Tuorein sisältö

Vares - Pahan suudelma

Ensi-ilta: 06.01.2011
Genre: Rikos, Trilleri
Ikäraja: 15
Jari Tapani Peltonen

03.01.2011 klo 12.00 | Luettu: 18918 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kotimaisten junttijännäreiden juhlavuosi alkaa loppiaisena. 2010 kuvattiin kuusi Vares-elokuvaa. Toisinaan vastaavia suurtuotantoja kutsutaan tv-sarjoiksi. Vares – Pahan suudelma venyttää kolmessa vartissa yleensä ratkeavat rikostutkimukset 90 minuuttiin. Pitkittäminen on sitä kautta luontevaa, että Turun Wallander on hidas kuin Hämeen Holmes. Katsoja todennäköisesti päättelee pääteltävissä olevat asiat puolta tuntia ennen Jussi Varesta, mutta kunhan renttuetsivä on tarpeeksi monta olutta nauttinut (varsinaisesti humaltumatta), juttu ratkeaa kavereiden avulla, tai melkeinpä itsestään. Virtsankarkailu- ja vanhainkotimainosten välissä Vares tavoittaisi kohderyhmänsä varmemmin, mutta toki iso kangas on kiva juttu, jos kaihi tekee puuroa olennaisista yksityiskohdista, kuten kuvaan taltioidusta ilmeestä.

Nuori tyttö on murhattu. Pollarit ajautuivat umpikujaan. Ruumis on löydetty, joten kenelle kuuluu se toinen, päätön ruho, jota limainen narkkari piilottelee metsässä? Omaiset palkkaavat Vareksen tutkimaan ensimmäistä tapausta. Tutkimusten ohessa seuraamme narkkarin edesottamuksia. Tarina on "asiallinen" ja toteutus on "asiallista", kunhan katsoja on "asiallisten" eurodekkareiden ystävä. Viime syksyn mahalasku Harjunpää ja pahan pappi (arvostelu) tehtiin suuremmalla kunnianhimolla ja teknisellä taituruudella, kuin tekijöillä oli maalaisjärkeä saati hyvää makua. Pahan suudelmalla ei ole identiteettikriisiä. Eeppisellä musiikilla aloitetaan, kameraa hieman heilutetaan, mutta pian leffa lässähtää luontevasti siksi tv-sarjan jaksoksi joka se on.

Reijo Mäen alkuperäisromaanissa Jussilla kuulemma on rakkausongelmia. Moisia ei leffasta aisti. Vares panee kerran todistettavasti. Vareksen frendeille annetaan hieman syvyyttä vitsailulla poikien pornoharrastuksesta. Tunnelmat ovat peräkammarimaiset: Vares vaikuttaa ujolta ja nössöltä maineeseensa verrattuna, mutta en kritisoi, kun en ole kirjoja lukenut. Tarinan vaatimuksiin nähden Antti Reini on käypäinen Vares. Toisaalta jopa kilttiä huumeveikkoa tulkitsevan isänmaan toivon Jasper Pääkkösen herttaisen onneton suoritus tukee näitä tunnelmia. Toiseksi pahiten ontuu se hahmo, joka on ilmiselvästi kaiken takana, tai ilmiselvästi pelkkää hämäystä. Déjà vu. Sen verran olen telkkaria avannut, että muistan vähintään kolmen Vares-naaman leikkineen rosvoa ja pollaria asiallisemmin sarjassa Kylmäverisesti sinun.

Jos Turku tosiaan on Suomen pyllyonkalo, Pahan suudelma on onnistuneen turkulainen. Kun elokuvia 50-luvun tahdilla väsätään, ajatusvirheet ovat väistämättömiä. Vareksen ura film noir -henkisenä kertojana huipentuu toteamukseen, että "nyt sataa ja ilta on nuori", kun tosiaan sataa iltasella. Tällainen on romaanin ontuvaa tulkintaa, mutta vikaa lienee niteessä itsessäänkin. Kun Vares on palkattu, hän alkaa innolla tutkia... työnantajiaan? Suomessa on pienet kuviot, mutta kuka nielee sen, että Vareksen kaverin tuntema murhaaja törmää vahingossa Vareksen tuntemaan strippari-taksikuskiin taksissa ja tissibaarissa? Koska Pahan suudelma yhdistelee kompuroivasti rentoja suorituksia, kirjakielellä lausumista, krapulassa mongertamista ja asiallistakin näyttelyä, suupielet on helppo vääntää hymyyn, eikä elokuva satu päähän, toisin kuin kuolemanvakava Pahan pappi.

Ohjaaja Anders Engström on työskennellyt myös Wallander-tarinoiden Peitenimi, Pilvilinna ja Jokeri parissa. Kuten lausuin läheisilleni, jotka katsovat näitä vapaaehtoisesti, Pahan suudelma on huono elokuva joka suhteessa, joten te varmasti siitä tykkäätte. Ken tahtoo näitä kankaalle, hän lompakolla äänestäköön. Ellen väärin muista, suunnitelmana oli tuoda vain Pahan suudelma ja Vares – Kaidan tien kulkijat teattereihin, mutta jo tällä hetkellä lupaillaan, että 3 episodia pääsee kankaille ja loppujen kohtalo päätetään myöhemmin. Joskus DVD-julkaisujen jälkeen materiaalista leikataan se tv-sarja.


Yhteistyössä Filmtrailer.comin kanssa

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Stairs - Rewind... Love and Other Drugs... >

Keskustelut (9 viestiä)

Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

03.01.2011 klo 13.57

ei juha veijosta, ei varesta
lainaa
Plussamies

03.01.2011 klo 14.42

On kuvattu osaksi vanhassa koulussani (esim. vareksen toimisto jne.), siitä plussaa!
lainaa
Aatu

03.01.2011 klo 17.51

Oisi kyllä varmaankin kaivannut Veijosen tähän. Mitä muuten tykkäsit vares kakkosesta? Onko siihen verrattuna paljon huonompi. Vares 2 menee nimittäin helposti kotimaisten elokuvien kaikkien aikojen top10:n.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

04.01.2011 klo 12.43

Tuo oikianpuolimmainen jätkä näyttää siltä joltai meeminaamalta.
lainaa
Weteraani

04.01.2011 klo 14.43

Nyt on kyllä sensuuri heilunut. Kommentteja poistunut, ja arvosanaan on lisätty jälkikäteen yksi tähti siitä mitään ilmoittamatta. Hyi hyi!
lainaa
Weteraani

04.01.2011 klo 14.44

Äh, unohtakaapa edellinen harhainen kommenttini. Sekoitin tämän ja linkatun Harjunpää-arvostelun.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.01.2011 klo 14.45

Ainakaan kukaan muu kuin Peltonen itse ei ole arvostelun tähtiin kajonnut. Kommentteja poistellaan kyllä jos ne alittavat julkaisukynnyksen.
lainaa
sss

05.01.2011 klo 13.50

perato kirjoitti:
Tuo oikianpuolimmainen jätkä näyttää siltä joltai meeminaamalta.

http://naurunappula.com/668907/vares.jpg
lainaa
Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

22.01.2011 klo 17.00

Sanallakaan ei mainittu suomalaisittain todella hienosti hoidetusta kuvauksesta, joka olisi melkein voinut olla mistä tahansa perus jenkkilän äksönpätkästä.

Omasta mielestäni oikein mukava "aivot narikkaan" - leffa, mitään muuta tämä ei yrittänytkään olla.
lainaa

Kirjoita kommentti


113


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova