukea Peltosen tekstejä, vaikka juuri katsomani TEH ELOKUVA olisi haukuttu lyttyyn. Mukavaa vain, että näkee erilaista näkökantaa.

Samasta syystä peleistä saisi tuoda imho paljon räikeämpiä ja toisinkin ajattelevien ihmisten näkökantoja esille. Nykyään tuntuu, että peliarvostelijat antavat liian helposti korkeita pisteitä, koska "muutkin antavat" ja kosiskellaan lukijoita, eikä uskalleta erottua massasta.

Olen 19-vuotias mies, en ole elokuvan kohderyhmää, en tiedä elokuvasta pätkääkään paria mainosta + tätä arvostelua lukuunottamatta, saattaisin jopa oikeasti pitää tästä elokuvasta, mutta joka tapauksessa luin arvostelua vedet silmissä ja naama virneessä. Peltonen, pidä taso yllä. :)
lainaa
Vep

13.01.2009 klo 15.31

Jari-Pee kirjoitti:
Jos meikatut hiuslakkakeijukaiset ovat sinun henkilökohtainen fetissisi, se ei tarkoita, ettei elokuvissa ole aiemmin ollut silmänruokaa naisille. Voisin kertoa neideille ja rouville muutamankin asian naisten ja elokuvien välisestä suhteesta, mutta jätetään se paremmalle ajankohdalle. ;)


Auts, tuo sattui suoraan sydämeen ;) Mutta tottahan se on aivan liian harvoin hyvä juoni ja katsottavan näköiset näyttelijät viihtyvät samassa leffassa (ilman hillitöntä aseilla räiskintää). Tämä on vain minun mielipide, ja mielipide se on huonokin sellainen :)

Missään vaiheessa en väittänyt, että tämä kyseinen leffa olisi ansainnut paremman arvostelun sillä arvosteluhan oli ihan loistava. Mutta kyllä näissä viestiketjuissa ehdottomasti on parasta se, että saa ihmiset vähän hikeentymään :D
lainaa
Bella

17.01.2009 klo 16.21

Mun mielestä leffa oli paras jonka oon ikinä nähnyt :D Ja kyllä, olen 16-vuotias teinityttö.. Edwardin ihaduuden lisäksi elokuvassa oli kuitenkin myös tosi hyvä juoni, ja olisin leffan perään voinut katsoa sen vielä vaikka 10 kertaa! Pidin siitä, että leffa oli enemmänkin romantiikkaa kuin toimintaa, mutta myös joka puolella haukutut toimintakohtaukset olivat sopivan jännittäviä ja mielestäni myös hyvin tehtyjä. Pienet ironisen hauskat heitot toivat mukaan vielä sopivasti myös huumoria.

Ja onhan tähän pakko vielä mainita että olihan se Edward komeampi kuin yksikään näkemäni suomalaismies, että jo senkin takia kannattaa katsoa ;) Ja lataus päähenkilöparin välillä oli käsinkosketeltavaa.

P.S. Täysi-ikäinen veljeni kävi (tyttöystävänsä kanssa) katsomassa kys.elokuvan ja tykkäsi myös, joten kyllä pojatkin voivat tästä leffasta pitää ;D
lainaa
camilla

23.01.2009 klo 15.28

ei jumankauta repeilin niin pahasti tälle arvostelulle :DDD jätkällä on sana hallussa! "tutustumme läheisimmin yli satavuotiaaseen keijuun nimeltä Edward. Edward tykkää sakkolihasta ja syvällä sisimmässään tahtoisi hakata pikkutytön palasiksi, mutta omaa toki itsehillintää."
kirjat olen lukenut, eikä nekään mitään kaunokirjallisuuden huipentumia ole :(
lainaa
miranda

25.01.2009 klo 02.11

Ahh tytöt lakatkaa jo toi fanitus. Teette ittenne vaan naurunalasiks.
Olen ite lukenut ekan kirjan ja joutunut kattomaan leffan (väkisinkin kavereiden painostuksesta), enkä pitänyt tosta kliseisesta ahh-niin-ällö-romanttisesta paskasta yhtään. Olen ite teinityttö (mikä sana), eikä tästä leffasta pysty kavereiden kanssa keskustelemaankaan. Jos sanon mielipiteeni eli 'täyttä scheissee' niin samantien joku alkaa huutaa 'että vittu turpaa kii se leffa on ihaaana ja kirja on nerokas'. Teidän fanityttöjen takia yleinen stereotypia teinitytöistä on jotai leffaa/bändiä hypettävä hysteerisesti itkevä kaiken maailman Edwardien kuolaaja. Onko mussa jotai vikaa, ku lähinnä tarina huvittaa? Ja kiitti arvostelusta, oli hyvää luettavaa, taas kerran.
lainaa
damn

27.01.2009 klo 14.55

Go miranda! Meitä on kuin onkin kaksi! :)

Lainaus edellisestä kirjoituksestani...
damn kirjoitti:
Vaan eivät kaikki teinitytötkään tästä hampaat vaarantavasta imelyydestä pidä. Itse lukiolaisena kahlasin kirjan läpi ja sen perusteella tulen kyllä välttämään tätä elokuvaa sekä sarjan muita osia kuin ruttoa. Kuolematon vegaaniglittervampyyri, "olen aina ollut vähän erilainen kuin muut"-tyttö, kuolematon rakkaus, kliseet, yäk yäk. Vielä kun mainoksia tunkee joka -tun lehdestä ja kanavalta niin ei kiitos. -- Sinänsä kyllä ymmärrän, miksi tämä vetoaa moniin teinityttöihin. Suosiota selittää tietenkin myös 12-vuotiaiden keskuudessa niin tuttu "kaikki muutkin tykkää niin kyllä määki" -ilmiö.
lainaa
Speedvelvet

Rekisteröitynyt 10.04.2007

28.01.2009 klo 21.53

Emäntähän tämänki leffan on kattonu jo ties kuinka monta kertaa. :D On kuulemma niin ihana leffa että ei oo toista.

Itse oon kerran kattonu ja toiste en katso. Piste.
lainaa
idioottimainenjeesus

08.02.2009 klo 02.11

No tuo koko arvostelija on kyllä ihan pelle äijä :DD peliplaneetanki arvostelut ihan päin seiniä. Ei IKINÄ kannata luottaa tämmösiin arvosteluihin, kun miettii, että meneekö kattomaan jonku leffan tai ostaako jonku pelin.
lainaa
Oivoi

12.02.2009 klo 15.20

Ei voi ku nauraa. Maku asioista on turha kiistellä. Joku tykkää tyttärestä, toinen äidistä xD
lainaa
Samuel

Rekisteröitynyt 22.09.2008

15.02.2009 klo 23.02

Niin, tytär kireämpi, äiti kokeneempi.
lainaa
Numbra

17.02.2009 klo 17.02

Just, Meyer suuntas tän kirjan 15 vuotiaille tytöille. Siks että ne vois illalla nukahtaa ja nähdä unia Eetvartista. No tää leffahan oli aika kömpelösti tehty, hyvä yritys, jotain lievästi lumoavaa siinä oli mutta sanon että ei oo mun suosikki. Jos kirjaa on sattunut lukemaan niin Bella purkaa sydäntään siihen malliin että kallo poksahtaa keneltä tahansa. Sellasta tunne-hurrikaania ei saada helposti filmille. Tarvittas parempi ohjaaja. Ja tämän elokuvan oli tarkotus olla romanttinen (TYTÖILLE SUUNNATTU) elokuva eikä perinteinen Blade-tyylinen vampyyri elokuva jossa kill-counteria tulee 1-2 ruumista per minuutti. Meyer kirjottaa kirjan pojille, Eetun näkökulmasta. Vähemmän tunnetta ja enemmän lahtausta. Sen elokuvan vois käydä kattomassakin. Tässä ois potentiaalia, mutta homma kusi liikojen vaatimusten ja pashgan ohjaajan takia. Kankeasti toimi 3/5.
lainaa
Mimmi

19.02.2009 klo 14.31

Vep kirjoitti:
lacri kirjoitti:
Mua kummastuttaa eniten se, etteikö kukaan muu kuin minä (aikuinen nainen) sekä äitini, jotka kävimme katsomassa kyseisen leffan, huomanneet sitä eroottista latausta joka koko leffan ajan oli hyvin voimakas.. tai ehkä sitten vaan löytyy mielikuvitusta vähän turhankin kanssa.. ;) Hyvä leffa, tykkäsin :)


Samaa mieltä. Ilmeisesti tämä leffa vaatii aikuisten naisten hieman likaisen mielikuvituksen tuekseen ;)

Ja vähät siitä, jos tyypit eivät osaa näytellä. Kyllä minä voin Pattinsonia mennä katsomaan kahdeksi tunniksi toisenkin kerran ;)


Ilmankos ihastuin elokuvaan ja olen sentään jo elämää nähnyt 45 v nainen, joka ei kärsi mielikuvituksenkaan puutteesta ;)

Olen lueskellut näitä kirjoituksia ja nauranut vatsa vääränä. Arvostelusta en paljoa perustanut, ehkä se johtuu siitä että olen jo tottunut Turun Sanomien Maskulaan ja oppinut hänen arvosteluistaan sen, ettei minun ja leffa-arvostelijan mielipide oikeastaan koskaan osu yksiin.

Kirjat löysin jo pari vuotta sitten ja lumouduin Meyerin maailmaan. Ainakin minä kaipaan vähän fantasiaa työn ja kotielämän rutiinien vastapainoksi.

Leffa ei mielestäni ollut missään tapauksessa huono, päinvastoin. Juoni eteni hyvin ja noudatti aika kiltisti kirjaa. Päähenkilöt olivat hyviä ja kemiaa oli. Ainoa hahmo joka ei omasta mielestäni ollut oikein onnistunut oli Carlisle. Hänestä oli tehty liian naismainen, eikä se taas vastannut lainkaan omaa mielikuvaani vampyyriperheen kantaisästä.

Leffan olen jo tilannut etukäteen ja odotan sen ilmestymistä kärsimättömästi, samoin kuin viimeisen kirjan suomennosta. Olen kyllä lukenut sen jo kahteen kertaan englanniksi, mutta pakko sekin on hankkia suomeksi sitten syksyllä.

Täällä Twilight on jostain syystä leimattu teinileffaksi ja koko kirjasarja tyttöromaaneiksi. Maailmalla näillä on paljon aikuisiakin faneja, kylläkin enimmäkseen naisia. Kyllä täällä kotimaassakin voisi olla vaikka joku aikuisille tarkoitettu Twilight-foorumi, minä ainakin rekisteröityisin oitis.
lainaa
Vitamiinipilleri

19.02.2009 klo 19.42

Erittäin hauskaa luettavaa koko arvostelu ja helekatan kaxmetrinen viestiketju :---D Ja ai joo, olen myös yx karsee teinityttö JOKA EI TYKKÄÄ TWILIGHTISTA. Ja minulla on muuten toinen hiukka nuorempi teinityttö kotona, joka haluaisi skipata suoraan leffasarjan toisen osan ilmestymiseen ja osti just tänään kirjasarjan kolmannen osan (kuuluu juuri siihen massaryhmään, joka ihastui Twilightiin sen jälkeen kun siitä tuli massaa).

Olen pahoillani, jos satun pitämään enemmän juuri niistä synkemmistä vampyyreistä, enkä ole romanttisimmasta päästä... Mutta olkoon, mielipiteensä kullakin.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.02.2009 klo 23.53

Njaa empä sano elokuvasta juuta enkä jaata, mutta on hienoa nähä et täälläki pyörii kaikenlaista eläjää siitä huolimatta että foorumi on suhteellisen hiljanen.
lainaa
Jorma

09.03.2009 klo 22.30

Demonoid kirjoitti:
Erinomainen arvostelu ja voisinkin katsoa tämän ihan vain tietääkseni kunnolla kuinka huono se on.. Mutta nyt jo voin sanoa että tällaiset vampyyri-trendi leffat inspiroisivat ainakin minua tekemään anti-vampyyri leffoja joissa vampyyrit kuvattaisiin vain verta imevinä loisina.

Perkele sentään, kirjoitit ajatukseni.
lainaa
skinhead

11.03.2009 klo 18.42

naurettava aravostelu ei voe muuta sannoo=D sory.
lainaa
Mick

24.03.2009 klo 17.34

Loistavaa tekstiä täällä (Kursori jyrää). Itse en ole elokuvaa nähnyt, mutta hypetys on tullut tutuksi.
Jari Peltosen arvostelujen kanssa olen huomannut olevani eri mieltä joskus, mutta kirjoitustaitoa ei voi moittia.

Tämän leffan arvostelu lähentelee jo Niko Nirvin verbaalista akrobatiaa.
lainaa
teinityttönen

11.04.2009 klo 18.28

On kyllä niin hauskat keskustelut täälä.

Mutta mutta toiset tykkää, toiset ei. Puree just teinityttösiin jotka janoavat tollasia elokuvia.
Jeps, ite oon teinityttönen mutta en pitänyt kyseisestä leffasta. Kaikilla omat mielipiteensä, jos leffa ei omasta mielestä toimi, nii sitten vaan ei toimi. Olkoot muut vaan sitten erimieltä.
lainaa
Anna

06.05.2009 klo 05.12

Vain umpikatkera kyynikko voi olla sitä mieltä että tämä elokuva on huono. Esimerkiksi rauhallinen kerrontatyyli on hyvin virkistävää ja poikkeuksellista --- ei vain teinileffojen, vaan ylipäätään Hollywood-elokuvien kohdalla. Harmittaa etten käynyt katsomassa tätä teatterissa.
lainaa
PunKy

07.05.2009 klo 12.44

Anna kirjoitti:
Vain umpikatkera kyynikko voi olla sitä mieltä että tämä elokuva on huono. Esimerkiksi rauhallinen kerrontatyyli on hyvin virkistävää ja poikkeuksellista --- ei vain teinileffojen, vaan ylipäätään Hollywood-elokuvien kohdalla. Harmittaa etten käynyt katsomassa tätä teatterissa.



Tässä elokuvassa ei ole "rauhallinen kerrontatyyli" vaan paikallaan polkeva ja itseään toistava. Näyttelijät ovat surkeita ja tämä "Eetvarttikin" on valittu vain nätin naamansa puolesta. Miksi tehdä vampyyrileffa ilman vampyyrejä? Verenjuonnin lisäksi yksi tärkeimmistä piirteistä mitä vampyyreillä on (ja pitää olla) on liikkuminen vain öisin. Kaikinpuolin naurettava leffa. Ja vielä naurettavampia ovat nämä lukuisten teinityttöjen avautumiset: " ole sä arvostelija niinQ hiljaa,toi leffa oli kaikista ihQin! Mä en osaa artikuloida tai kirjottaa niinku muuta ku puhekieltä koska oon niiiin teinix". Ennenkuin alkaa arvostelemaan voisi opetella kirjoittamaan selvemmin ja katsoa elokuvaa puolueettomasti. Omasta mielestäni arvostelu osui nappiin juuri sen takia että arvostelijalla on puolueeton katsontakanta asiaan ja hän pystyy siksi katsomaan elokuvaa syvemmälle kuin nämä Edwartia kuolaavat teinitytöt jotka haluavat elää fantasiaansa kenenkään häiritsemättä. Arvostelu oli muutenkin rehellinen ja kuitenkin,sehän on vain JT/P:n oma mielipide asiasta eli ei tarvitse vetää herneitä nenuun. Ja kyllä,olen nainen ja olen 20-vuotias ja inhosin elokuvaa. En myöskään ole umpikatkera,vaikka toisinaan melko kyyninen olenkin. Jokin taso elokuvissa pitää kuintenkin olla prkl sentään ja siitä ei voi edes puhua tämän rainan kanssa samassa lauseessa,hyi olkoon...
lainaa
meteorfreak

20.05.2009 klo 02.39

Ookei en oo jaksanu lukea kaikkia miljoonia kommentteja joten saattaa tulla toistoa.

Siis. Ymmärrän, mistä revit näkökulmiasi aiheeseen. Saanen huomauttaa, että ne kuitenkin kusee ihan totaalisesti.

Ensinnäkin Bellan "persoonattomuus". Olen kanssasi samaa mieltä, että hän vaikuttaa siltä sen takia, että teinitytöt voi rauhassa samaistua. Sitten pilkkaat sitä, että Edwars ihastuu siihen, ettei voi lukea Bellan ajatuksia. Takanahan siinä on se, että Bellan mieli toimii eri taajuudella, kuin muiden, hän osaa tarkastella asioita eri näkökulmasta. Onko se mielestäsi persoonattomuutta?

Edwardia kuvataan arvostelussa suorastaan pedofiilina. No käyhän se järkeen, kun ajattelee, että Edward on noin 100-vuotias ja Bella vasta 17. Edwardia kuvataan myös tirkistelijänä ja "vaimonhakkaajana". Bellaa kuvaat tahdottomaksi yksilöksi jota manipuloidaan ja pakotetaan. Voihan sen näinkin ajatella jos välttämättä tahtoo. Onhan Edward vamppyyri joka janoaa Bellan verta, ja jopa tunnustaa tahtovansa tappaa Bellan. Öisin hän katsoo kuinka Bella nukkuu. Kuitenkin Edward pelastaa Bellan täpärästä tilanteesta useammin kuin kerran ja jopa vaatii Bellaa lähtemään pois luotaan. Mutta Bella on hyvin itsepäinen. E on rehellinen ja kertoo Bellalle, että häneen ei kannata luottaa, sillä hän on vamppyyri jolle luontainen tarve on juoda ihmisverta. Bellalla on siis vaihtoehtoja, häntä ei kukaan ole pakottamassa mihinkään. Tuntuu, että käsität asioita tahallasi väärin, mikä varmasti johtuu siitä, että tehtäväsi on kirjoittaa arvosteluja jotka herätävät mielipiteitä ja keskustelua.

Sinun mielestäsi Bellan rakkaus on naiiviutta. No jokainen kokee asiat omasta näkökulmastaan, omien kokemustensa kautta.
Huomautan myös, että Edward kuuluu vähemmistöryhmään, joten kirjoituksesi on suorastaan rasistinen..hehheh :D etkö soisi onnea myös Edwardille, joka on elänyt yksinäisyydessä 100 vuotta? ;)

Olen erimieltä siitä, että Twilightissa vamppyyrit olisivat keijukaisia. Ymmärrän kyllä mistä tämä näkökulma juontuu, mutta pointtihan on se, että tässä elokuvassa vamppyyrit on muokattu uudenlaisiksi. Jaksaisitko sinä aina katsoa uusia vamppyyrileffoja missä ei kuitenkaan olisi mitään uutta? aina pelkkiä ruumisarkkuja ja kulmahampaita huoh. Tässä elokuvassa vamppyyrit ovat saalistajia, uhrinsa vietteleviä tappokoneita. He vaikuttavat "keijukaisilta" koska he ovat vastustamattoman viehkeitä. Luonnossahan on tällaisia eläimiä jotka houkuttelevat uhrinsa kauniilla väreillä jne...

Vaikka sinulla on vahvat mielipiteet ja niin on hyvä, älä kuvittele olevasi oikeassa. Jokainen tykkää katsoa eri leffoja, etkä sinä välttämättä ymmärrä twilightin maailmaa. Ja kannattaa aina lukea myös kirja, siitä saa niin paljon enemmän lisätietoa elokuvaan.


lainaa
yenn

14.06.2009 klo 22.17

Viestiketjua oli hauska lukea, huvittavaa kuinka jotkut jaksavat kimpaantua yhden ihmisen mielipiteestä niin paljon ja toiset vielä valittaa siitäkin :D

No mutta, asiaan...

Treph kirjoitti:
Luin kirjan ennen elokuvaa ja ei voi muuta sanoa kuin, että oli ehkä suurin pettymys nyt ihan vähään aikaan. Ohjaaja ei saa kaapattua kirjan henkeä niin mitenkään ja tuntuu, että romanttisesta kirjasta tehtiin toiminta elokuva.


Itsekin kirjan lukeneena koin että oli yksi suurimmista pettymyksistä nyt vähään aikaan. Onneksi olin päättänyt lukea ensin kirjan ja katsoa vasta sitten elokuvan. Mikäli olisin tehnyt toisinpäin, olisi saattanut jäädä kirja lukematta, mikä olisi ollut harmillista. Vaikka oli leffassa toki sellaisiakin aineksia, että kiinnostukseni olisi nimenomaan saattanut herätä kirjaa kohtaan, leffa kun oli niin kömpelö esitys. Toteutuksellisesti takellellen kulkevan juonen takaahan paljastuva idea kuolevaisen ja (periaatteellisesti) kuolemattoman rakkaudesta on kiehtova, vaikkakin ilmeisesti jo vanha juttu.

Houkutuksen tarina ei todellakaan päässyt kiehtovuudessaan esille. Kirjan Edwardin ja Bellan kiehtovat keskustelut muuttuivat elokuvassa latteiksi ja typistetyiksi, kadottaen taianomaisen syvyytensä. Juonimuutokset eivät minua miellyttäneet, sillä ne saivat leffan muistuttamaan toimintajännäriä liikaa, vaikkei voida väittää, ettei kirjassa näitä piirteitä olisi ollut. Kaipasin selkeää lisäpainoa Edwardin ja Bellan välisille keskusteluille, sillä ne olivat koko kirjan punainen lanka.

Harmittaa aikalailla, että noin hyvästä kirjasta on tehty noin huono leffa, siitä kun olisi saanut niin paljon hienommankin version. Melkein toivoisi, että joku viitsisi väsätä uuden paremman leffanversion. Tämä versio nimittäin ei saa muuta aikaan kuin teinityttöjen ihkufanitusta ja kriitikoiden vatsanväänteitä ja onnistuu samalla pilaamaan hyvän kirjan maineen.

Onneksi voin palata taas kirjojen pariin elokuvan tekeleen katsottuani. Itselläni on vielä toinen ja kolmas osa lukematta.

Odotukseni ovat kohtalaisen korkealla seuraavan elokuvan suhteen (tietysti riippuen toisen kirjan juonesta) vaikka tämä ensimmäinen olikin fiasko. Edwardin ja Bellan näyttelijät ovat kuitenkin kohtalaisen hyvät, vaikka välillä tuntuukin että jokin mättää. Toivottavasti ohjaajanvaihdos tekee hyvää juonen kuljetukselle ja toivottavasti budjetti olisi tällä kertaa isompi, ettei dvd-valikon kohdalla tarvitse alkaa halpaa toteutusta miettiä...

Haluan vielä mainita jotakin itsestäni. Tämä siksi, että monet täällä ovat haukkuneet väärää puuta tietämättömyyttään. Eli, en edusta aivan Twilight-kirjojen kohderyhmää, mutta olen 18-vuotias lukiolaistyttö.

Haha, sinänsä mitenkään ihmeemmin mihinkään liittymättä tuli vain mieleen, että taidan itse muistuttaa hieman perinteistä vampyyria, kun tuppaan välillä yöeläjä olemaan ..
lainaa
Jul

27.06.2009 klo 23.08

KERRON KAIKKIEN TYTTÖJEN NÄKÖKULMAN (olen itse 14 vuotias tyttö, eli kuulun täydellisesti kohdeyleisöön) : Kirjassa Edward kuvailtiin maailman täydellisimmäksi poikaystäväksi, joten totta kai jokainen hieman älliä omaava tyttö haluaa tämän ihmeen nähdä. Elokuvassa sitä ihmettä ei vain ollut. Edward ei ollut yliluonnollisen ihana, vaan ärsyttävä, keskinkertaisen näköinen tirkistelevä pervo.

Kirja on mitä romanttisin, ja rakastan sitä yli kaiken, mutta elokuvassa ei ole tippaakaan samaa henkeä. Enimmäkseen elokuvassa "hyvänäköinen" Robert kertoo muka-hauskoja asioita, ja elokuvissa salillinen teinityttöjä kikattaa.
Ei siis mitään elämää suurempaa, niinkuin kirja oli.
lainaa
Dekonega

Rekisteröitynyt 28.07.2009

29.07.2009 klo 23.22

Tämä elokuva... oli okei. Se olisi voinut olla huomattavasti parempi, mutta toisaalta taas huomattavasti huonompikin. Tosin jos ihan rehellisiä ollaan, kirja oli kaikessa huonoudessaan vielä okei hyvä. Mutta tämä elokuva on parhaimmillaankin varsin huonolla tavalla okei.
lainaa
bella

09.10.2009 klo 19.44

voi saakeli kuule twiligt:issa ei oo mitään vikaa!!!!!!!!!!!!!!!
lainaa
Spacelord

28.10.2009 klo 02.04

Twilight edustaa juuri sitä tyypillistä pikkutyttöjen, miksei poikiakin koskevaa, kehää kulkevaa fanitusgenreä, joka putkahtelee esiin muutamien vuosien välein. Olen jo sen verran elämää nähnyt lähes 30 vuoden ajan, että tiedän kyllä mistä puhun.

Ala-asteaikoinani fanituksen kohteina oli ensin Dingo, sitten New Kids on the Block, vanhempana sitten Anne Ricen vampyyriromaanit + leffaversioinnit. Tuntuu, että tämä vampyyribuumikin kiertää sellaista kehää, runsaan 10v välein nämä tulevat kaikki samat vanhat ilmiöt muotiin. Niin Yo-Yot kuin dinosauruksetkin, rap-musiikki, poikabändit sun muut. Kuka NKOTB:sta aikoinaan pitänyt enää kuuntelee levyjä yhtä suurella innolla kuin lapsena? Puhumattakaan siitä, että kulkee Jurassic Park -lippis päässä ja pitää elokuvaa mestariteoksena? Leikitkö vielä Yo-Yollakin? Enpä jaksa uskoa.

Twilight oli elokuvana todella pitkäveteistä katsottavaa. Ymmärrän hyvin nuorten tyttöjen vakaumuksellisen fanituksen koska arvostelukyky ei tietyssä iässä vielä riitä pidemmälle kuin pökkelöiden päähenkilöiden parisuhteen liekittämiselle ja sydänpohjia kaivelevalle rakkauden kaipuulle ja fantasioinnille siitä, että he saavat toisensa. Ymmärrän sen, koska kyseessä on biologinen tosiasia. Sitä en kuitenkaan jaksa VIELÄKÄÄN ymmärtää, että tätä vaahtoamista pitää käydä esim. V2.fissä. Nuorten tyttöjen on mahdotonta ymmärtää objektiivista kritiikkiä mikäli kritiikki kohdistuu heille sydämen asioihin joista pidetään kiinni kynsin ja hampain, oli se sitten miten järjetöntä tahansa jälkikäteen ajateltuna.

Muistan piirtäneeni NKOTB-julisteeseen 3. luokan seinälle eräälle jäsenelle viikset ja tupakan suuhun, koska minua sattui huvittamaan ja hepulla oli julkassa typerä ilme, joka mielestäni jopa huusi saadakseen osansa. Seuraavana päivänä ko. juliste oli revitty ja tilalle tuotu täsmälleen sama juliste jonkun kotoa. Muistan jo silloin ajatelleeni, että naiset ovat näissä hoivaviettiasioissa aivan kajahtaneita.

Twilightin kohdalla voidaankin puhua matriarkaalisesta fundamentalismista ja sen pää-äänenkannattajina toimivat 12-16 -vuotiaat tytöt, joiden hormonit heittävät kärrynpyörää, isi ja äiti ovat tyhmiä ja naapurin poika olis ehkä yhtä söpö ku Edward mikäli se olis vampyyri.

Twilight on huonosti näytelty, lapsellisella käsikirjoituksella ja erittäin kököillä erikoisefekteillä ryyditetty tämän vuosikymmenen vampyyrikuumeen ruumiillistuma. Sanokaa minun sanoneen, 10v päästä on taas vampyyribuumi (ja toivottavasti yo-yot ovat taas muodissa!).
lainaa
Demonoid

Rekisteröitynyt 13.08.2007

03.11.2009 klo 23.13

nämä teidän ''uudet hienot vamppyyrit'' eivät ole vamppyyreja, niissä on vain sivistymättömän amerikkalaisen mielikuvat ja ovat pelkästään salaperäisyydän ja mystisyyden työkaluja. Rakenteeltaan twilight on kuin homo-leffat, jotka yhdessä ovat sitä samaa romeo ja julia, kiellettyä rakkautta ja kliseisintä romantiikkaa.
lainaa
mimmeloinen

21.11.2009 klo 21.58

Äh uusin twilight leffa oli liian pitkä, olis voinu loppuu puol tuntii aiemmin! mutta vaikka tiesin jo etukäteen että se on huono, niin oli se silti pakko mennä kavereiden kans kattomaan.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

22.11.2009 klo 18.14

Tämä oli kyllä onneton tekele. Näyttelijät, varsinkin se nuori teinitypy oli kuin kuollut lahna, huonompaa näyttelyä en ole nähnyt pitkään aikaan. Kohtaukset olivat tönkköjä, dialogi puisevaa jäykistelyä...koko elokuva tuntui kylmältä ja tästä puuttui kaikki mikä tekee elokuvasta hyvän. Ja odotin todella että tämä edward olisi ollut joku saatananmoinen mörkö auringonvalossa, mutta ei. Keiju loisti kuin viimeistä päivää. Siinä vaiheessä olin että mitä helvettiä. No, mutta ehdottomasti SURKEA elokuva.
lainaa
Parkkis

01.12.2009 klo 00.54

Sikäli ihmeellistä ja mahdotonta taistelua saada arvostelian mieltä muutettua että elokuva olisi hänen mielestä hyvä, koska jos hän ei siitä pidä, se ei tarkoita sitä että sinun pitää siintä suuttua. Ai saatana kun on koomista. Itse olen melko samaa mieltä arvostelian kanssa, että vampyyri elokuvana tämä on täysi susi, mutta omasta mielestä romantiikka-draamanahan tämä on ihan omaa luokkaansa.
Tosin, makunsa kullakin.
lainaa
Nosferatu

07.12.2009 klo 00.55

Ajattelin jo mainoksen perusteella että tämä on paskaa
mutta kun luon mistä on kyse ja kuinka suosittu tää on ihan suututtaa! miksi? miksi tälläiset teinitytönhoukutus leffat on näin suosittuja iljettää myös miten ne pilaa vamppyyri leffojen kuvan eihän toi oo vamppyyrileffa ollenkaan, emt onko tätä käyny kattomas muutkun 13-15v tytöt toivottavasti ei ja toivottavasti vielä tehään myös oikeita vampyyri leffoja missä on vampyyri vampyyreita ne on ihan hyviä.
lainaa
nimetön

22.01.2010 klo 15.07

olin nähnyt ensimmäisen leffan ehkä 2 kertaa ennen kuin luin kirjat...leffa oli ihan hyvä mutta en hullaantunut siitä...ostin kirjat ja luin ne viikossa kaikki putkeen. ne oli aivan loistavia!!! sen jälkeen katsoin molemmat leffat uudestaan ja aloin ymmärtää edwardin ja bellan suhdetta ja kaikkea muutakin paljon paremmin. ja leffat muuttuin hyvästä loistaviksi... olen ne nähnyt ne yli 10 kertaa nyt ja en vain kyllästy... lukekaa kirjat... sen jälkeen vasta arvostelkaa...
lainaa
hmpf

13.02.2010 klo 11.38

Piti sitten warettaa eka osa, koska vaimo halus nähdä mistä koko suuri poru johtuu ja kieltämättä aihe kiinnostaa itseänikin. Näin 32-vuotiaan perheenisän näkökulmasta, odotan suuria "nauran-vedet-silmissä-kaksinkerroin-lattialla"-efektejä tästä elokuvasta ja sen jatko-osasta, kunhan niitä alan katsomaan. ;)
lainaa
PASKAA

20.08.2010 klo 16.42

Oli kyllä aivan järkyttävän paska leffa. Vanerilevykin näyttelee paremmin ku Palikka Pattinson
lainaa
VEIVINHEITTOVIHKO

15.09.2010 klo 00.56

Näitä kommentteja lukiessa häpeän suuresti sitä että edustan naissukupuolta.
lainaa
Lila

24.07.2018 klo 19.28 1 tykkää tästä

loll kirjoitti:
hohoho, tänne kommentoi 15 vuotiaitten teinityttöjen lisäks jotai vanhempia ja vähemmän vanhempia ukonjäpikkäitä jotka ei voi aatellakkaa että kattosivat eläessää mitää romanttista vampyyrielokuvaa 'iiih joku love-elokuva liian ihkun romanttista' lol, sen sijaa pelaatte jotai stnan cs:ssää. eihä tytötkää pelaa mitä sotapelejä ni minkä helevetin takia työ katoitta sitte ees tämän elokuvan? ja jos ette kattonu ja muute vaa jo valmiiks haukutte ni kanttisko jo miettiä että missä pöntössä ootte kasvanu? eihä tytötkää hauku niitä teijä sotapelejä(enkä tarkota nyt että iha everybody muka jotai räiskintäpeliä pelais, varsinkaa mitkää 18wee U_U' jos täällä semmosia ees on? uhh) Mutta aiiiikas naurettavan lapsellista haukkumista. niiden kritiikit kyllä on totuudenmukaisia jotka ovat kirjan lukenu ja elokuva ei tod ollut yhtä hyvä kuin olisi voinut olla. Mutta muut vielä kasvuiässä olevat poijat ja epäkehittyneet nuormiehet(tai ne vanhemmatki) sais jo kasvaa aikusiks. ja jos ootte huomannu ni eihä se elokuva ois nii paljoo ihmisiä vetäny teattereihi jos se ois iha paska? Nii että turha leikkiä mitää natural-super-herouta, kun yhdytte tuohon arvosteluun jonka on TAAAAS again kirjottanu yks niistä elämästääviallaolevista ukoista jotka ei kestä ajatusta tämmösestä elokuvasta. Ja sekin on tullu huomattua, että kaikki nuo arvostelijat jotka antaa maksimissaa 1-2* ni on JUST jotai ukkeleita joilla ei oo muuta elämää ku auto-ohjelmat, kiväärit ymsss, ja oliko tämä elokuva ees ukoille tarkotettu? ei. vaikka jotkut heistä voivatkin tykätä.. mutta ihmettele syvästi jos tykkää:'dd..
Mutta kyllä, eihän tämä nyt mikään mailman ja vuosisadan paras elokuva ole, ei todellakaan. Mutta ottakaa huomioon, että on paljon paaaaaljon paljon surkeempiaki tuotoksia nähty. Ja ansaitsee tämä elokuva nyt enemmänki tähtiä ku vaa tuon yhen.
Itsekin kävin kattomassa elokuvan, ja olihan se hyvä, parempi ois voinu olla, mutta mitää paskaa se ei todellakaan ole. Sad but true:'



Hei, kuka sitten oletkaan, haistappa kuule vittu, mä olen tyttö ja pelaan kaiken maailman sotapelejä ja muutenki katon sota elokuvia.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova