Tuorein sisältö

Ilmiantaja!

Ensi-ilta: 23.10.2009
Genre: Draama, Komedia
Ikäraja: 3
Jari Tapani Peltonen

17.11.2009 klo 20.00 | Luettu: 5443 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Maissia on kaikkialla. Muodossa tai toisessa. Jos maissia jalostavat firmat liittoutuvat kartelliksi, lukemattomat ihmiset joutuvat talousrikoksen uhriksi päivittäin! Tämä on kyllä tuhmaa! Loogista siis, että hyvin ansaitseva pikkupomo Mark Whitacre (Matt Damon) vasikoi firmansa hämäräpuuhista FBI:lle. Whitacre yrittää tehdä kuten oikein on! Näin Whitacre itse asian ilmaisee. Paljastetaan nyt kuitenkin, että tositapahtumiin perustuva draamakomedia Ilmiantaja! (The Informant!) kertoo perin epäluotettavasta heppulista. Whitacre on älykäs ja kykeneväinen elämään normaalia elämää, mutta hän ei ole aivan viisas. FBI-agentit saavat huomata, että omassa todellisuudessaan elävä moralisti on helppo saada innostumaan jännästä vakoilutoiminnasta, mutta ongelmallista saada käyttäytymään maalaisjärjen mukaisesti. Varsinainen tragedia piilee siinä, että FBI luulee värvänneensä kätyrikseen kömpelön ja harmittoman mr. Beanin, vaikka Whitacren päässä sattuu ja tapahtuu enemmän kuin kukaan arvaa.

Ohjaaja Steven Soderbergh vakuuttaa jälleen filmillä, jonka omaperäisyys on miellyttävän luontavaa (ikään kuin omaperäisyydestä ei olisi koskaan pulaa ollutkaan). Ilmiantaja! alkaa lapsekkaan lupsakkana kertomuksena. Katsojalle ei vaivauduta selittämään jokaista yksityiskohtaa, vaan tapahtumista esitetään usein vain se versio, jonka Whitacre kertoo agenteille. Ellei tämä käy vihjeestä, että jokin on pielessä, elokuva jättää usein tärkeältä tuntuvan keskustelun kesken. Kohtaus kyllä jatkuu, mutta dialogin sijaan tutustumme Whitacren harhaileviin ajatuksiin. Mies tuntuu olevan aivan pihalla todellisuudesta, vaikka hän selvästikin yrittää todistella jotakin itselleen/katsojalle esittämällä vertauskuvia. Tarinan eteneminen ja päähenkilön esittely. Jos tässä oli kaksi eri tasoa, kolmas taso on musiikki, joka toimii kommentäärinä. Hilpeää pilipalihumppaa ja 60-luvun agenttijännärimusiikkia yhdistelemällä Soderbergh kommentoi tapahtumia tavalla, joka ei ole vähääkään hienovarainen, mutta joka tekee teoksesta onnistuneen komedian.

Jälkimmäisellä puoliskolla kerrotaan tyhjentävästi, miksi herra Whitacre ja tapaus lysiinikartelli ovat elokuvan arvoisia asioita. Tapaus on niin monimutkainen, että on oiva idea tarjoilla yleisesti hämmentävää hömppää ennen informaatiotulvaa. Paljastusten sarja toimii loogisena huipennuksena alkupuoliskolle ja tapaus on sen verran uskomaton, että tylsistyä en olisi osannut. Näkisin sen kuitenkin ironisena, että elokuva toimii paremmin elokuvana niin kauan, kuin syistä, joiden vuoksi se on tehty, tyydytään vain vihjailemaan. Ilmiantaja! menettää jännitteitään tietyssä vaiheessa, tästä ei päästä mihinkään. Whitacre on kaikesta huolimatta ja johtuen tosi symppis, mutta loppua kohden mieheen on enää vaikea saada yhteyttä - tämä on jutun juju, mutta silti.

Damon katoaa rooliinsa liikakilojen ja panoviiksien pienellä avustuksella. Elokuvissa tehdään vuosittain vaativampaakin työtä, mutta suoritus on juuri sillä tapaa luonteva, huvittava ja - eritoten - kiva, että gaalojen äänioikeutetut saattavat nostaa tutun naaman ehdokkaaksi, jos he eivät muuta keksi. Jos en avustavista kyvyistä ketään erikseen mainitsekaan, on näppärä elokuva varsin näppärästi miehitetty. Yritys- ja agenttimaailman tapahtumat ovat luonteeltaan hillittyjä ja kylmäkiskoisia, ja Soderbergh on jokseenkin kalsea ohjaaja, joten aistimani lämpö lämmitti erityisesti. Sankarimme tipitii-pikkuvaimo (joka osuvasti näyttää Tahvo Sorasen emännältä Bettyltä) ei tunnu olevan edes kykeneväinen tajuamaan koko totuutta. Se on hellyyttävää, kun Whitacren tyrimisille huokailevat agentit tuntevat tarvetta puolustaa ns. luottomiestään. Musiikki manipuloi fiiliksiä niin tehokkaasti, ettei monen hätäisesti esitellyn hahmon tarvitse kuin nostaa kulmia, ja tämä on sitten olevinaan semmoista elokuvataidetta.

Vauhtiin päästyään Ilmiantaja! viihdyttää alusta loppuun. Vaikka se siis lopussa hieman lässähtääkin? Elämys alkaa tekstillä: "tämä perustuu tositapahtumiin, mutta taiteelliset vapaudet sallittakoon". Periaatteessa jälkipuolisko toimii, mutta vain tämän julistuksen avulla. Ilman totuusväitteitä minä ainakin urputtaisin, kuinka tarina menee överiksi "jatkuvien naurettavien yllätyskäänteiden" vuoksi. On varmasti ollut vaikeaa kertoa tällainen tarina. Ilmiantaja! on enemmän kuin puolittainen onnistuminen.


V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 2012... Slayer - World Paint... >

Keskustelut (1 viestiä)

joopjoop

Rekisteröitynyt 13.06.2009

19.11.2009 klo 20.00

Oli kyll hyvä elokuva. Tarina toimii hyvin, dialogi toimii hyvin ja loppujenlopuks damon näyttelee osansa hyvin. En miehestä näyttelijänä ennen ole tykännyt mutta nyt hän teki hyvän suorituksen joka sai mukaansa ja viihdytti loppuun asti.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova