Tuorein sisältö

Toinen jalka haudasta

Ensi-ilta: 20.03.2009
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: Ei tiedossa
Jari Tapani Peltonen

16.03.2009 klo 20.00 | Luettu: 17941 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Vuodenvaihteessa varoitin kansaa uuvuttavan tympeästä kotimaisesta jännäristä Blackout, jonka nimesin uudelleen muotoon Naula päässä. Mitä eroa on epäjännällä draamajännärillä ja epähauskalla draamakomedialla? Ei mitään, joten Toinen jalka haudasta ansaitsee liikanimen Naula päässä II: Vamma päässä. Vamma päässä kertoo miehestä, jonka aivojen verenkierto on tukkeutumassa, mikä ymmärtääkseni perustuu käsikirjoittajan omiin kokemuksiin. Lääkäri antaa puoli vuotta elinaikaa. Filkka alkaa trailerista tutulla kohtauksella, jossa vammapää on avovaimon kanssa ostamassa ruumisarkkua. Myyjä kysyy, että milläs zombie aikoo maksaa, mihin Z vastaa että luottokortilla, mikä saa myyjän muljauttamaan lärviä, koska hän ilmeisesti pelkää, että Luottokunta tulee perimään arkun hinnan takaisin. Elokuvan paras vitsi oli tässä; istuntoa on jäljellä tunti neljäkymmentä minuuttia.

Vammapään ja avovaimon suhde on yhdentekevä. Ei ole lapsia, ei mitään ihmeempää yhteistä. Nainen myöntää vieraalle, mehevillä miestisseillä varustetulle jätkälle, ettei hän oikein osaa vammapäätä enää rakastaa. Tämä toinen mies on vammapään työkaveri, joka hyvää hyvyyttään alkaa piirittää tulevaa avoleskeä, koska kivahan se on auttaa murheen yli lähimmäinen, jota on joka tapauksessa tullut himoittua. Vammapää itse tutustuu vetävään reportteriin, joka tahtoo tehdä jutun kuolevasta miehestä, joka toteuttaa viimeisiä haaveitaan. Ainoa (draaman perusvaatimuksiin kuuluva) ristiriita elokuvassa on se, että reportteri tykkää maanläheisestä vammapäästä enemmän kuin elävistä miehistä. Voi tyttöparkaa.

Toinen jalka... tulee pois haudasta? Elokuvan nimi viittaa juonenkäänteeseen, joka ottaa tapahtuakseen 20 minuutin sisään, eli ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Vammapää oppii, ettei hän olekaan sairas. No jaahas! Kuvitellaanpa, että tarinoiden kiihkeyttä mitataan lämpömittarilla. Nollasta aloitetaan ja hellelukemiin pitäisi päästä. Vamma Päässä ehtii nousta sinne viiden asteen hujakoille, kunnes mainittu käänne saa aikaan sen, että pakkasta on ensi hätään helvetisti ja lopulta vilustuisi grönlantilaiskriitikko Nanuuk Tyttersdötterkin. Ihmis- ja työsuhteet eivät mene pieleen siksi, että vammapää luulee kuolevansa, vaan siksi, että tämä terveydestään varma mies ynnä kumppanit pilaamalla pilaavat kaiken. 20 minuuttia on myös se aika, jonka sisällä tulee selväksi, miten elokuva loppuu.

Typerää loppuratkaisua odotellessa on mulkoiltava häpeällisen laahustavia ja turhia sivujuonia, joiden pitäisi ilmeisesti naurattaa parin kolmen sanaleikin vuoksi. "Meillä on deadline", sanoo toimittaja - heh? Vammapään rintava kaveri ei luovu vaimonryöstöstä tervehtymisestä kuultuaankaan, mutta ei hyvää päivää... Miksi meidän pitäisi välittää tästä? Miksi meidän pitäisi nauraa kieron jätkän salailuyrityksille, kun panoksena on ei mitään? Avopari, jonka osapuolet eivät pidä toisistaan, on totisesti ei mitään. Sekoilua juontuu myös siitä, ettei vammapää tahdo, että yllättävä tervehtyminen aiheuttaa vaikeuksia toimittajalle, joka on luvannut lehdelleen juttusarjan. Tervehtyminen tapahtuu kuitenkin niin varhain, että kaikenlainen "hienotunteisuus" vain pahentaa tilannetta. Koko tarina on niin vääntämällä väännetty, ulostuslääkkeiden voimalla synnytetty, että jonkun unohdetun puskafarssin plagiointi olisi ollut syntinä vähäisempi.

Johanna Vuoksenmaan ohjauksessa on sen verran yritystä, että harkitsin, heltiäisikö arvosanaksi puolitoista tähteä. Laahustaviin tapahtumiin tuovat vaihtelua piristävät lyhyet pikkupikku hetkoset, joissa jokin asia kerrotaan energisesti elokuvan keinoin, eikä vain väsähtäneesti tumppaamalla näyttelijöitä kameran eteen. Musiikin voisi palkita kahdella tähdellä, sillä trailerissakin kuultavat sävellykset "uhkaava synkistely" ja "muunnelma makaaberista sirkusteemasta" ovat viehkeitä ennen kuin ne tulevat uuvuttavan tutuiksi. Vähintään kolmen tähden (!) arvoinen on pääosassa nähtävä Tobias Zilliacus, joka ei tee mitään, mutta jonka sinisilmäinen peruskarisma soveltuu erinomaisesti tällaiselle virran viemälle hahmolle.

Puolitoista tähteä on kuitenkin varattu palkinnoksi elokuville, joiden pyöriessä en vietä pitkiä aikoja katse teatterin katossa ulosmarssin mahdollisuutta maistellen.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< U2 - No Line On The ... Repo! The Genetic Op... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.03.2009 klo 20.12

Tämän pätkän kirjoittajat olivat muuten mukana kynäilemässä spektaakkelia Keisarin Salaisuus, jonka käsikirjoitus on väärin niin jumalattoman monella tasolla, ettei sitä yhdellä punakyniä täynnä olevalla rekka-autolla kuntoon saataisi.
lainaa
TervasPölkky

17.03.2009 klo 09.13

Otan osaa Jari Pee, henkinen kärsimys saattaa aiheuttaa pysyviä traumoja. Pysy pois ratista "vaarallisten" ensi-iltojen jälkeen. Jonkun tuo arviohommakin pitää tehdä ^-^
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

17.03.2009 klo 16.13

Vasta arvostelun lopussa tajusin, että kyseessä on suomalainen leffa :S Repesin leffan liikanimelle.
lainaa
Chrisberg

Rekisteröitynyt 16.02.2009

17.03.2009 klo 21.42 1 tykkää tästä

Voihan räkä näiden suomalaisten elokuvien kanssa...
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

17.03.2009 klo 23.03 1 tykkää tästä

No mut onha se hienoa et leffan paras läppä löytyy trailerista. Selviää paljo vähemmällä ku kattoo vaa sen.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

19.03.2009 klo 09.32

Eipä näiltä suomalaisilta leffoilta ikinä voi odottaakaan. Samoja hemmetin draamakomedioita, joissa ei oikeasti ole mitään komediaa, saati draamaakaan. Suurin draama on siinä kun arvostelijaparka joutuu kärsimään moisen sonnan vuoksi.

J-P, koska tulee arvostelu Postalista tai FarCry leffasta? Katsoin muuten Speed Racerin, se oli parempi kuin odotin.
lainaa
Zx-4

Rekisteröitynyt 19.07.2007

19.03.2009 klo 16.43

^ Postallin arvostelu löytyy. Ei siis muuta kuin suorinta tietä arkistoon etsimään.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

19.03.2009 klo 21.32

Zx-4 kirjoitti:
^ Postallin arvostelu löytyy. Ei siis muuta kuin suorinta tietä arkistoon etsimään.


Oliko se täällä? No pahus. Katsoin vain tuota vasemmalla olevaa listaa enkä sen enempää sitten jaksanut tutkia.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova